Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Ihana huomata ettei nykyään enää olla niin mustasukkaisia puolisosta
29.11.2018 |
Kuin ennen ja erotaan pian jos parisuhde ei toimi. Nykyään pariskunnat ovat itsenäisempiä ja puolisoilla saa olla enemmän menoja tahoillaan eikä toinen kyttää toisen menemisiä vaan luotetaan.
Kommentit (31)
Vierailija kirjoitti:
M43 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M43 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M43 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M43 kirjoitti:
Niin, enää ei voi kuvitella mitään pitkästä, saatikka elämänpituisesta parisuhteesta. Kyllähän sen tietää, että puolisolla tulee olemaan kumppaneita minunkin jälkeen, siihen vaan on nyt totuttava.
Miksi teillä on tuollainen suhde?
Ai minkälainen suhde?
Tiedätte molemmat, ettei kyse ole pitkästä eikä varsinkaan elämänpituisesta parisuhteesta vaan totuttelet ajatukseen, että puolisollasi tulee olemaan kumppaneita sinunkin jälkeen.
Itse en haluaisi tuollaiseen suhteeseen.
Ei se mitenkään minusta liity yhteen parisuhteeseen vaan yleiseen parisuhdeoletukseen.
Kyllä se ihan sinun ja puolisosi parisuhteeseen liittyy. Ei oma parisuhteeni perustu tuollaiseen oletukseen enkä tiedä muitakaan, jotka tuolta pohjalta olisivat liiton solmineet.
Tällä hetkellä minulla ei edes ole parisuhdetta. Puhuin ennemminkin kokemuksesta kuin oletuksesta.
Eli haluat katkeruuksissasi vain kylvää pahaa mieltä ympäriinsä.
Mitä ihmettä! Mitenkäs sait tuollaisen kuvan M43 viestistä. M43:lla oli ihan relevantti kuva nykyajan parisuhteista jotka tuntuu olevan hyvin haperoisia kestämisen suhteen. Kun on jo omaa kokemusta siitä miten suhteet syntyy ja loppuu niin eiköhän se aikalailla just sitä että ne kestää hetken ja taas ollaan uutta etsimässä.
Suhteen eteen ei tehdä töitä vaan suhde voi olla loppu hyvinkin nopeasti ilman että toisella osapuolella olisi edes mitään mielikuvaa mistään ongelmista. Puhuminen ja ongelmien ratkaisu tuntuu olevan vaikeaa ja eroaminen helppoa.
Otaksun, että M43 on joutunut toteamaan saman. Näin naisena itsekin tietää, että nainen lähtee helpommin parisuhteesta mutta toivoisi tietysti että asioista voi keskustella. Keskusteleminen ei ole perinteisesti ollut miehelle yhtä helppoa kuin naiselle, joten siinä ehkä yksi iso ongelma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin, kun yhteiskunta maksaa, jos jää yksin vaikka lasten kanssa. Helppohan se on siinä hehkuttaa, kun kaikki on "vain" ilmaisesta rahasta kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perheen perustaminen kuulostaa minusta melkein kirosanalta
Niin. Onhan se aikuistuminen, vakiintuminen ja vastuullisuus vaikeampaa kuin huoleton omaan napaan tuijottelu.
Siellä taas yksi iloton, joka on ottanut sen ylisuuren asuntolainan ja perustanut sen perheen parikymppisenä yrittää sammutta valoja meidän leikkihuoneesta. :D
Eivätkö ihmiset ole kautta historian pyrkineet siihen, että elämä olisi hauskaa? Kun siihen vihdoin alkaa teknisen ym. kehityksen myötä olla yhä useammalla mahdollisuus, eikä rutto vie puolta ikäluokasta, helppoa elämää aletaankin moralisoida?
