Poikaystävä ilmestyy = ystävä katoaa

Elämä on matka. Jokaisella omanlainen. Ihmissuhteita jää taakse ja uusia tulee. Elämäntilanteet muuttuvat, ihmiset muuttuvat, työpaikat vaihtuvat, asuinpaikat vaihtuvat, ystävät kuolevat jne. On lähes mahdotonta, että päiväkodin paras kaveri tulisi aikanaan samaan vanhainkotiinkin. Koko elämän kestävä tiivis ystävyys ei ole läheskään kaikille mahdollista. Onnekkaita ne, joille on. Me muut joudumme tutustumaan ja ystävystymään uusien ihmisten kanssa. Vielä vanhainkodissakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parisuhteen mukana tulee muitakin ihmisiä kuin vain poika/tyttöystävä. Tulee tämän sukulaiset ja kaverit. Sinkkuna riitti, että kävi tapaamassa vain omia vanhempiaan ja sisaruksiaan, parisuhteessa näiden tapaamisten päälle tulee puolison vanhemmat ja sisarukset. Jos vielä kuuluu niihin, jotka tykkäävät tavata toisiaan pariskuntina, tulee illanistujaisia ja kyläilyjä puolison parisuhteessa olevien kavereiden kanssa omien parisuhteessa olevien kavereiden lisäksi. Sosiaalinen elämä saattaa siis tuplautua ja jopa enemmänkin. Vuorokaudessa on kuitenkin edelleen vain 24 tuntia ja viikossa 7 päivää. 

Silti en täältä nurkan toiselta puolelta ymmärrä sitä, että a) jätetään ne vanhat ystävät, jotka on tunnettu pidempään kuin puoliso ja b) miksi kaikkeen ja kaikialle pitää mennä aina yksikkönä? Eikö voi sanoa, että "No ni, Nico, menepä sinä tällä kertaa sinne Tonille, niin minä lähden Niinan kanssa istumaan iltaa". 

Tämä on tietysti ihan yleinen ongelma, että pariskunnat tapaavat mieluiten toisia pariskuntia. Minutkin on nuorempana potkittu muutamista ystävyyssuhteista pois kokonaan, koska olin sinkku. En sopinut niihin pariskunnan illanviettoihin. Eihän niihin sinkkuja kysytäkään, kun olettamus on, että "Mitä se Niina täällä yksin tekee, muut ovat pariskuntina täällä. Ei kutsuta".

Poislukien jotkut tuparit ja synttärit, jonne kelpaa kaikki.

-Ap

Jännä homma kyllä tuo.

Itsehän en ole valinnut kavereitani sillä perusteella ovatko/aikovatko olla sinkkuja vai parisuhteessa, joten en myöskään päätä heidän tapaamisistaan tuolla perusteella. Kuulostaa aivan typerältä esittämiseltä, jossa kavereita ei olla oltu ensinkään, vaan vain hengailututtavuuksia siihen asti että elämään purjehtii "se oikea".

Tämä on kyllä häkellyttävä aihe, ja aina näitä lukiessaan miettii että on tainnut itse olla kovin onnekas...

Olen ollut mieheni kanss 15 vuotta naimisissa, mutta kummallakin meistä on edelleen sekä nuoruudessa muodostuneita, että uudempia ystävyyssuhteita. Olemme aina viettäneet aikaa sekä omien ystäviemme kanssa ilman puolisoa, että toisten ystävien kanssa, ja sekaisin molempien ystävät. Ikinä ei ole kutsuttujen listaa katsottu sillä perusteell, kuka on parisuhteessa ja kuka ei, vaan on kutsuttu ne omat ystävät puolisoineen jos niitä on tai ilman jos niitä ei ole. Tai sitten kaikki ovat tulleet ilman puolisoa, että joskus saadaan olla sillä vanhalla ydinporukalla.

Tässä on monta hemmetin hyvää puolta. Niistä vain yksi on se, että kun nyt näyttää siltä että meidän liitto taitaa päättyä, niin eipä tarvitse jäädä roikkumaan siinä pelossa, että jää "yksin". Minulla ja miehelläni on molemmilla edelleen ystäviä ja hyvä sosiaalinen elämä, vaikka nyt päätyisimmekin eroon. 

