Poikaystävä ilmestyy = ystävä katoaa

Vierailija kirjoitti:

No sen sinkkuajan voi sitten viettää vaikka harrastamalla jotain muuta, etsiä uusia ystäviä, keksiä muuta tekemistä.

Oma onni ei saa olla muista riippuvainen.

Nuorena pitää etsiä uusia tuttavia, luoda verkostoja. Keski-iällä ja vanhempana on vaikea löytää uusia kavereita, mutta jos on tavannut henkilön jo aiemmin, se on kuin vanha kaveri.

Yksin tänne synnytään ja yksin kuollaan. Moni elää yksin. Toisilla on epäreilumpaa kuin toisilla. Jotkut taas voi kohdata elämänsä rakkauden vasta vanhemmalla iällä. Nuorena nätit voi rupsahtaa. Jotkut taas puhkeaa kukkaan vasta keski-iässä. Olkaa armollisia itselle ja muille.

Ei tietenkään saa olla muista riippuvainen! Mutta, ihminen on sosiaalinen eläin. Minulla nämä puolisonsa matkaan karanneet ovat nimenomaan ystäviä, jotka on hankittu teini-iässä (toinen 21 vuotta ja toinen 16v yhteistä taivalta takana). Plus tämä 10 vuotta ystävyyttä, joka karahti kanssa. 

Näin keski-ikäisenä on tosiaan hankalaa löytää uusia ystäviä, koska kaikilla on perhe, lapset, parisuhde tai lapset vuoroviikoilla seikkailemassa. Plus ne työt ja muut harrastukset.

Kuten sanoin, onneksi on internet! Voi puhua edes jonkun kanssa muutoinkin kuin silloin, kun he puolisoltaan ja perheeltään ehtivät vaihtaa pari pintapuolista sanaa.

Minä itse harrastan nimenomaan keskusteluja ja pohdintoja. Kaipaan sitä kovasti. Plus sitä tietysti, että voisi oikeasti joskus tehdä jotain muutenkin kuin yksin.

Tosi outoa ja epäkypsää meininkiä.

Onneksi olen nelikymppinen jolta on jäänyt jo nuoruuteen tuollaiset kummalliset olennot.

En ymmärrä alkuunkaan miten joku voi olla noin lyhytnäköinen. Eihän kenenkään ihmissuhteeksi riitä parisuhde. Siis en voisi elää ilman rakkaita naisystäviäni, hyvänen aika. Mieheni on todellakin ihana ja maailman rakkain mutta en tiedä olisiko enää jos hänen täytyis hoitaa kaikki sosiaaliset tarpeeni.

Alkukeväästä taas tulossa naisten reissu ulkomaille ja voi sitä naurun, shoppailun ja kuohuvien määrää :D. Miehen kanssa lomailu on sekin korvaamattoman ihanaa mutta ihan eri juttu.

Ystävät ovat korvaamattomia!

Parisuhteen mukana tulee muitakin ihmisiä kuin vain poika/tyttöystävä. Tulee tämän sukulaiset ja kaverit. Sinkkuna riitti, että kävi tapaamassa vain omia vanhempiaan ja sisaruksiaan, parisuhteessa näiden tapaamisten päälle tulee puolison vanhemmat ja sisarukset. Jos vielä kuuluu niihin, jotka tykkäävät tavata toisiaan pariskuntina, tulee illanistujaisia ja kyläilyjä puolison parisuhteessa olevien kavereiden kanssa omien parisuhteessa olevien kavereiden lisäksi. Sosiaalinen elämä saattaa siis tuplautua ja jopa enemmänkin. Vuorokaudessa on kuitenkin edelleen vain 24 tuntia ja viikossa 7 päivää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No sen sinkkuajan voi sitten viettää vaikka harrastamalla jotain muuta, etsiä uusia ystäviä, keksiä muuta tekemistä.

Oma onni ei saa olla muista riippuvainen.

Nuorena pitää etsiä uusia tuttavia, luoda verkostoja. Keski-iällä ja vanhempana on vaikea löytää uusia kavereita, mutta jos on tavannut henkilön jo aiemmin, se on kuin vanha kaveri.

