Miksi jotkut psyykkisesti sairaat eivät halua syödä lääkkeitä?

Vierailija kirjoitti:

Minä testasin kolmea eri lääkitystä, kaikista oli enemmän haittaa kuin hyötyä. Lääkäri ei ottanut kuuleviin korviinsa, hoki vain että ei voi johtua lääkityksestä. Lääkkeet teki mut väsyneeksi ja todella passiiviseksi, en kyennyt edes käymään töissä. Lisäksi masennuksen aiheuttanut sairaus vaan paheni. Kun lopulta uskaltauduin lopettamaan (kamalasta pelottelusta huolimatta) vointi kohentui. Ei toki edelleenkään normaali ole mutta olenpa sentään taas töissä. Psykiatrien "apuun" olen syvästi pettynyt, kun pillerit lakkasi kelpaamasta loppui se vähäinenkin kiinnostus auttaa.

Suuri ongelma ainakin Suomessa on juuri tuo ylitsevuotava lääkemyönteisyys. Näistä masennuslääkkeiden sivuvaikutuksistahan oli tälläkin palstalla pitkä ketju, jossa kävi ilmi että lääkärit eivät välttämättä usko niihin potilaan kertomiin sivuvaikutuksiin koska "ei tässä lääkkeessä ole sivuvaikutuksia". Toisaalta jos potilaita kuunneltaisiin, pian alkaisi selvitä että niitä sivuvaikutuksia tosiaan on, kun moni kuvailisi samaa ja ne kirjattaisiin johonkin. Kuulostaa ihan siltä että raha puhuu näissä mielialalääkkeissä.

Minäkin kerroin psykiatrille erään lääkkeen aiheuttavan ihan hirveää aamukoomaa ja hän vain intti että ei siinä sellaista vaikutusta ole. Sanoohan järkikin sen, että ihmiskehot ovat hyvin monenlaisia ja siksi yksi lääke ei voi sopia jokaiselle ja toimia juuri samalla tavalla.

Yksilöllistähän se on. Mutta omasta kokemuksesta en voi puhua lääkkeiden puolesta.

Seronil kuurin aikana minulle ilmaantui pahoja sivuoireita, eikä se tuntunut kuin lamauttavan tunne puolen, jolloin luonnollisesti et tunne masentuneisuuttakaan. Koen, että lääke vei persoonastani jotain, mitä en ole koskaan saanut takaisin. En osaa selittää sitä paremmin. Myös järkyttävät päänsärky kohtaukset oli osa sivuoireistoa ja ne olivatkin viimeinen syy lopettaa lääke. Tosiaan en ehtinyt kyseistä lääkettä popsia kuin n. runsaan vuoden ja koen, että avoillani meni siitä palautuessa takaisin siihen mitä ennen kokeilua vajaa 2v.

Minuakin on eniten auttanut ruokavalion muutos ja liikunta.

Lääkkeet on yksi syy miksen ole hakeutunut avun piiriin, en ole kuullut kuin pari hyvää kokemusta joltain ystäviltä jotka kokivat saaneensa apua lääkkeistä ja nekin oli sieltä lievimmistä päästä. En halua sotkea pääkoppa-asioita entistä enemmän ja siihen lisäksi ottaa vielä ekstraongelmia mukaan jota lääkkeet aiheuttaa, kuten riippuvuus ja niistä vieroittuminen.

Tämä tuntuu vähän samalta kuin e-pillereiden kanssa, tuputetaan vain pilleriä toisensa jälkeen jotka aiheuttaa ties mitä sivuvaikutuksia ja pistää koko kropan sekaisin pitkäksi aikaa. Sekin mikä tuntui "sopivalta" niin kuitenkin viimein lopettaessa huomasin että en kyllä ollut lähellekään normaalia olotilaa.

Sivuvaikutukset. Persoonan ja tunne-elämän "vaimentuminen" ja muutokset, väsymys, aloitekyvyttömyys, ajattelun hitaus ja kapeus, orgasmikyvyttömyys, ilonpilkahdusten katoaminen, tunne siitä että vaikka suru ei ole päällä se on pinnan alla edelleen, vain erilaisena.

Kuin mieli ja persoona ja "minuus" sulkeutuisi jääkerroksen alle; vaikka se on edelleen olemassa, siihen ei pääse käsiksi. Pääset pitkän hoitokokeilun (lääkkeitä ja harvoin keskustelua) jälkeen terapiaan käsittelemään tunteita, joihin sait lääkityksen, mutta kun yrität kohdata tunteita ne ovat muuttuneet ja ovat enemmänkin muistoja kuin mitään konkreettista. Jäljellä on epämääräinen tunne siitä että jokin on vialla ja et voi hyvin, mutta asiaa on vaikea kohdata kun sinusta puuttuu jotain todella oleellista.

