Lue keskustelun säännöt.
Miten hyväksyä se, ettei pysty hyväksymään jotakin?
05.12.2018 |
Mikä auttaisi hyväksymään sen asian, ettei ehkä koskaan elämässään tule täysin pääsemään joistain asioista yli? Vuodet ovat vierineet, mutta tietyt asiat vaivaavat edelleen, vaikka olen saanut ammattiapuakin.
Kommentit (37)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyväksy se, ettet pysty hyväksymään.
Mikä tässä oikein auttaisi? Olen kohdannut julmaa kohtelua ja välinpitämättömyyttä. En pysty unohtamaan näitä kokemuksia.
Ala vaikka hammasta purren sanoa ääneen jotain tähän tyyliin:
Annan niille (luettele jos tahdot) anteeksi, vaikken tunne niin, annan kuitenkin, sillä en enää halua heidän sitovan minua anteeksiantamattomuudesta johtuvaan vihaan ja semmoisiin tunteisiin.
On yllättävää kuinka tuo toimii jos olet tosissasi. Annathan myös itsellesi anteeksi ja Jumalalle mikäli hän kuvioon kuuluu.
Voit pyytää apua myös seurakunnista kriisikeskuksista jne, ensimmäinen askel vain on tuo, oma halu antaa anteeksi. Halu saada elämä ilman katkeruutta ja kipua.
En halua antaa anteeksi.
Ei sinun ole mikään pakko antaa anteeksi, jos et pysty. En minäkään ole antanut enkä tiedä tulenko koskaan antamaan. Olen jopa lopettanut miettimästä koko kysymystä anteeksiannosta, sillä se vain ahdistaa ja väsyttää lisää. Loukatulla ei ole sitä paitsi mitään velvollisuutta antaa anteeksi, ei edes oman oletetun hyvinvointinsa vuoksi. Voit jatkaa vihaamista niin kauan kuin vihaa riittää, sillä viha on aivan normaali ja luonnollinen tunne, jota ei kannata ainakaan ruveta patoamaan sisälleen. Yritä purkaa sitä paremminkin ulos, mutta ei mielellään laittomilla tavoilla, koska silloin siitä voisi seurata sinulle lisää hankaluuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyväksy se, ettet pysty hyväksymään.
Mikä tässä oikein auttaisi? Olen kohdannut julmaa kohtelua ja välinpitämättömyyttä. En pysty unohtamaan näitä kokemuksia.
Ala vaikka hammasta purren sanoa ääneen jotain tähän tyyliin:
Annan niille (luettele jos tahdot) anteeksi, vaikken tunne niin, annan kuitenkin, sillä en enää halua heidän sitovan minua anteeksiantamattomuudesta johtuvaan vihaan ja semmoisiin tunteisiin.
On yllättävää kuinka tuo toimii jos olet tosissasi. Annathan myös itsellesi anteeksi ja Jumalalle mikäli hän kuvioon kuuluu.
Voit pyytää apua myös seurakunnista kriisikeskuksista jne, ensimmäinen askel vain on tuo, oma halu antaa anteeksi. Halu saada elämä ilman katkeruutta ja kipua.
En halua antaa anteeksi.
Ei sinun ole mikään pakko antaa anteeksi, jos et pysty. En minäkään ole antanut enkä tiedä tulenko koskaan antamaan. Olen jopa lopettanut miettimästä koko kysymystä anteeksiannosta, sillä se vain ahdistaa ja väsyttää lisää. Loukatulla ei ole sitä paitsi mitään velvollisuutta antaa anteeksi, ei edes oman oletetun hyvinvointinsa vuoksi. Voit jatkaa vihaamista niin kauan kuin vihaa riittää, sillä viha on aivan normaali ja luonnollinen tunne, jota ei kannata ainakaan ruveta patoamaan sisälleen. Yritä purkaa sitä paremminkin ulos, mutta ei mielellään laittomilla tavoilla, koska silloin siitä voisi seurata sinulle lisää hankaluuksia.
Kiitos hyvästä kommentista. Olen pohtinut paljon noita samoja asioita. Ehkä vihasta pystyy silloin päästämään irti, kun tapahtumat eivät enää aiheuta samalla tavalla psyykkistä kipua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyväksy se, ettet pysty hyväksymään.