En pysty ymmärtämään ihmisiä, jotka nakkaavat ystävyyden nurkkaan kun puoliso löytyy. tai no, minusta kyse ei silloin ole ystävyydestä edes ollut. Mutta suurimmaksi ongelmaksi tuo toiminta muododtuu heille itselleen sitten, jos syystä tai toisesta se puoliso ei enää elämän kaikkia tarpeita täytäkkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parisuhteen mukana tulee muitakin ihmisiä kuin vain poika/tyttöystävä. Tulee tämän sukulaiset ja kaverit. Sinkkuna riitti, että kävi tapaamassa vain omia vanhempiaan ja sisaruksiaan, parisuhteessa näiden tapaamisten päälle tulee puolison vanhemmat ja sisarukset. Jos vielä kuuluu niihin, jotka tykkäävät tavata toisiaan pariskuntina, tulee illanistujaisia ja kyläilyjä puolison parisuhteessa olevien kavereiden kanssa omien parisuhteessa olevien kavereiden lisäksi. Sosiaalinen elämä saattaa siis tuplautua ja jopa enemmänkin. Vuorokaudessa on kuitenkin edelleen vain 24 tuntia ja viikossa 7 päivää. 

Silti en täältä nurkan toiselta puolelta ymmärrä sitä, että a) jätetään ne vanhat ystävät, jotka on tunnettu pidempään kuin puoliso ja b) miksi kaikkeen ja kaikialle pitää mennä aina yksikkönä? Eikö voi sanoa, että "No ni, Nico, menepä sinä tällä kertaa sinne Tonille, niin minä lähden Niinan kanssa istumaan iltaa". 

Tämä on tietysti ihan yleinen ongelma, että pariskunnat tapaavat mieluiten toisia pariskuntia. Minutkin on nuorempana potkittu muutamista ystävyyssuhteista pois kokonaan, koska olin sinkku. En sopinut niihin pariskunnan illanviettoihin. Eihän niihin sinkkuja kysytäkään, kun olettamus on, että "Mitä se Niina täällä yksin tekee, muut ovat pariskuntina täällä. Ei kutsuta".

Poislukien jotkut tuparit ja synttärit, jonne kelpaa kaikki.

-Ap

Jotkut ihmiset muuttuvat pariuduttuaan kotihiiriksi. Kun on seuraa kotonakin, ei enää kaivata seuraa kodin ulkopuolella. Puoliso taas saattaa olla sellainen, ettei oikein riemastu, jos joutuu kuuntelemaan "naisten juttuja" tai loputonta keskustelua autoista tai jääkiekosta. Eli jos kutsuu vain omia kavereitaan, puolisolle pitää keksiä jotain muuta siksi aikaa. Ja jos puolisokin on kotihiiri, tilanne mutkistuu. Tällaisille ihmisille sopiikin siis parhaiten, että kutsutaan kylään pariskunta. Miehet voivat jutella keskenään heitä kiinnostavista asioista ja naiset keskenään heitä kiinnostavista asioista. Kummankaan puolison ei tarvitse lähteä kotoaan mihinkään eikä myöskään kuunnella keskusteluja aiheista, jotka eivät tippaakaan kiinnosta. Heidän kaveripiirinsä alkaa muodostua yhä enemmän toisista pariskunnista. Vielä, jos tulee lapsia, lapsiperheessä kyläilyyn voi ottaa omatkin lapsensa mukaan eikä kylään kutsuessa tarvitse hankkia lapsenvahtia. Joissain perheissä puolison omat menot aiheuttavat riitoja niinkin yksinkertaisesta syystä kuin kateudesta tai mustasukkaisuudesta. Näinhän ei pitäisi olla, mutta valitettavasti joillakin on. 

Mulla oli yksi kaveri, joka pystyi tapaamaan mua vain silloin, kun hänen miehensä oli töissä. Olimme molemmat hoitovapaalla ja homma toimi. Kun palasin töihin, yhteydenpito väheni, koska mulla ei ollut enää mahdollisuutta tavata häntä keskellä päivää. En oikein tiedä, miten häntä kuvailisin, mutta "pikkuvaimo" on aika lähellä. 

