Uskomaton epäonneni vain jatkuu, en jaksa enää

Irtisanoudut vaatijoista ja käske pärjäillä

Voi kuule, elämä ei ole oikeudenmukaista!

Omaa nyyhkytarinaani en ala kirjoittaa, sillä voisin saman tien kirjoittaa romaanin.

Mutta - minulla on aina ollut jumalaton sisu ja kiskonut itseni ja kaksi lastani yli sellaisenkin jossa useimmat olisivat antautuneet. Niin, totta, poltin itseni loppuun kahdesti enkä siitä koskaan enää täysin palautunut, mutta elä ja se on pääasia! Olen ollut sairaalahoidossa tilassa jossa keikuttiin kahden vaiheella, selviää, ei selviä. Selvisin. Ja tämä kaksi kertaa saman sairauden takia.

Kun siitä selvisin, sisu vain nousi. Päätin että minua ei niin vain kaadetakaan! Vaika lapset ovat jo omillaan ja heillä omat tasapainoiset elämänsä ja elinkumppaninsa, olen heille edelleen tärkeä ja halua olla heidän elämässään mahdollisimman kauan.

Sitten tuli se seuraava isku; syyskuussa 2017 sairastuin yhtäkkiä influenssan kaltaisiin oireisiin. Oireet olivat rajut mutta kun yskoin sen olevan influenssaa, sairastin rauhassa kotona. Meni vajaa kaksi kuukautta ja sama toistui! Ja tätä jatkui koko talven 2018 ja kevään ja kesän, sairauvälit ja sairauden ankaruus tosin helpottivat. Niin, tiedän että lääkärille olisi pitänyt mennä jo ajat sitten, mutta olen kasvanut kotona jossa kaikki ruikutus ja sälin kerjuu oli ankarasti kielletty. Minulta ei hoidettu solisluun murtumaa joka löytyi aikuisena väärin luutuneena, ei selkää jonka satutin pudottuani hevosen selästä niin että kokonainen vuosi meni ennenkuin voin sanoa oleleeni vapaa kivusta. Olen kasvanut niin, että minun ei ole väliä. Lapsistani olen huolehtinut sitten kuin kanaemo mutta se on toinen juttu.

Itse asiaan. Minulla alkoi olla todella tuskallisia polttavia hermokipuja vas rinnan yläpuolella ja kainalossa. Tytär pakotti lääkäriin, ja syöpähän se siellä luuraa! Nyt olen juossut kaksi kertaa magneettikuvassa, isotooppitutkimuksissa. On otettu kaksi koepalaa (paksuneula). Varmaan viis litraa verta verikokeisiin ja mitähän vielä. Ensi viikon keskiviikkona on sitten tulosten kuuleminen paitsi koepalat jotka tulee Joulun jälkeen. Että kyllä. Kyllä se elämä voi olla todella todella p-skamainen ja joutuu kysymään mitä pahaa olen tehnyt!? Mutta kun se vatvominen ei vie eteen eikä taakse. Nyt ollaan tässä tilanteessa ja tästä lähdetään katsomaan mitä jatkossa. Jos tähän jään suremaan, minulla ei ole sitäkään elämää joka minulla mahdollisesti on hoitojen jälkeen! On elettävä silloin kun elää, sen jälkeen se on myöhäistä.

Ja sanottakoot, että ilma lapsiani olisin totaalisen yksin. Heille kaikki kiitos, kiitos että jaksatte tukea ja olla rinnalla.

Lisään edelliseen että ne influenssan tapaiset oireet on nyt tulkittu kehon immunipuolustuksen hyökkäykseksi kasvavia syöpäsoluja vastaan. Ihmisen keho on ihmeellinen!

Ap, sanon tämän ihmisenä, joka on antautunut samaan pompottamiseen ja sotkenut sekä oman liittoni että pilannut lapseni varhaiset vuodet suostumalla tappelemaan terveydenhuollon kanssa, että saisin muistisairastuneen puolijuopon puolihullun hamsteriäitini katastrofin korjattua. Lahjakkaana ja taitavana ihmisenä kuvittelin pitkään, että minun resursseillani ei ole rajoja. Oli niillä. Alkoholisti-isän sairauteen en enää pystynyt ottamaan kantaa ollenkaan.