Yksin tänne synnytään ja yksin kuollaan. Moni elää yksin. Toisilla on epäreilumpaa kuin toisilla. Jotkut taas voi kohdata elämänsä rakkauden vasta vanhemmalla iällä. Nuorena nätit voi rupsahtaa. Jotkut taas puhkeaa kukkaan vasta keski-iässä. Olkaa armollisia itselle ja muille.

Ei tietenkään saa olla muista riippuvainen! Mutta, ihminen on sosiaalinen eläin. Minulla nämä puolisonsa matkaan karanneet ovat nimenomaan ystäviä, jotka on hankittu teini-iässä (toinen 21 vuotta ja toinen 16v yhteistä taivalta takana). Plus tämä 10 vuotta ystävyyttä, joka karahti kanssa. 

Näin keski-ikäisenä on tosiaan hankalaa löytää uusia ystäviä, koska kaikilla on perhe, lapset, parisuhde tai lapset vuoroviikoilla seikkailemassa. Plus ne työt ja muut harrastukset.

Kuten sanoin, onneksi on internet! Voi puhua edes jonkun kanssa muutoinkin kuin silloin, kun he puolisoltaan ja perheeltään ehtivät vaihtaa pari pintapuolista sanaa.

Minä itse harrastan nimenomaan keskusteluja ja pohdintoja. Kaipaan sitä kovasti. Plus sitä tietysti, että voisi oikeasti joskus tehdä jotain muutenkin kuin yksin.

Siis Ap tässä.

Vierailija kirjoitti:

Parisuhteen mukana tulee muitakin ihmisiä kuin vain poika/tyttöystävä. Tulee tämän sukulaiset ja kaverit. Sinkkuna riitti, että kävi tapaamassa vain omia vanhempiaan ja sisaruksiaan, parisuhteessa näiden tapaamisten päälle tulee puolison vanhemmat ja sisarukset. Jos vielä kuuluu niihin, jotka tykkäävät tavata toisiaan pariskuntina, tulee illanistujaisia ja kyläilyjä puolison parisuhteessa olevien kavereiden kanssa omien parisuhteessa olevien kavereiden lisäksi. Sosiaalinen elämä saattaa siis tuplautua ja jopa enemmänkin. Vuorokaudessa on kuitenkin edelleen vain 24 tuntia ja viikossa 7 päivää. 

Anteeksi, nyt en ymmärrä. Jos puolison kaverit mahtuvat mukaan elämään, niin miksei omat? Ja miksi illanistujaisiin ei sovi pariskuntien lisäksi sinkkuja?

Vierailija kirjoitti:

Parisuhteen mukana tulee muitakin ihmisiä kuin vain poika/tyttöystävä. Tulee tämän sukulaiset ja kaverit. Sinkkuna riitti, että kävi tapaamassa vain omia vanhempiaan ja sisaruksiaan, parisuhteessa näiden tapaamisten päälle tulee puolison vanhemmat ja sisarukset. Jos vielä kuuluu niihin, jotka tykkäävät tavata toisiaan pariskuntina, tulee illanistujaisia ja kyläilyjä puolison parisuhteessa olevien kavereiden kanssa omien parisuhteessa olevien kavereiden lisäksi. Sosiaalinen elämä saattaa siis tuplautua ja jopa enemmänkin. Vuorokaudessa on kuitenkin edelleen vain 24 tuntia ja viikossa 7 päivää. 

Silti en täältä nurkan toiselta puolelta ymmärrä sitä, että a) jätetään ne vanhat ystävät, jotka on tunnettu pidempään kuin puoliso ja b) miksi kaikkeen ja kaikialle pitää mennä aina yksikkönä? Eikö voi sanoa, että "No ni, Nico, menepä sinä tällä kertaa sinne Tonille, niin minä lähden Niinan kanssa istumaan iltaa". 

