Miks salkkareissa osa II
Kommentit (45476)
Jokaisella tietysti voi olla poikkeuksia hakuprosessissa. Esimerkiksi korona-aikana on varmasti vähennetty koekuvauksia jne. Mikko Virtaseen oltiin yhteydessä eli heillä oli valmiina joku näkemys millaiseen rooliin tämän näköistä miestä mahdollisesti tarvittaisiin, mutta kävi hänkin tekemässä jotakin koekuvausjuttuja.
Useasti jos haetaan vaikka uutta kumppania jolleki hahmolle, niin käydään mahdollisen vastanäyttelijän kanssa testaamassa kohtauksia, että sopivatko kemiat yhteen ja miltä kokonaisuus näyttäisi.
Vainoajan nenästä voi päätellä, että ei ole kukaan, joka on tällä hetkellä mukana sarjassa. Irina, Aku ja Tuomas mahdollisia, mutta epäilen, että on vielä yllättävämpi.
Vierailija kirjoitti:
Vainoajan nenästä voi päätellä, että ei ole kukaan, joka on tällä hetkellä mukana sarjassa. Irina, Aku ja Tuomas mahdollisia, mutta epäilen, että on vielä yllättävämpi.
Vainoajan nenästä ei voi päätellä yhtään mitään, koska oikea näyttelijä ei välttämättä ole aloittanut kuvauksissa tai ainakaan ollut vielä näihin aikoihin, kun nykyisiä jaksoja kuvattiin.
Vainoojaa näyttelee varmaan toistaiseksi vaan joku tuotannon työntekijöistä. Eihän Pupukaan ollut huumepomon paikalla kuin vasta paljastushetkellä. Sabrinan vainoojan ruumiinrakenne vaihtuu koko ajan. Kadulla se oli pidempi ja selvästi enemmän Kari/Noel -tyyppinen ja valvontnauhassa laihat jalat kuin Samuli.
Vierailija kirjoitti:
Muutamia ihmetyksiä. Aki ja Camilla ovat kumpikin yhä elossa mutta kumpaakaan ei ole näytetty hetkeen. Ja miksi he olivat viimeksi eri huoneissa vaikka yhdessä jaksossa laitettiin vierekkäin samaa huoneeseen.
Mihin hemmetin perunakellariin se Aarokin on tungettu. Annin mökillekö Kivikylää käristämään?
No entäs tämä "naadja"??? Sinappi konetta ei ole näkynyt viikkoihin enää sarjassa. Lapsen kitinääkään ei ole enää vaivauduttu sarjaan dubbaamaan tai että Eeva tulisi makuuhuoneesta "olkaa hiljempaa, Nadia nukkuu". Olisi edes joku vauva-nukke jota Eeva sais viettihoivata.
Akia ei varmaan näytetä, koska kukaan hänen sukulainen tai läheinen ei ole sarjassa. Camillaa voisi toki käydä katsomassa Gunnar tai Sabrina, mutta ehkä sitä ei tarvitse aina näyttää kun Camillan tilassa ei ole tapahtunut muutoksia. Oletan että Gunnar käy kuitenkin usein katsomassa.
Aaroahan näkyy tälläkin viikolla?
Nadja ei näy sarjassa, koska koronan takia kaikki pienet lapset on kirjoitettu sarjasta ulos jos ei ole jotain tärkeää kohtausta missä heitä tarvittaisiin. En sitten tiedä miksei edes nuken kanssa tehdä näitä kohtauksia, Nadja tosin on jo vuoden ikäinen että sellaista ei oikeen voi nukella korvata.
Nadja oli loppukeväästä kuvauksissa eli jossakin kohtaa näkyy konkreettisesti. Pahimpana kautena tosiaan eivät lapsinäyttelijät olleet mukana. Miksi Eva ei voisi ulkona työntää rattaita harso edessä? Näinhän Monica ja Sanni teki koko ajan, mutta Evalla on vaan aikaa kuljeskella yksinään ja lapsi on hoidossa ties missä?