Tosin kysymys ei ollut vain suuruudenhulluudestani, vaan en oikeasti osannut kuvitella vastuksien määrää. Potilaan oikeuksiin keskittyvä terveydenhoitojärjestelmä ei kykene käsittelemään asioita kokonaisuuksina, ja samaan aikaan kun omaiselta vaaditaan mahdottomia, asioita ei suostuta hetkeäkään katsomaan heidän resurssiensa kannalta, hehän eivät ole potilaana. Lopulta asiat järjesti ulkomaalaiset tuuraajat ja kesäsijaiset sekä tukensa osoittaneet hoitajat, jotka noudattivat terveen järjen periaatetta salaa. Ilman näiden ihmisten apua äitini olisi paleltunut ja nälkiintynyt kämppäänsä tai kuollut savumyrkytykseen, mutta itsemääräämisoikeus olisi toki säilynyt.

Nyt lapseni kiusaa minua taitavasti ja lahjakkaasti, koska ei luota minuun ja pitää minua syyllisenä kaikkeen maan ja taivaan väliltä. Isänsä ei osaa vieläkään oikein auttaa, vaikka on tilanteen hahmottanut, koska heittäytyi elämään omaa lapsuuttaan poikansa kautta, ja hemmottelee tämän piloille. Eli joudun kasvattamaan häntäkin, eron jälkeen. Uusi mies on itsekeskeinen ja yrittää jatkuvasti vaatia minua venymään hänenkin äidikseen, kykenemättä tukemaan minua juurikaan hänkään. Saan jatkuvasti lunta tupaan, koska minuun ei voi luottaa lainkaan koska en olekaan täydellinen. Olen burnoutissa, ja mies ei kykene ymmärtämään, että sen aiheuttamat oireet eivät kuulu persoonaani, vaan yrittää toistuvasti sättiä minua niistä. Hän kun ei ole minua omana itsenäni edes tavannut. Ammatilliset intohimoni turmeli kaksi lamakautta. Yrittäjäksi olin liian hellämielinen. Oma terveys on pettänyt aina juuri silloin kun ei todellakaan pitäisi. Olen köyhä, kipeä ja sielu karrella. Ja kyllä, katkerakin.

Ystävyyssuhteita piti olla, mutta jokainen meistä on kompuroinut omaan kivikkoonsa. Suku uupui auttamaan äitiä, minulle ei ole herunut tukea, sääliä toki mutta se ei auta arjessa.

Olen siis käyttänyt parhaat vuoteni pelkkään selviytymiseen, vaikka minusta piti olla vaikka mihin.

Minut pitää jotenkin järjissäni sen asian ymmärtäminen, että kaikessa tässä ei ole kysymys huonosta arpaonnesta. En ole kohtalon kanssa huonoissa väleissä, koska ymmärrän täysin kirkkaasti, että kaikki nämä inhottavat asiat elämässäni johtuvat joko toisistaan tai seuraavat suoraan niitä yhdistävästä parista alkuperäisestä ongelmasta. Eli ne eivät ole rangaistuksia minulle, vaan veemäiset lähtökohdat, joista täytyy suoria senverran selvemmille vesille ajan oloon, että loppuikä ei ole yhtä surkea. Luultavasti syiden ja seurauksien kampaaminen selviksi lohduttaisi sinuakin.

jatkuu...

Äitisi on itse valinnut käyttää päihteitä ja jatkaa käyttöä, vaikka päihderiippuvuus onkin sairaus. Sinun velvollisuus on hoitaa omaa perhettäsi.

On todella väärin ja varmasti tuskallista, että jäit yksin pienenä kun sisaresi kuoli. Se kuulostaa tosi raskaalta.

Mitä tulee noihin aikuisiän vastoinkäymisiin, niin vanhempi sukupolvi kuolee aina täältä pois, joskus ikävän pitkän sairauden myötä ja joskus vähemmän raskaan kaavan kautta. Se ei sinänsä ole kohtuuton vastoinkäyminen vaan elämän luonnollista kiertokulkua.

Jos sinulla on terve lapsi ja itse olet terve, on sinulla silloin jo enemmän kuin monella.

Ilmaista keskusteluapua voi saada esimerkiksi seurakunnalta, jos kaikki Kela-terapiat on jo käytetty. Lapselle olisi tärkeää, että keskityt häneen ja löydätte iloa elämään. Myös sinulla on oikeus ajatella, että sinulla on joskus vuoro ja mahdollisuus olla onnellinen. Tuntuu, että haluat lyödä hanskat tiskiin, kun on aina ollut niin vaikeata niin ei jaksaisi tulevaisuuteenkaan toivoa hyvää?

Hanki ulkopuolista apua ja tee vain sellaisia asioita, jotka tuovat itsellesi mielihyvää. Nyt ei ole sinun aikasi auttaa muita, vaan panosta kaikkesi, jotta saat oman elämäsi kuntoon. 

