Lue keskustelun säännöt.
Miksi jotkut jäävät suhteisiin, joista puuttuvat seksi, suudelmat, intohimo ja yhteinen hauskanpito?
07.12.2018 |
Mitä tuollaisessa parisuhteessa on siinä vaiheessa edes jäljellä? Pelkät kulissit pystyssä mutta kenen vuoksi?
Kommentit (81)
Turvallisuus. Itse riuhtaisin moisesta suhteesta irti, nyt neljä vuotta ollut ihan yksin. Tänäänkin vastassa vaan hiljaiset seinät. Ei ole elo helppoa yksinäisellä 45+ naisellakaan kun kovin läheisiä ustäviäkään ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rakkaus. Ei fyysinen mutta henkinen. Vuosikymmenten yhteiset kokemukset ja muistot.
Hellyyttä ei ole eikä seksiä.
Vaikea yhtälö ja paljon mietin mitä tehdä. N
Vierailija kirjoitti:
Rakkaus. Ei fyysinen mutta henkinen. Vuosikymmenten yhteiset kokemukset ja muistot.
Hellyyttä ei ole eikä seksiä.
Vaikea yhtälö ja paljon mietin mitä tehdä. N
Suhde tarvitsee toimiakseen ihan hitosti muutakin kuin rakkautta!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska on sitouduttu toiseen taloudellisesti (omaisuus yhteistä) ja lasten kautta. Ja onhan pariskunnalla yhteinen pitkä historiakin joka luo siteen pariskunnan välille. Erotessa joutuisi laittamaan omaisuuden lihoiksi ja jakoon, lapset joutuisivat elämään kahden kodin välillä ja jokaisen osapuolen elämä hankaloittuisi. Nykyinen on paljon parempi ratkaisu kuin se että joutaisi muuttamaan omasta kotoaan toisaalle ja laittamaan kaikki arjen järjestelyt uusiksi. Puhumattakaan siitä, ettäkö voisi jostain pinosta vain valita kumppanin jonka kanssa elämäntyyli-, arvot ja arki ylipäätään menisi yhteen ja olisi molemminpuoleista rakkautta, kunnioitusta ja vielä hellyttää ja intohimoakin. Kuulostaa aikamoiselta yksisarviselta.
Enkä edes halua ketään vierasta uutta miestä kotiini vaan lasteni isän. Se että suhteen fyysisyys on jäänyt vähemmälle on vaan oire siitä että elämä on kiireistä ja pyörii muiden asioiden ympärillä. Ei ole mitään syytä laittaa elämää risaiseksi sen vuoksi ettei ole intohimoa, eipä sitä ollut sinkkunakaan kuin hyvin harvoin ja sitä kesti sen yön tai pari. Rakkaus ja sitoutuminen on loppupeleissä jotain ihan muuta kuin seksiä ja jännitystä.
Nimenoman! Täytyy olla aika nuori hupakko, jos kuvittelee elinikäisen suhteen olevan intohimoista seksiä, ja hullu, jos edellyttää sitä.
Onko se suhteen elinikäisyys siis joillekin tärkeämpää kuin suhteen laatu?
Ei intohimon puuttuminen tarkoita kaikille sitä että suhde olisi huono.
Jos sitä intohimoa on ollut kuitenkin suhteen alussa, niin hyvin todennäköistä, että ainakin toinen osapuoli kärsii intohimon puutteesta, jos sitä ei ole enää ollenkaan myöhemmin.
Kuinka niin? Kun on selvää että osa ihmisistä ei perusta suhdettaan ensisijaisesti intohimolle vaan muille asioille, niin onko sinulle mahdoton ajatus että kaksi tällaista ihmistä pariutuisi keskenään? Katsos kun niillä, jotka eivät tee elämänkumppanipäätöksiä ensisijaisesti huuman vaan järjen perusteella on tapana pyrkiä etsimään kumppani jolla on yhtenevät elämänarvot ja ajatukset. Suosittelisin myös teitä intohimon metsästäjiä kokeilemaan, tulisi ehkä vähemmän eroja.