Ikävät tapahtumat muistuu edelleen mieleen, mutta oikean vihan ja surun sijaan tuntee tukehtuvansa siihen epämääräiseen, hitaaseen, huonomuistiseen sotkuun joka mielesi nykyään on.

Psykiatrilta sai vaan uusia lääke-ehdotuksia, lääkärintodistuksia ja kehotusta tehdä enemmän, samalla kun

konkreettiset avunpyyntö, kuten traumaterapia ja lääkityksen myötä pahentuneet ahmimishäiriön oireet ohitetaan täysin aina, kun uskallat niistä kysyä. Sai myös vihjauksia siitä miten mitättömiä kokemukset "kiusaamisesta" olivat (kukaan ei hakannut tai vienyt tavaroitani) ja miten varmasti harmittaa, kun olet noin jälkeenjäänyt. Ikätovereihin nähden siis!

Lopetin lääkitykset vähitellen itse, ensin voin huonommin kuin ikinä ennen. Muutama kuukausi lopetuksesta aloin kuitenkin parantua ja sain terapiasta valtavasti enemmän irti (silloin meneillä oli 3. ja viimeinen vuosi). Nyt voin paremmin, mutta toivon että olisin osannut hakea täysin erilaista apua. Välillä tuntuu että lääkkeet jättivät jälkensä mieleeni.

Vierailija kirjoitti:

Psykiatrialla tuhottu kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lääkkeet eivät vaikuta tai niiden teho on "vääränlainen": tekevät olon veteläksi, turruttavat, vievät elämästä ilon, väsyttävät entisestään. Sivuvaikutukset voivat oikeasti haitata elämää, ja lääkkeen hyötysuhde jää olemattomaksi. Monet SSRI-lääkkeet aiheuttavat esim. ruokahalun kasvua ja orgasmia on mahdotonta saada.

Mulla on kokeiltu tosi tosi monia lääkkeitä ja mistään ei ollu apua, pahensi vaan. Lopetin me läytettyäni vuosia. Aloin voida paremmin. Eikö ole uslomatonta? Nyt lähes 6 vuotta ilman lääkkeitä ja olen toipunut, kun on vihdoin ollut energiaa ja intoa terapiaam, liikuntaan yms.

Minulle eri psykiatriset lääkkeet aiheuttivat pysyvän orgasmikyvykkyyden, huonon muisti - ja oppimiskyvyn, äärimmäisen hitaan metabolismin ja entiseen nähden lattean tunne-elämän. Näistä lääkkeistä ei ollut YHTÄÄN MITÄÄN HYÖTYÄ ja niitä määrätään ihmisille muutenkin ihan turhaan.

Itselleni määrättiin alunperin Cymbaltaa lievään sosiaalisten tilanteiden pelkoon, sitä seurasi lukuisat muutkin lääkekokeilut. Nyt olen työkyvyttömyyseläkkeellä oleva vakavasti masentunut ihminen. Luulenpa että nämä lääkkeet tekevät monien ihmisten tilanteen niin paljon pahemmaksi kuin se heidän sairautensa voisi koskaan tehdä. Näin kävi omallakin kohdallani. Kadun joka päivä, että koskaan edes näihin lääkkeisiin haksahdin, se oli kamala virhe ja siitä virheestä joudun nyt maksamaan joka päivä.

Ikävä kuulla. Silti vähän nyt kyseenalaistaisin tulkintaasi. Mistä tiedät, että se on juuri lääkitys, joka aiheutti sinulle nuo ongelmat? Eikä perussairautesi eli vakava masennus, joka ei ole parantunut, vaan kenties pahentunut juuri siksi, että et enää SYÖ lääkkeitä?

Noin pääosin ainakin psyykelääkkeiden haittavaikutukset loppuvat lääkityksen loputtua, pienellä viiveellä.

Ei lääkitys tietenkään kaikille sovi, ainakaan sama lääke kaikille. Mutta oikeasti on vaikea tietää, mikä mielen sairaudessa johtuu mistäkin.

Minulla ei ollut masennusta ennen näiden lääkkeiden käyttöä. Kaikki kuvailemani pysyvät haitat ovat todellisia, ja ne tulivat nimenomaan näiden lääkkeiden käytön aikana ja ovat pysyneet niiden lopettamisen jälkeenkin.