Ennemmin löisin naulan päähäni, kuin alkaisin hengaamaan miehen kavereiden vaimojen kanssa siksi että minulla olisi seuraa. Ei ole mitään takeita siitä että näiden vaimojen seura olisi minusta kiinnostavampaa kuin esim. heidän miestensä seura. Omien kavereideni kanssa soitetaan/lauletaan/höpötellään kaikesta maan jataivaan väliltä. Tähän seuraan sopii kaikki sukupuoleen katsomatta, kunhan pysyy joku käsillä oleva soitin kädessä, tai osaa jonnin verran laulaa.

Itse multi-instrumentalistina en luonnollisestikaan jaksaisi jauhaa tuppervaresta, tai uusista meikeistä(en meikkaa koskaan) vaan ystäviksi on tietysti valikoitunut muita musaihmisiä, ja mieheksi myös sellainen.

Pata kattilaa soimaa. Monelle sinkulle ei kelpaa, että ystävän poikaystävä tulee mukaan. Monelle ei edes, että lapset tulevat mukaan. Jos kutsuu sinkun kotiinsa, pitää mies ja lapset heittää siksi aikaa pihalle. Ihan samalla tavalla sinkut hylkäävät parisuhteessa olevia ystäviään ja erityisesti pienten lasten vanhempia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parisuhteen mukana tulee muitakin ihmisiä kuin vain poika/tyttöystävä. Tulee tämän sukulaiset ja kaverit. Sinkkuna riitti, että kävi tapaamassa vain omia vanhempiaan ja sisaruksiaan, parisuhteessa näiden tapaamisten päälle tulee puolison vanhemmat ja sisarukset. Jos vielä kuuluu niihin, jotka tykkäävät tavata toisiaan pariskuntina, tulee illanistujaisia ja kyläilyjä puolison parisuhteessa olevien kavereiden kanssa omien parisuhteessa olevien kavereiden lisäksi. Sosiaalinen elämä saattaa siis tuplautua ja jopa enemmänkin. Vuorokaudessa on kuitenkin edelleen vain 24 tuntia ja viikossa 7 päivää. 

Silti en täältä nurkan toiselta puolelta ymmärrä sitä, että a) jätetään ne vanhat ystävät, jotka on tunnettu pidempään kuin puoliso ja b) miksi kaikkeen ja kaikialle pitää mennä aina yksikkönä? Eikö voi sanoa, että "No ni, Nico, menepä sinä tällä kertaa sinne Tonille, niin minä lähden Niinan kanssa istumaan iltaa". 

Tämä on tietysti ihan yleinen ongelma, että pariskunnat tapaavat mieluiten toisia pariskuntia. Minutkin on nuorempana potkittu muutamista ystävyyssuhteista pois kokonaan, koska olin sinkku. En sopinut niihin pariskunnan illanviettoihin. Eihän niihin sinkkuja kysytäkään, kun olettamus on, että "Mitä se Niina täällä yksin tekee, muut ovat pariskuntina täällä. Ei kutsuta".

Poislukien jotkut tuparit ja synttärit, jonne kelpaa kaikki.

-Ap

Jotkut ihmiset muuttuvat pariuduttuaan kotihiiriksi. Kun on seuraa kotonakin, ei enää kaivata seuraa kodin ulkopuolella. Puoliso taas saattaa olla sellainen, ettei oikein riemastu, jos joutuu kuuntelemaan "naisten juttuja" tai loputonta keskustelua autoista tai jääkiekosta. Eli jos kutsuu vain omia kavereitaan, puolisolle pitää keksiä jotain muuta siksi aikaa. Ja jos puolisokin on kotihiiri, tilanne mutkistuu. Tällaisille ihmisille sopiikin siis parhaiten, että kutsutaan kylään pariskunta. Miehet voivat jutella keskenään heitä kiinnostavista asioista ja naiset keskenään heitä kiinnostavista asioista. Kummankaan puolison ei tarvitse lähteä kotoaan mihinkään eikä myöskään kuunnella keskusteluja aiheista, jotka eivät tippaakaan kiinnosta. Heidän kaveripiirinsä alkaa muodostua yhä enemmän toisista pariskunnista. Vielä, jos tulee lapsia, lapsiperheessä kyläilyyn voi ottaa omatkin lapsensa mukaan eikä kylään kutsuessa tarvitse hankkia lapsenvahtia. Joissain perheissä puolison omat menot aiheuttavat riitoja niinkin yksinkertaisesta syystä kuin kateudesta tai mustasukkaisuudesta. Näinhän ei pitäisi olla, mutta valitettavasti joillakin on. 

