Tapaus Christopher ja Shanann Watts -- mitä voikaa piillän kiltin oloisen perhenisän naamion takana?
Mitä helkkaria tuossakin tapahtui?
Uskomaton tapaus onnellisen oloisen perheen tragediasta kunnolliselta vaikuttavan lapsiaan rakastavan perheenisän toimesta.
Kommentit (8526)
Vierailija kirjoitti:
Uutta kummaa tietoa on tullut, joka hämmentää. Kuulemma tuttavapiiri oli epäillyt Shanannilla oleva munchausen ja munchausen by proxy. Ruumiinavaustiedot vahvistavat epäilyjä. S. ja lapsilla ei ole niiden mukaan sairauksia. Pariskunta oli S:n äidin mukaan suurissa veloissa S:n ja lasten sairaus- ja lääkekulujen vuoksi.
Ystäväperheen mukaan S jos kuuli telkkarista jostain sairaudesta, hän luuli heti sairastavansa sitä. Myös S itse kertoo menettäneensä paljon ystäviä koska eivät ymmärtäneet hänen ”health challenges”.
Pariskunta oli korviaan myöten veloissa. Talon maksuissa oltiin kolme kuukautta myöhässä ja luottokortit olivat tapissa. S hoiti yksin raha-asiat. Hän oli päivät kotona. Silti lapset olivat täypäiväisesti kalliilla yksityisellä päivähoidossa 5 pv/vko.
Ei ole oikeutus millekään tapahtuneelle, mutta avaa ehkä asioita jotenkin...
Itse asiassa talousongelmat alkoivat olla takana päin, kiitos Shanannin. Hän alkoi menestyä taloudellisesti ja sai mm Lexus-merkkisen auton kiitoksena menestyksestään markkinoinnissa.
Taloudellisia ongelmia ei enää ollut (tämän voi ihan tarkistaa raporteista).
Kaksi edellistä lasta oli saatettu alkuun hedelmöityksin johtuen Shanannin sairauksista.
Kolmas lapsi , syntymätön poika (paradoksaalista sinänsä) sai alkunsa luonnollisin keinoin.
Tuo aiemmin mainittu Lexus-auto oli ihan nähtävissä autotallissa paikoillaan, kun Shanannia alettiin etsiä kotoaan.
Ohjelma jossa Wattsien naapuri studiohaastattelussa. Käsittelee myös Chrisin vankilassaoloa. Julkaistu. 15.1.
Kuusi viikkoa ehti "salarakas" olla läheisissä tekemisissä Christopher Wattsin kanssa.
Kuuden viikon sisällä Wattsi etääntyi vaimostaan ja lopuksi eliminoi koko perheensä.
Onko syy yhteyttä ? Luoja tietää.
Joku levittää youtubessa väärää tietoa ja yrittää mustamaalata Shanannia. Shanannilla oli diagnosoitu lupus, joka on autoimmuunisairaus ja myös raskauden aikainen diabetes. Tämän lisäksi hänellä oli jokin niskavamma tai muu sellainen, joka leikattiin. Tuskimpa lääkäri olisi laittanut lähetteen leikkaukseen, määrännyt insuliinia tai toiselle tytöistä epipenin, jos kaikki olisi vain kuviteltua. Kuulostaa aivan Cindy Wattsin jutuilta. Hänhän yritti koko ajan vängätä vastaan allergia-asioissa ja syöttää tytölle pähkinöitä. Nyt varmasti yrittää jälkikäteen tehdä Shanannista luulosairasta hullua oikeuttaakseen poikansa teot.
Vierailija kirjoitti:
Uutta kummaa tietoa on tullut, joka hämmentää. Kuulemma tuttavapiiri oli epäillyt Shanannilla oleva munchausen ja munchausen by proxy. Ruumiinavaustiedot vahvistavat epäilyjä. S. ja lapsilla ei ole niiden mukaan sairauksia. Pariskunta oli S:n äidin mukaan suurissa veloissa S:n ja lasten sairaus- ja lääkekulujen vuoksi.
