Mitä tehdä kun puoliso ei halua keskustella mistään ja vähättelee keskustelunaiheitani?
On tänäänkin sanonut monta kertaa, ettei häntä kiinnosta keskustella kanssani yhtään mistään. Olen yrittänyt lähinnä small talkin tapaista kevyttä keskustelua pitää yllä.
En ole alkanut ruotia hänen kanssaan mitään suhteestamme koska se ei johda mihinkään. Puoliso räjähtelee ja rähjää vähäisemmistökin aiheista.
Yritän ymmärtää häntä koska hänellä on raskas työ. Siitä huolimatta tunnen itseni torjutuksi ja nöyryytetyksi kun toinen vähättelee koko ajan minua vaikka yritän nimenomaan keskustella muihin kuin töihin liittyvistä aiheista ja tosiaankin pitää yllä kevyttä keskusteluyhteyttä.
Minulle on tullut sellainen tunne, että mieheni ei ylipäänsä haluaisi edes olla tekemisissä kanssani muulloin kuin hänellä on tarpeita seksuaalisten paineiden purkuun. Jos ei olisi lapsia niin keräisi kimpsuni ja kampsuni koska tämä liitto vetelee nyt viimeisiään.
Minä en jaksa kohta pitempään jatkuvaa vähättelyä ja kiukuttelua pikkuasioista. Mielestäni on merkillistä, että mies ei vaikuta edes olevan henkisesti läsnä hyvällä tai edes perustasaisella tuulella. Sen sijaan Whatsup-keskusteluihin hän jaksaa ja ehtii aina ottaa osaa ja silloin näen välillä hymyn hänen huulillaan. Perhe saa nähdä hänen murjottavaa naamaansa.
Parhaammehan me muut yritämme mutta sille ei voi mitään jos kaikki asiat eivät mene hänen mielensä mukaan. Pidän kohtuuttomana sitä, että hän alkaa raivota pikkuasioista. Mikäänhän ei ole rikottu tai pilattu. Joskus tuntuu siltä, että hän raivoaa silkasta raivoaminen ilosta.
Kysyin kerran häneltä kotona raivoamisesta ja hän sanoi, ettei hänellä ole muita ihmisiä kenelle voisi raivota. Muille kun pitää näyttää sitä parempaa puoltaan. Minusta tuo on outo ajattelutapa ja käsitys parisuhteesta.
Kommentit (13)
Teet niin kuin minä tein: muutat veks. Nyt mulla on puoliso jonka kanssa keskustelu sujuu hyvin.
Ap- tollo, onko kiva antaa lapsille moinen kuva parisuhteesta? lapset eivät ole sun oikea syy jäädä vaan oikea syy on pelko yksinäisyydestä ja elintason lasku. Älä sysää syitä lasten niskaan omista ratkaisuistasi, se on ihan hvetin väärin lapsia kohtaan. Yksinhän sä nytkin tuossa parisuhteen irvikuvassa olet.Mietipä sitä.
Vierailija kirjoitti:
Ap- tollo, onko kiva antaa lapsille moinen kuva parisuhteesta? lapset eivät ole sun oikea syy jäädä vaan oikea syy on pelko yksinäisyydestä ja elintason lasku. Älä sysää syitä lasten niskaan omista ratkaisuistasi, se on ihan hvetin väärin lapsia kohtaan. Yksinhän sä nytkin tuossa parisuhteen irvikuvassa olet.Mietipä sitä.
Ei tässä mitään suurta elintason laskua tulisi vaikka eroaisinkin. Lapset pelkäävät meidän eroavan koska monet heidän kaverinsa vat eroperheistä ja he tietävät, etteivät vanhempien väliset kommunikaatio-ongelmat lopu eroon. Monilla tilanne on muuttunut jopa vaikeammaksikin.
Miten olet päätynyt hänen kanssaan yhteen alun perin?
Ihmettelen80 kirjoitti:
Miksi edes olet hänen kanssa?
