Postilla työhaastattelussa
Käväsin tuossa taannoin Postilla työhaastattelussa sanomalehtien jakajaksi.
Okei, ei ollut edes mitään kunnon työhaastattelua. Soitettiin vaan "olet laittanut hakemuksen, pääsetkö perehdytykseen päivänä x." Sanoin että onnistuu. No en mennyt koska univaikeuksia. Soittivat uudestaan ja tarjosivat uutta päivää. No menin sitten silloin.
Siellä Postin konttorilla sitten istuskeltiin 4h kuunnellen käytännön asioita perehdyttäjän saamatta tietokone + videoprojektia toimimaan joten homma mentiin sitten läpi puolivaloilla perehdytyksen venyessä yli viisi tuntiseksi.
Perehdytyksen jälkeen jengiä kutsuttiin yksi toisensa jälkeen kirjoittamaan työsopparia.
Sillä naisella jonka kanssa asiaa kävin läpi oli tissit tyrkyllä eli tarkoituksella jätetty ylimpiä nappeja napittamatta. Oli semi kiusallista.
Jakajilla on piirit. Ne piirit lukee työsopimuksessa. Ne piirit ovat numerosarjoja. Työsopimuksessa lukee tarkalleen, merkilleen näin:
"Työsuhteen alkaessa jakopiiri(t) ovat seuraavat: 172-340+527+583"
Kysyin siltä naiselta "onko mulla siis 4 jakopiiriä?"
Tähän nainen hymähti myöntävästi.
Myöhemmin työt aloitettuani selvisi, että piirejä on vain 3. Ensimmäinen numerosarja oli jotain aivan muuta kuin piirin numero vaikka niin annettiin ymmärtää.
No tuota työsuhdetta ei kauaa kestänyt. Työntekijän k***ttaminen on loistava tapa saada työntekijä jäämään taloon.
Kommentit (166)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itsekin uniongelmainen, mutta en nyt oikein ymmärtänyt miten univaikeudet estävät seuraavan päivän menot, jos ei nyt tarvitse mennä lentämään jumbojettiä tai tekemään aivoleikkausta. Kyllä minä olen aina hoitanut sovitut asiat, vaikka olisin valvonut koko yönkin. Onhan valvoneena kurja olo, mutta univaikeuksista kärsivät ovat yleensä tottuneetkin väsymykseen. Vai asuuko AP jossain mistä ei kulje julkisia, niin että olisi ollut pakko ajaa väsyneenä? Siinä tapauksessa ymmärrän.
Univaikeudet estävät siten menot jos nukahtaa +48h valveilla olon jälkeen kun ei ole saannut aikaisemmin nukuttua eräistä sairauksista johtuen eikä herää kelloon, oliko vaikea arvata?
Luulisi uniongelmista kärsivän osaavan ennakoida sen verran, että olisi hankkinut kellon, johon varmasti herää.
Voin kertoa, ettei herää... Zzzzzzzzz
Ei tarvitse varmaan ihmetellä, miksi postilla pissii hommat.
.
Soittelevat ja kerjäävät tuollaisia "nukkuneen rukouksia" (anteeksi kielilikuva 🙊) monta kertaa töihin. Eikö löydy työntekijää, jota ei tarvitse kerjää saapumaan duuniin, tässä työttömien maassa?
.
AP, sulle on selkeästi kerrottu aloituksen mukaan seuraavaa:
"Työsuhteen alkaessa jakopiiri(t) ovat
seuraavat: 172-340+527+583"
.
Tuossahan on selvästi kerrottu olevan kolme (3) aluetta!
.
172-340 ja 527 ja 583.
.
Nyt saat ainakin nukkua 🛌
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvitse varmaan ihmetellä, miksi postilla pissii hommat.
.Soittelevat ja kerjäävät tuollaisia "nukkuneen rukouksia" (anteeksi kielilikuva 🙊) monta kertaa töihin. Eikö löydy työntekijää, jota ei tarvitse kerjää saapumaan duuniin, tässä työttömien maassa?
.AP, sulle on selkeästi kerrottu aloituksen mukaan seuraavaa:
"Työsuhteen alkaessa jakopiiri(t) ovat
seuraavat: 172-340+527+583"
.Tuossahan on selvästi kerrottu olevan kolme (3) aluetta!
.172-340 ja 527 ja 583.
.Nyt saat ainakin nukkua 🛌
Juuri näin 💪

Tuo oli ikävästi sanottu tuo nukkuneen rukouksia !
Uniongelmat ovat VAKAVA ja IKÄVÄ vaiva eikä usein itse nukkuja pysty sille mitään. Vai olisiko silloin uniongelmia ollenkaan, jos pystyisi. Ei kai kukaan tahalleen ole nukkumatta. Univaikeuksista kärsitään!