En ole edellinen vastaaja, mutta tämä "iloton" vastaaja on jo maksanut kohtuullisen kokoisen asuntolainansa pois ja kasvattanut lapsensa aikuisiksi. Elämä on ollut koko ajan hauskaa, ei lapset tai asuntolaina hauskuutta elämästä poista. Eri asia tietenkin jos koko elämä pyörii vain oman navan ympärillä. Onko sekään loppujen lopuksi vuosikymmenten ajan niin hauskaa? ;)
Ja ketkäs ne olettaa, että maailmankaikkeus pyörii lapsiperheen ja heidän navan ympärillä? Oletetaan ilman muuta, että muu maailma sopeuttaa itsensä heidän tarpeisiin. Naapuri ei tee remonttia vauvan tai taaperon nukkuma-aikaan, yhteiskunta ja yritykset tarjoavat monenmoisia etuja (jotka eivät ikinä ole riittäviä), lapsettomat ystävät sopeuttavat menonsa ja elämäntapansa sopimaan vauvaperheen rytmeihin tai ovat huonoja ystäviä, kaikenlaiset tapahtumat on järjestettävä lasten ehdoilla, esimerkiksi juhlien tarjoilu on huono, jos sieltä ei löydy juuri meidän kolmevuotiaan lempiruokaa. Töihin paluun jälkeen pitäisi olla itsestään selvää, että muut ilman mitään nenän nyrpistelyjä joustavat lapsiperheen tarpeiden takia (lapsiperheellisen pitää aina saada haluamansa loma-ajat, juhlapyhät vapaaksi jne. Työkaverit eivät saa huokailla lapsellisen jatkuville poissaoloille vaan riemumielin tehdä kahden työt, koska lapsellisen lapsella on nuhaa jne.) Lapsia pitää ymmärtää ja ymmärtää, että lapset käyttäytyvät kuten lapset ja silti heillä on oikeus olla mukana siellä missä muutkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perheen perustaminen kuulostaa minusta melkein kirosanalta
Niin. Onhan se aikuistuminen, vakiintuminen ja vastuullisuus vaikeampaa kuin huoleton omaan napaan tuijottelu.
Siellä taas yksi iloton, joka on ottanut sen ylisuuren asuntolainan ja perustanut sen perheen parikymppisenä yrittää sammutta valoja meidän leikkihuoneesta. :D
Eivätkö ihmiset ole kautta historian pyrkineet siihen, että elämä olisi hauskaa? Kun siihen vihdoin alkaa teknisen ym. kehityksen myötä olla yhä useammalla mahdollisuus, eikä rutto vie puolta ikäluokasta, helppoa elämää aletaankin moralisoida?
En ole edellinen vastaaja, mutta tämä "iloton" vastaaja on jo maksanut kohtuullisen kokoisen asuntolainansa pois ja kasvattanut lapsensa aikuisiksi. Elämä on ollut koko ajan hauskaa, ei lapset tai asuntolaina hauskuutta elämästä poista. Eri asia tietenkin jos koko elämä pyörii vain oman navan ympärillä. Onko sekään loppujen lopuksi vuosikymmenten ajan niin hauskaa? ;)
Ja ketkäs ne olettaa, että maailmankaikkeus pyörii lapsiperheen ja heidän navan ympärillä? Oletetaan ilman muuta, että muu maailma sopeuttaa itsensä heidän tarpeisiin. Naapuri ei tee remonttia vauvan tai taaperon nukkuma-aikaan, yhteiskunta ja yritykset tarjoavat monenmoisia etuja (jotka eivät ikinä ole riittäviä), lapsettomat ystävät sopeuttavat menonsa ja elämäntapansa sopimaan vauvaperheen rytmeihin tai ovat huonoja ystäviä, kaikenlaiset tapahtumat on järjestettävä lasten ehdoilla, esimerkiksi juhlien tarjoilu on huono, jos sieltä ei löydy juuri meidän kolmevuotiaan lempiruokaa. Töihin paluun jälkeen pitäisi olla itsestään selvää, että muut ilman mitään nenän nyrpistelyjä joustavat lapsiperheen tarpeiden takia (lapsiperheellisen pitää aina saada haluamansa loma-ajat, juhlapyhät vapaaksi jne. Työkaverit eivät saa huokailla lapsellisen jatkuville poissaoloille vaan riemumielin tehdä kahden työt, koska lapsellisen lapsella on nuhaa jne.) Lapsia pitää ymmärtää ja ymmärtää, että lapset käyttäytyvät kuten lapset ja silti heillä on oikeus olla mukana siellä missä muutkin.
