Lue keskustelun säännöt.
Milloin tämä huoli helpottaa? Rv 32
22.12.2018 |
Minulla tekee ihan pahaa katsoa ja lukea kaikkia mitä sikiölle voi sattua ja että lapsesta voi ilmentyä myöhemmin, että on kehitysvammainen. Pelottaa ihan hirveästi.
Minulla tämä pelko alkoi, kun lääkäri ultrasi ja katsoi että lapsella on poikkeava kallonmuoto, raskausviikolla 30, joka voi tarkoittaa vaikeaa kehitysvammaa. No, kutsui erikoislääkärin, joka totesi, että voi olla jotain tai on vaan ns.persoonallinen kallo. Kun tutki muut rakenteet ja virtaukset, totesi, että normaali on, että ei ole syytä huoleen. Kaikki aivojen rakenteet ovat normaalit, pikkuaivot sijaitsee missä pitää (lähtisivät alaspäin) ja niskakuoppa on normaali ja ranka on ehjä.
Kuitenkin samalla, kun nyt ultrattiin vauva painon kehityksen takia (raskausdiabetes) niin ultrattiin aivot uudestaan. Ja taas parin viikon päästä ultrataan uudestaan kaikki samalla. Kysyin että seurataanko tilannetta ja sanoi, ettei sen kummemmin, vaan painoarvion takia kun kontrolloidaan raskautta, niin samalla katsotaan muutkin rakenteet. Eli epäilevätkö kuitenkin jotain? Yritin kysyä, että voiko poikkeava kallonmuoto olla merkki jostain muusta, ellei kehitysvammasta, sanoi ettei. On kuulemma pitkään työskennellyt ja nähnyt erilaisia kalloja, että tämä on vain persoonallisen näköinen kallo. Pelottaa silti! Hän sanoi, että nyt minun pitäisi unohtaa tämä ja täysin keskittyä nauttimaan raskaudesta.
Tämä painajainen taitaa päättyä vasta syntymään? Vai siihen että lapsi on isompi?
En oikein ole pystynyt kertomaan kuin muutamille ystäville, onneksi edes heille. Sydäntä särkee kun tulevat mummot ovat innoissaan ja en halua heitä huolestuttaa!
Mies on jo kieltäytynyt puhumasta asiasta koska lääkäri on sanonut, että sikiö on terve, niin silloin ei ole lisättävää siihen. Pelkään tulevani hulluksi huolesta. En vaan saa päähäni, kun yhteensä 3 lääkäriä (2 erikoistuvaa ja yksi erikoislääkäri) on vakuuttanut, että huoleen ei ole syytä, silti minä huolestun. Päässä pyörii, entä jos ultra ei paljastakaan kaikkea..
Auttakaa minua!
Kommentit (16)
Ei ainakaan 18 vuoteen. Hang in there..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Menossa 25. vuosi, huoli ei ole helpottanut.
Tuosta se vasta alkaa.
Kun lapsesi syntyy niin sitten alkaa miettimään kehittyykö normaalisti ja kun joku kestää pidempään niin kaikkea tulee mieleen. Päiväkodissa huolettaa että jääkö se jalkoihin, onko kavereita tai että koulussa kiusataanko. Sitten päihteet, ääliöt seurustelukumppanit jne. Mun veli 35v keksi lähteä artiklaan pyöräilemään ja äiti sanoi että se ei nuku koko kahteen viikkoon.
Mun poika oli syntynyt jo tuossa vaiheessa.
Tämä on jotain ihan hirveää. Nyt ovat neuvolassa puhuneet että olisi hyväjos pystyisin jo kiintymään vauvaan tässä vaiheessa. Apua, pystynkö? Haluaisin sydämeni pohjasta kiintyä, mutta pelko pelko pelko, että jotain on.
Kukaan ei varoittanut tästä, en ole eläissäni kokenut yhtä suurta huolta. Tavallaan toivon että lapsi syntyisi pian että häntä pääsisi tutkimaan ja auttamaan mahdollisimman pian, mutta tietenkään en halua keskosta, siinäkin omat riskinsä. Todennälöisesti radin takia saattaa joutua aiemmin käynnistää.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei äidin huolet ikinä hälvene. Niiden kanssa täytyy vaan oppia elämään. Pikkulapsivaiheen jälkeen tulee vaan erilaiset huolet: miten koulu sujuu, saako kavereita, kuoleeko liikenneonnettomuudessa, tuleeko yöllä kapakasta turvallisesti, löytääkö parisuhteen, pysyykö terveenä, saako opiskelupaikan/ töitä, saako lapsia...