Lasten vuoksi. Talo on miehen nimissä ja he ovat asuneet tässä koko ikänsä ja kokevat vain tämän talon ainoaksi kodikseen.
Ilman miestä meillä on rauha maassa ja välillä hauskaakin. Lapsetkin joutuvat kävelemään munankuorilla kun isä on kotona mutta siitä huolimatta he kaipaavat ja haluavat isänsä välittävän enemmän heistä. Siitä huolimatta lapset ovat alkaneet sulkeutua omaan huoneenseensa ja laittavan oven kiinni kun isä on kotona.
Vierailija kirjoitti:
Miten olet päätynyt hänen kanssaan yhteen alun perin?
Siten kuten ihmiset tapaavat päätyä opiskeluaikoina kimppaan toisen kanssa. Hän oli hauska ja huomaavainen silloin. Nyt hän on ikäänkuin toinen ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Miten olet päätynyt hänen kanssaan yhteen alun perin?
Kokemattoman ihmisen kysymys. Ihmisillä on niin monia eri tasoja. Kevyellä tasolla lähes kaikki ihmiset ovat hurmaavia ja ihastuttavia. Vasta sitten, kun tulee vaikeuksia, aletaan jyviä seulomaan akanoista. Ja se ikivanha: kasvoimme erillemme, tarkoittaa yleensä aina sitä, että toinen lakkasi kasvamasta.
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen80 kirjoitti:
Miksi edes olet hänen kanssa?
Lasten vuoksi. Talo on miehen nimissä ja he ovat asuneet tässä koko ikänsä ja kokevat vain tämän talon ainoaksi kodikseen.
Ilman miestä meillä on rauha maassa ja välillä hauskaakin. Lapsetkin joutuvat kävelemään munankuorilla kun isä on kotona mutta siitä huolimatta he kaipaavat ja haluavat isänsä välittävän enemmän heistä. Siitä huolimatta lapset ovat alkaneet sulkeutua omaan huoneenseensa ja laittavan oven kiinni kun isä on kotona.
Mitä mieltä olet, onko alituinen ahdistus hyväksi kenellekään? Lapsesi mallioppivat nyt, että parisuhde on tällaista.
No entäs jos annat sen äijän olla rauhassa ja jätät small talkit väliin ja puhut vaan asiaa kuten vietkö roskat. Ite ainakin ärsyynnyyn paskanjauhannasta varsinkin jos on työstressiä. Jos annat tilaa ja annat toisen jutella kun haluaa niin saattas auttaa. Seksin pihtaamisella voit sitten kiskoa sanoja suustaan.
Onko sen kans pakko jutella? En ole livenä kyllä nähnyt avioparien juttelevan juurikaan.
Mulla menisi kyllä äkkiä hermot. Koen tärkeänä, että voidaan miehen kanssa keskustella mistä tahansa. Ja että hän ei vähättele minun mielipiteitäni ja argumenttejani. Minun on aina ollut vähän vaikeaa alkaa kunnon keskusteluun "isoista" asioista kenenkään kanssa (olen kokenut itseni tyhmemmäksi kuin keskustelukumppani ja epäröin hirveästi sellaisissakin asioissa, joista tiedän paljon), mutta miesystäväni kanssa olen avautunut tuolla saralla ja uskaltaudun väittelyihin jopa hänen ystäviensä kanssa. Juuri eilen illalla käytiin mieheni kanssa pitkä keskustelu Hitleristä ja WWII:n syistä ja juutaisvainosta. Asialliseen sävyyn ja toisiamme vuorollaan kuunnellen.
Helppo sanoa itse, kun tässä yhtälössä ei vielä lapsia ole, mutta lähtisin aika äkkiä, jos oikeasti kokisin itseni jatkuvasti henkisesti poljetuksi ja epäarvostetuksi, sekä vain miehen seksuaalisten paineiden purkukanavaksi.
Miksi edes olet hänen kanssa?