Tulin tänään työmatkalta aamulaivalla ja siellä ihmeteltiin suureen ääneen miksi lastenrattailla ei ole etuajo-oikeutta laivasta poistuttaessa ja mitkään selitykset eivät kelvanneet. :D
Minä olen kyllä mustasukkainen. Samoin mieheni. Ja hyvin on mennyt 17 vuotta. Mitäpä sitä huomista huolehtimaan, tulee mitä on tullakseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perheen perustaminen kuulostaa minusta melkein kirosanalta
Niin. Onhan se aikuistuminen, vakiintuminen ja vastuullisuus vaikeampaa kuin huoleton omaan napaan tuijottelu.
Siellä taas yksi iloton, joka on ottanut sen ylisuuren asuntolainan ja perustanut sen perheen parikymppisenä yrittää sammutta valoja meidän leikkihuoneesta. :D
Eivätkö ihmiset ole kautta historian pyrkineet siihen, että elämä olisi hauskaa? Kun siihen vihdoin alkaa teknisen ym. kehityksen myötä olla yhä useammalla mahdollisuus, eikä rutto vie puolta ikäluokasta, helppoa elämää aletaankin moralisoida?
En ole edellinen vastaaja, mutta tämä "iloton" vastaaja on jo maksanut kohtuullisen kokoisen asuntolainansa pois ja kasvattanut lapsensa aikuisiksi. Elämä on ollut koko ajan hauskaa, ei lapset tai asuntolaina hauskuutta elämästä poista. Eri asia tietenkin jos koko elämä pyörii vain oman navan ympärillä. Onko sekään loppujen lopuksi vuosikymmenten ajan niin hauskaa? ;)
Ja ketkäs ne olettaa, että maailmankaikkeus pyörii lapsiperheen ja heidän navan ympärillä? Oletetaan ilman muuta, että muu maailma sopeuttaa itsensä heidän tarpeisiin. Naapuri ei tee remonttia vauvan tai taaperon nukkuma-aikaan, yhteiskunta ja yritykset tarjoavat monenmoisia etuja (jotka eivät ikinä ole riittäviä), lapsettomat ystävät sopeuttavat menonsa ja elämäntapansa sopimaan vauvaperheen rytmeihin tai ovat huonoja ystäviä, kaikenlaiset tapahtumat on järjestettävä lasten ehdoilla, esimerkiksi juhlien tarjoilu on huono, jos sieltä ei löydy juuri meidän kolmevuotiaan lempiruokaa. Töihin paluun jälkeen pitäisi olla itsestään selvää, että muut ilman mitään nenän nyrpistelyjä joustavat lapsiperheen tarpeiden takia (lapsiperheellisen pitää aina saada haluamansa loma-ajat, juhlapyhät vapaaksi jne. Työkaverit eivät saa huokailla lapsellisen jatkuville poissaoloille vaan riemumielin tehdä kahden työt, koska lapsellisen lapsella on nuhaa jne.) Lapsia pitää ymmärtää ja ymmärtää, että lapset käyttäytyvät kuten lapset ja silti heillä on oikeus olla mukana siellä missä muutkin.