Mikä tässä oikein auttaisi? Olen kohdannut julmaa kohtelua ja välinpitämättömyyttä. En pysty unohtamaan näitä kokemuksia.
Ala vaikka hammasta purren sanoa ääneen jotain tähän tyyliin:
Annan niille (luettele jos tahdot) anteeksi, vaikken tunne niin, annan kuitenkin, sillä en enää halua heidän sitovan minua anteeksiantamattomuudesta johtuvaan vihaan ja semmoisiin tunteisiin.
On yllättävää kuinka tuo toimii jos olet tosissasi. Annathan myös itsellesi anteeksi ja Jumalalle mikäli hän kuvioon kuuluu.
Voit pyytää apua myös seurakunnista kriisikeskuksista jne, ensimmäinen askel vain on tuo, oma halu antaa anteeksi. Halu saada elämä ilman katkeruutta ja kipua.
En halua antaa anteeksi.
Valitettavasti anteeksiantaminen on kuitenkin yksi parhaimmista keinoista päästä asian yli. Toinen on kiitollisuuden kaivaminen tapahtuneesta.
Eri asia sitten on, pystyykö antamaannanteeksi, tai pystyykö löytämään merikityksiä. Mutta jos on tahtoa, niin aina lopulta siinä onnistuu.
Ohis
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyväksy se, ettet pysty hyväksymään.
Mikä tässä oikein auttaisi? Olen kohdannut julmaa kohtelua ja välinpitämättömyyttä. En pysty unohtamaan näitä kokemuksia.
Ala vaikka hammasta purren sanoa ääneen jotain tähän tyyliin:
Annan niille (luettele jos tahdot) anteeksi, vaikken tunne niin, annan kuitenkin, sillä en enää halua heidän sitovan minua anteeksiantamattomuudesta johtuvaan vihaan ja semmoisiin tunteisiin.
On yllättävää kuinka tuo toimii jos olet tosissasi. Annathan myös itsellesi anteeksi ja Jumalalle mikäli hän kuvioon kuuluu.
Voit pyytää apua myös seurakunnista kriisikeskuksista jne, ensimmäinen askel vain on tuo, oma halu antaa anteeksi. Halu saada elämä ilman katkeruutta ja kipua.
En halua antaa anteeksi.
Valitettavasti anteeksiantaminen on kuitenkin yksi parhaimmista keinoista päästä asian yli. Toinen on kiitollisuuden kaivaminen tapahtuneesta.
Eri asia sitten on, pystyykö antamaannanteeksi, tai pystyykö löytämään merikityksiä. Mutta jos on tahtoa, niin aina lopulta siinä onnistuu.Ohis
Luitko aloitukseni? Se käsitteli sitä, miten voisin hyväksyä sen, etten hyväksy tiettyjä asioita. Aloitus ei käsitellyt vääryyksien anteeksiantamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyväksy se, ettet pysty hyväksymään.
Mikä tässä oikein auttaisi? Olen kohdannut julmaa kohtelua ja välinpitämättömyyttä. En pysty unohtamaan näitä kokemuksia.
Ala vaikka hammasta purren sanoa ääneen jotain tähän tyyliin:
Annan niille (luettele jos tahdot) anteeksi, vaikken tunne niin, annan kuitenkin, sillä en enää halua heidän sitovan minua anteeksiantamattomuudesta johtuvaan vihaan ja semmoisiin tunteisiin.
On yllättävää kuinka tuo toimii jos olet tosissasi. Annathan myös itsellesi anteeksi ja Jumalalle mikäli hän kuvioon kuuluu.
Voit pyytää apua myös seurakunnista kriisikeskuksista jne, ensimmäinen askel vain on tuo, oma halu antaa anteeksi. Halu saada elämä ilman katkeruutta ja kipua.
En halua antaa anteeksi.
Valitettavasti anteeksiantaminen on kuitenkin yksi parhaimmista keinoista päästä asian yli. Toinen on kiitollisuuden kaivaminen tapahtuneesta.
Eri asia sitten on, pystyykö antamaannanteeksi, tai pystyykö löytämään merikityksiä. Mutta jos on tahtoa, niin aina lopulta siinä onnistuu.Ohis
Luitko aloitukseni? Se käsitteli sitä, miten voisin hyväksyä sen, etten hyväksy tiettyjä asioita. Aloitus ei käsitellyt vääryyksien anteeksiantamista.
