Postilla työhaastattelussa
Käväsin tuossa taannoin Postilla työhaastattelussa sanomalehtien jakajaksi.
Okei, ei ollut edes mitään kunnon työhaastattelua. Soitettiin vaan "olet laittanut hakemuksen, pääsetkö perehdytykseen päivänä x." Sanoin että onnistuu. No en mennyt koska univaikeuksia. Soittivat uudestaan ja tarjosivat uutta päivää. No menin sitten silloin.
Siellä Postin konttorilla sitten istuskeltiin 4h kuunnellen käytännön asioita perehdyttäjän saamatta tietokone + videoprojektia toimimaan joten homma mentiin sitten läpi puolivaloilla perehdytyksen venyessä yli viisi tuntiseksi.
Perehdytyksen jälkeen jengiä kutsuttiin yksi toisensa jälkeen kirjoittamaan työsopparia.
Sillä naisella jonka kanssa asiaa kävin läpi oli tissit tyrkyllä eli tarkoituksella jätetty ylimpiä nappeja napittamatta. Oli semi kiusallista.
Jakajilla on piirit. Ne piirit lukee työsopimuksessa. Ne piirit ovat numerosarjoja. Työsopimuksessa lukee tarkalleen, merkilleen näin:
"Työsuhteen alkaessa jakopiiri(t) ovat seuraavat: 172-340+527+583"
Kysyin siltä naiselta "onko mulla siis 4 jakopiiriä?"
Tähän nainen hymähti myöntävästi.
Myöhemmin työt aloitettuani selvisi, että piirejä on vain 3. Ensimmäinen numerosarja oli jotain aivan muuta kuin piirin numero vaikka niin annettiin ymmärtää.
No tuota työsuhdetta ei kauaa kestänyt. Työntekijän k***ttaminen on loistava tapa saada työntekijä jäämään taloon.
Kommentit (166)
Vierailija kirjoitti:
Ei se rikokseksi muutu vaikka kuinka haluaisit. Olet vain itse ymmärtänyt väärin.
Niin ymmärsin väärin eikä sitä väärinymmärrystä pyritty oikaisemaan vaikka asiasta puhuttiin eli se on harhaanjohtamista eli annettiin väärän tiedon valossa allekirjoittaa työsopimus. Kyllä se on rikos jollei työnantaja oikaise väärinymmärrettyä työsopimuksen sisältöä, ihan sama mitä iniset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
172-340+527+583
1 alue........... 172-340
2 alue............ 527
3.alue..............583Nämö alueet on eroteltu selvästi +merkillä
Miksi siihen on laitettu ylimääräinen numerosarja? Miksi siihen on laitettu 4 numerosarjaa piirinumeroiden kohdalle eikä 3 kun kerta todellinen piirimäärä oli 3 eikä 4?
Todella selvästi kerrottu, uskotkohan tuohon itsekkään. Olisi voinut samantien laittaa ne 3 piiriä eikä leikkiä ylimääräisillä numerosarjoilla ja merkeillä, mutta miksei tehty niin jos puhtaat jauhot pussissa?
Vastaappa näihin ole hyvä.
Olesä ihqn tosissasi. Et voi olla 😵
Miksen olisi? Anna kunnollisia vasta argumentteja perusteluineen ja lopeta tuo naurettava taivastelu. Harhaanjohtaminen on ihan rikos kuules sekä pätevä syy irtisanoa työsopimus.
Minä kysyin "onko mulla siis 4 piiriä?" Johon hymöhdettiin myöntyvästi.
Sanoin "eli siis kun mulla on 4 piiriä ja työaika 2-6 niin yhden piirin kesto on tunnin?"
Jälleen hymyiltiin ja hymähdettiin myöntyvästi.
Todellisuudessa piirejä oli 3 eikä 4 ja piirit eivät olleet tunnin mittaisia vaan yhteensä 3 piiriä piti suorittaa alle 3h.
Toisin sanoen annettiin allekirjoittaa sopimus väärän tiedon valossa ilman että sitä väärää tietoa pyrittiin edes oikaisemaan joka on harhaanjohtamista ja kusettamista työnantajan puolelta.
Miksi siihen on laitettu ylimääräinen numerosarja?
Miksi siihen on laitettu 4 numerosarjaa piirinumeroiden kohdalle eikä 3 kun kerta todellinen piirimäärä oli 3 eikä 4?
Se yksi numerosarja ei edes ollut piirin numerosarja, minä kysyin sitä kokeneemmalta kollegalta.
Todella selvästi kerrottu, uskotkohan tuohon itsekkään.
Olisi voinut samantien laittaa ne 3 piiriä eikä leikkiä ylimääräisillä numerosarjoilla ja merkeillä, mutta miksei tehty niin jos puhtaat jauhot pussissa?
Vastaappa näihin ole hyvä.
