Miks salkkareissa osa II
Kommentit (45476)
Munkin mielestä olisi parempi jos Miran rahat olisi saatu jostakin eikä varastettua omaisuutta. Jotkut on veikannut myös pikavippejä, joka voisi olla mahdollista, mutta Eva kärsi kierteestä niin sekin jo nähty.
Ihmettelen sitä Larin viimeisintä vierailua. Oli selvää, että eihän siitä hahmosta löydy enää mitään käyttöpotentiaalia Eliaksen kuoleman jälkeen. Miksi se otettiin jo kerran poistuttuaan vielä uudestaan takaisin?
Miksi muuten Ingvar oli pyörätuolissa? Tätä ei kerrottu? Entä miksi Ingvarista ei tehty poistumishaastattelua
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen sitä Larin viimeisintä vierailua. Oli selvää, että eihän siitä hahmosta löydy enää mitään käyttöpotentiaalia Eliaksen kuoleman jälkeen. Miksi se otettiin jo kerran poistuttuaan vielä uudestaan takaisin?
Kolmiodraama. Kalle jatkuvasti haikaili Larin sekä Samin perään. Teki listoja, jotta tietäisi kumman haluaa. Larin tarina olisi ehdottomasti pitänyt lopettaa "Larias-käsikädessä" jaksoon eikä enää tuoda takaisin. Hassua, mutta kyseinen jakso nähdään kesäuusinnoissa. Tuntuu, että tuostakin oli paljon vähemmän aikaa.
Mikäli Lari tulee uudelleen vierailemaan, niin uskon puhtaasti lyhyeksi käynniksi. Lari muutti Vuosaareen, koska olisi halunnut olla Iljalle isä eikä mitään varaiskä. Ensin Sanni ottaa Larin heidän elämäänsä kunnolla ja Talen palattua työnsi syrjään. Toivottavasti edes takaumista selviäisi, että Ilja olisi saanut välillä nähdä myös Laria. Hehän lupasivat pitää yhteyttä vaikka jaksoissa ei ole siihen suuntaan viitattu. Toinen syy lähdölle oli Kalle. Kovasti Lari olisi halunnut yrittää, koska olisivat olleet toisilleen oikeat. Todennäköisesti luvassa on jälleen kerran pientä suhdevääntöä. Ainoastaan siinä tapauksessa voin ottaa Larin pysyvästi, jos todella kirjoitetaan Kalle ja Lari muuttamaan yhteen eikä mikään hetken lohdutusta.
Julkaiseeko Iltalehti kaikista sarjan näyttelijöistä haastattelut? Keväällä alkoi Eskon haastattelulla ja sen jälkeen on julkaistu ainakin Konstasta, Tuulista, Irinasta, Juliasta, Petestä, Jarmosta ja Teemusta haastattelut.
Toivottavasti somepäivät jatkuu syksyllä. Tommi tai Teemu olisi mukava nähdä kuvaamassa, mutta ymmärrän jos Tommilla ei ole kokemusta. Teemulla on yksityinen Insta, niin luulisi häneltä onnistuvan.
Tulin tässä alkuaikojen jaksoja katsellessani pohtineeksi, miten tylsästi hahmojen asunnot on nykyään sisustettu. En väitä, että kämpät olisivat rumia, mutta niistä puuttuu persoonallisuus. Asunnot eivät kerro juuri mitään siitä, keitä siellä asuu. Jos taas vertaa vaikkapa ensimmäisten kausien asuntoihin, huomaa, miten ne heijastelivat asukkaitaan paljon paremmin.
Esimerkiksi:
Taalasmaat - vähän vanhanaikainen, kodikas. Ei niin trendikkäiden keski-ikäisten tavisten asumus.
Vainiot - n. 30-vuotiaiden sitoutumattomien asumus. Löytyy väriä ja mukavuutta.
Markus - siisti ja tyylikäs, ei kuitenkaan tylsä. Paremmissa piireissä kasvaneen ote. Seinillä tauluja jne. kertomassa kiinnostuksen kohteista.
Laura - menestyvän uranaisen yksiö - mitä järkeä siinä on, että yksin asuvalla on kolme makuuhuonetta? Näkee, että töissä vietetään enemmän aikaa.
Salinit - Varakkaan arkkitehdin perheen koti. Eleetöntä sisustusta. Huomaa heti, että kyseessä on vähän "parempaa porukkaa".
Laitelat - Vanhanaikainen, ei kovinkaan hienostunut sisustus. Suhteellisen realistinen kämppä kioskia pitävälle yksinhuoltajalle (No, ainakin niin realistinen kuin Eirassa asuvalla pienituloisella voi olla).
