Lue keskustelun säännöt.
Miksi keski-ikäinen nainen ei välttämättä tervehdi tai kiitä?
25.12.2018 |
Tunnen yhden sinänsä muuten oikein mukavan ja ystävällisen keski-ikäisen naisen, mutta joskus olen ihmetellyt sitä, miksi hän ei välttämättä sano kiitosta saadessaan esim. työkavereiltaan joitain muistamisia. Hän ei välttämättä myöskään moikkaa nähdessään tai tervehdi lähtiessään. Mikä on moiseen syynä vai onko kyse vain "normaaleista suomalaisista käytöstavoista"? Vai onko niin, ettei hän oikeasti pidä niistä kyseisistä kavereista/tutuista, joita kohtaan on etäisempi ja niinkin pidättyväinen, ettei välttämättä kiitä tai tervehdi? Voiko olla, että hän vain teeskenteleekin pitävänsä ja oikeasti pääosim inhoaakin niitå ihmisiä ympärillään? Mielestäni kyseinen käytös on jotenkin yllättävää.
Kommentit (33)
Yksilöllinen ongelma.
Minä keski-ikäisenä naisena ihmettelen samassa rapussa jo vuoden asunutta pariskuntaa (alle 3-kymppisiä), jotka eivät tervehdi vastaan tullessaan. Koskaan, ikinä. Katsovat molemmat maahan tai ohi. Itse haluaisin vain normaalisti tervehtiä, ei sen kummempaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yksilöllinen ongelma.
Minä keski-ikäisenä naisena ihmettelen samassa rapussa jo vuoden asunutta pariskuntaa (alle 3-kymppisiä), jotka eivät tervehdi vastaan tullessaan. Koskaan, ikinä. Katsovat molemmat maahan tai ohi. Itse haluaisin vain normaalisti tervehtiä, ei sen kummempaa.
Mäkin ihmettelen samaa. Olen itse ajatellut, että tavallaan en edes ole olemassa joillekin nuorille jannuille, joten en edes oleta, että he tervehtisivät tai vastaisivat tervehdyksiin, mutta jotenkin oletan normaalin oloisilta, työssäkäyviltä aikuisilta peruskäytöstapojen hallintaa.
Sekä vähän vanhemmiltakin oletan samaa, sillä yleensä ihminen aikaa myöten oppii suhtautumaan rennosti ja itsevarmasti ympäröivää maailmaa kohtaan sekä omaksuu ympäristön käytöstapojakin, joten hyvän käytöksen pitäisi olla selviö.
Jaa, mä olen tuollainen. En tervehdi ihmisiä esim. töissä. Ei meillä, miesvaltaisella it-työpaikalla, tosin juuri kukaan muukaan tervehdi ketään.
En ole mitenkään ihmisvihamielinen tms mutta vältän turhaa kommunikaatiota jolla ei ole mitään oikeaa sisältöä, vaan jota tehdään pelkästään vanhojen tapojen vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Jaa, mä olen tuollainen. En tervehdi ihmisiä esim. töissä. Ei meillä, miesvaltaisella it-työpaikalla, tosin juuri kukaan muukaan tervehdi ketään.
En ole mitenkään ihmisvihamielinen tms mutta vältän turhaa kommunikaatiota jolla ei ole mitään oikeaa sisältöä, vaan jota tehdään pelkästään vanhojen tapojen vuoksi.
Junttimaisuudestakin voi ilmeisesti olla ylpeä.
ohis
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa, mä olen tuollainen. En tervehdi ihmisiä esim. töissä. Ei meillä, miesvaltaisella it-työpaikalla, tosin juuri kukaan muukaan tervehdi ketään.
En ole mitenkään ihmisvihamielinen tms mutta vältän turhaa kommunikaatiota jolla ei ole mitään oikeaa sisältöä, vaan jota tehdään pelkästään vanhojen tapojen vuoksi.