Ystäväperheen mukaan S jos kuuli telkkarista jostain sairaudesta, hän luuli heti sairastavansa sitä. Myös S itse kertoo menettäneensä paljon ystäviä koska eivät ymmärtäneet hänen ”health challenges”.
Pariskunta oli korviaan myöten veloissa. Talon maksuissa oltiin kolme kuukautta myöhässä ja luottokortit olivat tapissa. S hoiti yksin raha-asiat. Hän oli päivät kotona. Silti lapset olivat täypäiväisesti kalliilla yksityisellä päivähoidossa 5 pv/vko.
Ei ole oikeutus millekään tapahtuneelle, mutta avaa ehkä asioita jotenkin...
Tuo on kylläkin luulotautia eli hypokondriaa :D. Se vaivaa muuten monia lääkäriopiskelijoitakin, on ihan yleinen vitsi, että kun lääkäriopiskelijat alkavat opiskelemaan, he "löytävät" itsestään ties mitä sairauksia (mitä heillä ei tietenkään ole).
Luulotauti on yleistä eikä sillä ole mitään tekemistä munchausenin syndrooman kanssa, joka on erittäin harvinainen!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uutta kummaa tietoa on tullut, joka hämmentää. Kuulemma tuttavapiiri oli epäillyt Shanannilla oleva munchausen ja munchausen by proxy. Ruumiinavaustiedot vahvistavat epäilyjä. S. ja lapsilla ei ole niiden mukaan sairauksia. Pariskunta oli S:n äidin mukaan suurissa veloissa S:n ja lasten sairaus- ja lääkekulujen vuoksi.
Ystäväperheen mukaan S jos kuuli telkkarista jostain sairaudesta, hän luuli heti sairastavansa sitä. Myös S itse kertoo menettäneensä paljon ystäviä koska eivät ymmärtäneet hänen ”health challenges”.
Pariskunta oli korviaan myöten veloissa. Talon maksuissa oltiin kolme kuukautta myöhässä ja luottokortit olivat tapissa. S hoiti yksin raha-asiat. Hän oli päivät kotona. Silti lapset olivat täypäiväisesti kalliilla yksityisellä päivähoidossa 5 pv/vko.
Ei ole oikeutus millekään tapahtuneelle, mutta avaa ehkä asioita jotenkin...
Itse asiassa talousongelmat alkoivat olla takana päin, kiitos Shanannin. Hän alkoi menestyä taloudellisesti ja sai mm Lexus-merkkisen auton kiitoksena menestyksestään markkinoinnissa.
Taloudellisia ongelmia ei enää ollut (tämän voi ihan tarkistaa raporteista).
Lexus oli kuulemma Chrisin nimissä ja liisattu. Chris maksoi siitä kk-erät. Talon maksut (laina ja yhtiövastikkeen kaltainen maksu) olivat kolme kuukautta myöhässä. Mistä löytyy mainitsemasi raportti?

Lääketieteestä tietämätön ystäväpariskunta ei varmaan osaa erottaa luulotautia ja munchausenia toisistaan. Olivat vain kiinnittäneet huomiota S:n käytökseen ja puheisiin sairauksiin liittyen. Eivät osanneet kuvitellakaan, että mistään vakavammasta kuten munchausenin syndroomasta voisi olla kyse.
Ruumiinavauspöytäkirjat siis virallisena lähteenä ovat saaneet aikaan epäilyn munchausenista S:n kohdalla. Hämmentävää kyllä, juuri syyttäjä oli yrittänyt saada ruumiinavauspöytäkirjat salaisiksi. Kun taas C:n puolustus ei halunnut niitä salaisiksi.

Lexus oli kuulemma Chrisin nimissä ja liisattu. Chris maksoi siitä kk-erät. Talon maksut (laina ja yhtiövastikkeen kaltainen maksu) olivat kolme kuukautta myöhässä.
Mistä löysit tuollaista tietoa (lähde) ?