Nykyään asunnot ovat lähinnä kuvauksia tämän päivän sisustustrendeistä. Värimaailma on kaikissa asunnoissa lähes sama, eivätkä ne kerro asukkaistaan mitään. Olen siitä kuitenkin iloinen, että Taalasmaiden asunto on pysynyt suhteellisen muuttumattomana.
Ingvarin olen uskonut palaavan ilman pyörätuolia Helsinkiin. Tuntui olevansa veljeään Gunnaria kierompi tapaus. Sabrina taisi olla pelkkä pelinappula kaikessa kokonaisuudessa. Yhtäkkiä teki yllätyssovinnon Gunnarin kanssa ja muutti ulkomaille kuolemaan. En haluaisi uskoa, mutta ei kai Sabrinan vainoaja ole Ingvar ja mahdollinen hautaaminen liity jotenkin Ingvarin vaimon Ulrikan itsemurhaan? Taustalla oliskin sekoaminen, koska Ingvar tuntui ottavan raskaasti Sabrinan hylkäämisen vaikka ihan itseään voi syyttää.
Ismon Valinta oli ennen paikka, jossa juotiin kahvia ja juoruttiin uusimmat uutiset. Haettiin maitoa, vessapaperia ja pullaa. Nykyään Delismoa näytetään harvemmin eikä siellä enää käydä samaan tapaan. Suurin osa kohtauksista on henkilökunnan keskustelua keskenään ja samalla tehdään inventaariota ja täytetään hyllyjä. Nostalgian vuoksi haluaisin nähdä Kallen yksin iltavuorossa. Toivottavasti Kalle ei kuitenkaan saa päähänsä, että kauppiaan ura kiinnostaa häntäkin ja hylkäisi kokonaan lääkärin hommat.
Joku mietti täällä hahmojen lempiruokia. Selväksi on käynyt, että Ismon ja Kallen lempiruoka on kala, jota syövät ilmeisesti usein. Ismon suurta herkkua ovat myös makkaravoileivät ja pulla. Lasten lempiruoka on hirvipaisti ja viski. Karin taas on lihapullat persikoiden kanssa. Ulla vaikuttaisi pitävän lihapullista ja makaronilaatikosta. Dahlia ei ruoasta juuri välitä, mutta juomapuolelta löytyy selviä suosikkeja. Joku hahmo on myös sanonut syövänsä kaikkea, eikä lempiruokaa ole.
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen sitä Larin viimeisintä vierailua. Oli selvää, että eihän siitä hahmosta löydy enää mitään käyttöpotentiaalia Eliaksen kuoleman jälkeen. Miksi se otettiin jo kerran poistuttuaan vielä uudestaan takaisin?
Lari olisi voinut tavata isänsä tai sitten selvitä isän kuolleen sydänkohtaukseen ja jättäneen lottovoiton myötä miljoonaomaisuuden Larille kun isä ei ollut älynnyt tehdä testamenttia.
Vanhat jaksot on yksinkertaisesti vaan sisältäneet ihan mahtavia pätkiä joiden seurassa viihtyy hyvin! :D
Seppo sammuu ja Ullan kosto:
Ismon ja Sepon vastakosto:
Haluaisin kuulla mitkä on ketjussa keskustelijoiden suosikkihetkiä?
Vierailija kirjoitti:
Ingvarin olen uskonut palaavan ilman pyörätuolia Helsinkiin. Tuntui olevansa veljeään Gunnaria kierompi tapaus. Sabrina taisi olla pelkkä pelinappula kaikessa kokonaisuudessa. Yhtäkkiä teki yllätyssovinnon Gunnarin kanssa ja muutti ulkomaille kuolemaan. En haluaisi uskoa, mutta ei kai Sabrinan vainoaja ole Ingvar ja mahdollinen hautaaminen liity jotenkin Ingvarin vaimon Ulrikan itsemurhaan? Taustalla oliskin sekoaminen, koska Ingvar tuntui ottavan raskaasti Sabrinan hylkäämisen vaikka ihan itseään voi syyttää.
Mielestäni tylsä vaihtoehto jos Ingvar paljastuu vainoajaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen sitä Larin viimeisintä vierailua. Oli selvää, että eihän siitä hahmosta löydy enää mitään käyttöpotentiaalia Eliaksen kuoleman jälkeen. Miksi se otettiin jo kerran poistuttuaan vielä uudestaan takaisin?
Lari olisi voinut tavata isänsä tai sitten selvitä isän kuolleen sydänkohtaukseen ja jättäneen lottovoiton myötä miljoonaomaisuuden Larille kun isä ei ollut älynnyt tehdä testamenttia.
