Miks salkkareissa osa II
Kommentit (45476)
Vierailija kirjoitti:
samuli vaikuttaa ainakin yhdeltä potenttiaaliselta vainoajalta, ehkä jopa tappoi sannin ja talen yms koska halusi kostaa victorian kuoleman .Tale oli sillon kyydissä ja höyrysi niin sitten sampo ajoi victorian päälle ehkä syyttää tapahtuneesta talea. ja toinen vainoaja voisi olla tämä jere, ehkä jopa victorian isä ollut se joonatanin isän kanssa seurusteleva mies oli sukunimeltään saari. ja en kyllä keksi mitä haluavat kostaa mustavaaroille eli sabrinalle ja camilalle.
siis samuli ajoi ei sampo menee ne nimet sekaisin kun samanlaiset nimet vähän
Monican raskaus on yksi pisimmistä sillä meni Jirin kanssa sänkyyn joulukuussa 2016 esitetyttä jaksossa ja Magnus syntyi lokakuussa 2017. Siihen nähden Tale voisi olla Nellan lapsen isä, mutta raskaus olisi pitkällä. Susu on aika epäpätevä lääkäri jos ei ole ultrannut ollenkaan eikä selvittänyt missä kohtaa raskautta mennään.
Kannattaa kuitenkin huomioda, että vauvaa vasta etsitään. Todennäköisesti menee vuodenvaihteen yli ennen kuin Nella + Vauva Tamminen nähdään. Tale olisi varmaan pettänyt Sannia sitten Nellan kanssa tai raskaus saanut alkunsa helmikuussa, jolloin Nella ja Tallukka meinasivat päätyä sänkyyn asti, mutta eivät menneet.
Vierailija kirjoitti:
samuli vaikuttaa ainakin yhdeltä potenttiaaliselta vainoajalta, ehkä jopa tappoi sannin ja talen yms koska halusi kostaa victorian kuoleman .Tale oli sillon kyydissä ja höyrysi niin sitten sampo ajoi victorian päälle ehkä syyttää tapahtuneesta talea. ja toinen vainoaja voisi olla tämä jere, ehkä jopa victorian isä ollut se joonatanin isän kanssa seurusteleva mies oli sukunimeltään saari. ja en kyllä keksi mitä haluavat kostaa mustavaaroille eli sabrinalle ja camilalle.
Miksi Samuli vainoaisi Sabrinaa? Ja Talen sijaan luulisi hänen syyttävän enemmän Sampoa, joka yritti huijata Victorian rahoja ja aiheutti riidan, jonka jälkeen Victoria juoksi auton eteen.
Vuodetuissa spoilereissa oli maininta, että Sabrina olisi arkussa vanhalla yläasteella. Voisiko motiivi löytyä koulumaailmasta? Mustavaarat on sellaisia, etten yllättyisi jos Sabrina olisi joskus kiusannut jotakin. Toisaalta Camillalla ja Sabrinalla on ikäeroa yli 10 vuotta. Eivät ole olleet samassa koulussa samaan aikaan. Sabrina on salkkaritodellisuudessa täyttämässä 34v ja Camilla puolestaan Amandan kauppakirjan mukaan 46v.
Vierailija kirjoitti:
Salkkareiden logiikalla vainoaja on varmaan joku vankilasta vapautunut Puustinen. Mitään järkevää yhteyttä ei ole, mutta eipä sillä koskaan ole ollut merkitystä. Tosin Tero ei koskaan vaikuttanut kovin fiksulta.
No näin! Kohta tulee se uusi Lauri. Lauri poika on se vainoaja ja kas jossain välissä tulee sukunimi julki Puustitisen Laurihan se.
Mikin ja Susun sukunimiä ei paljastettu eikä niissä sitten edes ollut mitään erikoista.
Toivottavasti vainoamiselle esitetään kunnon perustelut eikä vaan yhdessä jaksossa sivuta ja kaikki on ohi.
Ei noita salkkarihahmojen syntymävuosia kannata hirveesti alkaa miettimään. Ismokin on vanhempien jaksojen perusteella nyt 69-vuotias, mutta uudemmissa jaksoissa on puhuttu Ismon lähestyvän pian eläkeikää.