On hiuksenhieno ero siinä, että annetaanko anteeksi vai hyväksytään. Toiselle toimii toinen paremmin kuin toinen.
Jos on vihaa, niin vastaus löytyy useimmiten anteeksiannosta, mutta jos ei siihen pysty, niin sitten voi kokeilla hyväksymistä.mjos taas ei pysty hyväksymään, niin sinne voi yrittää päästä anteeksiannon kautta.
Been there done that. Vuosikausia,
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyväksy se, ettet pysty hyväksymään.
Mikä tässä oikein auttaisi? Olen kohdannut julmaa kohtelua ja välinpitämättömyyttä. En pysty unohtamaan näitä kokemuksia.
Ala vaikka hammasta purren sanoa ääneen jotain tähän tyyliin:
Annan niille (luettele jos tahdot) anteeksi, vaikken tunne niin, annan kuitenkin, sillä en enää halua heidän sitovan minua anteeksiantamattomuudesta johtuvaan vihaan ja semmoisiin tunteisiin.
On yllättävää kuinka tuo toimii jos olet tosissasi. Annathan myös itsellesi anteeksi ja Jumalalle mikäli hän kuvioon kuuluu.
Voit pyytää apua myös seurakunnista kriisikeskuksista jne, ensimmäinen askel vain on tuo, oma halu antaa anteeksi. Halu saada elämä ilman katkeruutta ja kipua.
En halua antaa anteeksi.
Valitettavasti anteeksiantaminen on kuitenkin yksi parhaimmista keinoista päästä asian yli. Toinen on kiitollisuuden kaivaminen tapahtuneesta.
Eri asia sitten on, pystyykö antamaannanteeksi, tai pystyykö löytämään merikityksiä. Mutta jos on tahtoa, niin aina lopulta siinä onnistuu.Ohis
Luitko aloitukseni? Se käsitteli sitä, miten voisin hyväksyä sen, etten hyväksy tiettyjä asioita. Aloitus ei käsitellyt vääryyksien anteeksiantamista.
On hiuksenhieno ero siinä, että annetaanko anteeksi vai hyväksytään. Toiselle toimii toinen paremmin kuin toinen.
Jos on vihaa, niin vastaus löytyy useimmiten anteeksiannosta, mutta jos ei siihen pysty, niin sitten voi kokeilla hyväksymistä.mjos taas ei pysty hyväksymään, niin sinne voi yrittää päästä anteeksiannon kautta.Been there done that. Vuosikausia,
Minäkin olen vuosikausia yrittänyt päästä menneisyyden kanssa sinuiksi, mutta se ei onnistu. Olen ajatellut, että olisi hedelmällisempää nyt luopua turhasta yrittämisestä ja hyväksyä oma keskeneräisyytensä tässä asiassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyväksy se, ettet pysty hyväksymään.
Mikä tässä oikein auttaisi? Olen kohdannut julmaa kohtelua ja välinpitämättömyyttä. En pysty unohtamaan näitä kokemuksia.
Ala vaikka hammasta purren sanoa ääneen jotain tähän tyyliin:
Annan niille (luettele jos tahdot) anteeksi, vaikken tunne niin, annan kuitenkin, sillä en enää halua heidän sitovan minua anteeksiantamattomuudesta johtuvaan vihaan ja semmoisiin tunteisiin.
On yllättävää kuinka tuo toimii jos olet tosissasi. Annathan myös itsellesi anteeksi ja Jumalalle mikäli hän kuvioon kuuluu.
Voit pyytää apua myös seurakunnista kriisikeskuksista jne, ensimmäinen askel vain on tuo, oma halu antaa anteeksi. Halu saada elämä ilman katkeruutta ja kipua.
En halua antaa anteeksi.
Valitettavasti anteeksiantaminen on kuitenkin yksi parhaimmista keinoista päästä asian yli. Toinen on kiitollisuuden kaivaminen tapahtuneesta.
