Vain Suomessa itsenäisyyspäivän juhlinta huipentuu siihen, kun rahvas istuu televisioiden ääressä katsomassa eliitin juhlimista
Kommentit (57)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi joidenkin on niin vaikea ymmärtää, että suomalaisia (meitä koiranomistajia lukuunottamatta) ei huvita lähteä ulos vuodenaikana, jolloin on pimeää, kylmää ja todennäköisesti myös sataa joko vettä tai räntää, jos ei ole ihan pakko? Vaikka turuille ja toreille järjestettäisiin millaista riemukasta juhlaa tahansa, katsomme sitä mieluummin telkkarista kotisohvaltamme kuin lähdemme itse sateenvarjoinemme ja tuulenpitävine vaatteinemme paikan päälle katsomaan. Kävin äsken koiran kanssa ulkona ja vaikka oli valoisaa eikä edes satanut, vastaan tuli vain toisia koiranomistajia. Normaali suomalainen pysyttelee kotona eikä pistä nenäänsäkään ulos ilman todellista pakkoa.
Kyllähän uutta vuottakin juhlitaan turuilla ja toreilla, ja baareissa.
Vain ilotulitusrakettien vuoksi. Jos ne kielletään, suurin osa niistäkin, jotka nyt ovat uutena vuotena ulkona, pysyvät sisällä. Baareissa voi olla ihan milloin tahansa, myös itsenäisyyspäivänä. Eivät ne, jotka viettävät tämän päivän kotona ja katsovat linnan juhlia telkkarista, menisi ilman linnan juhliakaan baareihin. Katsoisivat vaan telkkarista jotain muuta, lukisivat kirjaa, surffailisivat netissä tms.
SInä voit muuttaa juhlaperinteitä. Ala esim. järjestää jotain lasten itsenäisyyspäiväjuhlaa kaupungissasi. Tällaiset näinä someaikoina yleistyvät nopeasti.
Pääsisipä kansa syömään edes tähteet linnanjuhlien pöydästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi joidenkin on niin vaikea ymmärtää, että suomalaisia (meitä koiranomistajia lukuunottamatta) ei huvita lähteä ulos vuodenaikana, jolloin on pimeää, kylmää ja todennäköisesti myös sataa joko vettä tai räntää, jos ei ole ihan pakko? Vaikka turuille ja toreille järjestettäisiin millaista riemukasta juhlaa tahansa, katsomme sitä mieluummin telkkarista kotisohvaltamme kuin lähdemme itse sateenvarjoinemme ja tuulenpitävine vaatteinemme paikan päälle katsomaan. Kävin äsken koiran kanssa ulkona ja vaikka oli valoisaa eikä edes satanut, vastaan tuli vain toisia koiranomistajia. Normaali suomalainen pysyttelee kotona eikä pistä nenäänsäkään ulos ilman todellista pakkoa.
Kyllähän uutta vuottakin juhlitaan turuilla ja toreilla, ja baareissa.
Mä vähän luulen, että valtaosa suomalaisista, jotka tänään katsovat linnanjuhlia telkkarista, eivät mene uutenavuotenakaan baareihin. Baarit kiinnostavat lähinnä nuoria aikuisia, ei enää keski-ikäisiä eikä sitä vanhempia. Lapsiperheissä käydään ehkä ampumassa/katsomassa raketteja uutenavuotena, mutta ei muuta. Monissa lapsiperheissä ilotulitusta katsotaan ihan vain parvekkeelta tai kotipihasta, koska ei turvallisuussyistä haluta lähteä humalassa toikkaroivien ihmisten keskelle.
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan katsonut.
En katsa nytkaan
Olen aina katsonut
Katson nytkin
Vierailija kirjoitti:
Mitä sitten? Me juhlitaan näin ja jonkun muun juhlaperinteet on toisenlaiset, mutta ihan turhaa ja etenkin typerää niitä on keskenään vertailla. Täällä kuitenkin on jokaisella vapaus juhlia ihan itselle sopivalla tavalla eli jos sä haluat pistää päähäsi hassun hatun ja tanssia kadulla niin anna mennä.
Nyt meni pönöttäjällä tunteisiin
Katson ja naureskellen, otan siivuja Jaloviina. Huomenna pikku kankkusessa töihin.
Juhla on arvokas ja on hyvä muistaa hinta, joka itsenäisyydestä on sotavuosina maksettu. Asetelma kuvaa hyvin nyky-Suomea: yhä useampi ihminen on elämän syrjästäkatsoja.
Vierailija kirjoitti:
Mitä ehdotat itsenäisyyspäivän symboliksi linnan juhlien tilalle?
No ilmavoimien vanha vaakuna tietenkin
Ehdin onneksi käydä ostamassa valikoiman FAZERin konvehteja. Citymarketissa oli tarjouksessa laaja valikoima ja näytti menevän hyvin kaupaksi. Niitä on mukava maistella kahvin kanssa samalla kun katsoo linnan juhlia.
Itse hain jo eilen sen perinteisen rasiallisen FAZERIN Vihreitä Kuulia. Niitä on tullut syötyä vaikka kuinka monena itsenäisyyspäivänä samalla kun seuraa linnan juhlia. Kuiva kuohuviini ja Vihreät Kuulat on hyvä yhdistelmä.
Laulettiin työpaikalla kolmen parempikuntoisen veteraaniasukkaan kanssa Maamme laulu ja Lippulaulu ja itsellä tuli kyllä kyyneleet silmiin.
Vierailija kirjoitti:
Anarkistit juhlii taas illalla ja laittaa pienyrittäjän liikkeen näyteikkunan paskaksi ja se on ihan ok Suvi Auvisen mielestä.
Anarkistit on kyllä kummallista porukkaa. Vastustaa kaikkea ja rikkoo paikkoja. Huutelee suuryritykset sitä ja tätä. Liha on murhaa... Silti näitä näkee mc donaldsissa vetämässä bigmäkkei ja niille kelpaa fatta ja kelarahat. Onks ne niin hölmöä porukkaa että kapinoivat, mutta eivät tiedä ketä vastaan pitäs kapinoida. Luuleeko ne, että fatta ja kelahillot tulee jostain erikoisesta paikasta. Purevat ruokkivaa kättä.
Pitää olla tyhmä jos ei tajua että miksi Suomen itsenäisyyspäivä on enemmän harras tilaisuus, kuin iloinen rieha.
Kattoohan Ruotsissakin ihmiset telkkarista kun kuninkaalliset laulaa Ruotsin kansallislaulua kesäkuussa ja syöpöttelee Nobel-juhlissa.
Jokainen joka asioi tänään kaupassa näyttää siten Itsenäisyyspäivän arvon lokaan vetämällä veteraaneille ja heidän uhrauksilleen!