"Siis sä oot vaan joku sihteeri. Tää on sun homma. Voi v***..", sanoi yksi asiakas minulle. Harmittaa ja itkettää.
Olen 37-vuotias, kahden korkeakoulututkinnon suorittanut nainen. Minun pitäisi olla asiantuntijatöissä, mutta en vain saa kuin suorittavan tason sihteeritöitä. Töitä, joita voisi tehdä kuka tahansa. En siis edes tee mitään tärkeitä ja merkittäviä sihteeritöitä, vaan ihan vaan kopioin sopimuksia ja mapitan papereita, ihan perustoimistotyötä.
Haluaisin käyttää aivojani ja haluaisin arvostusta. Tähän mennessä olen pystynyt uskottelemaan, että teen merkityksellistä työtä, kaikki työ on merkityksellistä ja arvokasta. Minua arvostetaan.
Ja pah. Tänään tuli asiakas kysymään, missä yksi johtajista on. No, ei kuulu minun toimenkuvaani tietää heidän kalentereistaan mitään, heillä on omat henkilökohtaiset sihteerinsä. En todellakaan tiedä kenenkään menemisistä mitään. Kun vastasin, etten valitettavasti tiedä ja että voi ottaa yhteyttä hänen sihteeriinsä, asiakas haistatteli puhelimessa, että olen vain vaivainen sihteeri, enkä tällaista edes pysty selvittämään. Nää olis just sellasia aivottomia sihteeritehtäviä, kuule.
Harmittaa.
Kommentit (73)
Ensin sanot itse, että töitäsi voisi ihan kuka tahansa tehdä, eli ei vaadi paljon ja sitten suutut kun joku asiakas toteaa, että olet vain vaivainen sihteeri.
Onko ainakin toinen tutkinnoistasi amkista?
Oletko vela ja tässä on sinun työurasi?
V-mäisiä asiakkaita tapaa asiantuntijatyössäkin, niihin nyt joutuu vaan nykypäivän työelämässä tottumaan. Ei kannata ottaa henkilökohtaisesti, vaikka varmasti ikävältä tuntuukin. Eikö teillä muuten ole esim. Outlookin kalenterista about nähtävillä kaikkien kalenterit edes suunnilleen? Pystyisit vaikka sen perusteella kertomaan, että johtaja x on palaverissa kello 14 saakka, mutta jos annat hänen sihteerinsä puhelinnumeron, niin asiakas voi olla häneen siinä vaiheessa yhteydessä? Ehkä se antaisi asiakkaalle paremman kuvan?
Terv. FT, aiemmin töissä varastolla ja siivoushommissa, nykyisin astu-töissä. Tiedän, miltä tuollainen kuvaamasi tilanne tuntuu..
Koveta itsesi ja mahdollisuuksien mukaan iske takaisin. Ei noiden mulkkujen kanssa pärjää kuin kovat ja kylmät ihmiset. Terveisin hoitaja, jota on lyöty kasvoihin koska olen "vain" hoitaja.
Jos haluat parempia työtehtäviä, hoida sinulle annetut työt erinomaisesti. Asiakkaalle olisit voinut todeta ettet tiedä, mutta selvität ja palaat asiaan ensi tilassa. Tehokkuus ja hyvä asenne huomataan, jos ei huomata, vaihda firmaa. Yksittäisten asiakkaiden valituksista ei kannata välittää, ne kuuluvat työnkuvaan. Tiesitkö muuten että jopa kiinnostavissa asiantuntijatehtävissä toimivat ihmiset tapaavat välillä työssään hankalia tapauksia? Heistä et pääse eroon vaikka olisit Suomen presidentti.
Eihän tyhmistä kommenteista voi loukkaantua, kun ne on tyhmiä.
Mieti vaikka siltä kannalta, että kummastakohan tuo asiakkaan käytös kertoo: sinusta vai asiakkaasta itsestään. Mitä luulet miten tuolla tavalla käyttäytyvällä ihmisellä sujuu duuni, perhe-elämä ja muut ihmissuhteet?