Tällaisia ongelmia ei synny kun asuu ok-talossa, osaa olla joustava ja kaikki kaverit olivat samaan aikaan samassa elämäntilanteessa eli lapsiperheellisiä Mukavia aikoja, kaiholla muistelen! Nyt onkin sitten aikaa itselle niin paljon kuin sielu sietää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perheen perustaminen kuulostaa minusta melkein kirosanalta
Niin. Onhan se aikuistuminen, vakiintuminen ja vastuullisuus vaikeampaa kuin huoleton omaan napaan tuijottelu.
Siellä taas yksi iloton, joka on ottanut sen ylisuuren asuntolainan ja perustanut sen perheen parikymppisenä yrittää sammutta valoja meidän leikkihuoneesta. :D
Eivätkö ihmiset ole kautta historian pyrkineet siihen, että elämä olisi hauskaa? Kun siihen vihdoin alkaa teknisen ym. kehityksen myötä olla yhä useammalla mahdollisuus, eikä rutto vie puolta ikäluokasta, helppoa elämää aletaankin moralisoida?
En ole edellinen vastaaja, mutta tämä "iloton" vastaaja on jo maksanut kohtuullisen kokoisen asuntolainansa pois ja kasvattanut lapsensa aikuisiksi. Elämä on ollut koko ajan hauskaa, ei lapset tai asuntolaina hauskuutta elämästä poista. Eri asia tietenkin jos koko elämä pyörii vain oman navan ympärillä. Onko sekään loppujen lopuksi vuosikymmenten ajan niin hauskaa? ;)
Ja ketkäs ne olettaa, että maailmankaikkeus pyörii lapsiperheen ja heidän navan ympärillä? Oletetaan ilman muuta, että muu maailma sopeuttaa itsensä heidän tarpeisiin. Naapuri ei tee remonttia vauvan tai taaperon nukkuma-aikaan, yhteiskunta ja yritykset tarjoavat monenmoisia etuja (jotka eivät ikinä ole riittäviä), lapsettomat ystävät sopeuttavat menonsa ja elämäntapansa sopimaan vauvaperheen rytmeihin tai ovat huonoja ystäviä, kaikenlaiset tapahtumat on järjestettävä lasten ehdoilla, esimerkiksi juhlien tarjoilu on huono, jos sieltä ei löydy juuri meidän kolmevuotiaan lempiruokaa. Töihin paluun jälkeen pitäisi olla itsestään selvää, että muut ilman mitään nenän nyrpistelyjä joustavat lapsiperheen tarpeiden takia (lapsiperheellisen pitää aina saada haluamansa loma-ajat, juhlapyhät vapaaksi jne. Työkaverit eivät saa huokailla lapsellisen jatkuville poissaoloille vaan riemumielin tehdä kahden työt, koska lapsellisen lapsella on nuhaa jne.) Lapsia pitää ymmärtää ja ymmärtää, että lapset käyttäytyvät kuten lapset ja silti heillä on oikeus olla mukana siellä missä muutkin.
Tällaisia ongelmia ei synny kun asuu ok-talossa, osaa olla joustava ja kaikki kaverit olivat samaan aikaan samassa elämäntilanteessa eli lapsiperheellisiä Mukavia aikoja, kaiholla muistelen! Nyt onkin sitten aikaa itselle niin paljon kuin sielu sietää.
Siellä se elämä pyörii oman navan ympärillä kun samaan aikaan tavattoman monet järjestöt kaipaa epätoivoisesti esim. tukihenkilöitä ja -perheitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perheen perustaminen kuulostaa minusta melkein kirosanalta
Niin. Onhan se aikuistuminen, vakiintuminen ja vastuullisuus vaikeampaa kuin huoleton omaan napaan tuijottelu.
Ajattelitko, että tällainen nelkiymppinen, lapseton ja eronnut sinkku on jotenkin vastuuton ja tuijottaa vain omaan napaansa? Lasten hankkiminen tekee ihmisestä vastuullinen ja muuten elämä on yhtä huoletonta omaan napaan tuijottelua?
Miten niin nykyään?