Minun kumppanini arvoihin täytyy kuulua seksi, läheisyys ja romantiikka. Sehän on nimenomaan järkipäätös, kun valitsen parisuhteen, jossa intohimoa riittää.
Minä en kyllä ole kokenut, että noiden asioiden arvostaminen olisi mitenkään taannut intohimon säilymisen. Aika monella se intohimo näyttää ajan kanssa hiipuvan vaikka kumpikin kuinka haluaisi siitä pitää kiinni.
Siis arvostatko itse noita asioita, olet ollut samanlaisen kanssa parisuhteessa, ja silti on intohimo hiipunut? Koska ethän sinä muista ihmisistä voi tietää heidän todellisia, arjessa toteutuvia parisuhdearvojaan tai miten ne natsaavat kumppanin kanssa.
Itselläni tosiaan se kymmenen vuotta intohimoista suhdetta takana.
Vilpittömät onnittelut toki. Itse kyllä pidän onnettarenkin osuutta merkittävänä näissä suhteissa, joissa intohimo säilyy pitkään. Omalta kohdaltani voin sanoa vaan, että intohimon loppuminen oli aikanaan suuri suru molemmille, ja yritettiin sitä kyllä monin keinoin houkutella takaisin. Lopulta asian kanssa on opittu elämään. En kuvittele hetkeäkään, että olisin onnellisempi jos romuttaisin tämän elämän ja lähtisin etsimään uutta Intohimoa muualta. Oman näkemykseni mukaan intohimon laantuminen seuraavassakin suhteessa olisi lähes varmaa. Läheisten kokemukset puhuvat tämän puolesta. En voi tietenkään päästä muiden pään sisään ja nähdä miten tärkeää intohimon säilyttäminen on kenellekin ollut, mutta kyllä sen katoamista usein sen verran kipuillaan, ettei se kovin merkityksetön seikka vaikuta useimmille olevan. Intohimon pitkään säilyttäneet parit taas vaikuttavat olevan sen verran harvassa, etten pidä erityisen realistisena että tällainen suhde löytyisi kaikille halukkaille. Useimmille ne vaihtoehdot lienee kumppanin vaihtaminen suhteen väljähtyessä tai suhteeseen sitoutuminen väljähtymisestä huolimatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska on sitouduttu toiseen taloudellisesti (omaisuus yhteistä) ja lasten kautta. Ja onhan pariskunnalla yhteinen pitkä historiakin joka luo siteen pariskunnan välille. Erotessa joutuisi laittamaan omaisuuden lihoiksi ja jakoon, lapset joutuisivat elämään kahden kodin välillä ja jokaisen osapuolen elämä hankaloittuisi. Nykyinen on paljon parempi ratkaisu kuin se että joutaisi muuttamaan omasta kotoaan toisaalle ja laittamaan kaikki arjen järjestelyt uusiksi. Puhumattakaan siitä, ettäkö voisi jostain pinosta vain valita kumppanin jonka kanssa elämäntyyli-, arvot ja arki ylipäätään menisi yhteen ja olisi molemminpuoleista rakkautta, kunnioitusta ja vielä hellyttää ja intohimoakin. Kuulostaa aikamoiselta yksisarviselta.
Enkä edes halua ketään vierasta uutta miestä kotiini vaan lasteni isän. Se että suhteen fyysisyys on jäänyt vähemmälle on vaan oire siitä että elämä on kiireistä ja pyörii muiden asioiden ympärillä. Ei ole mitään syytä laittaa elämää risaiseksi sen vuoksi ettei ole intohimoa, eipä sitä ollut sinkkunakaan kuin hyvin harvoin ja sitä kesti sen yön tai pari. Rakkaus ja sitoutuminen on loppupeleissä jotain ihan muuta kuin seksiä ja jännitystä.
Nimenoman! Täytyy olla aika nuori hupakko, jos kuvittelee elinikäisen suhteen olevan intohimoista seksiä, ja hullu, jos edellyttää sitä.