Camilla ja Aki ovat poistuneet sarjasta. Camillasta on vain samaa naamakuvaa, kun Monica ja Gunnar kävivät katsomassa sarjassa. Aki palaa odotettua aiemmin, koska Samin kesäteatteritreenit peruuntui. Todennäköisesti Aki olisi muussa tapauksessa herännyt vasta loppuvuodesta koomastaan. Camillasta ei ole enempää tietoa, onko heräämässä ja vai jääkö vaan koomaan. Eiköhän Camillaa jotenkin näytetä Akin herättyä.
Hieno autokoulu, kun Severiä ei käsketty edes laittamaan vilkkua päälle :D
Vierailija kirjoitti:
Hieno autokoulu, kun Severiä ei käsketty edes laittamaan vilkkua päälle :D
Joo huomasin, lähti 2 eri kertaa ilman vilkkua liikkeelle. Ainoa auto jonka voisi se erille uskoa on mauto, mopoauto.
Nora Rinne ainakin oli kesäkuussa studiolla. Ei siellä korona aikaan varmaan mitään haastatteluja mennä antamaan eli eiköhän tehnyt vielä yhden tai pari kuvauspäivää
Vierailija kirjoitti:
Nora Rinne ainakin oli kesäkuussa studiolla. Ei siellä korona aikaan varmaan mitään haastatteluja mennä antamaan eli eiköhän tehnyt vielä yhden tai pari kuvauspäivää
Mutta Camilla on joka tapauksessa poistunut sarjasta Noran opiskelujen vuoksi. Todennäköisesti ehkä kuvanneet tyyliin muutaman kohtauksen jossa Camilla makaa koomassa tms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koekuvaus asian alkuperäistä viestiä en löytänyt joten vastataan näin.
Tuotannolla on olemassa omat arkistonsa, jonne voi melkein kuka tahansa käydä antamassa kuvat ja näytteen itsestään. Esimerkiksi Lindan ja Jutan näyttelijät ovat löytyneet tätä kautta. Käyttävät paljon myös ihan roolituspalvelua, jossa suurimmalla osalla oikeesti alalle pyrkivistä on tiedot valmiina.
Nuorison puolella on ollut paljon Kallion Ilmaisutaidon lukion oppilaita, koska sieltä seiniltä ennen pystyi bongaamaan hakuilmoituksia. Nykyisistä nuorista Ressun, Severin ja Miran näyttelijät ovat/ovat olleet siellä.
Konsta Hietainen taisi kertoa omasta pääsystään haastattelussa. Sai kesällä 2019 roolin lahtelaisesta kesäteatterista Reino Helismaan roolissa ja mainitsi muistaakseni Iltalehdessä, että olisi valmis tekemään enemmänkin näyttelyä. Salkkareista joku bongasi sen ja otti myöhemmin yhteyttä. Käsittääkseni olivat oikeesti tekemässä poliisin roolia sarjaan noin muutenkin ja Konsta oli rooliin heidän mielestään sopivin.
Onhan Mikko Virtanen, Konsta Hietanen ja Aku Sipola tuotannolle melkein lottovoitto. Kolme näyttelijää, jotka on jo aikaisemmin tunnettuja muualta. Mikko Putouksesta, jolla oli joka viikko miljoonayleisö, Konsta ex-tenavatähti sekä Poika ja Ilves. Miettikää, että Konsta sai siitä silloin sivuroolin jussi-ehdokkuuden ja Aku tuttu Uudesta Päivästä ja muutenkin ollut monissa tv-sarjoissa ja elokuvissa esillä.
Kiitos selkeästä vastauksesta! Itse en ole tuota kyseistä Konstan haastattelua lukenut. Sen olen, missä sanoi Salkkaripestin osuneen juuri sopivaan saumaan. Ilman Salkkareita Konsta olisi todennäköisesti joutunut miettimään raha-asioita paljon, ehkä jopa hankkimaan "tavallisia" töitä. Salkkareiden ansiosta hänellä oli edes joku työ josta saada tuloja.
