Lue keskustelun säännöt.
Lapsettomana olin kuin ilmaa glögi-illassa, jossa muut äitejä
18.12.2018 |
Olin eilen ystäväni luona parituntisessa glögi-illassa. Meitä naisia oli yhteensä kahdeksan, ja kaikilla muilla on lapsia paitsi minulla. Siihen, ettei minulla ole lapsia, ei liity mitään dramaattista, ja olen ihan lapsimyönteinen ihminen, ja kummilapsiakin minulla on, minkä tämä porukka tietää.
Tunnen osan tuosta eilisestä porukasta hyvin, osan lähinnä tämän ystäväni kautta - koska me kaikki kuitenkin olemme samalta pieneltä paikkakunnalta kotoisin, vähintäänkin tiedän kaikki muutkin jo pitkän ajan takaa, ja olemme kaikkien kanssa jotakin hyvänpäiväntutun ja kaverin väliltä. Tapana on siis jutella ihan suhteellisen avoimesti ajankohtaisista kuulumisista aina, kun tapaamme (arviolta pari kertaa vuodessa).
Juttua porukalla luisti tälläkin kertaa, mutta koko parituntisen aikana kukaan ei edes kysynyt minulta, mitä minulle kuuluu. Minä kyllä kyselin muiden kuulumisia ja lasten kuulumisia jne ja muut myös kyselivät toisiltaan kaikkea ym. En tietenkään ollut mitenkään hapannaamana, vaan ihan normaalisti juttelin, en kuitenkaan myöskään tuonut itseäni tyrkylle. Silti oikein pistin merkille, että kukaan ei kysynyt minulta yhtikäs mitään. Samantyylistä on tapahtunut aiemminkin. Yleensä vastaavissa tilanteissa joku on sentään kysellyt, miten minulla menee töissä tmv.
Mistä tämä johtuu? Eivätkö "lapselliset" oikeasti ole kiinnostuneita muiden kuin niiden tekemisistä, joilla myös on lapsia? Vai ajatellaanko, ettei minulla kertakaikkiaan ole muuta elämää kuin työ? Tai ettei minulla oikeastaan edes ole elämää, kun ei ole niitä lapsia?
Kommentit (23)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos porukassa edes yksi asia yhdistää suurinta osaa vieraista jauhetaan sitten siitä yhdestä asiasta kuin uskallettaisiin puhua muustakin. Me emme ole small talk-kansaa ja järkyttävän arkoja vaihtamaan puheenaihetta. Ehkä sinä vasta nyt olet avannut silmäsi huomaamaan sen, että pyörit aika nyhveröitten ihmisten seurassa?
Ikävä totuus on, että kaverit muuttuu vain äideiksi saatuaan lapsia. Maailma pyörii lasten ja lasten asioiden ympärillä, eivät ole enää kiinnostuneita mistään muusta. He eivät ole enää ystäviä, tyttäriä, puolisoja, vaan pelkästään äitejä.
Kieltämättä alan miettiä, onko järkeä jatkossa enää mennä... No eilen nyt ei ollut muutakaan kilpailevaa menoa, joten ei sinänsä haitannut. Olisi kyllä harmittanut jättää jokin muu meno väliin tuon vuoksi. Ja glögiä oli sekä holillista että holitonta, osa oli autolla tai imettää tmv, niin kaikki eivät edes voineet holillista ottaa. Kyllä tuossa porukassa silti juttu luistaa ilman holiakin.
Onneksi minulla on myös ei-äitejä kavereina. En silti haluaisi, että kivoja kavereita putoaa elämästä pois vain siksi että heistä on tullut äitejä...
-Ap
Vierailija kirjoitti:
Ikävä totuus on, että kaverit muuttuu vain äideiksi saatuaan lapsia. Maailma pyörii lasten ja lasten asioiden ympärillä, eivät ole enää kiinnostuneita mistään muusta. He eivät ole enää ystäviä, tyttäriä, puolisoja, vaan pelkästään äitejä.
Niin totta. Kysymykseen mitä sulle kuuluu vastataan lasten asioiden selvittämisellä. Tuntuu, ettei heitä ole itsejään enää olemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä olette äidit mieltä, onko tälle asialle mitään tehtävissä? Tunnistatteko itsessänne tuollaista käytöstä? Pitäisikö lapsettoman tilanteessa jota kuvailin a) pysytellä hiljaa tai muiden juttuja juttelemassa, kunnes joku mahdollisesti kysyy lapsettomalta jotain, b) alkaa omatoimisesti itse selittämään asioistansa vai c) jotain muuta, mitä?