Tämä on tietysti ihan yleinen ongelma, että pariskunnat tapaavat mieluiten toisia pariskuntia. Minutkin on nuorempana potkittu muutamista ystävyyssuhteista pois kokonaan, koska olin sinkku. En sopinut niihin pariskunnan illanviettoihin. Eihän niihin sinkkuja kysytäkään, kun olettamus on, että "Mitä se Niina täällä yksin tekee, muut ovat pariskuntina täällä. Ei kutsuta".

Poislukien jotkut tuparit ja synttärit, jonne kelpaa kaikki.

-Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parisuhteen mukana tulee muitakin ihmisiä kuin vain poika/tyttöystävä. Tulee tämän sukulaiset ja kaverit. Sinkkuna riitti, että kävi tapaamassa vain omia vanhempiaan ja sisaruksiaan, parisuhteessa näiden tapaamisten päälle tulee puolison vanhemmat ja sisarukset. Jos vielä kuuluu niihin, jotka tykkäävät tavata toisiaan pariskuntina, tulee illanistujaisia ja kyläilyjä puolison parisuhteessa olevien kavereiden kanssa omien parisuhteessa olevien kavereiden lisäksi. Sosiaalinen elämä saattaa siis tuplautua ja jopa enemmänkin. Vuorokaudessa on kuitenkin edelleen vain 24 tuntia ja viikossa 7 päivää. 

Anteeksi, nyt en ymmärrä. Jos puolison kaverit mahtuvat mukaan elämään, niin miksei omat? Ja miksi illanistujaisiin ei sovi pariskuntien lisäksi sinkkuja?

Koska halutaan pitää pariskuntatapaamisia. En kyllä ole koskaan käsittänyt, miksi joku haluaa sellaisia, mutta tiedän, että heitä on yllättävän paljon. Varmaan silläkin on merkitystä, jos kutsuu kylään vain yhden pariskunnan. On ikäänkuin molemmille juttuseuraa. Jos kutsuu vain yhden sinkkukaverin, puoliso jää tavallaan ulkopuoliseksi. Useinhan saa kuulla, miten eron jälkeen ei enää kutsuta mihinkään. Kyse lienee täsmälleen samasta ilmiöstä eli parisuhdeajan pariskuntakaverit jäävät siinä missä jäi suhteen alussa sinkkukaveritkin. 

Harrastukseen menemistä on ehdotettu mutta onko niillä parisuhteessa olevilla sulle aikaa ystävänä sen harrastehetken jälkeen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parisuhteen mukana tulee muitakin ihmisiä kuin vain poika/tyttöystävä. Tulee tämän sukulaiset ja kaverit. Sinkkuna riitti, että kävi tapaamassa vain omia vanhempiaan ja sisaruksiaan, parisuhteessa näiden tapaamisten päälle tulee puolison vanhemmat ja sisarukset. Jos vielä kuuluu niihin, jotka tykkäävät tavata toisiaan pariskuntina, tulee illanistujaisia ja kyläilyjä puolison parisuhteessa olevien kavereiden kanssa omien parisuhteessa olevien kavereiden lisäksi. Sosiaalinen elämä saattaa siis tuplautua ja jopa enemmänkin. Vuorokaudessa on kuitenkin edelleen vain 24 tuntia ja viikossa 7 päivää. 

Anteeksi, nyt en ymmärrä. Jos puolison kaverit mahtuvat mukaan elämään, niin miksei omat? Ja miksi illanistujaisiin ei sovi pariskuntien lisäksi sinkkuja?

Koska halutaan pitää pariskuntatapaamisia. En kyllä ole koskaan käsittänyt, miksi joku haluaa sellaisia, mutta tiedän, että heitä on yllättävän paljon. Varmaan silläkin on merkitystä, jos kutsuu kylään vain yhden pariskunnan. On ikäänkuin molemmille juttuseuraa. Jos kutsuu vain yhden sinkkukaverin, puoliso jää tavallaan ulkopuoliseksi. Useinhan saa kuulla, miten eron jälkeen ei enää kutsuta mihinkään. Kyse lienee täsmälleen samasta ilmiöstä eli parisuhdeajan pariskuntakaverit jäävät siinä missä jäi suhteen alussa sinkkukaveritkin. 