Olen puhunut lukuisten muidenkin ihmisen kanssa, joilla on samanlainen tilanne kuin minulla. Psykiatriset lääkkeet eivät ole niin turvallisia kuin yleisesti annetaan ymmärtää, niillä voi olla hyvikin kauaskantoisia seurauksia.

Minua ei missään vaiheessa hoitoani varoitettu mistään pysyvistä haitoista ja jos valitin lääkkeiden kammottavia sivuoireita lääkärille, hän aina vähätteli niitä.

Vierailija kirjoitti:

Sivuvaikutukset. Persoonan ja tunne-elämän "vaimentuminen" ja muutokset, väsymys, aloitekyvyttömyys, ajattelun hitaus ja kapeus, orgasmikyvyttömyys, ilonpilkahdusten katoaminen, tunne siitä että vaikka suru ei ole päällä se on pinnan alla edelleen, vain erilaisena.

Kuin mieli ja persoona ja "minuus" sulkeutuisi jääkerroksen alle; vaikka se on edelleen olemassa, siihen ei pääse käsiksi. Pääset pitkän hoitokokeilun (lääkkeitä ja harvoin keskustelua) jälkeen terapiaan käsittelemään tunteita, joihin sait lääkityksen, mutta kun yrität kohdata tunteita ne ovat muuttuneet ja ovat enemmänkin muistoja kuin mitään konkreettista. Jäljellä on epämääräinen tunne siitä että jokin on vialla ja et voi hyvin, mutta asiaa on vaikea kohdata kun sinusta puuttuu jotain todella oleellista.

Ikävät tapahtumat muistuu edelleen mieleen, mutta oikean vihan ja surun sijaan tuntee tukehtuvansa siihen epämääräiseen, hitaaseen, huonomuistiseen sotkuun joka mielesi nykyään on.

Psykiatrilta sai vaan uusia lääke-ehdotuksia, lääkärintodistuksia ja kehotusta tehdä enemmän, samalla kun

konkreettiset avunpyyntö, kuten traumaterapia ja lääkityksen myötä pahentuneet ahmimishäiriön oireet ohitetaan täysin aina, kun uskallat niistä kysyä. Sai myös vihjauksia siitä miten mitättömiä kokemukset "kiusaamisesta" olivat (kukaan ei hakannut tai vienyt tavaroitani) ja miten varmasti harmittaa, kun olet noin jälkeenjäänyt. Ikätovereihin nähden siis!

Lopetin lääkitykset vähitellen itse, ensin voin huonommin kuin ikinä ennen. Muutama kuukausi lopetuksesta aloin kuitenkin parantua ja sain terapiasta valtavasti enemmän irti (silloin meneillä oli 3. ja viimeinen vuosi). Nyt voin paremmin, mutta toivon että olisin osannut hakea täysin erilaista apua. Välillä tuntuu että lääkkeet jättivät jälkensä mieleeni.

Ihan hirveää, mitä nämä lääkkeet voivat ihmiselle tehdä :( Oikeastiko psykiatri kutsui sinua jälkeenjäneeksi!? Tuo on todella törkeää käytöstä. Kai teit siitä puoskarista valituksen?

Mulla ihan sama kokemus, että lääkäri(t) ei ottanut kuuleviin korviinsa, kun kerroin sivuvaikutuksista. Antoi ymmärtää, että lääkkeet ovat ainoa keino parantua ja että vastaanotolle ei hirveästi ole enää asiaa, ellen olisi valmis lääkkeitä käyttämään. Siinä vaiheessa mulla oli kokeiltu yli 10 eri valmistetta ja lopputulos aina sama: enemmän haittaa kuin hyötyä.

Jos olisin lääkkeitä jatkanut, en olisi ikinä parantunut. Se on aivan varmaa. Ero hyvinvoinnissa oli niin huomattava.

4

Noiden lääkkeiden myönteinen vaikutus on pelkkää plaseboa.

On pelkkä lääketeollisuuden hypoteesi että aivoissa on "välittäjäaineiden epätasapainotila" jonka lääke muka korjaisi.

Sitä ei ole millään todistettu .

Ihmiset ajautuvat masennukseen ja ahdistukseen aina jostain syystä,oli se sitten trauma, lapsiuuuden kokemukset, burnout, parisuhde, toistuvat pettymykset, väärät ajatusmallit, ravintoainepuutokset, suoliston bakteeristo jne.