Menetin juuri mieheni ja vertaistukiryhmässä kuulin, että on saatavana myös ilmaista keskusteluapua Mielenterveysseuran kautta. Raha-automaattiyhdistys rahoittaa sitä.

---

Tässä optimismissa auttaa sen oivaltaminen, että pienikin helpotus on suuri huojennus, kun kaikki on päin alakertaa. Ja samalla tapaa kuin inhottavat asiat seuraavat toisistaan, hyvät asiat jonain päivänä alkavat punoutua verkoksi, joka sitten kantaa. Lapseni kasvaa ikään, jossa hän alkaa ymmärtää asioita, vanhemmista jättää aika eikä heidän taakkansakaan enää paina. Jäljelle tiivistyvät elämänkokemus ja halu tehdä tulevaisuudesta omemman näköinen. Minulla on kuitenkin ollut senverran kantavaa pohjaa lapsuudessa, että en ole joutunut lääkitsemään perustuskaa omin päin. On hyvä, että olet itsekin onnistunut pysymään erossa päänsekoitusaineista, se saattaa jo itsessään pelastaa tulevaisuutesi.

Älä ota elämääsi liian henkilökohtaisesti. Elämme aikana, joka lupailee jokaiselle täydellistä elämää, ja kaikki paha ja kärsimys yritetään häivyttää maailmasta vaikka sitten väkisin. Eihän se ole totta ollenkaan. Paha ei poistu elämästäsi napsahtaen vaikka kuinka kiljuisit ja kapinoisit. Hiljaa se hyvä tulee, tässäkin. Muista kuitenkin, että siinä piilotellussa pahassa todellisessa maailmassa elää paljon paljon ihmisiä, jotka ymmärtävät taakkasi raskauden, eivätkä syyttele.

Älä sure, että elämästäsi ei tullut haaveiden versiota. Kun katson ympärilleni, ei se muillakaan niin mennyt sitten kuitenkaan, enkä itse asiassa sittenkään edes haluaisi vaihtaa osia naapureiden kanssa. Voi olla että joudut taipumaan vesiheinänä, kun virtaus on liian voimakas että saisit latvasi pintaan valoa ahmimaan. Mutta tulee kuivempikin aika. Koskikaan ei jaksa aina ärjyä yhtä kovaa. Sitten on sinun vuoro.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paljon olet kokenut huonoja asioita, mutta kai sulle on joskus tapahtunut jotain hyvääkin? Mitä sitten ajattelit tehdä, jos nyt niinkuin riittää?

Ainoa hyvä asia elämässäni on lapseni. Hänellekin aiheutan vain tuskaa kroonisen epäonneni ja sietämättömän oloni kanssa. En koskaan haluaisi olla tässä tilanteessa, mutta olen niin epätoivoinen ja loppu, että elämän loppuminen on todella houkutteleva ja tuntuu ainoalta pakokeinolta. Ehken sitten ole tyystin luovuttanut, kun junan alle hyppääminen tuntuu liian pelottavalta. Mutta iltaisin toivon, etten aamulla enää heräisi.

Älä ainakaan sinne junan alle hyppää, on törkeää pakottaa joku viaton ulkopuolinen mukaan itsensä lopettamiseen. Traumaattista se on veturinkuljettajallekin katsoa kun ihmisen kappaleet sinkoilevat ympäriinsä.

Vierailija kirjoitti:

Äitisi on itse valinnut käyttää päihteitä ja jatkaa käyttöä, vaikka päihderiippuvuus onkin sairaus. Sinun velvollisuus on hoitaa omaa perhettäsi.

On todella väärin ja varmasti tuskallista, että jäit yksin pienenä kun sisaresi kuoli. Se kuulostaa tosi raskaalta.

Mitä tulee noihin aikuisiän vastoinkäymisiin, niin vanhempi sukupolvi kuolee aina täältä pois, joskus ikävän pitkän sairauden myötä ja joskus vähemmän raskaan kaavan kautta. Se ei sinänsä ole kohtuuton vastoinkäyminen vaan elämän luonnollista kiertokulkua.

Jos sinulla on terve lapsi ja itse olet terve, on sinulla silloin jo enemmän kuin monella.

Ilmaista keskusteluapua voi saada esimerkiksi seurakunnalta, jos kaikki Kela-terapiat on jo käytetty. Lapselle olisi tärkeää, että keskityt häneen ja löydätte iloa elämään. Myös sinulla on oikeus ajatella, että sinulla on joskus vuoro ja mahdollisuus olla onnellinen. Tuntuu, että haluat lyödä hanskat tiskiin, kun on aina ollut niin vaikeata niin ei jaksaisi tulevaisuuteenkaan toivoa hyvää?