Ymmärtääkö nyt vai tavataanko ja väännetään rautalangasta vielä tehokkaammin?
Vastaus on ilmoitettu jo aloituksessa eli tässä 172-340+527+583.
Niin ymmärsin väärin eikä sitä väärinymmärrystä pyritty oikaisemaan vaikka asiasta puhuttiin eli se on harhaanjohtamista eli annettiin väärän tiedon valossa allekirjoittaa työsopimus. Kyllä se on rikos jollei työnantaja oikaise väärinymmärrettyä työsopimuksen sisältöä, ihan sama mitä iniset.
Mulle ei nyt vielä selvinnyt, että mikä näistä oli se aluenumerosarja?
PS. Omistatko Munsalan kansallispukua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, mutta mulle samaa mitä otat aamuisin.
Numerosarja 172 oli aluenumerosarja joka ei ollut mikään piiri josta ei mainittu työsopimuksen allekirjoitushetkellä oma-alotteisesti eikä edes kysyttäessä vaan annettiin olettaa sen olevan piirinumerosarja eli harhaanjohdettiin ja sen väärän tiedon valossa annettiin allekirjoittaa sopimus ja SE ON RIKOS ymmärrätkö RIKOS, RIKOS, RIKOS! Ymmärrä jo ja lopeta tuo nokkelan leikkiminen kun et sitä selkeästi ole.
Väärinkäsitys, nukkuneen rukouksen ja postin pomon välillä. Ei sen kummempaa. Tuskin se rikos on. Jos siltä tuntuu niin tee rikosilmoitus. Itse en tekisi.
RIKOSILMOITUS
- postin täti sanoi numeroita olevan 4 eikä niitä ollutkaan kuin 3 -

VAADIN RANGAISTUSTA POSTI TÄTILLE
- 10 vuotta kuritushuonetta Siperiassa -

Niin ymmärsin väärin eikä sitä väärinymmärrystä pyritty oikaisemaan vaikka asiasta puhuttiin eli se on harhaanjohtamista eli annettiin väärän tiedon valossa allekirjoittaa työsopimus. Kyllä se on rikos jollei työnantaja oikaise väärinymmärrettyä työsopimuksen sisältöä, ihan sama mitä iniset. Älä yritä olla nokkela kun et sitä selkeästi ole. Lue sitä lakia äläkä oleta, merkki typeryydestä.
Vierailija kirjoitti:
Mulle ei nyt vielä selvinnyt, että mikä näistä oli se aluenumerosarja?
PS. Omistatko Munsalan kansallispukua?
Jollet pysty sitä lukuisista selityksistä huolimatta itse hahmottamaan niin olen todella pahoillani puolestasi, toimivia aivoja ei ole siunattu kaikille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, mutta mulle samaa mitä otat aamuisin.
Numerosarja 172 oli aluenumerosarja joka ei ollut mikään piiri josta ei mainittu työsopimuksen allekirjoitushetkellä oma-alotteisesti eikä edes kysyttäessä vaan annettiin olettaa sen olevan piirinumerosarja eli harhaanjohdettiin ja sen väärän tiedon valossa annettiin allekirjoittaa sopimus ja SE ON RIKOS ymmärrätkö RIKOS, RIKOS, RIKOS! Ymmärrä jo ja lopeta tuo nokkelan leikkiminen kun et sitä selkeästi ole.
Väärinkäsitys, nukkuneen rukouksen ja postin pomon välillä. Ei sen kummempaa. Tuskin se rikos on. Jos siltä tuntuu niin tee rikosilmoitus. Itse en tekisi.
RIKOSILMOITUS
- postin täti sanoi numeroita olevan 4 eikä niitä ollutkaan kuin 3 -VAADIN RANGAISTUSTA POSTI TÄTILLE
- 10 vuotta kuritushuonetta Siperiassa -
Kannattaisiko harkita Stand Up koomikon uraa? Lastentarhasta voisi löytyä yleisösi.
Mutta mikä oli se aluenumerosarja?
Rikos se kyllä on, jos ei ole aluenumerosarjaa edes mainittuna. Törkeää!
Vierailija kirjoitti:
Mutta mikä oli se aluenumerosarja?
Koska kyvyttömyys ymmärtää lukemaansa:
172 oli aluenumero
340+527+583 olivat piirejä
Työsopimuksessa lukee: työsuhteen alkaessa jakopiiri(t) ovat seuraavat
Ei mainittu työsopimuksessa että siinä kohtaa on myös aluenumero.
Ei mainittu työnantajan puolelta oma-alotteisesti, ei mainittu vaikka sanoin "mulla on siis neljä piiriä" vaan annettiin olettaa että se on myös piirinumero.
Ei oikaistu väärinkäsitystä vaan väärän tiedon valossa annettiin allekirjoittaa työsopimus jonka sisältö ei ollut työntekijälle 100%selvä.