Jos nuo "lääkkeet " jotain tekee niin kroonistaa masennuksen ja sysää nimenomaan sen alunperin normaalin/itsekseen tai terapialla palautuvan aivokemian lopullisesti pois raiteiltaan.

On ilmeisesti tutkittukin, että lääkkeitä käyttäneet ovat pitkällä tähtäimellä niitä jotka ovat vuosien kuluttua edelleen masentuneita tai työkyvyttömiä. Näin olen ymmärtänyt.

Tutkimuksissa lääkkeistä voi olla hyötyä ekat 8-10 viikkoa, sen jälkeen ei enää.

Ssri tuhoaa tunne-elämän ja seksuaalisuuden, joillakin pysyvästi.

Tämä ainakin minun kokemukseni.

En olisi ikinä aloittanut näitä myrkkyjä vaikeaan elämäntilanteeseen ja huonoon , koulukiusatun itsetuntoon jos joku "lääkäri" olisi viitsinyt mainita haitoista. Muustakin kuin "seksuaalisuus voi laimentua"

Niin, LOPPUELÄMÄKSI.

Ymmärrän, että jos joku on todella itsetuhoinen ja vaikeasti masentunut, niin voi olla pakko aloittaa nämä ensiapuna, mutta se, että niitä tarjotaan joka oireeseen väsymyksestä kipuihin ja vääristyneisiin ajatusmalleihin jotka tulisi hoitaa terapialla, niin se on iso ongelma.

Ja se, että lääketutkimukset ovat lääkeyhtiöiden itse tekemiä ja rahoittamia, on täysin naurettavaa.

Miksi niitä lääkkei5tä alkaa edes syödä, jos ennen niitä on kaikki niin hyvin?

Lääkkeillä on kieltämättä sivuvaikutuksia, eikä niitä terveen kannatakaan syödä, mutta jos työkyky tai jopa henki on uhattuna, silloin täytyy sitten sietää se, että täydellistä ratkaisua ei oikein ole. Mutta jos nyt vain pikkaisen on vetämätön olo ja allapäin tai joskus jännittää, riittää reipas liikunta ja säännölliset elämäntavat ihan hyvin hoidoksi, eikä lääkkeitä kannata aloittaa.

SSRI-lääkkeissä on muuten se jännä ilmiö, että muista syistä kuin masennuksen takia niitä syövillä haittavaikutuksia on paljon vähemmän. Esimerkiksi avh:n jälkeen terapiaa buustaamaan SSRI-lääkkeitä syövät eivät haittavaikutuksia hirveästi ainakaan valita ja lääkkeiden poisjättökin sitten toimintakyvyn parannuttua on yleensä ihan ongelmatonta. Yhden serotoniinioireyhtymän muistan aivoinfarktipotilaalta haittana (ja se tietysti onkin tosi vakava juttu), mutta muut eivät ole haitoista pahemmin raportoineet.

Monista lääkkeistä tulee vaikeita sivuvaikutuksia. Esim lihominen, joka voi puolestaan laukaista diabeteksen ja verenpainetaudin.

Lisäksi, joskus lääkäri kyseenalaistaa asiakkaan subjektiivisen tuntemuksen. Ovat vain lukeneet että tämä auttaa siihen ja siihen mutta unohtavat että ihmiset on erilaisia. Lääkkeillä on myös yhteisvaikutuksia.

Traumatisoiduin seksuaalirikoksen seurauksena. Terapiaa ei anneta kun sitä on vaikea saada. Sain kokeiltavaksi lukuisia lääkkeitä, papereihin merkinnän että olen hankala. En alunperinkään ollut mt-sairas, vaan rikoksen uhri! Jos et apua hakiessa ole sairas, sairastut esim hoitohenkilökunnan vähättelyn ja ymmärtämättömyyden takia.

Vierailija kirjoitti:

Monista lääkkeistä tulee vaikeita sivuvaikutuksia. Esim lihominen, joka voi puolestaan laukaista diabeteksen ja verenpainetaudin.

Lisäksi, joskus lääkäri kyseenalaistaa asiakkaan subjektiivisen tuntemuksen. Ovat vain lukeneet että tämä auttaa siihen ja siihen mutta unohtavat että ihmiset on erilaisia. Lääkkeillä on myös yhteisvaikutuksia.