Eri asia sitten on, pystyykö antamaannanteeksi, tai pystyykö löytämään merikityksiä. Mutta jos on tahtoa, niin aina lopulta siinä onnistuu.Ohis
Luitko aloitukseni? Se käsitteli sitä, miten voisin hyväksyä sen, etten hyväksy tiettyjä asioita. Aloitus ei käsitellyt vääryyksien anteeksiantamista.
On hiuksenhieno ero siinä, että annetaanko anteeksi vai hyväksytään. Toiselle toimii toinen paremmin kuin toinen.
Jos on vihaa, niin vastaus löytyy useimmiten anteeksiannosta, mutta jos ei siihen pysty, niin sitten voi kokeilla hyväksymistä.mjos taas ei pysty hyväksymään, niin sinne voi yrittää päästä anteeksiannon kautta.Been there done that. Vuosikausia,
Minäkin olen vuosikausia yrittänyt päästä menneisyyden kanssa sinuiksi, mutta se ei onnistu. Olen ajatellut, että olisi hedelmällisempää nyt luopua turhasta yrittämisestä ja hyväksyä oma keskeneräisyytensä tässä asiassa.
Kun on tarpeeksi kipeä asia, niin kyllä, tuo on se viimeinen keino. Ja kun tuska taas yllättää, niin toteaa vain, että siinä se tuska taas on, ja kohta se menee taas ohi.
Edellinen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta aika kohtuutonta läheisiltä odottaa, että pitäisi vaan unohtaa kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Kyllä sinä saat surra sitä, että sinulle tapahtui niin. Saat olla vihainen siitä, että sinulle tehtiin niin. Saat olla pettynyt siitä, että elämäsi on tuollaista.
Mutta muista päästää noista ajallaan irti. Eli koe ja elä läpi, mutta älä ruoki ja lietso. Ja tulee päivä, kun ne eivät satu enää niin paljon ja jaksat iloita vapaammin.
Itse asiassa rajojasi on rikottu aiemmin ja läheisesi rikkovat niitä taas sanelemalla sinulle oikeaa reagointitapaa. Älä anna heille niin paljon painoarvoa vaan kuuntele itseäsi ja vaali rajojasi.
Todella hyvä huomio. Älä anna kenenkään määritellä sitä miten kauan pitäisi mennä ja miten pitäisi reagoida, vaan luota siihen, että niin kauan kun tunnet vihaa, vihalla on sinulle tarpeellista viestiä edelleen. Vihasi auttaa sinua pitämään rajojasi, suojaamaan itsesi jatkossa, joten on tärkeää huolella käydä se läpi, antaa sen olla ja kiittää sitä tärkeästä viestistä. Et saa unohtaa sitä viestiä mikä vihallasi on enää koskaan. Ehkä kannattaisi joka kerta vihan tunteen tullessa kiittää siitä, ei vain hyväksyä. Ja se ei tietysti tarkoita, että pitäisi tehdä jotain pahaa, vain toivottaa vihan tunne tervetulleeksi omaan persoonaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta aika kohtuutonta läheisiltä odottaa, että pitäisi vaan unohtaa kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Kyllä sinä saat surra sitä, että sinulle tapahtui niin. Saat olla vihainen siitä, että sinulle tehtiin niin. Saat olla pettynyt siitä, että elämäsi on tuollaista.
Mutta muista päästää noista ajallaan irti. Eli koe ja elä läpi, mutta älä ruoki ja lietso. Ja tulee päivä, kun ne eivät satu enää niin paljon ja jaksat iloita vapaammin.
Itse asiassa rajojasi on rikottu aiemmin ja läheisesi rikkovat niitä taas sanelemalla sinulle oikeaa reagointitapaa. Älä anna heille niin paljon painoarvoa vaan kuuntele itseäsi ja vaali rajojasi.
Todella hyvä huomio. Älä anna kenenkään määritellä sitä miten kauan pitäisi mennä ja miten pitäisi reagoida, vaan luota siihen, että niin kauan kun tunnet vihaa, vihalla on sinulle tarpeellista viestiä edelleen. Vihasi auttaa sinua pitämään rajojasi, suojaamaan itsesi jatkossa, joten on tärkeää huolella käydä se läpi, antaa sen olla ja kiittää sitä tärkeästä viestistä. Et saa unohtaa sitä viestiä mikä vihallasi on enää koskaan. Ehkä kannattaisi joka kerta vihan tunteen tullessa kiittää siitä, ei vain hyväksyä. Ja se ei tietysti tarkoita, että pitäisi tehdä jotain pahaa, vain toivottaa vihan tunne tervetulleeksi omaan persoonaan.