Onko se suhteen elinikäisyys siis joillekin tärkeämpää kuin suhteen laatu?
Ei intohimon puuttuminen tarkoita kaikille sitä että suhde olisi huono.
Jos sitä intohimoa on ollut kuitenkin suhteen alussa, niin hyvin todennäköistä, että ainakin toinen osapuoli kärsii intohimon puutteesta, jos sitä ei ole enää ollenkaan myöhemmin.
Kuinka niin? Kun on selvää että osa ihmisistä ei perusta suhdettaan ensisijaisesti intohimolle vaan muille asioille, niin onko sinulle mahdoton ajatus että kaksi tällaista ihmistä pariutuisi keskenään? Katsos kun niillä, jotka eivät tee elämänkumppanipäätöksiä ensisijaisesti huuman vaan järjen perusteella on tapana pyrkiä etsimään kumppani jolla on yhtenevät elämänarvot ja ajatukset. Suosittelisin myös teitä intohimon metsästäjiä kokeilemaan, tulisi ehkä vähemmän eroja.
Minun kumppanini arvoihin täytyy kuulua seksi, läheisyys ja romantiikka. Sehän on nimenomaan järkipäätös, kun valitsen parisuhteen, jossa intohimoa riittää.
Minä en kyllä ole kokenut, että noiden asioiden arvostaminen olisi mitenkään taannut intohimon säilymisen. Aika monella se intohimo näyttää ajan kanssa hiipuvan vaikka kumpikin kuinka haluaisi siitä pitää kiinni.
Siis arvostatko itse noita asioita, olet ollut samanlaisen kanssa parisuhteessa, ja silti on intohimo hiipunut? Koska ethän sinä muista ihmisistä voi tietää heidän todellisia, arjessa toteutuvia parisuhdearvojaan tai miten ne natsaavat kumppanin kanssa.
Itselläni tosiaan se kymmenen vuotta intohimoista suhdetta takana.
Vilpittömät onnittelut toki. Itse kyllä pidän onnettarenkin osuutta merkittävänä näissä suhteissa, joissa intohimo säilyy pitkään. Omalta kohdaltani voin sanoa vaan, että intohimon loppuminen oli aikanaan suuri suru molemmille, ja yritettiin sitä kyllä monin keinoin houkutella takaisin. Lopulta asian kanssa on opittu elämään. En kuvittele hetkeäkään, että olisin onnellisempi jos romuttaisin tämän elämän ja lähtisin etsimään uutta Intohimoa muualta. Oman näkemykseni mukaan intohimon laantuminen seuraavassakin suhteessa olisi lähes varmaa. Läheisten kokemukset puhuvat tämän puolesta. En voi tietenkään päästä muiden pään sisään ja nähdä miten tärkeää intohimon säilyttäminen on kenellekin ollut, mutta kyllä sen katoamista usein sen verran kipuillaan, ettei se kovin merkityksetön seikka vaikuta useimmille olevan. Intohimon pitkään säilyttäneet parit taas vaikuttavat olevan sen verran harvassa, etten pidä erityisen realistisena että tällainen suhde löytyisi kaikille halukkaille. Useimmille ne vaihtoehdot lienee kumppanin vaihtaminen suhteen väljähtyessä tai suhteeseen sitoutuminen väljähtymisestä huolimatta.
Joo, en minä onnen merkitystä halua kiistää. Tuuri näyttelee muutenkin ihmisten elämässä paljon suurempaa osaa kuin haluaisimme myöntää.
Mutta sen haluan vielä tuoda esiin, että niiden arvojen täytyy myös näkyä käytännön valintoina. Pelkkä toivominen ei riitä. Me olemme esimerkiksi tehneet päätöksen, ettemme halua asua yhdessä tai hankkia lapsia, koska se veisi suhdettamme meidän näkökulmastamme huonompaan suuntaan. Intohimosta on paljon helpompi pitää kiinni, kun ei näe toista joka päivä ja se etäisyys ja jännite säilyy. Nämä olivat isoja arvovalintoja mutta lopulta helppoja, kun tiesi, mikä oikeasti on tärkeää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On meillä hauskanpitoa, kumppanuutta, arvostusta ja ystävyys ja seksiäkin.