Lauri vaikuttaa siltä, että kyseinen hahmo tulee vähitellen mukaan. Todennäköisesti jonkun ihastuksena tai uutena työkaverina ja sitten juttua aletaan vähitellen syventämään. Sukunimi saattaa ihan hyvin olla vielä auki. Toki voi paljastua jonkun sukulaiseksi ja sitä halutaan varjella eikä paljasteta Laurin sukunimeä ollenkaan.
Onko tuotanto tai käsikirjoitustiimi järjestänyt koskaan ig-liveä, jossa heiltä voisi kysellä tuotannollisista tai muista juonenkäännellisistä asioista, jotka kiinnostaa tai on jäänyt katsojia vaivaamaan? Koska näyttelijäthän ei saa noihin vastailla. Olisi kiva, jos joskus livessä saisi kunnon vastauksia eikä pelkästään niitä "oon opiskellut paikassa x ja mun lempiväri on sininen".
Vierailija kirjoitti:
Monican raskaus on yksi pisimmistä sillä meni Jirin kanssa sänkyyn joulukuussa 2016 esitetyttä jaksossa ja Magnus syntyi lokakuussa 2017. Siihen nähden Tale voisi olla Nellan lapsen isä, mutta raskaus olisi pitkällä. Susu on aika epäpätevä lääkäri jos ei ole ultrannut ollenkaan eikä selvittänyt missä kohtaa raskautta mennään.
Kannattaa kuitenkin huomioda, että vauvaa vasta etsitään. Todennäköisesti menee vuodenvaihteen yli ennen kuin Nella + Vauva Tamminen nähdään. Tale olisi varmaan pettänyt Sannia sitten Nellan kanssa tai raskaus saanut alkunsa helmikuussa, jolloin Nella ja Tallukka meinasivat päätyä sänkyyn asti, mutta eivät menneet.
Salkkarilogiikalla Nellan lapsen isä voisi olla yhtä hyvin Jiri kuin kuka vaan paitsi ehkä Kalle, koska on homo. Kallella ei ottanut silloin eteen kun koitti esittää muille ettei ole enää homo ja "seukkas" Katariinan kanssa, niin käytti jotain pistoksia että sai munan jäykistyyn. Tale se Nellan paksuksi pani...
Kun tota Ressua katselee, niin kyllä se Ismon poika on, ei voi Laitelan geeneistä erehtyä!
Missä yhteydessä vainoajan kasvoit voisi paljastua? Keväällä näytettiin lähikuvana silmät, minkä takia? Sen jälkeen on siirrytti siihen, ettei silmiä näy ollenkaan. Puistossa ja taulua katsellessa näyttänyt selvältä mieheltä esim. Noelilta. Valvontakamerassa vilkuttaessa ja asunnossa silmästä silmään pienemmältä esim. Samulilta tai jopa naiselta. Sabrina hyppää vahingossa vainoajansa autoon ja voisi hyvin olla taas nainen.
Yllättävän paljon näytetty, mutta henkilöllisyys pysyy salassa. Ja tiedon, että tässä on tällä hetkellä vaan tuotannon työntekijöitä varmaan roolissa eikä oikeesti vainoojan näyttelijä ole vielä paikalla.
Vierailija kirjoitti:
Vuodetuissa spoilereissa oli maininta, että Sabrina olisi arkussa vanhalla yläasteella. Voisiko motiivi löytyä koulumaailmasta? Mustavaarat on sellaisia, etten yllättyisi jos Sabrina olisi joskus kiusannut jotakin. Toisaalta Camillalla ja Sabrinalla on ikäeroa yli 10 vuotta. Eivät ole olleet samassa koulussa samaan aikaan. Sabrina on salkkaritodellisuudessa täyttämässä 34v ja Camilla puolestaan Amandan kauppakirjan mukaan 46v.
Mikä muuten Niko Vainion ikä on nyt? Olisivatko voineet olla samalla luokalla?