Erittäin hyvä näkökulma, kiitos tästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyväksy vihasi, sinulle on tehty väärin ja rajojasi rikottu. Näin pääset vihavaiheen yli etkä jää siihen jumiin.
Mikä tässä parhaiten auttaisi? Koen syyllisyyttä inhottavista ja vihamielisistä ajatuksista. Läheiset kehottavat ymmärtämään jne., mutta itse haluaisin vain toisinaan polttaa kaikki muistot menneisyydestä tuhkaksi ja heittää ne tyhjyyteen. Elämässä on tapahtunut pahoja asioita, joiden muisto ei jätä minua rauhaan.
Ei ole kiirettä päästä yli vihamielisistä ja inhottavista ajatuksista, nehän vain kertovat sinulle, että olet nyt tilanteen tasalla. Ja voit jättää paskan taaksesi polttamalla huonoa oloa tuottavat muistot ja jättämällä myös huonoa oloa tuottavat ihmisetkin taaksesi. Ei elämänmittaisista pahoista asioista toipumisen pidäkään tapahtua helposti, koska kaikki kipu on käytävä läpi ja jätettävä taakse. Itse jätin myös kaikki ihmiset, jotka toivat mukanaan turhaa syyllisyyttä, neuvomista ja muuta sellaista, joka ei sopinut uuteen elämääni. Ja viha oli siinä uudessa elämässä aivan keskeinen asia. Tunnen vieläkin välillä vihaa, vihalla on hyvä vaikutus, kun se tuo näkyviin oman voiman ja vallan omaan elämään. Olen aivan varma, että olen monin tavoin kyvykkäämpi ja parempivointisempi ihminen tuon vihan ansiosta. Se kuuluu arvokkaiden muistojeni joukkoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyväksy se, ettet pysty hyväksymään.
Mikä tässä oikein auttaisi? Olen kohdannut julmaa kohtelua ja välinpitämättömyyttä. En pysty unohtamaan näitä kokemuksia.
Menneisyyden kokemuksia ei tarvitse unohtaa, niitä ei tarvitse hyväksyä, ei tarvitse edes antaa anteeksi. Sen sijaan lakkaa vellomasta siinä menneisyydessä ja olemasta ajatuksissasi jatkuvasti siellä, ja tuo ajatuksesi aktiivisesti tähän hetkeen. Ajan kanssa tämä kantaa hedelmää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä tässä on sama juttu kuin oivaltaa että kun pysähtyy, on perillä. Ja vähän niinkuin jahtaisi maailman harvinaisinta perhosta ilman menestystä. Ja sitten vasta kun sitä ei enää etsi, se lentää kämmenelle. Sama kun jonkin asian on antanut anteeksi, on koko juttu jo unohdettu. Vähän kuin muna ja kana. Voiko puukko vuolla omaa kahvaansa?
Kannattaa kokeilla meditaatiota, metta-harjoituksia. Jotain terapiaa?
Ajatusten tarkkailu, niiden kirjoittaminen ylös selkeyttää. Kun huomaa että ajatuksia on olemassa, on hyvä tarkkailla tilannetta niinpäin että ajatteleekin: minulla on tällainen ja tällainen ajatus. Tämä tuottaa oudon näkökannan muutoksen ja tilaisuuden kysyä itseltään: mitä jos en vain ajattelekaan nyt tällaista ajatusta? Sisältä saattaakin löytyä outoja ajatusrakennelmia siitä että hyväksyminen ”on pakko”. Tämä taas voi kummuta ties mistä, nuoruudesta, perheestä, perinteestä, tms.
Sisältään kannattaa myös etsiä sitä ”minää” joka haluaa hyväksyä kaiken. Missä hän on?
Itse "toivotin vihan tervetulleeksi" hetkeksi kun puhuin katkerasti kuolleesta ihmisestä. Tai en vihaisesti puhunut vaan sellaisella "miten se kehtasikin tehdä niin" ja myöhemmin sitten kadutti hirveästi miten nyt sellaista menin kuolleesta ihmisestä sanomaan... kriisikeskuksen työntekijä vaan totesi että höpö höpö tuosta kannata mitään syyllisyyttä ottaa, hänestä se oli hyvä asia että sanoin asiat suoraan.