Junttimaisuudestakin voi ilmeisesti olla ylpeä.
ohis
En mä siitä mitenkään erityisen ylpeä ole, se vaan on se miten olen valinnut toimia. Haluan olla omassa rauhassani enkä halua tulla häirityksi tai keskeytetyksi kommunikaatiolla, jolla ei ole mitään oikeaa sisältöä. Pysyn mieluummin omissa ajatuksissani. Sitten jos jollain on oikeaa asiaa, johon minulta odotetaan asiapitoista vastausta, vastaan kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksilöllinen ongelma.
Minä keski-ikäisenä naisena ihmettelen samassa rapussa jo vuoden asunutta pariskuntaa (alle 3-kymppisiä), jotka eivät tervehdi vastaan tullessaan. Koskaan, ikinä. Katsovat molemmat maahan tai ohi. Itse haluaisin vain normaalisti tervehtiä, ei sen kummempaa.
Mäkin ihmettelen samaa. Olen itse ajatellut, että tavallaan en edes ole olemassa joillekin nuorille jannuille, joten en edes oleta, että he tervehtisivät tai vastaisivat tervehdyksiin, mutta jotenkin oletan normaalin oloisilta, työssäkäyviltä aikuisilta peruskäytöstapojen hallintaa.
Sekä vähän vanhemmiltakin oletan samaa, sillä yleensä ihminen aikaa myöten oppii suhtautumaan rennosti ja itsevarmasti ympäröivää maailmaa kohtaan sekä omaksuu ympäristön käytöstapojakin, joten hyvän käytöksen pitäisi olla selviö.
Höh, minulla juuri päinvastoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jaa, mä olen tuollainen. En tervehdi ihmisiä esim. töissä. Ei meillä, miesvaltaisella it-työpaikalla, tosin juuri kukaan muukaan tervehdi ketään.
En ole mitenkään ihmisvihamielinen tms mutta vältän turhaa kommunikaatiota jolla ei ole mitään oikeaa sisältöä, vaan jota tehdään pelkästään vanhojen tapojen vuoksi.
Täysin debiili ja uskomattoman itsekäs asia! ”Oikea sisältö” kun nyt sattuu olemaan subjektiivinen käsite. Jollekin se ”terve” voi olla päivän pelastava juttu, mutta ei, narsisti ohittaa kaiken koska oma sairas ja empatiakyvytön totuus. Tällaisia epäihmiset nykyisin ovat.
Meillä on yksi naapuri, joka ei koskaan vastaa tervehdykseen. En enää moikkailekaan, ettei hänen tarvitse ahdistua moikkaamisesta. Hän tykkää jutella ovi auki terveydenhuoltohenkilökunnan kanssa, ja niistä puheista olen saanut kiinni, että asumisensa on tuettua asumista mielenterveysongelmien vuoksi. (En ole salakuunnellut, mutta ohi kulkiessa ei voi välttyä kuulemasta.) Joten moikkaamattomuus hänelle suotakoon. Ja kaikille muille tietysti myös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On menettänyt markkina-arvonsa ja näreissään siitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa, mä olen tuollainen. En tervehdi ihmisiä esim. töissä. Ei meillä, miesvaltaisella it-työpaikalla, tosin juuri kukaan muukaan tervehdi ketään.
En ole mitenkään ihmisvihamielinen tms mutta vältän turhaa kommunikaatiota jolla ei ole mitään oikeaa sisältöä, vaan jota tehdään pelkästään vanhojen tapojen vuoksi.
Junttimaisuudestakin voi ilmeisesti olla ylpeä.
ohis
Mä kyllä ymmärrän edellistä kirjoittajaa. Työskentelen avokonttorissa ja työpisteeni on lähellä ovea. Joka aamu työni keskeytyy noin 70 kertaa, kun lähes jokainen työhön saapuva huikkaa heit. Päivällä kuulen aika monta kommenttia ruokatunnille lähteviltä ja saapuvilta. Iltapäivällä porukka alkaa valua kotiinpäin, ja taas tulee kymmenet heipat. Asiantuntijatehtävissä ei ole eduksi, että työ keskeytyy jatkuvasti, se on stressaavaa ja tehotonta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa, mä olen tuollainen. En tervehdi ihmisiä esim. töissä. Ei meillä, miesvaltaisella it-työpaikalla, tosin juuri kukaan muukaan tervehdi ketään.