Mulla oli yksi kaveri, joka pystyi tapaamaan mua vain silloin, kun hänen miehensä oli töissä. Olimme molemmat hoitovapaalla ja homma toimi. Kun palasin töihin, yhteydenpito väheni, koska mulla ei ollut enää mahdollisuutta tavata häntä keskellä päivää. En oikein tiedä, miten häntä kuvailisin, mutta "pikkuvaimo" on aika lähellä. 

Ennemmin löisin naulan päähäni, kuin alkaisin hengaamaan miehen kavereiden vaimojen kanssa siksi että minulla olisi seuraa. Ei ole mitään takeita siitä että näiden vaimojen seura olisi minusta kiinnostavampaa kuin esim. heidän miestensä seura. Omien kavereideni kanssa soitetaan/lauletaan/höpötellään kaikesta maan jataivaan väliltä. Tähän seuraan sopii kaikki sukupuoleen katsomatta, kunhan pysyy joku käsillä oleva soitin kädessä, tai osaa jonnin verran laulaa.

Itse multi-instrumentalistina en luonnollisestikaan jaksaisi jauhaa tuppervaresta, tai uusista meikeistä(en meikkaa koskaan) vaan ystäviksi on tietysti valikoitunut muita musaihmisiä, ja mieheksi myös sellainen.

Niinpä! Yksi käsittämättömimmistä harhaluuloista joita miehelläni on, on juuri tämä mystinen kuvitelma siitä, että naisilla on automaattisesti jotain yhteistä ja juteltavaa, kun taas miehellä ja naisella ei ole (vaikka meillä kahdella onkin). Vuodesta toiseen mies töräyttää aivopieruja, kuten "tuu vaan, Millakin on siellä niin sulla on seuraa", tai "en tiiä tuleeko Martta, onkohan sulla tylsää jos se jääkin kotiin" samaan aikaan kun Milla ja Martta on niin kaukana mun sielunmaisemasta kuin Pluto Auringosta. Itseasiassa ne miehen kaverit on mun mielestä 90 % tapauksista parempaa seuraa kuin niiden vaimot.

Ja ei, tässä ei ole kyse siitä, että mies koittaa saada minu vierailun ajaksi pois jaloista. Minä nimittäin olisi useimmiten mieluiten lähtemättä, ja hän käyttää vaimoja houkuttimina minulle että saisi minutkin lähtemään (ja tekee niin, vaikka se ei ole 10 vuoteen toiminut). Eikä kyse ole myöskään siitä, että olisin naisvihamielinen "hyväjätkänainen". Höpsis. Omissa ystävissäni on niin naisia kuin miehiä, mutta meitä ei yhdistä ensisijaisesti sukupuoli, vaan muut asiat.

Kysynpä siis vaan, että kuinka paksukalloinen voi muuten vallan fiksu mies olla, kun ei mene jakeluun?

Mä tapaan mun ystäviä yleensä aina niin että ukot on pois jaloista. 

Mulla, tai sillä ystävällä voi olla sellaisia asioita jaettavana, jotka jaetaan ystävälle, siis vain ja ainoastaan ystävälle, ei sen puolisolle, joka on ystävän puoliso, ei oma paras kaveri.

Vierailija kirjoitti:

Mä tapaan mun ystäviä yleensä aina niin että ukot on pois jaloista. 

Mulla, tai sillä ystävällä voi olla sellaisia asioita jaettavana, jotka jaetaan ystävälle, siis vain ja ainoastaan ystävälle, ei sen puolisolle, joka on ystävän puoliso, ei oma paras kaveri.

Näinhän asia usein menee. Ei sinkku oikeasti halua tulla kutsutuksi parisuhteessa olevan ystävänsä luokse vaan haluaa tavata ystäväänsä ihan vain kahdestaan. Parisuhteessa olevalla taas puoliso saattaa olla juuri se, jolle kerrotaan tärkeät henkilökohtaiset asiat eikä niistä puhumiseen tarvita ystäviä. Joillekin kun puoliso on myös paras ystävä. 

Vierailija kirjoitti:

Mä tapaan mun ystäviä yleensä aina niin että ukot on pois jaloista. 

Mulla, tai sillä ystävällä voi olla sellaisia asioita jaettavana, jotka jaetaan ystävälle, siis vain ja ainoastaan ystävälle, ei sen puolisolle, joka on ystävän puoliso, ei oma paras kaveri.