Mutta on se vaikeaa päästä yli ja edes purkaa asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Otan kantaa tuohon vihan tunteeseen, muuten täällä onkin jo paljon hyviä neuvoja annettu.
Vihan tunteen tuntemisen ja hyväksymisen kanssa kannattaa tehdä töitä ilman muuta. Varsinkin naisilla ei ole lapsesta asti ollut "sallittua" näyttää sitä vihaansa ja moni vain puskee sen pinnan alle ja häpeää kun sitten tuntee näitä "vääriä" tunteita. Jotka siis ovat yksi mitä inhimillisimpiä tunteita mitä ihmiselon aikana voi kokea. Siksi vihan tunne voi tuntua vieraalta ja pelottavalta, vaikka se on yhtä luonnollinen tunne siinä missä muutkin.
Vihan tunteeseen voi tutustua eri tavoin, toiset niistä rakentavampia kuin toiset (ketään ei satuteta). Kun tulet tunteen kanssa sinuiksi, se ei ole enää alitajuntaasi hallitseva mörkö, vaan väistyy sivulle samalle viivalle muidenkin tunteidesi kanssa. Sieltähän ne sitten pompsahtelevat eri tilanteissa esille, mutta ovat yhtä hallittavissa, yhtä luonnollisia ja yhtä tarpeellisia jokainen.
Tee vaikka mielikuvaharjoituksia, missä olet oikein vihainen. Voit kirjoittaa vihastasi paperille, kuvailla miltä viha tuntuu ja missä päin kehoa, kirjoittaa miksi olet vihainen, anna sille mielessäsi ulkomuoto ja lupa olla. Fyysisyys on myös erittäin hyvä keino purkaa vihaa (ja rauhoittaa tunne-elämää muutenkin, kun huomio kiinnittyy kehoon fyysisiin tuntemuksiin). Voit vaikka ihan varjonyrkkeillä visualisoitua vihan kohdetta kohti. Joka iskulla tunne kuinka viha pulppuaa ja ryöpsähtää ulos sinusta, pois sisältäsi. Lyö, potki, läpsi, tiedosta että saat purkaa turvallisesti sitä vihaasi ilman että kenenkään tarvitsee oikeasti siitä tietää. Jos mahdollista, niin voit huutaa samalla. Tai voit tehdä tämän vaikkapa kunnon raivokkaalla juoksulenkillä, missä jokainen askel jysäyttää vihaasi sinusta ulos, kantaa sinua eteenäin kevyempänä. Kun kehosi väsyy, päästä hiljalleen myös vihan tunteesta irti. Sano itsellesi, että tämä riittää nyt. Olet osasi juuri nyt hoitanut (jos kirjoitit vihasta paperille, niin tähän irtipäästämiseen voi auttaa paperin polttaminen). Olet purkanut osan sisälläsi olleesta vihasta ulos. On aika hellittää. Käy pesulla ja tunne veden puhdistava, hellivä, eheyttävä vaikutus. Viimeisetkin vuodattamasi vihapisarat valuvat veden mukana viemäriin. Tee jotain itsellesi merkityksellistä, sytytä vaikka kynttilöitä tai venyttele, kuuntele kaunista musiikkia tai juo kuppi teetä. Jotain rauhoittavaa, sinua hellivää. Kääri vaikka viltti harteillesi ja tunne sen suoja ja lämpö. Liity rakkaidesi seuraan, silitä koiraa, tai jos olet yksin niin katso vaikka valokuvia rakkaimmistasi. Keskity vihan jälkeen rakkauteen ja sen eheyttävään voimaan.