Kaipaan toki läheisyyttä ja intohimoa mutta totuuden nimessä en myöskään halua muuttaa johonkin rivarikaksioon ja elää sosiaalituella kun 1/2 eläke ei riitö elämiseen
Vierailija kirjoitti:
Edellinen suhde oli juuri tuollainen. Ehdittiin varmaan vuosi asua yhdessä, ennen kuin tuo alamäki alkoi. Seksi väheni pikkuhiljaa, kunnes sitä ei enää ollut. Eikä halimista, pussailua tai mitään muutakaan. Yritin miehelle puhua tuosta lukemattomia kertoja, tekosyitä riitti miksi ei juuri nyt huvita, ja lupauksia että kyllä sitten joskus taas.
Pysyin suhteessa, koska olin muuten hänen kanssaan onnellinen. Arki sujui hyvin, tehtiin paljon asioita yhdessä ja meillä oli hauskaa yhdessä. Olimme kuin parhaat ystävät.
Vuoden jaksoin siinä platonisessa suhteessa elää sen voimalla, että sokeasti uskoin ja toivoin asioiden muuttuvan. Ja ei ne sitten muuttunut. Eron jälkeen mies pyytelikin koko ajan sinne vehtailemaan, kun en suostunut niin väitti, että minä se pihtari olin.
Tuo nyt oli se suurin virhe, että kuvittelee tilanteen muuttuvan, etenkin jos haalistuminen on tapahtunut noin tuoreessa suhteessa. Meillä vähän samantapainen alku mutta palattiin yhteen. Toisella kierroksella intohimoa kesti kiihkeät kaksi viikkoa (!). Yhdessä ollaan vieläkin. Mutta ei todellakaan ole mitään harhakuvia tilanteen muuttumisesta. Viimeksi herunut tammikuussa, katsotaan tuleeko vuosi täyteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oman kokemuksen mukaan nämä intohimon ja hauskuuden perässä juoksevat ihmiset eroavat useammin. Mukaanlukien äitini joka on ollut 4 kertaa naimisissa. Mutta kun pitäähän elämästä nauttia!
Itse olen ollut lukiosta asti saman miehen kanssa eikä meillä aina ole niin hauskaa, intohimosta nyt puhumattakaan. Kai se on sitten laiskuus, turvallisuus tai tottumus mikä pitää yhdessä. Ihan hyvin viihdytään.
Äitis tykkäs panna:)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edellinen suhde oli juuri tuollainen. Ehdittiin varmaan vuosi asua yhdessä, ennen kuin tuo alamäki alkoi. Seksi väheni pikkuhiljaa, kunnes sitä ei enää ollut. Eikä halimista, pussailua tai mitään muutakaan. Yritin miehelle puhua tuosta lukemattomia kertoja, tekosyitä riitti miksi ei juuri nyt huvita, ja lupauksia että kyllä sitten joskus taas.
Pysyin suhteessa, koska olin muuten hänen kanssaan onnellinen. Arki sujui hyvin, tehtiin paljon asioita yhdessä ja meillä oli hauskaa yhdessä. Olimme kuin parhaat ystävät.
Vuoden jaksoin siinä platonisessa suhteessa elää sen voimalla, että sokeasti uskoin ja toivoin asioiden muuttuvan. Ja ei ne sitten muuttunut. Eron jälkeen mies pyytelikin koko ajan sinne vehtailemaan, kun en suostunut niin väitti, että minä se pihtari olin.
Tuo nyt oli se suurin virhe, että kuvittelee tilanteen muuttuvan, etenkin jos haalistuminen on tapahtunut noin tuoreessa suhteessa. Meillä vähän samantapainen alku mutta palattiin yhteen. Toisella kierroksella intohimoa kesti kiihkeät kaksi viikkoa (!). Yhdessä ollaan vieläkin. Mutta ei todellakaan ole mitään harhakuvia tilanteen muuttumisesta. Viimeksi herunut tammikuussa, katsotaan tuleeko vuosi täyteen.