Nämä seuransa parisuhdestatuksen mukaan valikoivat eivät ole oikeita ystäviä eikä heille kannata tuhlata aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parisuhteen mukana tulee muitakin ihmisiä kuin vain poika/tyttöystävä. Tulee tämän sukulaiset ja kaverit. Sinkkuna riitti, että kävi tapaamassa vain omia vanhempiaan ja sisaruksiaan, parisuhteessa näiden tapaamisten päälle tulee puolison vanhemmat ja sisarukset. Jos vielä kuuluu niihin, jotka tykkäävät tavata toisiaan pariskuntina, tulee illanistujaisia ja kyläilyjä puolison parisuhteessa olevien kavereiden kanssa omien parisuhteessa olevien kavereiden lisäksi. Sosiaalinen elämä saattaa siis tuplautua ja jopa enemmänkin. Vuorokaudessa on kuitenkin edelleen vain 24 tuntia ja viikossa 7 päivää. 

Anteeksi, nyt en ymmärrä. Jos puolison kaverit mahtuvat mukaan elämään, niin miksei omat? Ja miksi illanistujaisiin ei sovi pariskuntien lisäksi sinkkuja?

Koska halutaan pitää pariskuntatapaamisia. En kyllä ole koskaan käsittänyt, miksi joku haluaa sellaisia, mutta tiedän, että heitä on yllättävän paljon. Varmaan silläkin on merkitystä, jos kutsuu kylään vain yhden pariskunnan. On ikäänkuin molemmille juttuseuraa. Jos kutsuu vain yhden sinkkukaverin, puoliso jää tavallaan ulkopuoliseksi. Useinhan saa kuulla, miten eron jälkeen ei enää kutsuta mihinkään. Kyse lienee täsmälleen samasta ilmiöstä eli parisuhdeajan pariskuntakaverit jäävät siinä missä jäi suhteen alussa sinkkukaveritkin. 

Nämä seuransa parisuhdestatuksen mukaan valikoivat eivät ole oikeita ystäviä eikä heille kannata tuhlata aikaa.

Juuri näin. Antaa sellaisten ystävien olla. Itse en ole koskaan jättänyt ystäviäni seurustelusuhteen takia, koska ne ystävät ovat aina olleet tärkeitä minulle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parisuhteen mukana tulee muitakin ihmisiä kuin vain poika/tyttöystävä. Tulee tämän sukulaiset ja kaverit. Sinkkuna riitti, että kävi tapaamassa vain omia vanhempiaan ja sisaruksiaan, parisuhteessa näiden tapaamisten päälle tulee puolison vanhemmat ja sisarukset. Jos vielä kuuluu niihin, jotka tykkäävät tavata toisiaan pariskuntina, tulee illanistujaisia ja kyläilyjä puolison parisuhteessa olevien kavereiden kanssa omien parisuhteessa olevien kavereiden lisäksi. Sosiaalinen elämä saattaa siis tuplautua ja jopa enemmänkin. Vuorokaudessa on kuitenkin edelleen vain 24 tuntia ja viikossa 7 päivää. 

Silti en täältä nurkan toiselta puolelta ymmärrä sitä, että a) jätetään ne vanhat ystävät, jotka on tunnettu pidempään kuin puoliso ja b) miksi kaikkeen ja kaikialle pitää mennä aina yksikkönä? Eikö voi sanoa, että "No ni, Nico, menepä sinä tällä kertaa sinne Tonille, niin minä lähden Niinan kanssa istumaan iltaa". 

Tämä on tietysti ihan yleinen ongelma, että pariskunnat tapaavat mieluiten toisia pariskuntia. Minutkin on nuorempana potkittu muutamista ystävyyssuhteista pois kokonaan, koska olin sinkku. En sopinut niihin pariskunnan illanviettoihin. Eihän niihin sinkkuja kysytäkään, kun olettamus on, että "Mitä se Niina täällä yksin tekee, muut ovat pariskuntina täällä. Ei kutsuta".

