Parasta mennä nuorena naimisiin hyvän puolison kanssa?

On joo, tai olisi ollut. Mutta mistä sitä varmaksi tietää kuka on hyvä varsinkaan nuorena.

Niin ja sitten erotaan 20-30 avioliittovuoden jälkeen kun halutaan katsoa olisko elämällä vielä jotain muuta tarjottavaa.

Havainnossa on vinha perä. Naisen paras pariutumis- ja avioitumisikä on 25 vuoden kieppeillä, jolloin parhaat kiinnittävät suunnilleen oman ikäisen valiomiehet tai hieman vanhemman ja varakkaamman alfan. Sen jälkeen markkina-arvo alkaa laskea eikä enää A-luokan miehiin ole yli kolmekymppisellä normaalisti mahdollisuuksia.

Vierailija kirjoitti:

Havainnossa on vinha perä. Naisen paras pariutumis- ja avioitumisikä on 25 vuoden kieppeillä, jolloin parhaat kiinnittävät suunnilleen oman ikäisen valiomiehet tai hieman vanhemman ja varakkaamman alfan. Sen jälkeen markkina-arvo alkaa laskea eikä enää A-luokan miehiin ole yli kolmekymppisellä normaalisti mahdollisuuksia.

Aina on toinen kierros.

Mä kuvittelin tehneeni niin, mutta mies ei ollutkaan niin hyvä sitten mitä alussa esitti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Havainnossa on vinha perä. Naisen paras pariutumis- ja avioitumisikä on 25 vuoden kieppeillä, jolloin parhaat kiinnittävät suunnilleen oman ikäisen valiomiehet tai hieman vanhemman ja varakkaamman alfan. Sen jälkeen markkina-arvo alkaa laskea eikä enää A-luokan miehiin ole yli kolmekymppisellä normaalisti mahdollisuuksia.

Aina on toinen kierros.

Ja pienemmillä paikkakunnilla on naisille niin monta kierrosta kuin haluavat.

Vierailija kirjoitti:

Mä kuvittelin tehneeni niin, mutta mies ei ollutkaan niin hyvä sitten mitä alussa esitti. 

Itse olen muuttunut 20 ja 30 ikävuoden aikana paljon. Jos olisin valinnut hyvän miehen 20-vuotiaalle itselleni ja mies olisi hyvänä pysynytkin, niin kolmekymppiselle minulle se olisi voinut olla väärä.

Ei tullut hyvää miestä vastaan nuorena. Eikä tainnut minua pahemmin kiinnostaa avioituminen. Elämässä oli niin paljon muutakin.

Melkoista lottoa on "hyvän miehen" löytäminen parikymppisenä. Sen ikäisillä on vielä elämä edessään, ja on mahdoton tietää, millaisia valintoja kukakin tekee. Vasta reilu kolmikymppisenä ollaan yleensä kunnolla kiinni työelämässä ja elämäntavat vakiintuneet.

Itse olen ainakin myös muuttunut valtavasti ihmisenä elämäni aikana, eikä minulla ole enää sama miesmaku, joka minulla oli parikymppisenä.

no kyllä nuorena pariutumisessa on se hyvä puoli myös, että silloin kasvetaan aikuisiksi yhdessä ja se hitsaa yhteen. 

Ei hyvän kumppanin löytäminen aikuisena ole mahdotonta, mutta vaikeampaa.

Seurustelin vilkkaasti 13-vuotiaasta lähtien, en kuitenkaan harrastanut seksiä kenenkään kanssa, koska kukaan ei tuntunut oikeasti "rakkaudelta". Sitten 19-vuotiaana sen kohtasin, puolen vuoden päästä oltiin jo naimisiissa ja nyt on oltu jo 43 vuotta. Hyvän miehen sain! Mutta se vaati sen, että olin seurustellut usean kanssa, tiesin, mitä en ainakaan halua ja millaista tarjontaa on. Mieheni oli myös nuori, 21v, ja seurustellut monen kanssa ennen minua.

”Lottovoitto”-mies osui kohdalle jo 15-vuotiaana. Nyt 42 v. jälkeen olen edelleen samaa mieltä hänestä ja rakkaus kukoistaa.

Vierailija kirjoitti:

Melkoista lottoa on "hyvän miehen" löytäminen parikymppisenä. Sen ikäisillä on vielä elämä edessään, ja on mahdoton tietää, millaisia valintoja kukakin tekee. Vasta reilu kolmikymppisenä ollaan yleensä kunnolla kiinni työelämässä ja elämäntavat vakiintuneet.