Traumatisoiduin seksuaalirikoksen seurauksena. Terapiaa ei anneta kun sitä on vaikea saada. Sain kokeiltavaksi lukuisia lääkkeitä, papereihin merkinnän että olen hankala. En alunperinkään ollut mt-sairas, vaan rikoksen uhri! Jos et apua hakiessa ole sairas, sairastut esim hoitohenkilökunnan vähättelyn ja ymmärtämättömyyden takia.

kyllä sinä olet sairas, sinä vain et itse tajua olevasi sairas

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sivuvaikutukset. Persoonan ja tunne-elämän "vaimentuminen" ja muutokset, väsymys, aloitekyvyttömyys, ajattelun hitaus ja kapeus, orgasmikyvyttömyys, ilonpilkahdusten katoaminen, tunne siitä että vaikka suru ei ole päällä se on pinnan alla edelleen, vain erilaisena.

Kuin mieli ja persoona ja "minuus" sulkeutuisi jääkerroksen alle; vaikka se on edelleen olemassa, siihen ei pääse käsiksi. Pääset pitkän hoitokokeilun (lääkkeitä ja harvoin keskustelua) jälkeen terapiaan käsittelemään tunteita, joihin sait lääkityksen, mutta kun yrität kohdata tunteita ne ovat muuttuneet ja ovat enemmänkin muistoja kuin mitään konkreettista. Jäljellä on epämääräinen tunne siitä että jokin on vialla ja et voi hyvin, mutta asiaa on vaikea kohdata kun sinusta puuttuu jotain todella oleellista.

Ikävät tapahtumat muistuu edelleen mieleen, mutta oikean vihan ja surun sijaan tuntee tukehtuvansa siihen epämääräiseen, hitaaseen, huonomuistiseen sotkuun joka mielesi nykyään on.

Psykiatrilta sai vaan uusia lääke-ehdotuksia, lääkärintodistuksia ja kehotusta tehdä enemmän, samalla kun

konkreettiset avunpyyntö, kuten traumaterapia ja lääkityksen myötä pahentuneet ahmimishäiriön oireet ohitetaan täysin aina, kun uskallat niistä kysyä. Sai myös vihjauksia siitä miten mitättömiä kokemukset "kiusaamisesta" olivat (kukaan ei hakannut tai vienyt tavaroitani) ja miten varmasti harmittaa, kun olet noin jälkeenjäänyt. Ikätovereihin nähden siis!

Lopetin lääkitykset vähitellen itse, ensin voin huonommin kuin ikinä ennen. Muutama kuukausi lopetuksesta aloin kuitenkin parantua ja sain terapiasta valtavasti enemmän irti (silloin meneillä oli 3. ja viimeinen vuosi). Nyt voin paremmin, mutta toivon että olisin osannut hakea täysin erilaista apua. Välillä tuntuu että lääkkeet jättivät jälkensä mieleeni.

Ihan hirveää, mitä nämä lääkkeet voivat ihmiselle tehdä :( Oikeastiko psykiatri kutsui sinua jälkeenjäneeksi!? Tuo on todella törkeää käytöstä. Kai teit siitä puoskarista valituksen?

En tehnyt, ei ollut voimia sellaiseen. Kun katsoin tuon jälkeen kysyvästi, hän selvensi että ikätoverini ovat keskimäärin saavuttaneet paljon enemmän töiden ja koulutuksen suhteen, eli ei ilmeisesti puhunut siitä että olisin älyllisesti jälkeenjäänyt. Itsellä oli vain ammattitutkinto, kesken jäänyt amk ja pari vuotta töitä takana +25 v. Silloin oli ahdistavaa, mutta jälkeenpäin lähinnä huvitti. Tuollaiset ihmiset pääsee "hoitamaan" muiden mielenterveyttä, vaikka taitavat olla itse diagnoosin tarpeessa.

Tämä psykiatri vaikutti kyllä siltä ettei ole itsekään ihan "realiteeteissa" kun pelkästään selkeät rikokset on kuulemma kiusaamista ja joku sanallinen ahdistelu tai kodin luona huutelu ei ole mitään. Tai sitten joku inhimillisyyttä tuova osanen puuttui aivoista.

Lääkäreillä on käytännössä aika olematon vastuu virheistään, myös niistä kohtalokkaista, joten en usko että yhden entisen mt-potilaan harmitus vaikuttaisi suuntaan tai toiseen. Tämäkin psykiatri saa siis olla hölmö, pahantahtoinen tai seniili vielä hetken ennen kuin jää eläkkeelle.

Mulla puhkesi pakko-oireinen häiriö sen jälkeen , kun sain ssri pa**aa vaikean elämäntilanteen ja huonon itsetunnon aiheuttaman syömishäiriön ja sitä kautta ravintoainepuutosten takia. Terapiaa ja ravitsemusterapeutin käynnit olisin tarvinnut.

