Syödäänkö teillä täytekakkua jouluna ruokien päätteeksi?
Tuttuni toitottaa että tottahan täytekakkua pitää olla kahvin kanssa jouluna.
Onko tuo oikeaa suomalaista traditiota vai joku yksilöllinen juttu?
En tiedä asioista koska kaikki jouluni on olleet lastenkodissa...
Kommentit (46)
Olen Pohjanmaalta kotoisin ja minun lapsuudessa oli aina kermakakku, sitä syötiin jouluaterian jälkeen kahvin kanssa. Minulla on jo oma perhe mutta valmistan silti sacher kakun aatoksi ja joulupäiväksi hedelmäjuustokakun. Itse ei syödä kaikkea mutta olen vienyt naapureille vanhemmille ihmisille.
Meillä on yleensä jälkiruuaksi luumurahkaa, mutta täytekakkukin on leivottu joka jouluksi. Se syödään yleensä illalla lahjojen avaamisen jälkeen.
En ole ikinä kuullutkaan. Perinteiset joulupiparit ja -tortut sekä maustekakku.
Tätini teki aina jouluksi täytekakun. Ja Lohjan suunnilla asuttiin silloin. -90 luvulla.
Meillä syödään englantilaista hedelmäkakkua ja piparijäädykettä, lapsuuden kodissa (Tampereella) tai sukujouluissakaan ei ollut koskaan täytekakkua. En ole törmännyt koskaan täytekakkutarjoiluun jouluna mutta kuulostaa ihan kivalta, semminkin jos on kunnolla punssikostutettu kakku.
Luin jostain että palstalla kovasti rakastettu käpykakku levisi aikoinaan Suomeen ruotsalaisen naistenlehden joulunumerossa olleesta reseptistä. Eli jouluisen mallinen käpykakku oli nimenomaan jouluruoka alunperin, mutta en ole siihen joulupöydissä törmännyt.
Meillä ei kukaan jaksa mitään jälkkäriä, kun ruoka on niin hyvää. Eikä kahvia juoda enää illalla.
En ole oikeasti ikinä edes kuullut, että kukaan söisi jouluna täytekakkua, mutta näköjään ainakin joillain sellainen perinne on kun tätä ketjua lukee. Aina oppii uutta!
Meillä on aina joku jälkiruoka, edellisinä jouluina ollut marjajäädyke, lakka-pannacotta, creme brulee... (Siis yksi per joulu vain, nuo ovat muutaman viime joulun jälkkäreitä). Usein pidetään varsinaisen illallisen jälkeen vähän taukoa ja sitten kun ruoka on ehtinyt hieman laskea, keitetään espressot ja katetaan jälkiruoka. Ymmärrän kyllä hyvin sen pointin mitä moni on tässäkin ketjussa sanonut, että turhaa koko jälkiruoka joulupöydässä kun ei meinaa jaksaa, mutta jotenkin siitä on vain meillä tullut tapa laittaa aina joku vähän erilainen jälkiruoka jouluna, ja tuntuukin jotenkin juhlavammalta... harvemmin muutoin jälkiruokia harrastetaan :) Ihan pienet annokset todellakin riittää!
Meillä oli aina jouluna ihan perinteinen kermatäytekakku aattona sekä käpykakku tapanina.
Itse olen tehnyt useasti täytekakun.
Lohjalla.
Vierailija kirjoitti:
Meillä syödään englantilaista hedelmäkakkua ja piparijäädykettä, lapsuuden kodissa (Tampereella) tai sukujouluissakaan ei ollut koskaan täytekakkua. En ole törmännyt koskaan täytekakkutarjoiluun jouluna mutta kuulostaa ihan kivalta, semminkin jos on kunnolla punssikostutettu kakku.
Luin jostain että palstalla kovasti rakastettu käpykakku levisi aikoinaan Suomeen ruotsalaisen naistenlehden joulunumerossa olleesta reseptistä. Eli jouluisen mallinen käpykakku oli nimenomaan jouluruoka alunperin, mutta en ole siihen joulupöydissä törmännyt.