Vierailija kirjoitti:
Uutta kummaa tietoa on tullut, joka hämmentää. Kuulemma tuttavapiiri oli epäillyt Shanannilla oleva munchausen ja munchausen by proxy. Ruumiinavaustiedot vahvistavat epäilyjä. S. ja lapsilla ei ole niiden mukaan sairauksia. Pariskunta oli S:n äidin mukaan suurissa veloissa S:n ja lasten sairaus- ja lääkekulujen vuoksi....
/quote]
Että semmoisia keksit. Älä viitsi.
Vierailija kirjoitti:
Ohjelma jossa Wattsien naapuri studiohaastattelussa. Käsittelee myös Chrisin vankilassaoloa. Julkaistu. 15.1.
Tämän mukaan Kessinger on ollut erittäin yhteistyöhaluinen ja ottanut itse yhteyttä poliisiin, kun on kuullut Shannanin ja lasten katoamisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uutta kummaa tietoa on tullut, joka hämmentää. Kuulemma tuttavapiiri oli epäillyt Shanannilla oleva munchausen ja munchausen by proxy. Ruumiinavaustiedot vahvistavat epäilyjä. S. ja lapsilla ei ole niiden mukaan sairauksia. Pariskunta oli S:n äidin mukaan suurissa veloissa S:n ja lasten sairaus- ja lääkekulujen vuoksi.
Ystäväperheen mukaan S jos kuuli telkkarista jostain sairaudesta, hän luuli heti sairastavansa sitä. Myös S itse kertoo menettäneensä paljon ystäviä koska eivät ymmärtäneet hänen ”health challenges”.
Pariskunta oli korviaan myöten veloissa. Talon maksuissa oltiin kolme kuukautta myöhässä ja luottokortit olivat tapissa. S hoiti yksin raha-asiat. Hän oli päivät kotona. Silti lapset olivat täypäiväisesti kalliilla yksityisellä päivähoidossa 5 pv/vko.
Ei ole oikeutus millekään tapahtuneelle, mutta avaa ehkä asioita jotenkin...
Itse asiassa talousongelmat alkoivat olla takana päin, kiitos Shanannin. Hän alkoi menestyä taloudellisesti ja sai mm Lexus-merkkisen auton kiitoksena menestyksestään markkinoinnissa.
Taloudellisia ongelmia ei enää ollut (tämän voi ihan tarkistaa raporteista).
Lexus oli kuulemma Chrisin nimissä ja liisattu. Chris maksoi siitä kk-erät. Talon maksut (laina ja yhtiövastikkeen kaltainen maksu) olivat kolme kuukautta myöhässä. Mistä löytyy mainitsemasi raportti?
Mistä löytyy tää sun "kuulemma"? Kyllä ihan yleisesti tiedossa, että se oli Shannanin auto ja raha-asiat hän otti hoitaakseen, kun Ceeltä ne meni penkin alle. Sen jopa C myönsi poliisikuulusteluissa. t: ohis
Vierailija kirjoitti:
Kuusi viikkoa ehti "salarakas" olla läheisissä tekemisissä Christopher Wattsin kanssa.
Kuuden viikon sisällä Wattsi etääntyi vaimostaan ja lopuksi eliminoi koko perheensä.
Onko syy yhteyttä ? Luoja tietää.
Siis se Chrishän vissiin kuksi pitkin kyliä ihan ennen tätä salarakastaankin. Miehetkin kelpasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uutta kummaa tietoa on tullut, joka hämmentää. Kuulemma tuttavapiiri oli epäillyt Shanannilla oleva munchausen ja munchausen by proxy. Ruumiinavaustiedot vahvistavat epäilyjä. S. ja lapsilla ei ole niiden mukaan sairauksia. Pariskunta oli S:n äidin mukaan suurissa veloissa S:n ja lasten sairaus- ja lääkekulujen vuoksi.
Ystäväperheen mukaan S jos kuuli telkkarista jostain sairaudesta, hän luuli heti sairastavansa sitä. Myös S itse kertoo menettäneensä paljon ystäviä koska eivät ymmärtäneet hänen ”health challenges”.