Poislukien jotkut tuparit ja synttärit, jonne kelpaa kaikki.

-Ap

Jotkut ihmiset muuttuvat pariuduttuaan kotihiiriksi. Kun on seuraa kotonakin, ei enää kaivata seuraa kodin ulkopuolella. Puoliso taas saattaa olla sellainen, ettei oikein riemastu, jos joutuu kuuntelemaan "naisten juttuja" tai loputonta keskustelua autoista tai jääkiekosta. Eli jos kutsuu vain omia kavereitaan, puolisolle pitää keksiä jotain muuta siksi aikaa. Ja jos puolisokin on kotihiiri, tilanne mutkistuu. Tällaisille ihmisille sopiikin siis parhaiten, että kutsutaan kylään pariskunta. Miehet voivat jutella keskenään heitä kiinnostavista asioista ja naiset keskenään heitä kiinnostavista asioista. Kummankaan puolison ei tarvitse lähteä kotoaan mihinkään eikä myöskään kuunnella keskusteluja aiheista, jotka eivät tippaakaan kiinnosta. Heidän kaveripiirinsä alkaa muodostua yhä enemmän toisista pariskunnista. Vielä, jos tulee lapsia, lapsiperheessä kyläilyyn voi ottaa omatkin lapsensa mukaan eikä kylään kutsuessa tarvitse hankkia lapsenvahtia. Joissain perheissä puolison omat menot aiheuttavat riitoja niinkin yksinkertaisesta syystä kuin kateudesta tai mustasukkaisuudesta. Näinhän ei pitäisi olla, mutta valitettavasti joillakin on. 

Mulla oli yksi kaveri, joka pystyi tapaamaan mua vain silloin, kun hänen miehensä oli töissä. Olimme molemmat hoitovapaalla ja homma toimi. Kun palasin töihin, yhteydenpito väheni, koska mulla ei ollut enää mahdollisuutta tavata häntä keskellä päivää. En oikein tiedä, miten häntä kuvailisin, mutta "pikkuvaimo" on aika lähellä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ohis, mutta mielenkiinnosta kysyn tätä, kun joku mainitsi puhuvansa ystävän kanssa joka päivä puhelimessa.. Miten teillä on aikaa ja energiaa näin tiiviiseen yhteydenpitoon? Mulle ystävät on tärkeitä, mutta olen kai sitten jotenkin outo, kun kokisin päivittäisen tai monta kertaa viikossa yhteydenpidon lähinnä ahdistavana.

Sama täällä. Yhteydenpitoa ei tosiaan tarvita päivittäin, eikä viikottain. Mutta, jos ehtii oikeasti tavata ystävää muutaman kerran vuodessa ja sinulla on tasan ne 2 ystävää (muut asuvat ulkomailla), niin hieman yksinäiseksi vetää olon.  Kaiken muun vapaa-ajan olet keskenäsi eli sellaiset 355 päivää vuodessa, vuodesta toiseen. 

Tietysti pois lukien se, että ystävillä ei ole aikaa edes siihen puheluun tai viestiin kuin muutaman kerran vuodessa.

Eli onneksi ei tarvitse sosialisoida päivittäin, mutta ystävien kesken sen ei tarvitsisi myöskään olla se toinen ääripää, jossa kaikki sosiaaliset kanssakäymiset vuoden ajalta voidaan laskea kahden käden sormilla.

Täysin samaa mieltä. :) T: Tuon kommentin kirjoittaja.

Vierailija kirjoitti:

Nii'i, kumpikohan on tärkemäpi... Puoliso, jonka kanssa vietät koko loppuelämän yhdessä, hankit lapset, luotat täysin, jaat elämän ilot ja surut, päästät lähemmäksi kuin kenetkään muun, vai kaveri johon pidetään yhteyttä muutama kerta viikossa diipadaapaa keskustellen.