Itse olen ylipainoinen ja jokin aika sitten keski-ikäinen, ulkoisesti normaalin oloinen nainen pilkkasi minua bussissa painoni takia. Ensireaktio oli ahdistus, mutta jälkeen päin tajusin, että eihän minulla mitään hävettävää ole. Minä olen käyttäytynyt asiallisesti ja muita kunniottavasti. Sen sijaan tällä pilkkaajalla on taatusti hemmetin vaikea ja varmaan yksinäinenkin elämä.
Eli et ole sinut itsesi kanssa ja syytät siitä nyt asiakasta?
Miksi sinun pitäisi muka saada niitä ”parempia” töitä, kun et osaa näköjään tehdä sitäkään, minkä ”kaikki osaisivat tehdä.?
Oman arvonsa tuntevaan ihmiseen kohdistuva asiaton käytös, arvostelu, pahat sanat tai loukkaantuminen menevät sanojan puutteellisuuden piikkiin, koska ihminen tietää oman arvonsa vikoineen kaikkineen. Itsetuntoaa voi kehittää muullakin tavalla, kuin haukkumalla muita.
Vierailija kirjoitti:
Jos haluat parempia työtehtäviä, hoida sinulle annetut työt erinomaisesti. Asiakkaalle olisit voinut todeta ettet tiedä, mutta selvität ja palaat asiaan ensi tilassa. Tehokkuus ja hyvä asenne huomataan, jos ei huomata, vaihda firmaa. Yksittäisten asiakkaiden valituksista ei kannata välittää, ne kuuluvat työnkuvaan. Tiesitkö muuten että jopa kiinnostavissa asiantuntijatehtävissä toimivat ihmiset tapaavat välillä työssään hankalia tapauksia? Heistä et pääse eroon vaikka olisit Suomen presidentti.
Teen työni todella hyvin ja olen todella kärsivällinen asiakaspalvelija, teen enemmän kuin on vaadittu. Vastasin, etten valitettavasti tiedä, mutta voitte ottaa yhteyttä hänen henkilökohtaiseen sihteeriinsä, joka osaa varmasti auttaa paremmin.
Johtajien (tai kenenkään muunkaan) menemisiä ei kerrota kaikille, eikä meillä ole mitään yleistä kalenteria toisten menoista turvallisuus- ja tietosuojasyistä. Ei kaikki vahtimestarit tai siivoojatkaan tiedä, missä kukakin on. Nettisivuilla on hyvin selvästi informoitu, että johtajille on suorat numerot, sähköpostit ja tapaamiset voi hoitaa henkilökohtaisten sihteerien kanssa.
Meille on lisäksi sanottu, ettei henkilökohtaisille sihteereille soiteta jonkun toisen asioilla, eli vain suorat yhteydenotot ovat sallittuja. Tämä siitä syystä, että voidaan varmentaa, kuka tosissaan haluaa ottaa yhteyttä. Eikä niin, että "Mirkku täällä terve, täällä toimistossa olisi Parkkosen Pete, joka haluaisi tietää, missä johtaja on..". On nimittäin käynyt ilmi, että esim. ex-puolisot tai jotkut asiattomat ihmiset ovat saaneet henkilöiden sijainnin selville, vaikkei sitä olisi pitänyt heille kertoa.
ap
Vierailija kirjoitti:
Miksi sinun pitäisi muka saada niitä ”parempia” töitä, kun et osaa näköjään tehdä sitäkään, minkä ”kaikki osaisivat tehdä.?
Kiitos kommentistasi. Osaan tehdä työni. Mistä sait sen käsityksen, etten osaisi. Meillä on tietyt protokollat miten toimia missäkin asioissa. Tämä ei tuolle tämänpäiväiselle asiakkaalle kelvannut ja siksi haukkui minut.
ap
Vierailija kirjoitti:
Oletko vela ja tässä on sinun työurasi?
Oletko tämänpäiväinen asiakkaani?
Olen neljän lapsen äiti, opiskellut kotona "lorvimisen" ohella nuo kaksi korkeakoulututkintoa (kaksi maisterintutkintoa, jos sillä mitään merkitystä on).