Pariskunta oli korviaan myöten veloissa. Talon maksuissa oltiin kolme kuukautta myöhässä ja luottokortit olivat tapissa. S hoiti yksin raha-asiat. Hän oli päivät kotona. Silti lapset olivat täypäiväisesti kalliilla yksityisellä päivähoidossa 5 pv/vko.
Ei ole oikeutus millekään tapahtuneelle, mutta avaa ehkä asioita jotenkin...
Itse asiassa talousongelmat alkoivat olla takana päin, kiitos Shanannin. Hän alkoi menestyä taloudellisesti ja sai mm Lexus-merkkisen auton kiitoksena menestyksestään markkinoinnissa.
Taloudellisia ongelmia ei enää ollut (tämän voi ihan tarkistaa raporteista).
Lexus oli kuulemma Chrisin nimissä ja liisattu. Chris maksoi siitä kk-erät. Talon maksut (laina ja yhtiövastikkeen kaltainen maksu) olivat kolme kuukautta myöhässä.
Mistä löysit tuollaista tietoa (lähde) ?
Tubettaja True Crime Loser videossaan Chris Watts - The horrors of buying a house you can’t afford.
Hän on tubettaja, jolla on monta pätkää tähän keissiin liittyen. Hän inhoaa Chris Wattsia ja esittää joillakin pätkillä huvittavia imitaatioita Chrisistä, kun tämä tajuaa jäävänsä kiinni. Hänellä myös työn kautta kokemusta amerikkalaisten perheiden talousvaikeuksista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uutta kummaa tietoa on tullut, joka hämmentää. Kuulemma tuttavapiiri oli epäillyt Shanannilla oleva munchausen ja munchausen by proxy. Ruumiinavaustiedot vahvistavat epäilyjä. S. ja lapsilla ei ole niiden mukaan sairauksia. Pariskunta oli S:n äidin mukaan suurissa veloissa S:n ja lasten sairaus- ja lääkekulujen vuoksi.
Ystäväperheen mukaan S jos kuuli telkkarista jostain sairaudesta, hän luuli heti sairastavansa sitä. Myös S itse kertoo menettäneensä paljon ystäviä koska eivät ymmärtäneet hänen ”health challenges”.
Pariskunta oli korviaan myöten veloissa. Talon maksuissa oltiin kolme kuukautta myöhässä ja luottokortit olivat tapissa. S hoiti yksin raha-asiat. Hän oli päivät kotona. Silti lapset olivat täypäiväisesti kalliilla yksityisellä päivähoidossa 5 pv/vko.
Ei ole oikeutus millekään tapahtuneelle, mutta avaa ehkä asioita jotenkin...
Tuo on kylläkin luulotautia eli hypokondriaa :D. Se vaivaa muuten monia lääkäriopiskelijoitakin, on ihan yleinen vitsi, että kun lääkäriopiskelijat alkavat opiskelemaan, he "löytävät" itsestään ties mitä sairauksia (mitä heillä ei tietenkään ole).
Luulotauti on yleistä eikä sillä ole mitään tekemistä munchausenin syndrooman kanssa, joka on erittäin harvinainen!
Lääketieteestä tietämätön ystäväpariskunta ei varmaan osaa erottaa luulotautia ja munchausenia toisistaan. Olivat vain kiinnittäneet huomiota S:n käytökseen ja puheisiin sairauksiin liittyen. Eivät osanneet kuvitellakaan, että mistään vakavammasta kuten munchausenin syndroomasta voisi olla kyse.
Ruumiinavauspöytäkirjat siis virallisena lähteenä ovat saaneet aikaan epäilyn munchausenista S:n kohdalla. Hämmentävää kyllä, juuri syyttäjä oli yrittänyt saada ruumiinavauspöytäkirjat salaisiksi. Kun taas C:n puolustus ei halunnut niitä salaisiksi.