Oho, yksi sana jäi välistä, mutta varmaan ymmärsitte että kyse oli viime keväästä, kun laulajien keikat peruuntui. Salkkarit oli siis myös Konstalle kuin lottovoitto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nora Rinne ainakin oli kesäkuussa studiolla. Ei siellä korona aikaan varmaan mitään haastatteluja mennä antamaan eli eiköhän tehnyt vielä yhden tai pari kuvauspäivää
Mutta Camilla on joka tapauksessa poistunut sarjasta Noran opiskelujen vuoksi. Todennäköisesti ehkä kuvanneet tyyliin muutaman kohtauksen jossa Camilla makaa koomassa tms.
Mäkin veikkaan, että ovat muutamia kuvauspäiviä tehneet sieltä täältä yhdessä, jossa Aki on Camillan sängyn vieressä laajassa kuvassa eikä pelkkä stunttinäyttelijä kuvissa.
Onko kellään varmaa tietoa jääkö Sami pysyvästi vai poistuuko uudelleen? Päiväni Murmelina -musikaalin sivuilla näyttäisi olevan, että Sami on vain seitsemässä esityksessä mukana: syyskuussa, marraskuussa ja joulukuussa kaksi kertaa ja lokakuussa yhden kerran. Noin kolmen viikon välein eli tästä kyllä helposti pystyisi tekemään roolia myös Nikkisenä, kun harjoituksiakaan ei enää ole kyseisen musikaalin osalta.
Vaikea uskoa, että Miki ainakaan olisi tarkoituksella Kallea humalaan juottanut jos alkoholismista tietäisi. Vaikuttaa niin rehdiltä kaverilta, mutta Susuun en välttämättä luottaisi. Jotenkin ihan eri maata Mikin kanssa. Susun näyttelijän haastattelussa puolestaan viitattiin jo aikoja sitten hahmon pyrkimys hyvään, mutta se on toinen asia onnistuuko siinä. Tämä asuntoasia voisi olla yksi niistä. Kalle toikkaroi sairaalassa humalassa ja tuskinpa Lasse ja Jutta ovat ainoita, jotka on kiinnittäneet huomiota. Ja tietysti Kalle meni katkaisusta päästyään kertomaan mitä teki Victorian leikkauksessa, mutta Kallea ei syytetty mistään. Kukaan ei olisi voinut pelastaa Victoriaa edes selvinpäin. Susu on tullut uutena taloon ja tunnisti Kallen ex-johtajaylilääkäriksi, niin ihan varmaan jotakin juttuja on liikkunut. Ihmettelin, ettei Susu tai Ismo heittänyt jotakin vitsiä, koska luulisi kummankin tunnistaneensa toisensa, kun parvekeputoamisen jälkeen juttelivat.
Ei haittaa, että hahmojen nimet eivät mene aina oikein. Ilonakin kirjoitti Sabriina vaikka nimi on Sabrina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä makkaraa Ismon makkaravoileipien päällä oikein on? Näyttää niin hyviltä alko tekeen mieli.
Googlettamalla tuo selvisi https://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/831374/Ismon%20makkaravoileiv%…
Reseptillä 2540 katselukertaa :'D
Vierailija kirjoitti:
Kun saan lähetettyä omia ajatuksia tänne, usein mietin, miksi teen niin. Tulee mietittyä, kiinnostaako ketään lukea niitä. Totuus on, ettei ketään kiinnosta. Hyvä niin.
Yritän väkisin kirjoittaa mahdollisimman normaalisti kuitenkaan siinä onnistumatta. Miksi? Yritän peitellä omaa älynpuutetta (olen idiootti, joka ei tajua mistään mitään), en halua antaa itsestäni mitään perverssiä kuvaa, teeskentelen, että tiedän Salkkareista paljon, vaikka todellisuudessa en tiedä.
