Lue keskustelun säännöt.
En tunne enää elämän merkkikohtia samalla tavalla ikimuistoisena kokemuksena kuin ennen
07.12.2018 |
Asiat, jotka tapahtuvat vain kerran. Aikoinaan peruskoulun lopettaminen, 18-vuotissyntymäpäivä, ylioppilaaksi valmistuminen, asuntolainan ottaminen (en aio enää uusia ottaa), lapsen syntymä jne. Kaikki nämä tuntuivat tapahtumapäivänä hienolta, ja ilmassa oli aina sellainen tunne, että tämän päivän muistan aina. Tuli sellainen universaali olo, jossa koko maailma tuntui sen päivän todella hyvältä. Miksi nyt vähän vanhempana ei enää tällaiset päivät tunnu yhtä juhlallisilta? Olen aina erittäin iloinen, mutta jotenkin kaikessa tuntuu se toinen puoli, "tavallinen arki" on aina vähän läsnä. Mistä se on tullut?
Kommentit (6)
Sama, varmaan kun kaikki nuo on jo pohjimmiltaan nähty ja tietää ettei ne muuta mitään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska silloin olit nuori, ne juhlat ja jutut tehtiin sinulle sinun puolesta, ja sinä sait olla vaan tähti.
Aikuisena joutuu olemaan koko ajan myös käytännöllinen, miettimään riittääkö kuohuva ja onko perunat kypsiä, ja kuka vie Elma-tädin kotiin, ja kauanko kestää maksaa visalasku, jolla juhlat kustannettiin.
Mikään ei olekaan niin isoa kuin lapsen syntymä, aikuistuminen, hääpäivä, valmistuminen, eka asunto.
Kehosi ja mielesi vanhenee ja valmistautuu kuolemaan pois.
Vanhemmiten nämä merkitykselliaet ensimmäiset kerrat vähenee tai katoaa kokonaan. Siksi masentuneen ja keski-ikäisen mielenmaisemassa saattaa olla paljon samaa: mikään ei tunnu miltään eikä ole mitään mitä odottaa.
Itse kaipaan nuoruudesta sitä,että yksittäinen luku- tai taidekokemus tai jonkun ihmisen tapaaminen saattoi vaikuttaa suuresti omiin elämänvalintoihin. Samaa haltioitumista toivoisin kokevani vieläkin. Ehkä se vaatii asioiden rajaamista ja keskittymistä yhteen asiaan?
up