Oletteko tekin sellaisia, joiden ympäriltä kaikki kaikkoavat sosiaalisissa tilanteissa?

Ei. Aina löytyy joku hullu joka jaksaa olla seurassani.

Jep. Ja sitten koitan mennä roikuskelemaan liepeille, mutta jos sanon jotain niin kukaan ei kuule tai kuten viimeksi, joku kommentoi asiaani kaverilleen eikä katso minuun päinkään. No tällaista se oli jo lapsena.

Vierailija kirjoitti:

Siis jossain juhlissa tai jopa töissä kahvitauolla. Sitä huomaa, että ympärillä tyypit siirtyy jonnekin muualle, jossa on kiinnostavampaa seuraa ja ite jää yksin siihen pöytään.

Mene vain itse mukaan. Tai ole reippaasti vain itseksesi. Näitä sosiaalisia käärmeitä aina löytyy, ketkä ohjailevat toisia välttelemään jotakin henkilöä. Kateuttaan ja lista on pitkä. Pysy vain reippaalla mielellä.

Vältän kaikkia sosiaalisia tilanteita koska en tykkää kun se tapahtuu.

Ei, minä olen se joka häviää paikalta. En ole sosiaalisissa tilanteissa kovinkaan sulava joten mieluiten olen vain seinäruusuna.

Miten tuo on edes mahdollista? Luulisi kaikille aina jotain seuraa löytyvän, siis jos haluaa seuraa. Ehkä et vaan ole tavannut samalla aallolla olevia ihmisiä?

Kannattaa kuunnella Klamydian Minä minä, syy löytyy ehkä sieltä.

En usko että ne muut tekee sitä ilkeyttään, oon vaan sellainen, josta ei välitetä. En kuulu mihinkään porukkaan.

Joskus menenkin sen in-porukan liepeille hengailemaan mutta siinä tulee niin tyhmä olo itselle, kun yrittää toisten selän takaa kurkkia ja osallistua ja kuitenkin tulee sivuutetuksi.

ap

Ei muuten, mutta sellaisen olen havainnut, että keskustan ja kokoomuksen pellet lähtevät minua aina karkuun tilaisuudesta toiseen, ja tulevat kyllä jatkossakin lähtemään, kun sanaisen arkkuni avaan.

Vierailija kirjoitti:

Miten tuo on edes mahdollista? Luulisi kaikille aina jotain seuraa löytyvän, siis jos haluaa seuraa. Ehkä et vaan ole tavannut samalla aallolla olevia ihmisiä?

Niinhän sitä luulisi, mutta ei löydy.

Oon vähän kateellinen niille, joille annetaan tilaa. Siis tiedättekö, kun joku muu menee tällasen piirin luokse, heti oma-aloitteisesti siirrytään ja tiivistetään, että se tyyppi mahtuu myös mukaan. Tätä ei koskaan tapahdu itselleni, vaan jään sinne ulkopuolelle.

ap

Perus

Mä ite aika usein häivyn tilanteista mitkä ei oo mulle tuttuja. :DD

Oisko jollain vinkkejä, miten saada itsestä pidetympi? Näkyvämpi muille?

ap

Minä olen sellainen. Kaikki anopitkit sietää minua vain kohteliaisuuttaan mutta eivät koskaan juuri puhu suoraan minulle, siis tämä nykyinen erityisesti. Ei vaan halua kuin pakolliset puhua kanssani vaikka on muuten ystävällinen. Minun kanssani on jotenkin vaikea luoda kontaktia jostain syystä vaikka hymyilen ja juttelen ja olen kohtelias. Jokin minussa vaan saa ihmiset karttamaan itseäni. Olen yrittänyt saada syytä selville mutta kukaan ei oikein suostu sanomaan mitään syytä, eivät varmaan halua loukata.

Olisi kyllä suurin palvelus ikinä jos edes joku uskaltaisi kertoa jollekin jolla on tämä ”ongelma” että mistä se johtuu ja sitten se voisi jakaa sen netissä meille muille niin saataisiin vähän vinkkiä :D

Olen joskus kysynyt asiaa minulle aidosti läheisiltä ihmisiltä, joko entisiltä tai nykyisiltä sellaisilta. Kaikilla jotakuinkin sama vastaus: vaikutan kuulemma elitistiseltä, kohteliaan ystävälliseltä mutta etäiseltä ja tulee kuulemma sellainen olo ettei voi olla ihan miten vaan seurassani. Tutustuessa sitten huomaa millainen kuiva, sarkastinen ja musta kaksimielinen huumorintaju minulla onkaan ja miten paljon lopulta puhunkaan ystävien seurassa.

Noissa on varmasti perää. Tiedostan olevani vähän vetäytyvämpi, ennemmin analyyttinen pohdiskelija kuin kovaääninen räpättäjä, olen kohtelias kaikille ja puhun myös niille kaikista ujoimmille, en halua tai haluaisi että muilla on vaivaantunut olo seurassani. Toisaalta tämä on luonteeni ja minusta ei ihan heti saa sellaista välitöntä ja välinpitämätöntä huitojaa ja kiroilijaa, joka huutelisi kaksimielisyytensa ihan kaikille. Ikävää toki sinänsä jos aiheutan tutuissa tai puolitutuissa ensin vaivaantuneisuutta tai epämukavuutta.

Minulla oli tuollaista, kun olin nuorempi. Nykyään ihmiset tuntuvat viihtyvän seurassani, mutta itse en ole enää kovin kiinnostunut muista ihmisistä. 

Kai siinä on jokin sellainen juttu, että ihmisiin vetoaa itsevarmuus - ja jostain käsittämättömästä syystä myös jopa ylimielisyys ja röyhkeys. Minulla ei oikein ole selitystä tai ratkaisua tähän asiaan. Tuntuu vain jotenkin siltä, että ollessani kiltti, miellyttämisenhaluinen tossukka muut eivät halunneet olla seurassani. Ja nyt kun olen vähän etäisempi ja välinpitämättömämpi, muut hyväksyvät minut paremmin. En ymmärrä sosiaalisen kanssakäymisen kirjoittamattomia sääntöjä, en ole ikinä ymmärtänyt. 

Vierailija kirjoitti:

Olisi kyllä suurin palvelus ikinä jos edes joku uskaltaisi kertoa jollekin jolla on tämä ”ongelma” että mistä se johtuu ja sitten se voisi jakaa sen netissä meille muille niin saataisiin vähän vinkkiä :D

Niinpä! Kuulisin mielelläni.

Itekin siis hymyilen sosiaalisissa tilanteissa, en mulkoile suu nurinpäin. Enkä ainakaan omasta mielestäni myöskään ole elekieleltäni torjuva.

ap

Minä ainakin itse veikkaan että vaikutan juuri kiltiltä, miellyttämisenhaluiselta tossukalta jolla ei ole vahvoja mielipiteitä mistään. Saa olla vaikka millainen nat si ja ras isti, kunhan on itsevarma ja on vahvat mielipiteet, sillä se on viihdyttävämpää.