Pistäö vihaksi tuommoiset kommentit 😑

Niin pistää :(

Miksi siihen on laitettu ylimääräinen numerosarja? Miksi siihen on laitettu 4 numerosarjaa piirinumeroiden kohdalle eikä 3 kun kerta todellinen piirimäärä oli 3 eikä 4?
Todella selvästi kerrottu, uskotkohan tuohon itsekkään. Olisi voinut samantien laittaa ne 3 piiriä eikä leikkiä ylimääräisillä numerosarjoilla ja merkeillä, mutta miksei tehty niin jos puhtaat jauhot pussissa? Vastaappa näihin ole hyvä.
Ei kerrottu. Minä kysyin "onko mulla siis 4 piiriä?" Johon hymöhdettiin myöntyvästi. Sanoin "eli siis kun mulla on 4 piiriä ja työaika 2-6 niin yhden piirin kesto on tunnin?" Jälleen hymyiltiin ja hymähdettiin myöntyvästi. Todellisuudessa piirejä oli 3 eikä 4 ja piirit eivät olleet tunnin mittaisia vaan yhteensä 3 piiriä piti suorittaa alle 3h. Toisin sanoen annettiin allekirjoittaa sopimus väärän tiedon valossa ilman että sitä väärää tietoa pyrittiin edes oikaisemaan joka on harhaanjohtamista ja kusettamista työnantajan puolelta. Ymmärtääkö nyt vai tavataanko ja väännetään rautalangasta vielä tehokkaammin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"No en mennyt koska univaikeuksia".
Eiköhän tuo kertonutkin kaiken.Ja sitten menin. Yhtä kaikki, oikeuttaako se työntekijän k*settamiseen jos terveydellisistä syistä on estynyt menemään perehdytykseen?
Ei oikeuta.
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvitse varmaan ihmetellä, miksi postilla pissii hommat.
.Soittelevat ja kerjäävät tuollaisia "nukkuneen rukouksia" (anteeksi kielilikuva 🙊) monta kertaa töihin. Eikö löydy työntekijää, jota ei tarvitse kerjää saapumaan duuniin, tässä työttömien maassa?
.AP, sulle on selkeästi kerrottu aloituksen mukaan seuraavaa:
"Työsuhteen alkaessa jakopiiri(t) ovat
seuraavat: 172-340+527+583"
.Tuossahan on selvästi kerrottu olevan kolme (3) aluetta!
.172-340 ja 527 ja 583.
.Nyt saat ainakin nukkua 🛌
Kyllä on yks taliaivo taas kommentoimassa.. Ei ymmärrä mitään lukemaansa ja kuvittelee tietävänsä kaikesta kaiken yrittäen olla nokkela.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvitse varmaan ihmetellä, miksi postilla pissii hommat.
.Soittelevat ja kerjäävät tuollaisia "nukkuneen rukouksia" (anteeksi kielilikuva 🙊) monta kertaa töihin. Eikö löydy työntekijää, jota ei tarvitse kerjää saapumaan duuniin, tässä työttömien maassa?
.AP, sulle on selkeästi kerrottu aloituksen mukaan seuraavaa:
"Työsuhteen alkaessa jakopiiri(t) ovat
seuraavat: 172-340+527+583"
.Tuossahan on selvästi kerrottu olevan kolme (3) aluetta!
.172-340 ja 527 ja 583.
.Nyt saat ainakin nukkua 🛌
Tuo oli ikävästi sanottu tuo nukkuneen rukouksia !
Uniongelmat ovat VAKAVA ja IKÄVÄ vaiva eikä usein itse nukkuja pysty sille mitään. Vai olisiko silloin uniongelmia ollenkaan, jos pystyisi. Ei kai kukaan tahalleen ole nukkumatta. Univaikeuksista kärsitään!
Pistäö vihaksi tuommoiset kommentit 😑
Niin pistää :(
Niin mullakin ::((
Terveisin uneton seatlesta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, mikä se kusetus oli? Saitko paljon vähemmän palkkaa, kun piirejä oli kolme vai mitä?
Kysyij "onko mulla 4 piiriä" kun siinä kohti työsopimusta missä piirit oli lueteltu oli 4 numerosarjaa, ei kolme. Tähän se nainen hymähti myönteisesti. Eli ei oikaissut virheellistä käsitystäni. Ei oikaissut edes sitä kun sanoin "eli kun mulla on neljä piiriä ja työaika on 02-06 niin yks piiri kestää tunnin" (piireille laskettu piirikohtanen suoriutumisaika) Tähänkin nainen hymyili ja hymähti myönteisesti, ei oikaissut vääriä mielikuviani ja antoi väärän tiedon valossa allekirjoittaa työsopimuksen. Se oli se k*setus. Ymmärrätkö nyt?