Itse olen ainakin myös muuttunut valtavasti ihmisenä elämäni aikana, eikä minulla ole enää sama miesmaku, joka minulla oli parikymppisenä.

Unohdit mainita, onko miestä löytynyt.

Vierailija kirjoitti:

Niin ja sitten erotaan 20-30 avioliittovuoden jälkeen kun halutaan katsoa olisko elämällä vielä jotain muuta tarjottavaa.

Eli halutaan mukavuusero? Sama naama ja reikä/kikkeli se uusikin on 20 vuoden jälkeen, joten ei muuta kuin uusintakerrokselle. Jos harppuna enää tuskin onnistuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Havainnossa on vinha perä. Naisen paras pariutumis- ja avioitumisikä on 25 vuoden kieppeillä, jolloin parhaat kiinnittävät suunnilleen oman ikäisen valiomiehet tai hieman vanhemman ja varakkaamman alfan. Sen jälkeen markkina-arvo alkaa laskea eikä enää A-luokan miehiin ole yli kolmekymppisellä normaalisti mahdollisuuksia.

Aina on toinen kierros.

Kaikki eivät halua toiselle kierrokselle pienillä paikkakunnilla juurikin tarjonnasta johtuen...

Toisaalta monen avioeron syy on että ollaan haluttu löytää joku siinä 20-25-vuotiaana, ja ko ihmisen kanssa ollaan sitten väkisin väännetty talo, muksut jne vaikka on alusta asti tiedetty, ettei suhde toimi. Joskus om parempi odottaa.

Vierailija kirjoitti:

Niin ja sitten erotaan 20-30 avioliittovuoden jälkeen kun halutaan katsoa olisko elämällä vielä jotain muuta tarjottavaa.

Onko parempi, että 40 kymppisenä takana eroja on useita (kymmeniä jopa) suhteista? Musta mahdollinen yksi ero on parempi.

Jos olisin löytänyt nykyisen mieheni parikymppisenä niin ilman muuta. Valitettavasti tavattiin vasta kolmekymppisenä. Ehdittiin me silti perhe perustaa, mutta välillä harmittaa ettei ehditty rauhassa elää sitä rakastumisvaihetta. On niin paljon mitä olisin halunnut tämän ihmisen kanssa tehdä ja nähdä ennen lapsia.

Vierailija kirjoitti:

”Lottovoitto”-mies osui kohdalle jo 15-vuotiaana. Nyt 42 v. jälkeen olen edelleen samaa mieltä hänestä ja rakkaus kukoistaa.

Samoin, meitä luultiin uuspariksi lentokoneessa kun vietimme 20. hääpäivää. Nuori nainen samassa istuinrivissä kysyi olemmeko häämatkalla? Oltiin, 20-vuotishäämatkalla. Kyllä vanhat paritkin vielä pussailee ja juo skumppaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Melkoista lottoa on "hyvän miehen" löytäminen parikymppisenä. Sen ikäisillä on vielä elämä edessään, ja on mahdoton tietää, millaisia valintoja kukakin tekee. Vasta reilu kolmikymppisenä ollaan yleensä kunnolla kiinni työelämässä ja elämäntavat vakiintuneet.

Itse olen ainakin myös muuttunut valtavasti ihmisenä elämäni aikana, eikä minulla ole enää sama miesmaku, joka minulla oli parikymppisenä.

Unohdit mainita, onko miestä löytynyt.

En unohtanut. En pidä asiaa olennaisena. En ole koskaan erityisesti etsinyt miestä. Se, että olisin jatkanut suhdetta jonkun nuoruuden poikaystävän kanssa vain siksi, että tämä on "kunnon mies", jos suhde ei muuten tuntunut oikealta, ei olisi mitenkään parempi vaihtoehto kuin elämä, jota nyt 37-vuotiaana vietän. Elän kyllä tällä hetkellä avoliitossa. Nykyinen suhde on kestänyt kolme vuotta. Minulle sillä, olenko yksin vai suhteessa, ei ole mitään merkitystä. Seurustelen, jos se tuntuu hyvältä, mutta viihdyn yksinkin. En kadu mitään enkä toivo, että elämäni olisi mennyt jollain muulla tavalla.