Mikä on pahinta mitä vois sattua?
Ja mitäs sitten? Kyllä te tuutte asian kanssa pärjäämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun on pienet lapset, on pienet huolet, isot lapset, niin isot huolet. Pieni lapsi polkee syliä ja iso sydäntä. Siinä pari mietelausetta, jotka ovat ihan hyviä.
Kuulin että helpottaa sitten kun lapsi jää eläkkeelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei äidin huolet ikinä hälvene. Niiden kanssa täytyy vaan oppia elämään. Pikkulapsivaiheen jälkeen tulee vaan erilaiset huolet: miten koulu sujuu, saako kavereita, kuoleeko liikenneonnettomuudessa, tuleeko yöllä kapakasta turvallisesti, löytääkö parisuhteen, pysyykö terveenä, saako opiskelupaikan/ töitä, saako lapsia...
Just tää. Mun äiti kertoi, kun synnyin hengenvaarallisesti sairaana ja ennen aikojaan ja sanottiin että varmaan on hapen puutetta kärsinyt, että hänen huoli kehitysvammaisuudesta helpotti hetkeksi kun valmistuin sairaanhoitajaksi hyvin arvosanoin. Ja seuraavalla viikolla alkoi jo murehtia että pääsenkö töihin, menenkö naimisiin, saanko lapsia jne...
Voi kuule, täällä panikoi toinen. Rv 31. Alkuraskaudessa vauva oli ennustettavasti kooltaan isokokoinen. Vaikka kuulin viime ultrassa vauvan olevan täysin normaalikokoinen, en saa päähänpinttymääni isokokoisesta vauvasta pois. Hölmöä sellainen!
Tulet kiintymään vauvaasi, älä panikoi senkään suhteen. Tiesitkö, että raskausajan huoli on merkki syvästä kiintymyksestä? Eli huoli pois.
Et todellakaan ole ainut murheittesi kanssa. Älä kuitenkaan menet yöuniasi tai kärsi päiviä murheissasi. Samat vinkit annan itsellenikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos nämä kommentit helpottaa..
Ap
Kyllä niiden lääkäreiden kuuluu kertoa sinulle, jos epäilevät vauvalla olevan jotain häikkää. Usko nyt vaan että kaikki on ok. Sun pitäis nyt keksiä jotain muuta sisältöä elämään kuin tuo märehtiminen....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän. Synnytyksessäkin voi sattua kaikenlaista. Olet hyvissä käsissä, Suomessa on paras erikoishoito erikoistapauksia varten. Murehtimalla se ei parane.
Itse en raskauden aikana uskaltanut kiintyä ja rakastua vauvavatsaani. En erityisemmin murehtinut mitään, en vain halunnut ajatella hyviä taikka pahoja asioita. Ultrissa ei näkynyt mitään hälyttävää. Synnytys kesti pitkään, lopulta lapsi saatiin ulos imukupilla, napanuora oli kietoutunut kerran kaulan ympäri, mutta ei onneksi hälyyttävästi, kun sai apgar-pisteitä 10-10-9. Minä päädyin leikkaussaliin synnytyksen jälkeen, mutta sain lapsen seuraavana aamuna syliini. Siitä se rakkaus sitten alkoi.
Tsemppiä, koita viedä ajatuksia muualle. Jos lapsi vammautuu, niin se ei ole aina kamalaa.
Kiitos kommenteista, nyt on jo parempi olo.. soitin vielä luterilaisen auttavaan puhelimeen ja siellä kuuntelivat ja rukoilivat se kans helpotti, nyt vaan kohti iloa ja huoletonta joulua!
Ap
Älä huoli. Minullakin on radi ja yhtälailla viikko sitten ultrattiin aivot ja sydän koon lisäksi.
Meillä on aikalailla samat raskausviikot menossa.