Työnantajan velvollisuus on huolehtia, että työntekijä ymmärtää työsopimuksen sisällön ennen allekirjoitusta.
Mikäli ei tee niin vaan työnantaja antaa väärän tiedon valossa työntekijän allekirjoittaa työopimus niin se on harhaanjohtamista ja se on ihan oikea rikos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin kummalla ne piirit on sekasin?
Postilla, vai sun päässä?
Ei auennut tekstissäsi.
Minä ymmärsin väärin johtuen työsopimuksen merkinnöistä:
"Työsuhteen alkaessa jakopiiri(t) ovat seuraavat: 172-340+527+583"
ja posti antoi väärän tiedon valossa allekirjoittaa työsopimuksen joka on huijaamista ja harhaanjohtamista.
Jokainen muukin voisi opetella ymmärtämään lukemaasa näistä toinen toistaan aivottomimmista kommenteista päätellen.
Mä taas ymmärrän että tuon ensimmäisen numerosarjan perässä on miinus ja sitten seuraavien plus. Tuosta jo tajuais että eka numerosarja tarkoittaa eri asiaa kuin ne seuraavat.Ei ole Postin vika jos ap ei tajua. Montako ketjua sä aattelit tästä vielä aloittaa, eiks ne edelliset riittäneet?
Työsopimuksessa lukee: työsuhteen alkaessa jakopiiri(t) ovat seuraavat
Ei mainittu työsopimuksessa että siinä kohtaa on myös aluenumero.
Ei mainittu työnantajan puolelta oma-alotteisesti, ei mainittu vaikka sanoin "mulla on siis neljä piiriä" vaan annettiin olettaa että se on myös piirinumero.
Ei oikaistu väärinkäsitystä vaan väärän tiedon valossa annettiin allekirjoittaa työsopimus jonka sisältö ei ollut työntekijälle 100%selvä.
Työnantajan velvollisuus on huolehtia, että työntekijä ymmärtää työsopimuksen sisällön ennen allekirjoitusta.
Mikäli ei tee niin vaan työnantaja antaa väärän tiedon valossa työntekijän allekirjoittaa työopimus niin se on harhaanjohtamista ja se on ihan oikea rikos.
SE ON NIMENOMAAN POSTIN VIKA! OPETTELE LAKIA!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvitse varmaan ihmetellä, miksi postilla pissii hommat.
.Soittelevat ja kerjäävät tuollaisia "nukkuneen rukouksia" (anteeksi kielilikuva 🙊) monta kertaa töihin. Eikö löydy työntekijää, jota ei tarvitse kerjää saapumaan duuniin, tässä työttömien maassa?
.AP, sulle on selkeästi kerrottu aloituksen mukaan seuraavaa:
"Työsuhteen alkaessa jakopiiri(t) ovat
seuraavat: 172-340+527+583"
.Tuossahan on selvästi kerrottu olevan kolme (3) aluetta!
.172-340 ja 527 ja 583.
.Nyt saat ainakin nukkua 🛌
Miksi siihen on laitettu ylimääräinen numerosarja? Miksi siihen on laitettu 4 numerosarjaa piirinumeroiden kohdalle eikä 3 kun kerta todellinen piirimäärä oli 3 eikä 4?
Todella selvästi kerrottu, uskotkohan tuohon itsekkään. Olisi voinut samantien laittaa ne 3 piiriä eikä leikkiä ylimääräisillä numerosarjoilla ja merkeillä, mutta miksei tehty niin jos puhtaat jauhot pussissa? Vastaappa näihin ole hyvä.
Ei kerrottu. Minä kysyin "onko mulla siis 4 piiriä?" Johon hymöhdettiin myöntyvästi. Sanoin "eli siis kun mulla on 4 piiriä ja työaika 2-6 niin yhden piirin kesto on tunnin?" Jälleen hymyiltiin ja hymähdettiin myöntyvästi. Todellisuudessa piirejä oli 3 eikä 4 ja piirit eivät olleet tunnin mittaisia vaan yhteensä 3 piiriä piti suorittaa alle 3h. Toisin sanoen annettiin allekirjoittaa sopimus väärän tiedon valossa ilman että sitä väärää tietoa pyrittiin edes oikaisemaan joka on harhaanjohtamista ja kusettamista työnantajan puolelta. Ymmärtääkö nyt vai tavataanko ja väännetään rautalangasta vielä tehokkaammin?
Se 172 on ALUE, jolla on noi piirit. Yhdellä alueella voi olla 100 piiriä. En tiedä, miksi se olisi sulle jätetty kertomatta. Kaikki rekrytointia tekevätkin tietää tuon. Jopa minä vaikka en ole edes tehnyt rekryä Postilla, muita hr hommia kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta mikä oli se aluenumerosarja?