Joillain ihmisillä on ystäviä, joiden kanssa on syvä ja läheinen suhde. Ikävää, että et ole yksi meistä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parisuhteen mukana tulee muitakin ihmisiä kuin vain poika/tyttöystävä. Tulee tämän sukulaiset ja kaverit. Sinkkuna riitti, että kävi tapaamassa vain omia vanhempiaan ja sisaruksiaan, parisuhteessa näiden tapaamisten päälle tulee puolison vanhemmat ja sisarukset. Jos vielä kuuluu niihin, jotka tykkäävät tavata toisiaan pariskuntina, tulee illanistujaisia ja kyläilyjä puolison parisuhteessa olevien kavereiden kanssa omien parisuhteessa olevien kavereiden lisäksi. Sosiaalinen elämä saattaa siis tuplautua ja jopa enemmänkin. Vuorokaudessa on kuitenkin edelleen vain 24 tuntia ja viikossa 7 päivää. 

Silti en täältä nurkan toiselta puolelta ymmärrä sitä, että a) jätetään ne vanhat ystävät, jotka on tunnettu pidempään kuin puoliso ja b) miksi kaikkeen ja kaikialle pitää mennä aina yksikkönä? Eikö voi sanoa, että "No ni, Nico, menepä sinä tällä kertaa sinne Tonille, niin minä lähden Niinan kanssa istumaan iltaa". 

Tämä on tietysti ihan yleinen ongelma, että pariskunnat tapaavat mieluiten toisia pariskuntia. Minutkin on nuorempana potkittu muutamista ystävyyssuhteista pois kokonaan, koska olin sinkku. En sopinut niihin pariskunnan illanviettoihin. Eihän niihin sinkkuja kysytäkään, kun olettamus on, että "Mitä se Niina täällä yksin tekee, muut ovat pariskuntina täällä. Ei kutsuta".

Poislukien jotkut tuparit ja synttärit, jonne kelpaa kaikki.

-Ap

Jotkut ihmiset muuttuvat pariuduttuaan kotihiiriksi. Kun on seuraa kotonakin, ei enää kaivata seuraa kodin ulkopuolella. Puoliso taas saattaa olla sellainen, ettei oikein riemastu, jos joutuu kuuntelemaan "naisten juttuja" tai loputonta keskustelua autoista tai jääkiekosta. Eli jos kutsuu vain omia kavereitaan, puolisolle pitää keksiä jotain muuta siksi aikaa. Ja jos puolisokin on kotihiiri, tilanne mutkistuu. Tällaisille ihmisille sopiikin siis parhaiten, että kutsutaan kylään pariskunta. Miehet voivat jutella keskenään heitä kiinnostavista asioista ja naiset keskenään heitä kiinnostavista asioista. Kummankaan puolison ei tarvitse lähteä kotoaan mihinkään eikä myöskään kuunnella keskusteluja aiheista, jotka eivät tippaakaan kiinnosta. Heidän kaveripiirinsä alkaa muodostua yhä enemmän toisista pariskunnista. Vielä, jos tulee lapsia, lapsiperheessä kyläilyyn voi ottaa omatkin lapsensa mukaan eikä kylään kutsuessa tarvitse hankkia lapsenvahtia. Joissain perheissä puolison omat menot aiheuttavat riitoja niinkin yksinkertaisesta syystä kuin kateudesta tai mustasukkaisuudesta. Näinhän ei pitäisi olla, mutta valitettavasti joillakin on. 

Mulla oli yksi kaveri, joka pystyi tapaamaan mua vain silloin, kun hänen miehensä oli töissä. Olimme molemmat hoitovapaalla ja homma toimi. Kun palasin töihin, yhteydenpito väheni, koska mulla ei ollut enää mahdollisuutta tavata häntä keskellä päivää. En oikein tiedä, miten häntä kuvailisin, mutta "pikkuvaimo" on aika lähellä. 