Eli kolme tuntia ja sä saat ylimääräisen tunnin liksaa. Siis MITÄ? En valittais.
Et ole tainnut olla töissä palvelualoilla..huutonaurua!! Ylimääräistä palkkaa palvelualoilla...?! Ei, vaan niillä tehdään loput työt omalla ajalla...
(en ap)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvitse varmaan ihmetellä, miksi postilla pissii hommat.
.Soittelevat ja kerjäävät tuollaisia "nukkuneen rukouksia" (anteeksi kielilikuva 🙊) monta kertaa töihin. Eikö löydy työntekijää, jota ei tarvitse kerjää saapumaan duuniin, tässä työttömien maassa?
.AP, sulle on selkeästi kerrottu aloituksen mukaan seuraavaa:
"Työsuhteen alkaessa jakopiiri(t) ovat
seuraavat: 172-340+527+583"
.Tuossahan on selvästi kerrottu olevan kolme (3) aluetta!
.172-340 ja 527 ja 583.
.Nyt saat ainakin nukkua 🛌
Kyllä on yks taliaivo taas kommentoimassa.. Ei ymmärrä mitään lukemaansa ja kuvittelee tietävänsä kaikesta kaiken yrittäen olla nokkela.
Talia taitaa löytyä pöksyistäs.
Sun/AP viestin perusteella, taitaa postilla olla kova taso työntekijöissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvitse varmaan ihmetellä, miksi postilla pissii hommat.
.Soittelevat ja kerjäävät tuollaisia "nukkuneen rukouksia" (anteeksi kielilikuva 🙊) monta kertaa töihin. Eikö löydy työntekijää, jota ei tarvitse kerjää saapumaan duuniin, tässä työttömien maassa?
.AP, sulle on selkeästi kerrottu aloituksen mukaan seuraavaa:
"Työsuhteen alkaessa jakopiiri(t) ovat
seuraavat: 172-340+527+583"
.Tuossahan on selvästi kerrottu olevan kolme (3) aluetta!
.172-340 ja 527 ja 583.
.Nyt saat ainakin nukkua 🛌
Tuo oli ikävästi sanottu tuo nukkuneen rukouksia !
Uniongelmat ovat VAKAVA ja IKÄVÄ vaiva eikä usein itse nukkuja pysty sille mitään. Vai olisiko silloin uniongelmia ollenkaan, jos pystyisi. Ei kai kukaan tahalleen ole nukkumatta. Univaikeuksista kärsitään!
Pistäö vihaksi tuommoiset kommentit 😑
Niin pistää :(
Niin mullakin ::((
Terveisin uneton seatlesta
Onko muita seatlelaisia?? Muita kuin tuo typerä ap

Mikä pelkuri se siellä ei vastaa sille esitettyihin kysymyksiin? Puhu sitten tasoista kun vastaat näihin asioihin:
Miksi siihen on laitettu ylimääräinen numerosarja? Miksi siihen on laitettu 4 numerosarjaa piirinumeroiden kohdalle eikä 3 kun kerta todellinen piirimäärä oli 3 eikä 4?
Todella selvästi kerrottu, uskotkohan tuohon itsekkään. Olisi voinut samantien laittaa ne 3 piiriä eikä leikkiä ylimääräisillä numerosarjoilla ja merkeillä, mutta miksei tehty niin jos puhtaat jauhot pussissa? Vastaappa näihin ole hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvitse varmaan ihmetellä, miksi postilla pissii hommat.
.Soittelevat ja kerjäävät tuollaisia "nukkuneen rukouksia" (anteeksi kielilikuva 🙊) monta kertaa töihin. Eikö löydy työntekijää, jota ei tarvitse kerjää saapumaan duuniin, tässä työttömien maassa?
.AP, sulle on selkeästi kerrottu aloituksen mukaan seuraavaa:
"Työsuhteen alkaessa jakopiiri(t) ovat
seuraavat: 172-340+527+583"
.Tuossahan on selvästi kerrottu olevan kolme (3) aluetta!
.172-340 ja 527 ja 583.
.Nyt saat ainakin nukkua 🛌
Tuo oli ikävästi sanottu tuo nukkuneen rukouksia !
Uniongelmat ovat VAKAVA ja IKÄVÄ vaiva eikä usein itse nukkuja pysty sille mitään. Vai olisiko silloin uniongelmia ollenkaan, jos pystyisi. Ei kai kukaan tahalleen ole nukkumatta. Univaikeuksista kärsitään!