Tämä oli vain yksi ehdotus mielikuvaharjoitukselle ja vihan purkamiselle. Jos keksit jotain sinulle merkityksellisempää ja toimivampaa, niin käytä niitä keinoja. Tee sitä, mikä toimii. Mutta muista, että yhdellä tai kahdellakaan harjoituskerralla ei vielä "parane", vaan se on vain yksi askel pitkässä prosessissa. Mutta suunta parempaan kuitenkin. Viha on voimakas tunne ja voi ylläpitää muitakin oloja (ahdistusta, hermoston ylikierroksilla käymistä ym.). Siksi vihan kanssa kannattaa tulla sinuiksi, että sitä saa vähän puristeltua pienemmäksi ja vähemmän hallitsevaksi, ja että siihen ei liittyisi muita ikäviä ja tarpeettomia tunteita kuten vaikkapa häpeää. Sinulla on täysin yhtäläinen tunne kokea vihaa kuin meillä seitsemällä miljardilla muullakin tallaajalla, olet ihminen kuten me kaikki muutkin. Ei ole ihmisyyttä ilman vihan tunteen kokemista. Siinä ei ole mitään hävettävää.
Olet jo oikealla tiellä, kun pohdit näitä asioita. Olet jo menossa oikeaan suuntaan. Tie on monesti kiemurainen ja mäkinen, mutta joka askel vie eteenpäin. Tsemppiä ja voimia sinulle siihen, ihmisyyteen.
Vierailija kirjoitti:
Otan kantaa tuohon vihan tunteeseen, muuten täällä onkin jo paljon hyviä neuvoja annettu.
Vihan tunteen tuntemisen ja hyväksymisen kanssa kannattaa tehdä töitä ilman muuta. Varsinkin naisilla ei ole lapsesta asti ollut "sallittua" näyttää sitä vihaansa ja moni vain puskee sen pinnan alle ja häpeää kun sitten tuntee näitä "vääriä" tunteita. Jotka siis ovat yksi mitä inhimillisimpiä tunteita mitä ihmiselon aikana voi kokea. Siksi vihan tunne voi tuntua vieraalta ja pelottavalta, vaikka se on yhtä luonnollinen tunne siinä missä muutkin.
Vihan tunteeseen voi tutustua eri tavoin, toiset niistä rakentavampia kuin toiset (ketään ei satuteta). Kun tulet tunteen kanssa sinuiksi, se ei ole enää alitajuntaasi hallitseva mörkö, vaan väistyy sivulle samalle viivalle muidenkin tunteidesi kanssa. Sieltähän ne sitten pompsahtelevat eri tilanteissa esille, mutta ovat yhtä hallittavissa, yhtä luonnollisia ja yhtä tarpeellisia jokainen.
Tee vaikka mielikuvaharjoituksia, missä olet oikein vihainen. Voit kirjoittaa vihastasi paperille, kuvailla miltä viha tuntuu ja missä päin kehoa, kirjoittaa miksi olet vihainen, anna sille mielessäsi ulkomuoto ja lupa olla. Fyysisyys on myös erittäin hyvä keino purkaa vihaa (ja rauhoittaa tunne-elämää muutenkin, kun huomio kiinnittyy kehoon fyysisiin tuntemuksiin). Voit vaikka ihan varjonyrkkeillä visualisoitua vihan kohdetta kohti. Joka iskulla tunne kuinka viha pulppuaa ja ryöpsähtää ulos sinusta, pois sisältäsi. Lyö, potki, läpsi, tiedosta että saat purkaa turvallisesti sitä vihaasi ilman että kenenkään tarvitsee oikeasti siitä tietää. Jos mahdollista, niin voit huutaa samalla. Tai voit tehdä tämän vaikkapa kunnon raivokkaalla juoksulenkillä, missä jokainen askel jysäyttää vihaasi sinusta ulos, kantaa sinua eteenäin kevyempänä. Kun kehosi väsyy, päästä hiljalleen myös vihan tunteesta irti. Sano itsellesi, että tämä riittää nyt. Olet osasi juuri nyt hoitanut (jos kirjoitit vihasta paperille, niin tähän irtipäästämiseen voi auttaa paperin polttaminen). Olet purkanut osan sisälläsi olleesta vihasta ulos. On aika hellittää. Käy pesulla ja tunne veden puhdistava, hellivä, eheyttävä vaikutus. Viimeisetkin vuodattamasi vihapisarat valuvat veden mukana viemäriin. Tee jotain itsellesi merkityksellistä, sytytä vaikka kynttilöitä tai venyttele, kuuntele kaunista musiikkia tai juo kuppi teetä. Jotain rauhoittavaa, sinua hellivää. Kääri vaikka viltti harteillesi ja tunne sen suoja ja lämpö. Liity rakkaidesi seuraan, silitä koiraa, tai jos olet yksin niin katso vaikka valokuvia rakkaimmistasi. Keskity vihan jälkeen rakkauteen ja sen eheyttävään voimaan.