Miksi palasit ja miksi jäit? Eikö sinkkuna olisi parempi kuin jatkuvasti torjuttuna?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuvittelin, etten voi saada parempaa miestä. Kyseessä oli siis ensimmäinen aikuisiän seurustelusuhteeni. Koska minulla ei ollut kokemusta kuin teini-iän seurustelusta, niin luulin, että aikuisten seurustelu nyt vain muuttuu ajan myötä sellaiseksi laimeaksi ja, että sitä kuuluu vain kestää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska on sitouduttu toiseen taloudellisesti (omaisuus yhteistä) ja lasten kautta. Ja onhan pariskunnalla yhteinen pitkä historiakin joka luo siteen pariskunnan välille. Erotessa joutuisi laittamaan omaisuuden lihoiksi ja jakoon, lapset joutuisivat elämään kahden kodin välillä ja jokaisen osapuolen elämä hankaloittuisi. Nykyinen on paljon parempi ratkaisu kuin se että joutaisi muuttamaan omasta kotoaan toisaalle ja laittamaan kaikki arjen järjestelyt uusiksi. Puhumattakaan siitä, ettäkö voisi jostain pinosta vain valita kumppanin jonka kanssa elämäntyyli-, arvot ja arki ylipäätään menisi yhteen ja olisi molemminpuoleista rakkautta, kunnioitusta ja vielä hellyttää ja intohimoakin. Kuulostaa aikamoiselta yksisarviselta.
Enkä edes halua ketään vierasta uutta miestä kotiini vaan lasteni isän. Se että suhteen fyysisyys on jäänyt vähemmälle on vaan oire siitä että elämä on kiireistä ja pyörii muiden asioiden ympärillä. Ei ole mitään syytä laittaa elämää risaiseksi sen vuoksi ettei ole intohimoa, eipä sitä ollut sinkkunakaan kuin hyvin harvoin ja sitä kesti sen yön tai pari. Rakkaus ja sitoutuminen on loppupeleissä jotain ihan muuta kuin seksiä ja jännitystä.
Nimenoman! Täytyy olla aika nuori hupakko, jos kuvittelee elinikäisen suhteen olevan intohimoista seksiä, ja hullu, jos edellyttää sitä.
Onko se suhteen elinikäisyys siis joillekin tärkeämpää kuin suhteen laatu?
Ei intohimon puuttuminen tarkoita kaikille sitä että suhde olisi huono.
Jos sitä intohimoa on ollut kuitenkin suhteen alussa, niin hyvin todennäköistä, että ainakin toinen osapuoli kärsii intohimon puutteesta, jos sitä ei ole enää ollenkaan myöhemmin.
Kuinka niin? Kun on selvää että osa ihmisistä ei perusta suhdettaan ensisijaisesti intohimolle vaan muille asioille, niin onko sinulle mahdoton ajatus että kaksi tällaista ihmistä pariutuisi keskenään? Katsos kun niillä, jotka eivät tee elämänkumppanipäätöksiä ensisijaisesti huuman vaan järjen perusteella on tapana pyrkiä etsimään kumppani jolla on yhtenevät elämänarvot ja ajatukset. Suosittelisin myös teitä intohimon metsästäjiä kokeilemaan, tulisi ehkä vähemmän eroja.
Minun kumppanini arvoihin täytyy kuulua seksi, läheisyys ja romantiikka. Sehän on nimenomaan järkipäätös, kun valitsen parisuhteen, jossa intohimoa riittää.
Minä en kyllä ole kokenut, että noiden asioiden arvostaminen olisi mitenkään taannut intohimon säilymisen. Aika monella se intohimo näyttää ajan kanssa hiipuvan vaikka kumpikin kuinka haluaisi siitä pitää kiinni.