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sinun pitäisi muka saada niitä ”parempia” töitä, kun et osaa näköjään tehdä sitäkään, minkä ”kaikki osaisivat tehdä.?
Kiitos kommentistasi. Osaan tehdä työni. Mistä sait sen käsityksen, etten osaisi. Meillä on tietyt protokollat miten toimia missäkin asioissa. Tämä ei tuolle tämänpäiväiselle asiakkaalle kelvannut ja siksi haukkui minut.
ap
Ja mitä sitten? Kyllä jokainen asiakaspalveluammatissa oleva saa joskus haukut aiheettomasti. Sun aloituksesta nyt vaan huokuu, että et arvosta yhtään ammattiasi. Se tasan näkyy ja kuuluu myös asiakkaille.
Vierailija kirjoitti:
V-mäisiä asiakkaita tapaa asiantuntijatyössäkin, niihin nyt joutuu vaan nykypäivän työelämässä tottumaan. Ei kannata ottaa henkilökohtaisesti, vaikka varmasti ikävältä tuntuukin. Eikö teillä muuten ole esim. Outlookin kalenterista about nähtävillä kaikkien kalenterit edes suunnilleen? Pystyisit vaikka sen perusteella kertomaan, että johtaja x on palaverissa kello 14 saakka, mutta jos annat hänen sihteerinsä puhelinnumeron, niin asiakas voi olla häneen siinä vaiheessa yhteydessä? Ehkä se antaisi asiakkaalle paremman kuvan?
Terv. FT, aiemmin töissä varastolla ja siivoushommissa, nykyisin astu-töissä. Tiedän, miltä tuollainen kuvaamasi tilanne tuntuu..
Jokaisen olisi hyvä ainakin kokeilla aspahommia... Myös sairaala on oikein hyvä paikka sen paksun nahan kasvattamiseen, jota tuntuu tarvitsevan ylipäätään ihmisten kanssa työskennellessä. Parin vuodenkin jälkeen mikä tahansa pätemisentarve valuu jo kuin vesi hanhen selästä, eikä mene enää ihon alle.
Laitoshuoltaja, FM, tässä järjestyksessä
Vierailija kirjoitti:
Jaa. Kyllä mun mielestä sä olisit voinut sille toiselle sihteerille soittaa ja kysyä. Mutta sä teet niin kuin parhaaksi näet sun sihteeriaivoillasi.
Henkilökohtaisille sihteereille soitetaan suoraan, ei toisten asioilla. Tottakai olisin voinut hänelle soittaa ja kysyä, mutta meillä ei saa toimia näin. Sihteeriaivonikin ovat rekisteröineet talon yhteiset säännöt ja vaikka monimutkaisemmilla aivoillani voisinkin toimia toisin, en näin saa tehdä. Hyvästä syystä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sinun pitäisi muka saada niitä ”parempia” töitä, kun et osaa näköjään tehdä sitäkään, minkä ”kaikki osaisivat tehdä.?
Kiitos kommentistasi. Osaan tehdä työni. Mistä sait sen käsityksen, etten osaisi. Meillä on tietyt protokollat miten toimia missäkin asioissa. Tämä ei tuolle tämänpäiväiselle asiakkaalle kelvannut ja siksi haukkui minut.
ap
Ja mitä sitten? Kyllä jokainen asiakaspalveluammatissa oleva saa joskus haukut aiheettomasti. Sun aloituksesta nyt vaan huokuu, että et arvosta yhtään ammattiasi. Se tasan näkyy ja kuuluu myös asiakkaille.
En arvostakaan. En arvosta pätkääkään ja siksi tämä minua niin harmittaakin. Teen työni todella hyvin, mutta vaikea on arvostaa itseään, kun päivät ovat A4-papereiden rei'ittämistä ja mapittamista ja kulkukorttien ojentelua.
ap
Jaa. Kyllä mun mielestä sä olisit voinut sille toiselle sihteerille soittaa ja kysyä. Mutta sä teet niin kuin parhaaksi näet sun sihteeriaivoillasi.