Tämä oli vain yksi ehdotus mielikuvaharjoitukselle ja vihan purkamiselle. Jos keksit jotain sinulle merkityksellisempää ja toimivampaa, niin käytä niitä keinoja. Tee sitä, mikä toimii. Mutta muista, että yhdellä tai kahdellakaan harjoituskerralla ei vielä "parane", vaan se on vain yksi askel pitkässä prosessissa. Mutta suunta parempaan kuitenkin. Viha on voimakas tunne ja voi ylläpitää muitakin oloja (ahdistusta, hermoston ylikierroksilla käymistä ym.). Siksi vihan kanssa kannattaa tulla sinuiksi, että sitä saa vähän puristeltua pienemmäksi ja vähemmän hallitsevaksi, ja että siihen ei liittyisi muita ikäviä ja tarpeettomia tunteita kuten vaikkapa häpeää. Sinulla on täysin yhtäläinen tunne kokea vihaa kuin meillä seitsemällä miljardilla muullakin tallaajalla, olet ihminen kuten me kaikki muutkin. Ei ole ihmisyyttä ilman vihan tunteen kokemista. Siinä ei ole mitään hävettävää.
Olet jo oikealla tiellä, kun pohdit näitä asioita. Olet jo menossa oikeaan suuntaan. Tie on monesti kiemurainen ja mäkinen, mutta joka askel vie eteenpäin. Tsemppiä ja voimia sinulle siihen, ihmisyyteen.
Kommentoin hyvää viestiä tuosta lopusta eli sanoisin, että häpeä ei ole yhtään sen tarpeettomampi tunne kuin vihakaan, koska sillä on myös tärkeä viesti. Häpeä ja turha syyllisyys liittyvät usein olennaisesti vihaan ja aiheuttavat masennusta, koska ne blokkaavat vihaan sisältyvän energian sisään päin. Viha on tervehdyttävä tunne, jos siitä ei tunne häpeää eikä syyllisyyttä. Tukahdettuna (häpeävänä, väärää syyllisyyttä tuntevana) vihasta tulee masennuksen aiheuttajana yksi tärkeimmistä selittäjistä. Jos aloittajan terapeutti on kehottanut anteeksiantoon tai vastaavaa, missä vihaan liittyvä omakuvan murtuminen kielletään, niin kannattaisi harkita terapeutin vaihtamista. Vihahan usein kertoo sen, mikä on ollut itseltä kiellettyä aluetta håpeän ja syyllisyyden kautta.
Hyvä tarkennus, viesti 39, kiitos siitä. Häpeä ei siis minustakaan itsessään ole tarpeeton tunne. Mutta yhdistyneenä vihaan, että häpeää sitä (tai jotain muuta tunnettaan), se käy musertavaksi. Ja se on tarpeetonta itsensä kuormittamista.
Viha itsessään on voimakas tunne ja sen voi kääntää voimavarakseen. Ja tervehdyttäväksi, kuten sanoitkin. Itsekin tunsin vuosia häpeää vihastani. En osannut vihata. En tiennyt miten sitä ilmaistaan, eikä se sopinut siihen ihannekuvaan ihmisestä mikä halusin olla - täydellisen lempeä ja rakastava. Kun tämän itseeni- ja tunteisiinitutustumisprosessin sitten aloitin, vietin yhden vuoden kipuillen, tunnostellen ja harjoitellen olojani. Ja kyllä se siitä sitten. Asiat asettuivat omiin uomiinsa ja elämä jatkui. Olin toki terapiassa samaan aikaan, että sain kyllä tukea kaikelle tälle. Mutta nyt osaan kanavoida tunteeni paremmin ja olla suurentelematta niitä, osaan ottaa ne vastaan paremmin sellaisena kuin ne ovat ja siirtää ne syrjään kun ne on huomattu ja tunnustettu. Työtä se vaati. Ja työ jatkuu, läpi elämän. Mutta kevyemmin kuin ennen.
En halua antaa anteeksi.