Siis arvostatko itse noita asioita, olet ollut samanlaisen kanssa parisuhteessa, ja silti on intohimo hiipunut? Koska ethän sinä muista ihmisistä voi tietää heidän todellisia, arjessa toteutuvia parisuhdearvojaan tai miten ne natsaavat kumppanin kanssa.
Itselläni tosiaan se kymmenen vuotta intohimoista suhdetta takana.
Vilpittömät onnittelut toki. Itse kyllä pidän onnettarenkin osuutta merkittävänä näissä suhteissa, joissa intohimo säilyy pitkään. Omalta kohdaltani voin sanoa vaan, että intohimon loppuminen oli aikanaan suuri suru molemmille, ja yritettiin sitä kyllä monin keinoin houkutella takaisin. Lopulta asian kanssa on opittu elämään. En kuvittele hetkeäkään, että olisin onnellisempi jos romuttaisin tämän elämän ja lähtisin etsimään uutta Intohimoa muualta. Oman näkemykseni mukaan intohimon laantuminen seuraavassakin suhteessa olisi lähes varmaa. Läheisten kokemukset puhuvat tämän puolesta. En voi tietenkään päästä muiden pään sisään ja nähdä miten tärkeää intohimon säilyttäminen on kenellekin ollut, mutta kyllä sen katoamista usein sen verran kipuillaan, ettei se kovin merkityksetön seikka vaikuta useimmille olevan. Intohimon pitkään säilyttäneet parit taas vaikuttavat olevan sen verran harvassa, etten pidä erityisen realistisena että tällainen suhde löytyisi kaikille halukkaille. Useimmille ne vaihtoehdot lienee kumppanin vaihtaminen suhteen väljähtyessä tai suhteeseen sitoutuminen väljähtymisestä huolimatta.
Joo, en minä onnen merkitystä halua kiistää. Tuuri näyttelee muutenkin ihmisten elämässä paljon suurempaa osaa kuin haluaisimme myöntää.
Mutta sen haluan vielä tuoda esiin, että niiden arvojen täytyy myös näkyä käytännön valintoina. Pelkkä toivominen ei riitä. Me olemme esimerkiksi tehneet päätöksen, ettemme halua asua yhdessä tai hankkia lapsia, koska se veisi suhdettamme meidän näkökulmastamme huonompaan suuntaan. Intohimosta on paljon helpompi pitää kiinni, kun ei näe toista joka päivä ja se etäisyys ja jännite säilyy. Nämä olivat isoja arvovalintoja mutta lopulta helppoja, kun tiesi, mikä oikeasti on tärkeää.
No joo, täytyy kyllä myöntää että noin ykkössijalle ei ole meillä koskaan intohimoa laitettu. Meillä on yhteiset talot ja lapset ja kaikki. Ja kieltämättä niillä lähipiirin väljähtyneillä pareillakin on vähintään se yhteinen kämppä. Siinä voit kyllä hyvinkin olla oikeilla linjoilla, että tuollaiset ratkaisut lisäävät varmasti edellytyksiä intohimon säilymiseen. En jotenkin ajatellutkaan noin isoja linjoja, vaan enemmänkin jotain hotelliviikonloppu ja uudet seksikkäät alusvaatteet -tyyppisiä ratkaisuja. :D Kun se nyt noin esitetään, niin ei se intohimo niin tärkeää ole minulle tainnut kyllä ollakaan, koska lapsihaaveet ovat kyllä aina menneet kirkkaasti edelle.