Olisi kiva tietää, miksei tähän kuvioon sovi mies- tai naissinkkuja?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parisuhteen mukana tulee muitakin ihmisiä kuin vain poika/tyttöystävä. Tulee tämän sukulaiset ja kaverit. Sinkkuna riitti, että kävi tapaamassa vain omia vanhempiaan ja sisaruksiaan, parisuhteessa näiden tapaamisten päälle tulee puolison vanhemmat ja sisarukset. Jos vielä kuuluu niihin, jotka tykkäävät tavata toisiaan pariskuntina, tulee illanistujaisia ja kyläilyjä puolison parisuhteessa olevien kavereiden kanssa omien parisuhteessa olevien kavereiden lisäksi. Sosiaalinen elämä saattaa siis tuplautua ja jopa enemmänkin. Vuorokaudessa on kuitenkin edelleen vain 24 tuntia ja viikossa 7 päivää. 

Silti en täältä nurkan toiselta puolelta ymmärrä sitä, että a) jätetään ne vanhat ystävät, jotka on tunnettu pidempään kuin puoliso ja b) miksi kaikkeen ja kaikialle pitää mennä aina yksikkönä? Eikö voi sanoa, että "No ni, Nico, menepä sinä tällä kertaa sinne Tonille, niin minä lähden Niinan kanssa istumaan iltaa". 

Tämä on tietysti ihan yleinen ongelma, että pariskunnat tapaavat mieluiten toisia pariskuntia. Minutkin on nuorempana potkittu muutamista ystävyyssuhteista pois kokonaan, koska olin sinkku. En sopinut niihin pariskunnan illanviettoihin. Eihän niihin sinkkuja kysytäkään, kun olettamus on, että "Mitä se Niina täällä yksin tekee, muut ovat pariskuntina täällä. Ei kutsuta".

Poislukien jotkut tuparit ja synttärit, jonne kelpaa kaikki.

-Ap

Jotkut ihmiset muuttuvat pariuduttuaan kotihiiriksi. Kun on seuraa kotonakin, ei enää kaivata seuraa kodin ulkopuolella. Puoliso taas saattaa olla sellainen, ettei oikein riemastu, jos joutuu kuuntelemaan "naisten juttuja" tai loputonta keskustelua autoista tai jääkiekosta. Eli jos kutsuu vain omia kavereitaan, puolisolle pitää keksiä jotain muuta siksi aikaa. Ja jos puolisokin on kotihiiri, tilanne mutkistuu. Tällaisille ihmisille sopiikin siis parhaiten, että kutsutaan kylään pariskunta. Miehet voivat jutella keskenään heitä kiinnostavista asioista ja naiset keskenään heitä kiinnostavista asioista. Kummankaan puolison ei tarvitse lähteä kotoaan mihinkään eikä myöskään kuunnella keskusteluja aiheista, jotka eivät tippaakaan kiinnosta. Heidän kaveripiirinsä alkaa muodostua yhä enemmän toisista pariskunnista. Vielä, jos tulee lapsia, lapsiperheessä kyläilyyn voi ottaa omatkin lapsensa mukaan eikä kylään kutsuessa tarvitse hankkia lapsenvahtia. Joissain perheissä puolison omat menot aiheuttavat riitoja niinkin yksinkertaisesta syystä kuin kateudesta tai mustasukkaisuudesta. Näinhän ei pitäisi olla, mutta valitettavasti joillakin on. 

Mulla oli yksi kaveri, joka pystyi tapaamaan mua vain silloin, kun hänen miehensä oli töissä. Olimme molemmat hoitovapaalla ja homma toimi. Kun palasin töihin, yhteydenpito väheni, koska mulla ei ollut enää mahdollisuutta tavata häntä keskellä päivää. En oikein tiedä, miten häntä kuvailisin, mutta "pikkuvaimo" on aika lähellä. 

Olisi kiva tietää, miksei tähän kuvioon sovi mies- tai naissinkkuja?

Vaikea sanoa. Tosin palstaltakin saa välillä lukea, miten sinkut pitävät parisuhteessa olevien järjestämiä juttuja tylsänä pönötyksenä. Voihan nämä ihmiset ajatella, että sinkut eivät viihtyisi.