Pääsin eroon syömishäiriöstä, vaikeasta elämäntilanteesta ja ravintoainepuutoksista, sekä "lääkkeistä" , ocd jäi vaikka 10 v . ssri lopetuksesta jo on.

Ei suvussa mielenterv.häiriöitä, olin koulussa 9,5 keskiarvon oppilas .

Kummasti ocd puhkesi ssri -kokeilujen jälkeen ja jäi.

Nyt tyrkyttävät lääkkeitä siihen.

Haistakoot p***an alan "ammattilaiset".

Eli ihan arpapeliä kuka hyötyy ja kuka saa mahdollisesti loppuelämän kestävät haitat.

Sitä kun ei kukaan tiedä etukäteen.

Mutta lääkäreiden pitäisi mainita näistä haitoista eikä vähätellä niitä, niin potilas saisi itse tehdä päätöksen punniten riskit.

Mielenterveyshäiriö kun ei tarkoita automaattisesti älyn puutetta .

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma teinityttäreni parani keskivaikeasta masennuksesta ja ahdistushäiriöstä pitkälti Seronilin ansiosta. Tämä siis on hänen oma tulkintansa, ei pelkästään minun. Terapiaa hän piti melko turhana. Ei kokenut saavansa mitään haittavaikutuksia lääkkeestä, jota söi 1,5 vuotta. Eli on tällaisiakin kokemuksia.

Seronil on niitä käytetyimpiä ja ns. lievimpiä lääkkeitä. Minulle se oli ensimmäinen lääke jota kokeiltiin ja myös ainoa, josta en saanut mitään sivuvaikutuksia. Harmi vain että se aluksi tuntuva vaikutus katoaa pian ja tuntuu että söisi vain sokeripillereitä, joten liekö lumevaikutusta.

Suuri osa masennustapauksista ei johdu serotoniinista eikä välttämättä ylipäätään aivoista. Serotoniini masennuksessa on pikemminkin yksi teoria kuin mitään kunnon tiedettä ja siksikin on kummallista, miten paljon noita lääkkeitä tuputetaan ratkaisuna masennukseen. Halutaan ronklata aivojen tasapainoa ja kemioita oikeasti ymmärtämättä mitä tekemistä niillä on ihmisen tilanteen kanssa, jos mitään.

Oma masennukseni alkoi helpottaa ruokavalion parantamisella, mikä viittaa siihen että ehkä se ongelma olikin suolistobakteereissa.

Masennus paranee usein aivan itsestään, joten voihan siitä ruokavaliotakin kiittää.

Tyttärelläni oli kyllä iso muutos Seronililla. Ja koska se aloitettiin neljä kk ennen terapiaa, ei sitä muutosta mitään muutakaan voi kiittää kuin SSRI:tä.

Se, että sinulla se ei sinulle määrätyllä annostuksella vaikuttanut ei suinkana tarkoita, etteikö siitä monelle olisi apua. Älä siis yleistä.

Psykiatrialla tuhottu kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Psykiatrialla tuhottu kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lääkkeet eivät vaikuta tai niiden teho on "vääränlainen": tekevät olon veteläksi, turruttavat, vievät elämästä ilon, väsyttävät entisestään. Sivuvaikutukset voivat oikeasti haitata elämää, ja lääkkeen hyötysuhde jää olemattomaksi. Monet SSRI-lääkkeet aiheuttavat esim. ruokahalun kasvua ja orgasmia on mahdotonta saada.

Mulla on kokeiltu tosi tosi monia lääkkeitä ja mistään ei ollu apua, pahensi vaan. Lopetin me läytettyäni vuosia. Aloin voida paremmin. Eikö ole uslomatonta? Nyt lähes 6 vuotta ilman lääkkeitä ja olen toipunut, kun on vihdoin ollut energiaa ja intoa terapiaam, liikuntaan yms.

Minulle eri psykiatriset lääkkeet aiheuttivat pysyvän orgasmikyvykkyyden, huonon muisti - ja oppimiskyvyn, äärimmäisen hitaan metabolismin ja entiseen nähden lattean tunne-elämän. Näistä lääkkeistä ei ollut YHTÄÄN MITÄÄN HYÖTYÄ ja niitä määrätään ihmisille muutenkin ihan turhaan.

