Miksi politiikka menee aina samalla tavalla?
Oppositio räksyttää ja lupailee kuut taivaalta, kansalaiset uskovat ja äänestävät oppositiota. Seuraavalla vaalikaudella uusi hallitus ei saakaan toteutettua lupaamaansa kuuta taivaalta, mutta uusi oppositio sitä vastoin tätä lupailee ja voittaa seuraavat vaalit... ja tätä rataa vaalikaudesta toiseen.
Kommentit (10)
Koska äänestäjät on idiootteja. Ihan kuin Keskusta* ihmeenomaisesti muuttuisi hyväksi puolueeksi vain siksi että se on ollut hetken pois hallituksesta. No ei muutu, samaa kakkaa se on siltikin.
Koska 50 % kansasta on keskimääräistä tyhmempiä.
Politiikka on teatteria. Julkisuudessa haukutaan ja arvostellaan toisia, mutta hallitukseen, mennään aina käsi kädessä. Puolueet eivät juuri eroa toisistaan. Demareita ja Kokoomusta ei erota toisistaan.
Mikä tällä hetkellä on "kuu taivaalta"?
Koska politiikka ei kannusta tekemään päätötöksiä pitkällä tähtäimellä. Tärkeintä on, että tulee valituksi ja saa neljässä vuodessa mahdollisimman paljon suhmuroitua itselleen ja kavereille.
Sellaista poliittista järjestelmää, joka kannustaisi pidempijänteiseen päätöksentekoon, en tässä osaa esittää.
Oletko ap kuullut poliittisesta muistista? Se on lyhyt. Todella lyhyt.Tuskin yhtä vaalikautta.
Meille opetettiin tämä koulussa. Ilmeisesti ei enää kuulu oppimäärään.
Politiikka on rikki. Oikeasti sen pitäisi olla yhteisten asioiden hoitamista ja yhteisen hyvän saavuttamista, ja kuinka tämä hyvä saavutetaan on sitten ideologinen kysymys. Mutta politiikka on mennyt (oikeammin aina ollutkin) vain omien intressiryhmien etujen ajamista muiden kustannuksella. Näillä on vissi ero.
Olisi kiinnostava nähdä, mitä tapahtuisi, jos ihmiset äänestäisivät Vihreät ja Vasemmistoliiton suurimmiksi. Nuo kolme suurta ja persut kun toimivat niin toisenlaisella logiikalla.
Vierailija kirjoitti:
Mikä tällä hetkellä on "kuu taivaalta"?
invaasion pysäyttäminen
Se puoluepoliittinen väri on aika näennäistä. Samat eliitti-sidokset kulissien takana kaikilla poliitikoilla.