Eikös PA-Pirjo ollut Mustavaarojen pilkattavana kouluaikaan? Siis Isabellan kosto, kun Camilla tuhosi kaiken häneltä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vuodetuissa spoilereissa oli maininta, että Sabrina olisi arkussa vanhalla yläasteella. Voisiko motiivi löytyä koulumaailmasta? Mustavaarat on sellaisia, etten yllättyisi jos Sabrina olisi joskus kiusannut jotakin. Toisaalta Camillalla ja Sabrinalla on ikäeroa yli 10 vuotta. Eivät ole olleet samassa koulussa samaan aikaan. Sabrina on salkkaritodellisuudessa täyttämässä 34v ja Camilla puolestaan Amandan kauppakirjan mukaan 46v.
Mikä muuten Niko Vainion ikä on nyt? Olisivatko voineet olla samalla luokalla?
Noin kolmekymmentä vuotta kuten Oona, jonka kanssa olivat bestiksiä joskus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monican raskaus on yksi pisimmistä sillä meni Jirin kanssa sänkyyn joulukuussa 2016 esitetyttä jaksossa ja Magnus syntyi lokakuussa 2017. Siihen nähden Tale voisi olla Nellan lapsen isä, mutta raskaus olisi pitkällä. Susu on aika epäpätevä lääkäri jos ei ole ultrannut ollenkaan eikä selvittänyt missä kohtaa raskautta mennään.
Kannattaa kuitenkin huomioda, että vauvaa vasta etsitään. Todennäköisesti menee vuodenvaihteen yli ennen kuin Nella + Vauva Tamminen nähdään. Tale olisi varmaan pettänyt Sannia sitten Nellan kanssa tai raskaus saanut alkunsa helmikuussa, jolloin Nella ja Tallukka meinasivat päätyä sänkyyn asti, mutta eivät menneet.
Salkkarilogiikalla Nellan lapsen isä voisi olla yhtä hyvin Jiri kuin kuka vaan paitsi ehkä Kalle, koska on homo. Kallella ei ottanut silloin eteen kun koitti esittää muille ettei ole enää homo ja "seukkas" Katariinan kanssa, niin käytti jotain pistoksia että sai munan jäykistyyn. Tale se Nellan paksuksi pani...
Kun tota Ressua katselee, niin kyllä se Ismon poika on, ei voi Laitelan geeneistä erehtyä!
Eiköhän Jiristä ja Kallesta olisi Kalle kaikista varmin. Minkä takia täällä ollaan tasaisin väliajoin vedetty Jiri mukaan. Ei Jiri menisi tyttärensä kanssa sänkyyn tai Nella isänsä kanssa. Jotakin rajaa näihin spekulaatiohin..

Ja Kallea on kanssa turha sotkea tähän.
Jotenkin tykkään Kallesta ja Ressusta yhdessä, mutta en niinkään omien kuvioidensa parissa. Tavallaan olisi ollut mukavaa jos Ressu sittenkin olisi ollut adoptoitu ja Kallen poika eikä Ismon. Heillä on hyvät välit, kun kaupallakin puhuivat avoimesti, mutta Kalle enemmän huolehtivana aikuisena. Ressu totesi, ettei ole valmis isäksi ja ainoa esimerkki isyyteen on Ismo Laitela. Kieltämättä hieman huono esimerkki isyydessä.
Vierailija kirjoitti:
Vuodetuissa spoilereissa oli maininta, että Sabrina olisi arkussa vanhalla yläasteella. Voisiko motiivi löytyä koulumaailmasta? Mustavaarat on sellaisia, etten yllättyisi jos Sabrina olisi joskus kiusannut jotakin. Toisaalta Camillalla ja Sabrinalla on ikäeroa yli 10 vuotta. Eivät ole olleet samassa koulussa samaan aikaan. Sabrina on salkkaritodellisuudessa täyttämässä 34v ja Camilla puolestaan Amandan kauppakirjan mukaan 46v.
Sisältää vuodetuista paljastuksista materiaalia:
Tosiaan Sampo ja Aino myöhemmin ottavat yhteyttä Sabrinalle arkkuun laitettuun puhelimeen ja sitä kautta käy ilmi, että Sabrinan vanha yläaste. Kyselevät myös onko siellä jotain tiettyä paikkaa ja Sabrina alkaa kertomaan, että tykkäsivät olla omena... ja akku loppuu. Tajuavat, että omenapuun alla. Vaikuttaa ainakin minusta siltä, että vainoaja on ottanut selvää tai elänyt Sabrinan kanssa koulumuistoja yhdessä.