-Ap
Eivät varmaan tahallaan intoutuneet puhumaan lapsistaan, mutta onhan se ollut tökeröä unohtaa sinut. Vaihda vain rohkeasti seuraavalla kerralla aihetta ja kerro jotain omaan elämääsi liittyvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo on jännä ilmiö. Olen töissä paikassa, jossa noin puolella on lapsia ja puolella ei. Pitkään mentiin niin, että lapsista puhuttiin joskus (harvoin), mutta pääasiassa ihan kaikesta muusta. Sitten tuli töihin yksi nainen, ja yhtäkkiä ei muusta enää puhutakaan. Tämä ihminen on ihan mukava, en minä sillä, mutta kun hän ei pysty aloittamaan keskustelua mistään muusta kuin lapsistaan tai olemaan kääntämättä muuta keskustelua lapsiinsa. Siis esimerkiksi "onko kukaan teistä käynyt testaamassa uutta ravintolaa X" -> todennäköisesti joku olisi, mutta tämä nainen vastaa ekana että "se ei vaikuta sellaiselta ravintolalta, johon lasten kanssa viitsisi mennä, toisin kuin Y, joka onkin sitten........".
Mikähän siinä on, että toiset äidit pystyvät olemaan puhumatta lapsistaan ja toiset eivät millään, vaikka lapset ovat suht samanikäisiäkin? Ei siis mene sen piikkiin, että pikkulasten vanhemmat nyt vain puhuvat paljon lapsistaan.
Jos ette ole mikään tiivis kaveriporukka, niin kyse on varmasti vain siitä että puhutaan jostain mikä yhdistää suurinta osaa.
Omassa tiiviissä kaveriporukassa on äitejä ja lapsettomia. Välillä puhutaan lapsista, mutta kohtuudella, ja kaikki juttelevat kaikkien kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä olette äidit mieltä, onko tälle asialle mitään tehtävissä? Tunnistatteko itsessänne tuollaista käytöstä? Pitäisikö lapsettoman tilanteessa jota kuvailin a) pysytellä hiljaa tai muiden juttuja juttelemassa, kunnes joku mahdollisesti kysyy lapsettomalta jotain, b) alkaa omatoimisesti itse selittämään asioistansa vai c) jotain muuta, mitä?
-Ap
Ihan suoraan voi tuossa tilanteessa ystävällisellä ja iloisella äänensävyllä sanoa, että hei nyt kun olette vapaalla niin puhutaan muustakin tai pelataan jotain lautapeliä/korttia. Ja voi sanoa ihan suoraan myös, että tulee ulkopuolinen olo kun itsellä ei ole lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ihan suoraan mieluummin minä keskustelen jostain lapsiin liittyvästä kuin vaikka työasioista. Jos sinulla ei ole mitään lapsia vastaan niin miksi vedät tuolleen herneen nenään yhdestä kerrasta. Voit itse varmasti avata keskustelun jostain muusta aiheesta, mutta jos itsekkin kyselet muilta heidän lapsistaan ja sitten ihmettelet kun keskustelu pyöri lapsissa niin miten niiden muiden olisi pitänyt vaihtaa aihetta muualle.
Jännää, sillä en itse ollenkaan tunnista tuollaista. Mulla itselläni on lapsia, mutta vaikka oon kolmekymppinen, niin ehdottomasti valtaosa omasta kaveripiiristä on lapsettomia. En saa yhtään kiinni ap:n kuvailemasta, mutta en osaa sanoa onko tosiaan niin, etten ole koskaan törmännyt vastaavaan, vai olenko sille vain sokea.
Tunnustan kyllä, että omissa kuulumisissa lapset ja mies ovat aika suuressa roolissa, mutta musta se on ihan ymmärrettävää, koska heidän roolinsa on merkittävä myös mun elämässä ylipäätään. Tietysti eri juttu jos puhutaan vaikka työelämästä, mutta mun työt on kyllä niin tylsä puheenaihe, että välttelen viimeseen asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Helposti tulee puhuttua siitä mikä sillä hetkellä yhdistää, juttu polveilee ja ja tulee uusia juttuja mieleen..
Erikoista jos keskustelitte kahden kesken/pienemmillä porukoilla, eikä sinusta oltu vastavuoroisesti kiinnostuneita. Jos puhuitte isolla porukalla, niin ihan normaalia. Ei ehkä hyvätapaista, mutta noin se helposti menee.
Ihan sama kun jos kaikki muut olisivat samassa työpaikassa tai samalla alalla, tai joku olisi vaikka tuonut jonkun englanninkielisen muuten suomenkielisten bileisiin. Jonkun pitää ottaa asiakseen vetää "ulkopuolinen" mukaan keskusteluun.