Kaikki eivät ole koskaan olleet mustasukkaisia. Mustasukkaisuus on psyykkinen häiriötila. Monilla on ollut ns. avoin avioliitto ennenkin, miesystävälläni ja hänen vaimollaan jo 30 vuotta.
Nuori polvi on tällä hetkellä parisuhteissaan keskimäärin konservatiivisempaa näissä asioissa kuin vanhempansa ja isovanhempansa. Se on ikävää ja johtunee mm. siitä, että teille ei kelpaa hormoniehkäisy vaan leikitte varmojen päivien kanssa. Tottahan se kiristää nuppia, jatkuva raskauden pelko.
Onneksi myös nuorissa on viisaita yksilöitä, jotka eivät mene hölmön massan mukana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perheen perustaminen kuulostaa minusta melkein kirosanalta
Niin. Onhan se aikuistuminen, vakiintuminen ja vastuullisuus vaikeampaa kuin huoleton omaan napaan tuijottelu.
Siellä taas yksi iloton, joka on ottanut sen ylisuuren asuntolainan ja perustanut sen perheen parikymppisenä yrittää sammutta valoja meidän leikkihuoneesta. :D
Eivätkö ihmiset ole kautta historian pyrkineet siihen, että elämä olisi hauskaa? Kun siihen vihdoin alkaa teknisen ym. kehityksen myötä olla yhä useammalla mahdollisuus, eikä rutto vie puolta ikäluokasta, helppoa elämää aletaankin moralisoida?
En ole edellinen vastaaja, mutta tämä "iloton" vastaaja on jo maksanut kohtuullisen kokoisen asuntolainansa pois ja kasvattanut lapsensa aikuisiksi. Elämä on ollut koko ajan hauskaa, ei lapset tai asuntolaina hauskuutta elämästä poista. Eri asia tietenkin jos koko elämä pyörii vain oman navan ympärillä. Onko sekään loppujen lopuksi vuosikymmenten ajan niin hauskaa? ;)
Ja ketkäs ne olettaa, että maailmankaikkeus pyörii lapsiperheen ja heidän navan ympärillä? Oletetaan ilman muuta, että muu maailma sopeuttaa itsensä heidän tarpeisiin. Naapuri ei tee remonttia vauvan tai taaperon nukkuma-aikaan, yhteiskunta ja yritykset tarjoavat monenmoisia etuja (jotka eivät ikinä ole riittäviä), lapsettomat ystävät sopeuttavat menonsa ja elämäntapansa sopimaan vauvaperheen rytmeihin tai ovat huonoja ystäviä, kaikenlaiset tapahtumat on järjestettävä lasten ehdoilla, esimerkiksi juhlien tarjoilu on huono, jos sieltä ei löydy juuri meidän kolmevuotiaan lempiruokaa. Töihin paluun jälkeen pitäisi olla itsestään selvää, että muut ilman mitään nenän nyrpistelyjä joustavat lapsiperheen tarpeiden takia (lapsiperheellisen pitää aina saada haluamansa loma-ajat, juhlapyhät vapaaksi jne. Työkaverit eivät saa huokailla lapsellisen jatkuville poissaoloille vaan riemumielin tehdä kahden työt, koska lapsellisen lapsella on nuhaa jne.) Lapsia pitää ymmärtää ja ymmärtää, että lapset käyttäytyvät kuten lapset ja silti heillä on oikeus olla mukana siellä missä muutkin.
Kuka hoitaa sinua vanhana ja sairaana kun makaat petiin sidottuna? Juurikin nämä inhoamasi lapset, ne samat jotka maksavat tulevan eläkkeesikin.
Alue: Aihe vapaa
Oma puolisoni ilmoitti jo tutustumisemme alkuaikana, että hän etsii loppuelämän suhdetta eikä jaksa mitään pelleilyjä. Olin täysin samalla mielellä liikkeellä. Olen edelleen ja niin on tietääkseni hänkin. En koe olevani millään tavalla löysässä hirressä, päinvastoin.