Aika monet naiset kuitenkin kertovat puolisoilleen, mitä ystävä on heille kertonut. 

Vierailija kirjoitti:

Minäkin olen menettänyt hyvän ystäväni poikaystävälleen. Mies oli mielestäni hieman outo, enkä oikein tullut tämän kanssa toimeen. Juttelin ystäväni kanssa päivittäin puhelimessa, mutta ystävyytemme loppuaikoina puhelut vähenivät ja lyhenivät, ja kuulin aina jo ystäväni äänestä, milloin mies on paikalla. Yhteydenpitomme alkoi tuntua jotenkin väkinäiseltä, ja loppui lopulta kokonaan. Toivon kuitenkin, että entinen ystäväni on nyt onnellinen tämän miehensä kanssa.

Kai yhteydenpito loppuu jos et tule toimeen hänen puolisonsa kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä tapaan mun ystäviä yleensä aina niin että ukot on pois jaloista. 

Mulla, tai sillä ystävällä voi olla sellaisia asioita jaettavana, jotka jaetaan ystävälle, siis vain ja ainoastaan ystävälle, ei sen puolisolle, joka on ystävän puoliso, ei oma paras kaveri.

Aika monet naiset kuitenkin kertovat puolisoilleen, mitä ystävä on heille kertonut. 

Niinpä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä tapaan mun ystäviä yleensä aina niin että ukot on pois jaloista. 

Mulla, tai sillä ystävällä voi olla sellaisia asioita jaettavana, jotka jaetaan ystävälle, siis vain ja ainoastaan ystävälle, ei sen puolisolle, joka on ystävän puoliso, ei oma paras kaveri.

Aika monet naiset kuitenkin kertovat puolisoilleen, mitä ystävä on heille kertonut. 

Niin kertoo aika monet miehetkin. Ero on vain siinä, että kun miehet kertovat kavereidensa asioita, niin he "keskustelevat" tai "tiedottavat" tai "juttelevat muuten vaan". Kun naiset kertovat, se onkin yhtäkkiä juoruilua :) Meillä minä olen se, joka on joutunut huomauttamaan miestä useasti luottamuksellisuuden säilyttämisestä. Itse en kerro miehelleni kavereiden asioita (no, eipä tollaiselle juorukellolle tosiaan kannattaisikaan). Silti mies on sitä mieltä että naiset juoruavat, eikä pidä omaa toimintaansa juoruamisena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä tapaan mun ystäviä yleensä aina niin että ukot on pois jaloista. 

Mulla, tai sillä ystävällä voi olla sellaisia asioita jaettavana, jotka jaetaan ystävälle, siis vain ja ainoastaan ystävälle, ei sen puolisolle, joka on ystävän puoliso, ei oma paras kaveri.

Aika monet naiset kuitenkin kertovat puolisoilleen, mitä ystävä on heille kertonut. 

Niin kertoo aika monet miehetkin. Ero on vain siinä, että kun miehet kertovat kavereidensa asioita, niin he "keskustelevat" tai "tiedottavat" tai "juttelevat muuten vaan". Kun naiset kertovat, se onkin yhtäkkiä juoruilua :) Meillä minä olen se, joka on joutunut huomauttamaan miestä useasti luottamuksellisuuden säilyttämisestä. Itse en kerro miehelleni kavereiden asioita (no, eipä tollaiselle juorukellolle tosiaan kannattaisikaan). Silti mies on sitä mieltä että naiset juoruavat, eikä pidä omaa toimintaansa juoruamisena.

Taas todiste siitä että ihmisiin ei voi luottaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä tapaan mun ystäviä yleensä aina niin että ukot on pois jaloista. 

Mulla, tai sillä ystävällä voi olla sellaisia asioita jaettavana, jotka jaetaan ystävälle, siis vain ja ainoastaan ystävälle, ei sen puolisolle, joka on ystävän puoliso, ei oma paras kaveri.

Näinhän asia usein menee. Ei sinkku oikeasti halua tulla kutsutuksi parisuhteessa olevan ystävänsä luokse vaan haluaa tavata ystäväänsä ihan vain kahdestaan. Parisuhteessa olevalla taas puoliso saattaa olla juuri se, jolle kerrotaan tärkeät henkilökohtaiset asiat eikä niistä puhumiseen tarvita ystäviä. Joillekin kun puoliso on myös paras ystävä. 