Välillä tuntuu, että ajatuksiani kyseenalaistetaan ja saan hienovaraista piikittelyä osakseni. Tämä paljastus osoittautui oikeaksi, olette olleet koko ajan oikeassa.
Ironista, kuinka tämän tekstin kirjoittaja on syntynyt Suomessa, puhuu suomea äidinkielenään, mutta ei osaa kirjoittaa puhdasta suomea ilman kirjoitus- ja logiikkavirheitä.
Ehkä sun pitäisi jutella jollekin huonosta itsetunnosta tai virheiden tekemisen pelosta?
Täällä ei kenenkään tarvitse esittää mitään (fiksumpaa kuin on), olemmehan kaikki anonyymeja. Minä en ainakaan tiedä/muista Salkkareista läheskään kaikkia yksityiskohtia, silloin voi kysyä muilta. Vauva-palstalla on monenlaista sakkia - jotkut vastaa ystävällisemmin, jotkut kuittaillen. Ei niistä kannata ottaa itseensä. Mitään täällä kirjoitettua, varsinkaan ylä- ja alapeukkuja, ei kannata ottaa henkilökohtaisesti.
Vierailija kirjoitti:
Nadja oli loppukeväästä kuvauksissa eli jossakin kohtaa näkyy konkreettisesti. Pahimpana kautena tosiaan eivät lapsinäyttelijät olleet mukana. Miksi Eva ei voisi ulkona työntää rattaita harso edessä? Näinhän Monica ja Sanni teki koko ajan, mutta Evalla on vaan aikaa kuljeskella yksinään ja lapsi on hoidossa ties missä?
Sitä päivää odotellessa, kun Aaro tulee ja kaappaa Nadjan tai jotakin muuta, kun muistaa kaiken tai kuulee olevansa Nadjan isä. Aaro ei taida tietää Nellan raskaudesta. Mietin vaan muistuisiko Paulan sydän paremmin, jos asia tulee puheeksi. Lapsikin olisi varmaan vanhan Aaron mielessä osa Paulaa, jota pitää suojella.
Vierailija kirjoitti:
Vaikea uskoa, että Miki ainakaan olisi tarkoituksella Kallea humalaan juottanut jos alkoholismista tietäisi. Vaikuttaa niin rehdiltä kaverilta, mutta Susuun en välttämättä luottaisi. Jotenkin ihan eri maata Mikin kanssa. Susun näyttelijän haastattelussa puolestaan viitattiin jo aikoja sitten hahmon pyrkimys hyvään, mutta se on toinen asia onnistuuko siinä. Tämä asuntoasia voisi olla yksi niistä. Kalle toikkaroi sairaalassa humalassa ja tuskinpa Lasse ja Jutta ovat ainoita, jotka on kiinnittäneet huomiota. Ja tietysti Kalle meni katkaisusta päästyään kertomaan mitä teki Victorian leikkauksessa, mutta Kallea ei syytetty mistään. Kukaan ei olisi voinut pelastaa Victoriaa edes selvinpäin. Susu on tullut uutena taloon ja tunnisti Kallen ex-johtajaylilääkäriksi, niin ihan varmaan jotakin juttuja on liikkunut. Ihmettelin, ettei Susu tai Ismo heittänyt jotakin vitsiä, koska luulisi kummankin tunnistaneensa toisensa, kun parvekeputoamisen jälkeen juttelivat.
Minun mielestäni humalaan juottaminen oli kyllä molempien tarkoitus. Voihan se kuitenkun olla ettei Miki tiennyt Kallen alkoholismista, vaikka Susu tietäisi. Susu saanut idean, ja maanitellut Mikin mukaan kertomatta alkoholismiasiaa, ja Miki suostunut, koska ei halua uutta riitaa Susun kanssa. Miki vaikutti silloin hänen ja Susun riidellessä hieman alistuneelta.