Pistäö vihaksi tuommoiset kommentit 😑
Niin pistää :(
Niin mullakin ::((
Terveisin uneton seatlesta
Onko muita seatlelaisia?? Muita kuin tuo typerä ap
Kommenttiesi äo-taso: sipuli
Tässä on siis suomen tulevaisuus..
Mistä päättelet, että se hymähtely oli myöntävä? Saattoihan se olla niinkin, että hymähteli mitääntietämättömästi, mutta sinä koit sen myöntävänä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvitse varmaan ihmetellä, miksi postilla pissii hommat.
.Soittelevat ja kerjäävät tuollaisia "nukkuneen rukouksia" (anteeksi kielilikuva 🙊) monta kertaa töihin. Eikö löydy työntekijää, jota ei tarvitse kerjää saapumaan duuniin, tässä työttömien maassa?
.AP, sulle on selkeästi kerrottu aloituksen mukaan seuraavaa:
"Työsuhteen alkaessa jakopiiri(t) ovat
seuraavat: 172-340+527+583"
.Tuossahan on selvästi kerrottu olevan kolme (3) aluetta!
.172-340 ja 527 ja 583.
.Nyt saat ainakin nukkua 🛌
Miksi siihen on laitettu ylimääräinen numerosarja? Miksi siihen on laitettu 4 numerosarjaa piirinumeroiden kohdalle eikä 3 kun kerta todellinen piirimäärä oli 3 eikä 4?
Todella selvästi kerrottu, uskotkohan tuohon itsekkään. Olisi voinut samantien laittaa ne 3 piiriä eikä leikkiä ylimääräisillä numerosarjoilla ja merkeillä, mutta miksei tehty niin jos puhtaat jauhot pussissa? Vastaappa näihin ole hyvä.
Ei kerrottu. Minä kysyin "onko mulla siis 4 piiriä?" Johon hymöhdettiin myöntyvästi. Sanoin "eli siis kun mulla on 4 piiriä ja työaika 2-6 niin yhden piirin kesto on tunnin?" Jälleen hymyiltiin ja hymähdettiin myöntyvästi. Todellisuudessa piirejä oli 3 eikä 4 ja piirit eivät olleet tunnin mittaisia vaan yhteensä 3 piiriä piti suorittaa alle 3h. Toisin sanoen annettiin allekirjoittaa sopimus väärän tiedon valossa ilman että sitä väärää tietoa pyrittiin edes oikaisemaan joka on harhaanjohtamista ja kusettamista työnantajan puolelta. Ymmärtääkö nyt vai tavataanko ja väännetään rautalangasta vielä tehokkaammin?
Älä höpötä.
Tuo 172-340 alue on yksi (1) alue. Se alkaa alueesta 172 ja kestää aina tuonne 340 loppuun asti.
172............................... 340
Erotat kai väliviivan ja plus-merkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, mikä se kusetus oli? Saitko paljon vähemmän palkkaa, kun piirejä oli kolme vai mitä?
Kysyij "onko mulla 4 piiriä" kun siinä kohti työsopimusta missä piirit oli lueteltu oli 4 numerosarjaa, ei kolme. Tähän se nainen hymähti myönteisesti. Eli ei oikaissut virheellistä käsitystäni. Ei oikaissut edes sitä kun sanoin "eli kun mulla on neljä piiriä ja työaika on 02-06 niin yks piiri kestää tunnin" (piireille laskettu piirikohtanen suoriutumisaika) Tähänkin nainen hymyili ja hymähti myönteisesti, ei oikaissut vääriä mielikuviani ja antoi väärän tiedon valossa allekirjoittaa työsopimuksen. Se oli se k*setus. Ymmärrätkö nyt?
Eli kolme tuntia ja sä saat ylimääräisen tunnin liksaa. Siis MITÄ? En valittais.
Työaika 02-06 jolloin piirit piti saada tehtyä. Ei saanut palkkaa 02-06 vaan piirien laskennallisen ajan mukaan. Eli jos oli laskettu että piirien suorittamiseen menee 3h, mutta sulla meni 4h niin saat palkan siltä 3h. Jos suoriuduit nopeammin niin sait silti palkan 3h. Mutta se oli käytännössä mahdottomuus t. juoksujalkaa rapuissa ja kaduilla työvuoron alusta loppuun asti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja nyt oot sitten karenssissa.
En ole. Koin työtapaturman puutteellisista olosuhteista ja välineistä johtuen lähes samantien kun aloitin yötyöt postilla. Olin pari kk saikulla leikkauksen jälkeen. Nyt olen tt tuella ikuisten kipujen kanssa.
Ok, nyt ymmärrän katkeruuden.
Nukkuu pommiin niin kyllä se estää aika hyvin 😊