Äitini ei ole juonut enää vuosiin, häntä piinaavat muut terveysongelmat. Hän on pohjimmiltaan hyvä ihminen. Masennuksensa vuoksi hän on kaatanut päälleni paljon kaikkea turhaa ylimääräistä. Hän on myös täysin yksin, koska läheisemme tosiaan ovat kuolleet ja hän erosi vastikään parisuhteesta, josta oli vain harmia. Hän on työkyvytön ja kohta ehkä toimintakyvytönkin. Ihan omasta tahdostani haluaisin häntä auttaa ja tukea. En voi vain jättää häntä yksin, ei hän osaa pyytää yhteiskunnan apua.

Anoppi on sitten oma lukunsa. Sieltä tulee vaatimuksia laidasta laitaan. Appiukon sairastamisen aikana siellä joutui käydä hoitamassa kaikkea käytännön hommaa, koska ulkopuolisia avustajia ei haluttu käyttää. Lapsensa eivät edes osanneet kyseenalaistaa tuota toimintaa. Siinä se parisuhteemme kriisiytyikin, minusta niistä olisi pitänyt kieltäytyä. Osasta mies kieltäytyikin, mutta silloin anoppi pyysi tytärtään, joka riensi apuun ja me olimme pahiksia. -ap

Olen tosi pahoillani Sulla on ja on ollut kohtuuttoman rankkaa. Nyt sinuna priorisoisin itseni ja lapseni, kakkosena suhteen mieheen, jos tuntuu, että se on pelastettavissa. Mutta eronneinakin voitte olla parhaat vanhemmat lapellenne. Et ole vastuussa äidistäsi, jätä hänet huolehtimaan nyt itsestään, ainakin siihen saakka kun voimavarasi palaavat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitisi on itse valinnut käyttää päihteitä ja jatkaa käyttöä, vaikka päihderiippuvuus onkin sairaus. Sinun velvollisuus on hoitaa omaa perhettäsi.

On todella väärin ja varmasti tuskallista, että jäit yksin pienenä kun sisaresi kuoli. Se kuulostaa tosi raskaalta.

Mitä tulee noihin aikuisiän vastoinkäymisiin, niin vanhempi sukupolvi kuolee aina täältä pois, joskus ikävän pitkän sairauden myötä ja joskus vähemmän raskaan kaavan kautta. Se ei sinänsä ole kohtuuton vastoinkäyminen vaan elämän luonnollista kiertokulkua.

Jos sinulla on terve lapsi ja itse olet terve, on sinulla silloin jo enemmän kuin monella.

Ilmaista keskusteluapua voi saada esimerkiksi seurakunnalta, jos kaikki Kela-terapiat on jo käytetty. Lapselle olisi tärkeää, että keskityt häneen ja löydätte iloa elämään. Myös sinulla on oikeus ajatella, että sinulla on joskus vuoro ja mahdollisuus olla onnellinen. Tuntuu, että haluat lyödä hanskat tiskiin, kun on aina ollut niin vaikeata niin ei jaksaisi tulevaisuuteenkaan toivoa hyvää?

Äitini ei ole juonut enää vuosiin, häntä piinaavat muut terveysongelmat. Hän on pohjimmiltaan hyvä ihminen. Masennuksensa vuoksi hän on kaatanut päälleni paljon kaikkea turhaa ylimääräistä. Hän on myös täysin yksin, koska läheisemme tosiaan ovat kuolleet ja hän erosi vastikään parisuhteesta, josta oli vain harmia. Hän on työkyvytön ja kohta ehkä toimintakyvytönkin. Ihan omasta tahdostani haluaisin häntä auttaa ja tukea. En voi vain jättää häntä yksin, ei hän osaa pyytää yhteiskunnan apua.

Anoppi on sitten oma lukunsa. Sieltä tulee vaatimuksia laidasta laitaan. Appiukon sairastamisen aikana siellä joutui käydä hoitamassa kaikkea käytännön hommaa, koska ulkopuolisia avustajia ei haluttu käyttää. Lapsensa eivät edes osanneet kyseenalaistaa tuota toimintaa. Siinä se parisuhteemme kriisiytyikin, minusta niistä olisi pitänyt kieltäytyä. Osasta mies kieltäytyikin, mutta silloin anoppi pyysi tytärtään, joka riensi apuun ja me olimme pahiksia. -ap

Sulla on lapsi, ja olet todella uupunut. Sulla ei ole oikeutta valita, että käytät viimeiset voimavarasi äitiisi. Sulla on ensisijainen vastuu lapsestasi, ei äidistäsi.