Meillä oli! Aina.
Meillä syödään jouluruoan päätteeksi jälkiruoka sekä täytekakkua kahvin kanssa pukin vierailun jälkeen. Olen kotoisin Keski-Pohjanmaalta.
Me vietimme joulut pappani luona aina vuoteen 2004 asti (hän kuoli vuonna 2004). Hänelle täytekakku joulupäivänä oli tärkeä traditio joten se tehtiin aina ( samoin kuin lipeäkala, jota en koskaan oppinut syömään).
Muita makeita herkkuja emme joulun aikana syöneetkään juurikaan.
Jyväskylän kulmilla tämä
Ei, mutta taatelikakkua ja muita kuivakakkuja on.
Minä teen yleensä joko täytekakun tai juustokakun, mutta ei näitä heti ruuan päässeeksi jaksa syödä vaan esimerkiksi iltakahvilla. Tänä vuonna teen hedelmätäytekakun. Myös joulutorttuja, pipareita ja kuivakakkua löytyy, sillä on tulossa vieraita syömään ja kahvittelemaan aattona. Ja siis karjalaiset juuret on. Lapsuudenkodissa oli aina täytekakkua jouluna.
Ei ole täytekakkua, kun ruokaa on muutenkin liikaa. Teen riisipuuroa ja luumukeiton, mustikkapiirakkaa, omenapiirakka ja joulutorttuja, leipäjuustoa ja lakkoja ja muita juustoja.
Syödään, Hämeestä ollaan, mutta taitaa olla meillä ihan perhekohtainen tapa. Olisiko jäänyt mummolasta elämään, mummolla oli tapana olla aina "seittemää sorttia". Yleensä syödään sacheria, mutta nyt ehkä mansikka vaihteeksi.
Ei tietenkään, kakut kuuluu synttäreille ja häihin, ei liity jouluun millään lailla.
Eikä meillä kyllä muitakaan jälkkäreitä ole koska jouluruoka on niin täyttävää ettei kukaan jaksa enää mitään jälkiruokaa syödä. Aamulla riisipuuro ja sen kanssa luumukiisseli niille jotka siitä tykkää, minä syön kiisseliä mutta en puuroa. Toki äitini tai tyttäreni tekemiä puurot, itse en tee riisipuuroa, liian kova vaiva.
Joulutorttuja ja pipareita voi ottaa sitten kahvin kanssa tai glögin kanssa kun niiden aika on, nekään ei ole tietenkään heti ruokailun jälkeen.
Ei ole ollur Helsingissä. Ei ollenkaan jälkkäriä kun ei ruokien päälle koskaan jaksanut. Jos jotakin niin jätskiä. Aiemmin oli luumukiisseliä, mutta sillä ei ollut menekkiä niin lopetettiin tekeminen.
Minusta täytekakku sopii jouluun yhtä hyvin kuin joulukinkku vappuun. Ihan outo yhdistelmä.
(Ja ei, en tarkoita että oudot yhdistelmät olisi mitenkään itsearvoisesti huonoja tai että juhlina pitäisi syödä vain niihin perinteisesti kuuluvia ruokia, ihan subjektiivinen mielipide vain.)
Sekin on minusta outoa, että jouluateria syödään joissain perheissä keskellä päivää, siis lounasaikaan eikä päivällisenä. Vaan niin ne perinteet vaihtelee näinkin pienen populaation keskuudessa.
Ei ole ikinä ollut. Yleensä marjarahkaa, joulutorttuja ym. pientä jälkkärinä.
Ei ole täälläkään perinne. Pirkanmaalta ollaan.
Ei semmoista kakkua kukaan meillä jaksa.
Meillä muutenkin varmaan wt-joulu eli jouluruoka tehdään ja silloin on kaikki lihakastikkeista lihapulliin ja kinkkuun ja niistä sitten lämmitellään pitkin joulua miten kukakin haluaa. Ei meillä ole erikseen mitään jälkkäriä. Niin monet jälkiruuat on roskiin menneet eli niistä on luovuttu.
Suklaata syödään jälkiruuaksi.