Itselleni määrättiin alunperin Cymbaltaa lievään sosiaalisten tilanteiden pelkoon, sitä seurasi lukuisat muutkin lääkekokeilut. Nyt olen työkyvyttömyyseläkkeellä oleva vakavasti masentunut ihminen. Luulenpa että nämä lääkkeet tekevät monien ihmisten tilanteen niin paljon pahemmaksi kuin se heidän sairautensa voisi koskaan tehdä. Näin kävi omallakin kohdallani. Kadun joka päivä, että koskaan edes näihin lääkkeisiin haksahdin, se oli kamala virhe ja siitä virheestä joudun nyt maksamaan joka päivä.

Ikävä kuulla. Silti vähän nyt kyseenalaistaisin tulkintaasi. Mistä tiedät, että se on juuri lääkitys, joka aiheutti sinulle nuo ongelmat? Eikä perussairautesi eli vakava masennus, joka ei ole parantunut, vaan kenties pahentunut juuri siksi, että et enää SYÖ lääkkeitä?

Noin pääosin ainakin psyykelääkkeiden haittavaikutukset loppuvat lääkityksen loputtua, pienellä viiveellä.

Ei lääkitys tietenkään kaikille sovi, ainakaan sama lääke kaikille. Mutta oikeasti on vaikea tietää, mikä mielen sairaudessa johtuu mistäkin.

Minulla ei ollut masennusta ennen näiden lääkkeiden käyttöä. Kaikki kuvailemani pysyvät haitat ovat todellisia, ja ne tulivat nimenomaan näiden lääkkeiden käytön aikana ja ovat pysyneet niiden lopettamisen jälkeenkin.

Olen puhunut lukuisten muidenkin ihmisen kanssa, joilla on samanlainen tilanne kuin minulla. Psykiatriset lääkkeet eivät ole niin turvallisia kuin yleisesti annetaan ymmärtää, niillä voi olla hyvikin kauaskantoisia seurauksia.

Minua ei missään vaiheessa hoitoani varoitettu mistään pysyvistä haitoista ja jos valitin lääkkeiden kammottavia sivuoireita lääkärille, hän aina vähätteli niitä.

Sinulla oli "sosiaalisten tilanteiden pelkoa" eli ahdistusta, johon sait lääkityksen. Se ja masennus ovat sukulaisdiagnooseja, ja se, että sinulle ajan myötä kehittyi muitakin oireita voi johtua hyvin monesta eri syystä. Sinä haluat syyttää lääkitystä, koska se tavallaan tekee sinusta uhrin, eikä vaan pelkästään masennukseen sairastunutta. Voihan toki lääkityksellä olla ollutkin vaikutus, tai sitten ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma teinityttäreni parani keskivaikeasta masennuksesta ja ahdistushäiriöstä pitkälti Seronilin ansiosta. Tämä siis on hänen oma tulkintansa, ei pelkästään minun. Terapiaa hän piti melko turhana. Ei kokenut saavansa mitään haittavaikutuksia lääkkeestä, jota söi 1,5 vuotta. Eli on tällaisiakin kokemuksia.

Seronil on niitä käytetyimpiä ja ns. lievimpiä lääkkeitä. Minulle se oli ensimmäinen lääke jota kokeiltiin ja myös ainoa, josta en saanut mitään sivuvaikutuksia. Harmi vain että se aluksi tuntuva vaikutus katoaa pian ja tuntuu että söisi vain sokeripillereitä, joten liekö lumevaikutusta.

Suuri osa masennustapauksista ei johdu serotoniinista eikä välttämättä ylipäätään aivoista. Serotoniini masennuksessa on pikemminkin yksi teoria kuin mitään kunnon tiedettä ja siksikin on kummallista, miten paljon noita lääkkeitä tuputetaan ratkaisuna masennukseen. Halutaan ronklata aivojen tasapainoa ja kemioita oikeasti ymmärtämättä mitä tekemistä niillä on ihmisen tilanteen kanssa, jos mitään.

Oma masennukseni alkoi helpottaa ruokavalion parantamisella, mikä viittaa siihen että ehkä se ongelma olikin suolistobakteereissa.

Masennus paranee usein aivan itsestään, joten voihan siitä ruokavaliotakin kiittää.

Tyttärelläni oli kyllä iso muutos Seronililla. Ja koska se aloitettiin neljä kk ennen terapiaa, ei sitä muutosta mitään muutakaan voi kiittää kuin SSRI:tä.

Se, että sinulla se ei sinulle määrätyllä annostuksella vaikuttanut ei suinkana tarkoita, etteikö siitä monelle olisi apua. Älä siis yleistä.