En siis välttämättä lähtisi syyttämään vain äitejä tällaisesta tilanteesta. Jos noin käy useinkin, niin ehkä kannattaa harkita menetkö. Tai sitten vaan sanot reippaasti, että harmittaa olla ulkopuolinen keskustelussa..
Kuulostaapa paskoilta bileiltä. Keskustella nyt jostain räkänokkien kakkavaipoista ja korvatulehduksista. Menee hyvä viina hukkaan tollasessa seurassa.
Kiitos kommenteistanne! Istuttiin joo kaikki saman pöydän ääressä, mutta osa tuli pikkaisen myöhemmin kuin muut, jolloin sitten tietysti heiltä kyseltiin kuulumiset jne. Itsekin "syyllistyin" siis tähän lapsista kyselemiseen siksi, että musta on kohteliasta hieman kysäistä ikäänkuin jutustelun aluksi, mitä toiselle kuuluu ja mitä-nyt-sitten-niille-lapsillekin-kuuluu, jne. Mutta jotenkin odottaisin, että juttu siitä etenisi muuhunkin, ja minultakin voitaisiin jossain vaiheessa kysyä esim. "No mutta hei, puhuttiinpas nyt musta, mitäs sinä, mitä sulle kuuluu?"
En varmasti ois tähän niin reagoinut, jos tää ois ollut ainutkertaista. Pikemminkin usein on hieman tämän tyylistä, mutta usein saan edes sen työkysymyksen osakseni.
En ole oikein hyvä tuomaan itseäni esille, vaikka sinänsä ihan sosiaalinen olenkin. Ja ehkä kun elämässäni on ihan normaalia esim. käydä brunsseilla, ulkona syömässä, vähän matkustellakin ym., niin ei tule näistä niin erikseen mainittua, ellei muutenkin puhuta mun kuulumisista. Mutta jos joku näistä äideistä tekee jotain noista, hän usein itse nostaa sen keskusteluun. Ymmärrän tavallaan, koska on se varmaan siitä perhearjesta poikkeavaa. Mutta tarkoitan siis vaan, että minulle moni heidän "luksusirtiotoistaan" on ihan normaalia elämää. Voiko se sitten jopa olla siksi epäkiinnostavaa tai jotenkin sellaista, "ettei sitä lasketa", kun voin tehdä sitä milloin vaan?
-Ap
PS. Ainiin ja parin-kolmen näistä kanssa olen siis niin hyvä ystävä, että ollaan tekemisissä muutenkin. He siis tietävät tarkemmin kuulumisistani. Mutta silti monesti porukassa joku kysyy toiselta jotain "Kaisa, sinä jo mulle kerroitkin että teidän pikku-Akselilla oli korvatulehdus. Joko se meni ohi?", eli tavallaan joku ottaa (toki harkiten) yhteiseen keskusteluun sellaista, mitä ovat kahden kesken puhuneet. Samalla lailla multa voisi halutessaan joku kysyä "Elina, kerroit lähteväsi Berliiniin sen ystäväsi luo, milloinkas se sun reissu onkaan, joko odotat sitä?" tms. tms., jolloin voitaisiin siitä sitten jatkaa yhteistäkin juttelua esim. matkustelusta tai olisiko hyvä nyt vaan kaikkien rajoittaa matkustelua ilmastosyistä, jne... Jos tajuutte mitä tarkoitan!
Joskus, onneksi ei kovin usein, oon kokenut samaa ollessani porukan ainoa sinkku. Toiset keskustelevat parisuhteistaan ja itse yritän näyttää siltä että kiinnostaisi. Kukaan ei kysy multa mitään eikä mulla ole asiaan mitään sanottavaakaan. Omat ystäväni onneksi joko itse kääntävät jonkin ajan kuluttua aiheen jonnekin muuhun tai tajuavat kun vaihdan itse aihetta. Kivahan se on kuulla miten muilla menee parisuhteissa, ei sillä. Tulee vain itselle ulkopuolinen olo.
Voi hitsi, toivottavasti ei itse tule syyllistyttyä tuohon... t. Kolmen äiti
Itsekin huomaan tuon isossa ja vähän etäisemmässä porukassa, koska lapset on vaan niin helppo ja neutraali puheenaihe, jos ei oikein muuta keksi. Jos lähden läheisemmän kaveriporukan kanssa johonkin, haluan kyllä puhua muustakin kuin lapsestani. Siitä saa jauhaa kyllä tarpeeksi muutenkin.
Up