Koska kyvyttömyys ymmärtää lukemaansa:
172 oli aluenumero
340+527+583 olivat piirejä
Työsopimuksessa lukee: työsuhteen alkaessa jakopiiri(t) ovat seuraavat
Ei mainittu työsopimuksessa että siinä kohtaa on myös aluenumero.
Ei mainittu työnantajan puolelta oma-alotteisesti, ei mainittu vaikka sanoin "mulla on siis neljä piiriä" vaan annettiin olettaa että se on myös piirinumero.
Ei oikaistu väärinkäsitystä vaan väärän tiedon valossa annettiin allekirjoittaa työsopimus jonka sisältö ei ollut työntekijälle 100%selvä.
Työnantajan velvollisuus on huolehtia, että työntekijä ymmärtää työsopimuksen sisällön ennen allekirjoitusta.
Mikäli ei tee niin vaan työnantaja antaa väärän tiedon valossa työntekijän allekirjoittaa työopimus niin se on harhaanjohtamista ja se on ihan oikea rikos.
Sulla itselläsi on selonottovelvollisuus. Oisit kysynyt uudestaan jos asia oli epäselvä etkä tajua mitä se -merkki siinä tarkoitti. Sä olet itse tulkinnut asiat väärin. Lopeta jo jankuttaminen.
Oliko muistettu mainita aluenumeron piirisarjaa? 🤔
Työntekijä saa purkaa työsopimuksen päättyväksi heti, mikäli työnantaja laiminlyö tai rikkoo työsopimuksesta tai laista johtuvia, työsuhteeseen olennaisesti vaikuttavia velvoitteitaan niin vakavasti, ettei työntekijältä voida kohtuudella edellyttää sopimussuhteen jatkamista edes irtisanomisaikaa.
Tällaisia syitä ovat esimerkiksi:
- työnantaja on sopimusta tehtäessä olennaisessa kohdassa johtanut harhaan työntekijää
https://www.erto.fi/tyosuhdeopas/10-sis%C3%A4lt%C3%B6/1312-tyontekijan-…
"Lain mukaan työsopimus saadaan purkaa, jos toinen osapuoli rikkoo tai laiminlyö työsopimuksesta tai laista johtuvia, työsuhteeseen olennaisesti vaikuttavia velvoitteitaan niin vakavasti, ettei toiselta osapuolelta voida kohtuudella edellyttää sopimussuhteen jatkamista irtisanomisajan pituista aikaa. Tällaisia syitä voivat olla esimerkiksi toisen osapuolen vakava harhaanjohtaminen työsuhteen alkaessa."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
172-340+527+583
1 alue........... 172-340
2 alue............ 527
3.alue..............583Nämö alueet on eroteltu selvästi +merkillä
Ei kerrottu. Minä kysyin "onko mulla siis 4 piiriä?" Johon hymähdettiin myöntyvästi. Sanoin "eli siis kun mulla on 4 piiriä ja työaika 2-6 niin yhden piirin kesto on tunnin?" Jälleen hymyiltiin ja hymähdettiin myöntyvästi. Todellisuudessa piirejä oli 3 eikä 4 ja piirit eivät olleet tunnin mittaisia vaan yhteensä 3 piiriä piti suorittaa alle 3h. Toisin sanoen annettiin allekirjoittaa sopimus väärän tiedon valossa ilman että sitä väärää tietoa pyrittiin edes oikaisemaan joka on harhaanjohtamista ja kusettamista työnantajan puolelta. Ymmärtääkö nyt vai tavataanko ja väännetään rautalangasta vielä tehokkaammin?
Se myöntyvä hymähdys oli ehkä hymähdys sun typeryydelle, koska alueita on selvästi vain kolme (3) kappaletta.
Ensin on iso alue ja sitten kaksi pienempää.
Päätän tähän, kiitos ja heippa 🤗
Ja se on harhaanjohtamista mikäli ei edes pyritä oikaisemaan väärinkäsitystä vaan annetaan väärän tiedon valossa allekirjoittaa sopimus. Se on RIKOS YMMÄRRÄTKÖ RIKOS!
Sulla varmaan on kaivaa Finlexistä tähän momentti ja joku ennakkotapaus? Ilman niitä sun on ihan r turha jankata täällä - eikä meitä kiinnosta.
Sä teet tuolla mesoamisellasi itsestäsi naurunalaisen.
Kaiva itse, en ole äitisi, isäsi enkä opettajasi. En ole Google enkä Wikipedia. Sinulla on molemmat. Käytä niitä ja käytä päätäsi mikä selkeästi on jäännyt vähän vähemmälle.
Selvä latvabee tämä ap.Eikä osaa edes hakea tietoa.
Kuten myös kun haukut muita etkä osaa itsekkään hakea tietoa xD
Onko paljon mennyt pitkiä tänään?
Hö. Ei ole muita seatklelaisia :(