Niin tai sitten kyseessä oli plasebo vaikutus . Lopulliset haitat näkeekin sitten kun yrittää lopettaa.

Googlaapa esimerkiksi neuroleptien haittavaikutukset. Pitkäaikaisesta käytöstä seuraa aivovaurio. Viidesosa saa diabeteksen. Välittömästi ilmenevätkin oireet voivat olla ikäviä. On inhimillistä haluta välttää ne ja toivoa, ettei tarvitsisi niitä.

Vierailija kirjoitti:

Noiden lääkkeiden myönteinen vaikutus on pelkkää plaseboa.

On pelkkä lääketeollisuuden hypoteesi että aivoissa on "välittäjäaineiden epätasapainotila" jonka lääke muka korjaisi.

Sitä ei ole millään todistettu .

Ihmiset ajautuvat masennukseen ja ahdistukseen aina jostain syystä,oli se sitten trauma, lapsiuuuden kokemukset, burnout, parisuhde, toistuvat pettymykset, väärät ajatusmallit, ravintoainepuutokset, suoliston bakteeristo jne.

Jos nuo "lääkkeet " jotain tekee niin kroonistaa masennuksen ja sysää nimenomaan sen alunperin normaalin/itsekseen tai terapialla palautuvan aivokemian lopullisesti pois raiteiltaan.

On ilmeisesti tutkittukin, että lääkkeitä käyttäneet ovat pitkällä tähtäimellä niitä jotka ovat vuosien kuluttua edelleen masentuneita tai työkyvyttömiä. Näin olen ymmärtänyt.

Tutkimuksissa lääkkeistä voi olla hyötyä ekat 8-10 viikkoa, sen jälkeen ei enää.

Ssri tuhoaa tunne-elämän ja seksuaalisuuden, joillakin pysyvästi.

Tämä ainakin minun kokemukseni.

En olisi ikinä aloittanut näitä myrkkyjä vaikeaan elämäntilanteeseen ja huonoon , koulukiusatun itsetuntoon jos joku "lääkäri" olisi viitsinyt mainita haitoista. Muustakin kuin "seksuaalisuus voi laimentua"

Niin, LOPPUELÄMÄKSI.

Ymmärrän, että jos joku on todella itsetuhoinen ja vaikeasti masentunut, niin voi olla pakko aloittaa nämä ensiapuna, mutta se, että niitä tarjotaan joka oireeseen väsymyksestä kipuihin ja vääristyneisiin ajatusmalleihin jotka tulisi hoitaa terapialla, niin se on iso ongelma.

Ja se, että lääketutkimukset ovat lääkeyhtiöiden itse tekemiä ja rahoittamia, on täysin naurettavaa.

Huokaus. Sinulla on oikeus omiin käsityksiisi, mutta lopeta niiden tuputtaminen muka faktoina. Todellisuudessa SSRI-lääkitys toimii monilla hyvin, osana kokonaisuutta. Ja todellisuudessa masennukseen ei välttämättä OLE mitään traumaattista kokemusta tai olosuhteita syynä. Juuri siksi tällaisilla potilailla lääkitys toimii hyvin.

Jotkut saavat lääkkeistä sivuoireita, ja siksi lääkevalvontaa ainakin nuorilla tehdään tarkasti. Mutta ei kalliita lääkkeitä nyt aikuisten oikeasti turhaan syötetä ihmisille!

Pysyvistä haittavaikutuksista on niukasti jos lainkaan tutkimusevidenssiä. Masennus sen sijaan itsessään on helposti toistuva ja monisyinen sairaus, joten yhtä hyvin pysyvissä haittavaikutuksissa voi olla todellisuudessa kyse ihan vaan masennuksesta, joka olisi olemassa lääkityksestä huolimatta. Vai oletko tosissaan niin tietämätön, ettet tiedä orgasmivaikeuksien, tunneapatian ja väsymyksen olevan masennusoireita?

Haluaisitko itse syödä lääkettä,joka _saattaa_ auttaa mutta saattaa myös pahentaa tilaasi, aiheuttaa paljon ikäviä sivuvaikutuksia ja pitkällä aikavälillä aiheuttaa aivovaurion ja peruuttamatonta vahinkoa elimistöllesi? Olisitko valmis mielihyvin ottamaan vastaan kaikki nuo sivuvaikutukset ja aivovaurion,koska lääke SAATTAA auttaa?

Siinäpä syitä miksi ihminen ei esimerkiksi halua syödä neuroleptejä. Toki sairaudentunnottomuus on sitten asia erikseen.