Toisaalta Ilkan tarina on realistinen, koska on niin paljon vanhempia jotka eivät koskaan kykene hyväksymään lapsensa seksuaalista suuntautumista, ja samalla välit vanhempiin katkeavat kokonaan.
Voishan se olla positiivinen käänne, jos Ilkka olisi kuullut aikoinaan Raakelin kautta Larin olevan Ilja-pojan biologinen isä. Lehdestä lukee Pihlajakadulla tapahtuneesta onnettomuudesta ja turmapaikalla olisi kuvia Sannista, Talesta ja Iljasta, jonka kautta tajuaa Larin menettäneen poikansa ja päättäisi ottaa yhteyttä. Isä ja poika alottaisivat puhtaalta pöydältä ja samalla Lari poistuu ns. lopullisesti sarjasta jonnekin. En kuitenkaan pidä tätä mitenkään realistisena käänteenä. Tuskin Larille tulee mitään omia kuvioita vaan kyseessä on pelkkä lyhytaikainen vierailu, jossa tulee tukemaan ystäviään ja ottamaan osaa suureen suruun.

Vieläkin ärsyttää kun kukaan ei ilmoittanut sossuun yh-isän tyhjän päälle hylkäämästä alkaikäisestä lapsestaan, eikä joutunut koskaan vastuuseen. Katariina tosin taisi harkita asiaa, mutta ei sitten kuitenkaan ilmoittanut. Ilmeisesti jo lääkärinä olisi pitänyt ilmoittaa. Nykyään taitaa kuitenkin olla vähän toinen tilanne ja ainakin palstan perusteella tällaisessa tilanteessa monikin olisi tehnyt laskun heitteillejätetystä teineistä.
Mikäli nyt Lari vielä vierailee sarjassa niin olisi mielummin esiintynyt uudessa Rantabaarissa Jannen ystävänä.
Nyt kun on tullut katsottua vanhoja salsuja uudestaan niin rupee ärsyttämään miten tyhmiä Pihlajakadun asukkaat välillä on. Esimerkkinä Liisa Salon esittämä Ismon varainhoitaja... Ketään ei niinkun tunnista sitä? Ei edes Heluna, vaikka oli vuonna 2007 kunnon gangsteri.. Naurettava koko kuvio. Liisa muuten esitti kerran myös MIESTÄ jossain hotellissa ja kun Ossi ja Ipi meni sisään niin esitys meni silloinkin läpi tosta vaan.
Vanhoissa Salkkareissa teinien suhteita ei katsottu yhtään niin pahalla. Ismokin oli vaan, että kondomeja saa ottaa kaupalta. Ja Ismo oli vilpittömän onnellinen Miian raskaudesta. Nykyään etenkin Eva, Jiri ja Linda vauhkoaa jälkikasvunsa suhteista minkä kerkiää ja kyseessä on vieläpä jo 18 vuotta täyttäneet lapset.
Vierailija kirjoitti:
Mikäli nyt Lari vielä vierailee sarjassa niin olisi mielummin esiintynyt uudessa Rantabaarissa Jannen ystävänä.
Larin vierailu on kuitenkin ymmärrettävää jos Ilja menehtyy. Suorastaan ihmettelisin jos Lari ei osallistuisi oman biologisen poikansa hautajaisiin. Virallisesti on kummisetä ja vierailullaan voi tukea myös Jannea.
Trailerin perusteella Talen ja/tai Iljan kuolema on varmaa, koska Taalasmaat seisovat lipun luona. Ilmeisesti Seppo laittanut vanhana talkkarina lipun puolitankoon. Minkä takia Laiteloita ei kutsuttu paikalle? Tietenkään suuressa surussa ei tule ajatelleeksi, mutta jotenkin voisi kuvitella Ismon, Kallen ja Ressun kuuluvan tähän porukkaan jos Sanni ja/tai Ilja on kuollut. Ilmeisesti kyseessä on onnettomuuden jälkeinen päivä, koska Karilla ja Benjaminilla on arkivaatteet päällä. Tuskin Kari osallistuisi farkuissa hautajaisiin. Seppo varmaan tullut ensimmäisellä aamukoneella Helsinkiin. Saa nähdä milloin muut vanhat palaavat. Monica menee varmaan suorinta tietä sairaalaan siskonsa luokse, mutta entä oletetut vierailijat Tuomo ja Lari?
Maikkarilla ei toistaiseksi edes mainosteta uuden kauden alkua. Pelkästään Rantabaarin mainosta näkynyt.