Lähteenä lääketieteestä tietämätön tuttavapariskunta? Oletko nyt ihan tosissasi tämän teoriasi kanssa? Autoimmuunisairaudet eivät näy perusverenkuvassa. Niiden diagnosointi eläviltä on jo haaste sinällään ja moni, itseni mukaanlukien, elää vuosikausia oireiden kanssa luulotautisen leima otsassaan ravaten lääkäriltä toiselle aivan turhaan. Kunnes koettaa se päivä kun elimistö on tuhonnut itseään siihen pisteeseen saakka että tunareinkaan lääkäri ei voi olla hoksaamatta että jotain on pahasti pielessä. Autoimmuunisairaudet tulevat usein moninaisten oireiden ja terveysongelmien kera ja yhden puhkeaminen johtaa helposti toiseen. Tätä kokemattomalle ja tietämättömälle tällainen oireilun outous ja määrä on varmasti uskomatonta, ottaen huomioon että moni autoimmuunisairaus ei näy päälle päin. On surullista, että tämä vähättely ja luulosairaaksi leimaaminen, jota moni autoimmuunisairas joutuu kokemaan kohdistuu nyt äärimmäisen traagisen kohtalon kokeneeseen edesmenneeseen henkilöön, joka ei ole enää täällä puolustamassa itseään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uutta kummaa tietoa on tullut, joka hämmentää. Kuulemma tuttavapiiri oli epäillyt Shanannilla oleva munchausen ja munchausen by proxy. Ruumiinavaustiedot vahvistavat epäilyjä. S. ja lapsilla ei ole niiden mukaan sairauksia. Pariskunta oli S:n äidin mukaan suurissa veloissa S:n ja lasten sairaus- ja lääkekulujen vuoksi....
/quote]
Että semmoisia keksit. Älä viitsi.
Påhjåis-Kåreå on sopiva paikka ihmisille, joiden mielestä on olemassa ihmisiä joiden kritisoiminen aiheestakin on kiellettyä. Ymmärtääkseni täällä vielä on oikeus kritisoida myös Shanannia, vaikka tuomitseekin Chris Wattsin teot.
Tarkoituksena on löytää ahdistavalle asialle muukin selitys kuin Chris Watts oli syntyjään paha ja Shanann pyhimys, joka ei voinut tehdä mitään virhettä elämässään.

Minkä takia sinusta on tärkeää kritisoida Shanannia? Oletko sitä mieltä, että Shanannin elämästä voi löytyä jokin seikka jonka perusteella tämä ansaitsi kohtalonsa, koska sitähän sinä ajat takaa. Vaikka Shanann olisi ollut maailman luulosairain, neuroottisin, nalkuttavin akka, ei hän tätä ansainnut, eivätkä varsinkaan ne kolme pientä elämää ja elämänalkua jotka Chris Watts tuhosi. Mitä he sinusta tekivät väärin? Heittivät Chrisiä kananugeteilla? Olivat väärää sukupuolta? Jotain rajaa nyt oikeasti. Kaikki me teemme virheitä elämässä, kukaan ei ole pyhimys, mutta ei kukaan tuollaista ansaitse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uutta kummaa tietoa on tullut, joka hämmentää. Kuulemma tuttavapiiri oli epäillyt Shanannilla oleva munchausen ja munchausen by proxy. Ruumiinavaustiedot vahvistavat epäilyjä. S. ja lapsilla ei ole niiden mukaan sairauksia. Pariskunta oli S:n äidin mukaan suurissa veloissa S:n ja lasten sairaus- ja lääkekulujen vuoksi.
Ystäväperheen mukaan S jos kuuli telkkarista jostain sairaudesta, hän luuli heti sairastavansa sitä. Myös S itse kertoo menettäneensä paljon ystäviä koska eivät ymmärtäneet hänen ”health challenges”.
Pariskunta oli korviaan myöten veloissa. Talon maksuissa oltiin kolme kuukautta myöhässä ja luottokortit olivat tapissa. S hoiti yksin raha-asiat. Hän oli päivät kotona. Silti lapset olivat täypäiväisesti kalliilla yksityisellä päivähoidossa 5 pv/vko.
Ei ole oikeutus millekään tapahtuneelle, mutta avaa ehkä asioita jotenkin...
