Voiko hyväksytyn kurssin uusia yliopistolla?
Olen siis kyseisen kurssin suorittanut samassa yliopistossa aiemmin mutta avoimen puolella. En ehtinyt valmistautumaan tähän silloin ollenkaan ja sain arvosanaksi ykkösen. Yksittäisillä arvosanoilla ei sinällään merkitystä mutta tavoitteenani on jatko-opiskelut ja kyllähän ykkönen aika tehokkaasti laskee arvosanaa. Tietääkö joku voinko voin ilmoittautua suorittamaan kurssin uudestaan ja "pyyhkiytyykö" aiempi arvosana sillä?
Kommentit (8)
Pystyy mutta vaikuttaa vähän turhalta.
Minulta ei ole kukaan koskaan kysellyt yliopistokurssien arvosanoja. Eikä gradunkaan.
Voi. Sain opiskelijana kerran ykkösen keskeiseltä kurssilta, johtui sairastelun vaikutuksesta tenttivalmistautumiseen, ja ajattelin että uusin. En jaksanut ja päädyin joka tapauksessa tekemään jatko-opintoja, vieläpä saman opettajan ohjauksessa.
Ota yhteyttä ko kohdasta vastaavaan opettajaan ensiksi. Eli älä vaan suoraan ilmottaudu tenttiin niin vältyt yllätyksiltä
Miksei, niin kauan kun kurssi ei ole rajatun ryhmäkoon kurssi, joka kuuluu pakollisiin. Silloin kurssin käymättömillä on etusija. Perussääntö on, että korkein arvosana jää voimaan, joten jos vain pääset ja haluat kurssille, niin kyllä onnistuu.
Luin kieltä yliopustossa. Meillä piti saada ainekokonaisuudesta hyvät tiedot. Jäi hitusen vaille niin jouduin uusimaan joitain kursseja. Muutoin turhaa.
Jos olet suorittanut sen avoimessa, niin se tuskin on syventävie/maisteriopintojen kurssi. Vain näillä on väliä jatko-opintoihin hakiessa, eikä niilläkään kaikilla. Enitn väliä on a) millaisen gradun teet ja b) millaisen vaikutuksen teet potentiaaliseen jatko-opintojesi ohjaajaan, eli siihen proffaan, joka sinun aiheestasi vastaa - miten pärjäät hänen kursseilllaan ja oletko aktiivinen ja osallistuva vai häirikkö vai passiivinen tiedonpäähänkaadonodottelija. Väliä on myös sillä, että varmistat, että sulla on kaikki jatko-opintoihisi vaadittavat taidot (kielitaito, metodiosaaminen tarkoitetaan sillä sitten kvalikonsteja tai käsitteellistävää teoriaosaamista, niin sulla on molemmat). Vöitöskirja on nykyään thtävä siinä 4 vuodessa, joten siinä ei enää ole aikaa alkaa hankkia tuollaisia taitoja alusta alkaen, vaikka toki varmasti joutuu paljon syventämään osaamistaan joka alueella.
Kyllä pystyy.