Mulle kävis sellainen mies jonka kanssa voisi
Käydä ulkomailla, mm Arizona, Australia, Nepal
Käydä taidegallerioissa ja hänellä olisi näkemystä
Käydä teatterissa
Käydä HSO konserteissa ja oopperajuhlilla
Käydä joogafestareilla
Veneillä
Opiskella venäjää
Käydä golfaamassa vaikka Espanjassa
Käydä sukeltamassa etelässä
Järjestää rapujuhlia tuttavaperheille
Mökkeillä
Viedä verkot ja katiskat illalla veteen ja aamulla hakea saalis ja suunnitella päivällinen sen mukaan
Laittaa makkarapötkö uuniin ja lähteä talon saunavuoroon ja tulla kotiin jossa on ihana tuoksu
Mennä leffaan päivällä ja sen jälkeen kiinalaiseen
Mutta tinderissä miehet vaan sanoo että oot kaunis saako p anna kakkoseen..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edellinen suhde oli juuri tuollainen. Ehdittiin varmaan vuosi asua yhdessä, ennen kuin tuo alamäki alkoi. Seksi väheni pikkuhiljaa, kunnes sitä ei enää ollut. Eikä halimista, pussailua tai mitään muutakaan. Yritin miehelle puhua tuosta lukemattomia kertoja, tekosyitä riitti miksi ei juuri nyt huvita, ja lupauksia että kyllä sitten joskus taas.
Pysyin suhteessa, koska olin muuten hänen kanssaan onnellinen. Arki sujui hyvin, tehtiin paljon asioita yhdessä ja meillä oli hauskaa yhdessä. Olimme kuin parhaat ystävät.
Vuoden jaksoin siinä platonisessa suhteessa elää sen voimalla, että sokeasti uskoin ja toivoin asioiden muuttuvan. Ja ei ne sitten muuttunut. Eron jälkeen mies pyytelikin koko ajan sinne vehtailemaan, kun en suostunut niin väitti, että minä se pihtari olin.
Tuo nyt oli se suurin virhe, että kuvittelee tilanteen muuttuvan, etenkin jos haalistuminen on tapahtunut noin tuoreessa suhteessa. Meillä vähän samantapainen alku mutta palattiin yhteen. Toisella kierroksella intohimoa kesti kiihkeät kaksi viikkoa (!). Yhdessä ollaan vieläkin. Mutta ei todellakaan ole mitään harhakuvia tilanteen muuttumisesta. Viimeksi herunut tammikuussa, katsotaan tuleeko vuosi täyteen.
Miksi palasit ja miksi jäit? Eikö sinkkuna olisi parempi kuin jatkuvasti torjuttuna?
Miehen haluttomuudesta huolimatta olin rakastunut. Enkä tule enää torjutuksi, kun en enää edes yritä. Omakin seksuaalisuus kuihtui sitten lopulta. Kuulostaa toki surkeammalta kuin tuntuu. Nykyisin olen ihan tyytyväinen elämääni ainakin noin pääpiirteittäin. Se on paljon enemmän kuin voin sanoa sinkkuvuosistani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edellinen suhde oli juuri tuollainen. Ehdittiin varmaan vuosi asua yhdessä, ennen kuin tuo alamäki alkoi. Seksi väheni pikkuhiljaa, kunnes sitä ei enää ollut. Eikä halimista, pussailua tai mitään muutakaan. Yritin miehelle puhua tuosta lukemattomia kertoja, tekosyitä riitti miksi ei juuri nyt huvita, ja lupauksia että kyllä sitten joskus taas.
Pysyin suhteessa, koska olin muuten hänen kanssaan onnellinen. Arki sujui hyvin, tehtiin paljon asioita yhdessä ja meillä oli hauskaa yhdessä. Olimme kuin parhaat ystävät.
Vuoden jaksoin siinä platonisessa suhteessa elää sen voimalla, että sokeasti uskoin ja toivoin asioiden muuttuvan. Ja ei ne sitten muuttunut. Eron jälkeen mies pyytelikin koko ajan sinne vehtailemaan, kun en suostunut niin väitti, että minä se pihtari olin.
Tuo nyt oli se suurin virhe, että kuvittelee tilanteen muuttuvan, etenkin jos haalistuminen on tapahtunut noin tuoreessa suhteessa. Meillä vähän samantapainen alku mutta palattiin yhteen. Toisella kierroksella intohimoa kesti kiihkeät kaksi viikkoa (!). Yhdessä ollaan vieläkin. Mutta ei todellakaan ole mitään harhakuvia tilanteen muuttumisesta. Viimeksi herunut tammikuussa, katsotaan tuleeko vuosi täyteen.