En ole mitenkään ihmisvihamielinen tms mutta vältän turhaa kommunikaatiota jolla ei ole mitään oikeaa sisältöä, vaan jota tehdään pelkästään vanhojen tapojen vuoksi.
Junttimaisuudestakin voi ilmeisesti olla ylpeä.
ohis
Mä kyllä ymmärrän edellistä kirjoittajaa. Työskentelen avokonttorissa ja työpisteeni on lähellä ovea. Joka aamu työni keskeytyy noin 70 kertaa, kun lähes jokainen työhön saapuva huikkaa heit. Päivällä kuulen aika monta kommenttia ruokatunnille lähteviltä ja saapuvilta. Iltapäivällä porukka alkaa valua kotiinpäin, ja taas tulee kymmenet heipat. Asiantuntijatehtävissä ei ole eduksi, että työ keskeytyy jatkuvasti, se on stressaavaa ja tehotonta.
Samaa mieltä. Tervehtiminen on vain jokin vanha tapa, jolla varmistettiin onko vastaantulija ystävällismielinen. Oletan, ettei vastaantulija nykyään ole mikään viikinki, joten mitä turhia, hymy riittää.
Keski-ikäiset naiset ovat usein kammottavia asiakkaita. Kettumaisia ja töykeitä .
Ja yleensä vielä katkeroituneita ja ylipainoisia.
Nimim. Kokemusta on
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huonot käytöstavat, ei ole ikäkysymys.
Itse tervehdin ja kiitän aina.
T. N 57 v.
Vierailija kirjoitti:
Keski-ikäiset naiset ovat usein kammottavia asiakkaita. Kettumaisia ja töykeitä .
Ja yleensä vielä katkeroituneita ja ylipainoisia.
Nimim. Kokemusta on
Onneksi olet itse täydellinen, etkä ainakaan yleistä mitään ikinä.
Se eräs nainen on veiläpä hyvin koulutettu ja muuten fiksu. Hän tosin saattaa hymyillä, utta en käsitä, miksi on niin vaikeaa sanoa huomenta/päivää/hei/moi ja kiitos silloin, jos saa jotain toiselta ihmiseltä. Itselleni tulee aivan "selkärangasta" se kiitos, vaikka joku ojentaisi pelkän paperinpalan minulle tai avaisi oven minulle. En koe suurena uhrauksena sitä, että kiitän kivasta asiasta tai toisen vaivannäöstä.
En tiedä - olen itse keski-ikäinen nainen, joka kyllä tervehtii ja kiittää aina, kun on aihetta, mutta olen kiinnittänyt asiaan huomiota jo kauan. Ikäiseni naiset ovat oikeasti todella tylyjä ja moukkamaisia. Toisia kyllä arvostellaan ja varsinkin nuorisoa käytöstapojen puutteesta, mutta omat tavat ovat aivan hukassa. Olemme joku ihmerotu.
Olen joku vuosi sittn päättänyt, että en enää kiittele asioista, joita en ole pyytänyt, halunnut tai tarvinnut, vaikka joku kokeekin olevansa oikeutettu tai kenties jopa jotenkin minun edukseni sekaantumassa asioihini, kommentoimassa vaatteitani, sotkemassa työpöytääni, ”tekemässä ehdotuksia” siitä, miten minun pitäisi hoitaa työni sellaisia osia, joita hän ei tunne, tai mitä hyvönsä.
Tervehdin kyllä, mutta yleensä vain kerran päivässä, en joka kerta kun työpaikan kätävällä vastakkain kävellään.
Minä tunnen läheisesti erään vanhemman henkilön, joka ei koskaan kiitä, ei tervehdi eikä lähtiessään
sano mitään. En ole tulkinnut sitä tarkoitukselliseksi töykeydeksi. Tuolla henkilöllä on lapsuudenajan
traumoista jäänyt mielenterveydellinen juttu, eli tietynlainen lukko. Varmaan hän itse kärsii siitä, ettei
osaa käyttäytyä oikein. Kovalla harjoittelulla asia saattaisi lieventyä.
Naiset rupsahtaa henkisesti 25-vuotiaina. Älä välitä kurpista.