Tuo on kylläkin luulotautia eli hypokondriaa :D. Se vaivaa muuten monia lääkäriopiskelijoitakin, on ihan yleinen vitsi, että kun lääkäriopiskelijat alkavat opiskelemaan, he "löytävät" itsestään ties mitä sairauksia (mitä heillä ei tietenkään ole).
Luulotauti on yleistä eikä sillä ole mitään tekemistä munchausenin syndrooman kanssa, joka on erittäin harvinainen!
Lääketieteestä tietämätön ystäväpariskunta ei varmaan osaa erottaa luulotautia ja munchausenia toisistaan. Olivat vain kiinnittäneet huomiota S:n käytökseen ja puheisiin sairauksiin liittyen. Eivät osanneet kuvitellakaan, että mistään vakavammasta kuten munchausenin syndroomasta voisi olla kyse.
Ruumiinavauspöytäkirjat siis virallisena lähteenä ovat saaneet aikaan epäilyn munchausenista S:n kohdalla. Hämmentävää kyllä, juuri syyttäjä oli yrittänyt saada ruumiinavauspöytäkirjat salaisiksi. Kun taas C:n puolustus ei halunnut niitä salaisiksi.
Lähteenä lääketieteestä tietämätön tuttavapariskunta? Oletko nyt ihan tosissasi tämän teoriasi kanssa? Autoimmuunisairaudet eivät näy perusverenkuvassa. Niiden diagnosointi eläviltä on jo haaste sinällään ja moni, itseni mukaanlukien, elää vuosikausia oireiden kanssa luulotautisen leima otsassaan ravaten lääkäriltä toiselle aivan turhaan. Kunnes koettaa se päivä kun elimistö on tuhonnut itseään siihen pisteeseen saakka että tunareinkaan lääkäri ei voi olla hoksaamatta että jotain on pahasti pielessä. Autoimmuunisairaudet tulevat usein moninaisten oireiden ja terveysongelmien kera ja yhden puhkeaminen johtaa helposti toiseen. Tätä kokemattomalle ja tietämättömälle tällainen oireilun outous ja määrä on varmasti uskomatonta, ottaen huomioon että moni autoimmuunisairaus ei näy päälle päin. On surullista, että tämä vähättely ja luulosairaaksi leimaaminen, jota moni autoimmuunisairas joutuu kokemaan kohdistuu nyt äärimmäisen traagisen kohtalon kokeneeseen edesmenneeseen henkilöön, joka ei ole enää täällä puolustamassa itseään.
Et viitsisi tahallaan ymmärtää väärin. Mainitsin tuon ystäväpariskunnan vain siksi, että tulisi tietoon ettei vain Cindy Watts kritisoinut Shanannin puheita.
Koko ajan on pääasiana ollut, että vasta RUUMIINAVAUSPÖYTÄKIRJOJEN julkistaminen on tuonut nämä väitteet puheenaiheeksi. Eli viranomaisdokumentti!
Itse olen ollut raivoissani Chris Wattsille ja täälläkin keskustelussa tuonut esille, kuinka kauheana hänen tekojaan pidän. Mutta moni mun lisäkseni valittanut, että juttu ahdistaa ja tuntuu olevan jotenkin outo. Onko väärin tuoda esiin seikkoja, jotka selittäisivät edes vähän tätä kauheutta?! Miksi täällä ollaan niin vihamielisiä?
Entä jos kävisikin ilmi todisteiden kera, että onkin totuus, että S:lla oli munchausen ja munchausen by proxy? Ja siksi C sekosi ja toimi noin hirviömäisesti, koska ei enää vuosiin ollut tiennyt mikä on totta ja mikä ei hänen lastensa terveyteen liittyen? Ja ettei hän olisikaan narsisti ja psykopaatti? Olisiko sitten kauhea vääryys tuoda se julki, jos se kerran olisi totuus tilanteesta? Pitäisikö totuus salata, koska S on kuollut?
No en oikein jaksa uskoa tohon munchauseniin, siis aivan järkyttävää jos olisikin totta.. Mutta eihän terve ihminen voi itselleen joka päivä insuliinia piikittää ilman että kroppa alkaa reagoimaan??