Miksi palasit ja miksi jäit? Eikö sinkkuna olisi parempi kuin jatkuvasti torjuttuna?
Miehen haluttomuudesta huolimatta olin rakastunut. Enkä tule enää torjutuksi, kun en enää edes yritä. Omakin seksuaalisuus kuihtui sitten lopulta. Kuulostaa toki surkeammalta kuin tuntuu. Nykyisin olen ihan tyytyväinen elämääni ainakin noin pääpiirteittäin. Se on paljon enemmän kuin voin sanoa sinkkuvuosistani.
Ok. Minusta sinkkuna on ihan hyvä olla. Kyllä parisuhteen täytyy tarjota minulle selvästi jotakin spesiaalia, että siitä luovun. Ainakaan seksin määrä ei saa VÄHENTYÄ.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edellinen suhde oli juuri tuollainen. Ehdittiin varmaan vuosi asua yhdessä, ennen kuin tuo alamäki alkoi. Seksi väheni pikkuhiljaa, kunnes sitä ei enää ollut. Eikä halimista, pussailua tai mitään muutakaan. Yritin miehelle puhua tuosta lukemattomia kertoja, tekosyitä riitti miksi ei juuri nyt huvita, ja lupauksia että kyllä sitten joskus taas.
Pysyin suhteessa, koska olin muuten hänen kanssaan onnellinen. Arki sujui hyvin, tehtiin paljon asioita yhdessä ja meillä oli hauskaa yhdessä. Olimme kuin parhaat ystävät.
Vuoden jaksoin siinä platonisessa suhteessa elää sen voimalla, että sokeasti uskoin ja toivoin asioiden muuttuvan. Ja ei ne sitten muuttunut. Eron jälkeen mies pyytelikin koko ajan sinne vehtailemaan, kun en suostunut niin väitti, että minä se pihtari olin.
Tuo nyt oli se suurin virhe, että kuvittelee tilanteen muuttuvan, etenkin jos haalistuminen on tapahtunut noin tuoreessa suhteessa. Meillä vähän samantapainen alku mutta palattiin yhteen. Toisella kierroksella intohimoa kesti kiihkeät kaksi viikkoa (!). Yhdessä ollaan vieläkin. Mutta ei todellakaan ole mitään harhakuvia tilanteen muuttumisesta. Viimeksi herunut tammikuussa, katsotaan tuleeko vuosi täyteen.
Miksi palasit ja miksi jäit? Eikö sinkkuna olisi parempi kuin jatkuvasti torjuttuna?
Miehen haluttomuudesta huolimatta olin rakastunut. Enkä tule enää torjutuksi, kun en enää edes yritä. Omakin seksuaalisuus kuihtui sitten lopulta. Kuulostaa toki surkeammalta kuin tuntuu. Nykyisin olen ihan tyytyväinen elämääni ainakin noin pääpiirteittäin. Se on paljon enemmän kuin voin sanoa sinkkuvuosistani.
Minkä ikäinen olet? Oman seksuaalisuuden kuihduttaminen kuulostaa isolta uhraukselta.
Tuntemattoman pelko ja kyvyttömyys olla onnellinen sinkkuna.
Rakkaus.
Tästä aiheesta tosin voi täällä keskustella.
Eli meidän olisi pitänyt erota synnytyksen jälkeen kun en kuuteen viikkoon antanut pillua jälkivuodon vuoksi, suutelut, intohimo ja yleinen hauskanpito ei hormonitoiminnasta johtuen kiinnostanut? Ei ihme ettei porukka nykyään seurustele ja lisäänny.
Siis arvostatko itse noita asioita, olet ollut samanlaisen kanssa parisuhteessa, ja silti on intohimo hiipunut? Koska ethän sinä muista ihmisistä voi tietää heidän todellisia, arjessa toteutuvia parisuhdearvojaan tai miten ne natsaavat kumppanin kanssa.
Itselläni tosiaan se kymmenen vuotta intohimoista suhdetta takana.