Jos poikaystävällä ei ole ystäviä ja kavereita, hän saattaa alkaa rajoittaa tyttöystävänsä menoja. Ei auta sanoa, että mene sinäkin, jos ei ole ketään, kenen kanssa mennä. Aluksi rajoittaminen saattaa olla hyvin hienovaraista eli vain sopimista kotiintuloajasta tai soittelua perään. Vähitellen mökötystä, huonotuulisuutta tai mykkäkoulua. Jos naisen suurin haave on avioliitto, pari lasta, omistusasunto jne eikä ole enää kovin montaa vuotta aikaa etsiä uutta miestäkään, nainen saattaa taipua miehen tahtoon toteuttaakseen haaveensa. Nainen joutuu siis tekemään valinnan, vaikka mieluiten sekä pitäisi ystävänsä että toteuttaisi haaveensa.

Vierailija kirjoitti:

Jos poikaystävällä ei ole ystäviä ja kavereita, hän saattaa alkaa rajoittaa tyttöystävänsä menoja. Ei auta sanoa, että mene sinäkin, jos ei ole ketään, kenen kanssa mennä. Aluksi rajoittaminen saattaa olla hyvin hienovaraista eli vain sopimista kotiintuloajasta tai soittelua perään. Vähitellen mökötystä, huonotuulisuutta tai mykkäkoulua. Jos naisen suurin haave on avioliitto, pari lasta, omistusasunto jne eikä ole enää kovin montaa vuotta aikaa etsiä uutta miestäkään, nainen saattaa taipua miehen tahtoon toteuttaakseen haaveensa. Nainen joutuu siis tekemään valinnan, vaikka mieluiten sekä pitäisi ystävänsä että toteuttaisi haaveensa.

Ex-nainen toimi juuri kuvailemallasi tavalla. Lopulta en olisi saanut käydä edes lenkillä, niinpä puhalsin pelin poikki. Tätä käytöstä on ihan molemmilla sukupuolilla. Täällä tosi usein saa lukea kuinka naiset kieltävät miestensä menoja.

Vierailija kirjoitti:

Jos poikaystävällä ei ole ystäviä ja kavereita, hän saattaa alkaa rajoittaa tyttöystävänsä menoja. Ei auta sanoa, että mene sinäkin, jos ei ole ketään, kenen kanssa mennä. Aluksi rajoittaminen saattaa olla hyvin hienovaraista eli vain sopimista kotiintuloajasta tai soittelua perään. Vähitellen mökötystä, huonotuulisuutta tai mykkäkoulua. Jos naisen suurin haave on avioliitto, pari lasta, omistusasunto jne eikä ole enää kovin montaa vuotta aikaa etsiä uutta miestäkään, nainen saattaa taipua miehen tahtoon toteuttaakseen haaveensa. Nainen joutuu siis tekemään valinnan, vaikka mieluiten sekä pitäisi ystävänsä että toteuttaisi haaveensa.

Rajoittaminen saattaa edetä niin hienovaraisesti ja hitaasti, ettei sitä tajua ennen kuin on jo avioliitto, lapset ja yhteinen asuntolaina.

Vierailija kirjoitti:

Nii'i, kumpikohan on tärkemäpi... Puoliso, jonka kanssa vietät koko loppuelämän yhdessä, hankit lapset, luotat täysin, jaat elämän ilot ja surut, päästät lähemmäksi kuin kenetkään muun, vai kaveri johon pidetään yhteyttä muutama kerta viikossa diipadaapaa keskustellen.

Tai ainakin siihen eroon asti...eikös se nykyään ole puolet kaikista avioliitoista, mitkä päättyvät paljon ennen sitä loppuelämää. Eikä edes sisällä päättyneitä avo- yms suhteita.

Mun ystävä ei pitänyt miehestäni. Täräytti ehdon tiskiin että joko mies tai hän. Helppo valinta; en pidä elämässäni ihmisiä, jotka pakottavat valitsemaan kenenkään välillä. Ehkä hänen silmissään minä hylkäsin hänet miehen vuoksi, mutta todellisuudessa se oli hänen ehdottomuutensa miksi välit menivät. Vaikka suhde loppuisi, en ottaisi häneen enää yhteyttä.