Minä olen parisuhteessa ja oikein mielelläni tapaan paria ystävääni ihan kahdestaan. Ei miehen tarvitse tulla joka paikkaan mukaan. Enkä koskaan kerro ystävieni luottoasioita miehelle. 

Ja sitten joskus miehen kanssa kutsutaan kummankin kavereita yhtäaikaa ja siihen porukkaan mahtuu sinkkuja, lapsiperheellisiä ja pariskuntia. Oikein mukavan sekalaista porukkaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä tapaan mun ystäviä yleensä aina niin että ukot on pois jaloista. 

Mulla, tai sillä ystävällä voi olla sellaisia asioita jaettavana, jotka jaetaan ystävälle, siis vain ja ainoastaan ystävälle, ei sen puolisolle, joka on ystävän puoliso, ei oma paras kaveri.

Aika monet naiset kuitenkin kertovat puolisoilleen, mitä ystävä on heille kertonut. 

Niin kertoo aika monet miehetkin. Ero on vain siinä, että kun miehet kertovat kavereidensa asioita, niin he "keskustelevat" tai "tiedottavat" tai "juttelevat muuten vaan". Kun naiset kertovat, se onkin yhtäkkiä juoruilua :) Meillä minä olen se, joka on joutunut huomauttamaan miestä useasti luottamuksellisuuden säilyttämisestä. Itse en kerro miehelleni kavereiden asioita (no, eipä tollaiselle juorukellolle tosiaan kannattaisikaan). Silti mies on sitä mieltä että naiset juoruavat, eikä pidä omaa toimintaansa juoruamisena.

Taas todiste siitä että ihmisiin ei voi luottaa

Lainatun viestin kirjoittajana totean että niinpä, ei valitettavasti voi. Muissa asioissa luotettava mies ei osaa pitää suutaan kiinni, koska ei ileisesti tajua koko luottamuksellisuuden käsitettä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä tapaan mun ystäviä yleensä aina niin että ukot on pois jaloista. 

Mulla, tai sillä ystävällä voi olla sellaisia asioita jaettavana, jotka jaetaan ystävälle, siis vain ja ainoastaan ystävälle, ei sen puolisolle, joka on ystävän puoliso, ei oma paras kaveri.

Näinhän asia usein menee. Ei sinkku oikeasti halua tulla kutsutuksi parisuhteessa olevan ystävänsä luokse vaan haluaa tavata ystäväänsä ihan vain kahdestaan. Parisuhteessa olevalla taas puoliso saattaa olla juuri se, jolle kerrotaan tärkeät henkilökohtaiset asiat eikä niistä puhumiseen tarvita ystäviä. Joillekin kun puoliso on myös paras ystävä. 

Siis kaikkien ukot, myös omani, jos se ei viestistäni tullut esille ;) Sinkkuna halusin tavata ystäviäni kahdestaan, ja myös nyt parisuhteessa ollessa jatkuu sama meno.  ILlanvietot on sitten erikseen, joihin kutsutaan parisuhhdestatuksesta riippumatta niitä ystäviä. Siksi koska ovat ystäviä, ei siis siksi että ovat sinkkuja tai suhteissa.

Mulla taas on käynyt niin päin että sinkkukaverit on hylänneet mut kun aloin seurustelemaan. Oiskohan kyseessä joku outo hylkää itse ennenkuin tuut hylätyksi-ajattelu heidän puoleltaan? Eli ehdotan tapaamisia ja sovin niitä enkä ota miestä mukaan vaan haluan nähdä ihan kahdestaan. Mutta nää kaverit on nyt jotenkin nihkeitä ja sanoo vaan että törmäillään eikä yritä sopia mitään, tai sit peruu tapaamisia. No, onhan mulla tuo mies sitten, nykyään paras kaverini hän samalla. Ehkä osa on vaan oottanut hetkeä päästä musta eroon vaivatta tai sitten voisko joku sinkkukaveri olla kateellinen? Yritän olla hieromatta onneani muiden naamaankin, ei sillä että sinkku nyt ois aina onnetonkaan. Mutta siis hemmetti, mä koitan kyllä ottaa kaiken huomioon eikä asiat silti toimi enää kavereiden kanssa.