Lue keskustelun säännöt.
Musertava osaamattomuuden tunne töissä
27.11.2018 |
Olen aloittanut uudessa työpaikassa n. kuukausi sitten. Olen aina kärsinyt ns. huijarisyndroomasta, eli en oikeasti usko että minusta on mihinkään, ja otan jokaisen virheen äärimmäisen raskaasti. Tämä taipumus on saanut minut vähättelemään itseäni erittäin raskaasti, siitä huolimatta että selvisin suht haastavista yliopisto-opinnoista ja pärjäsin kohtuullisesti muutamassa ensimmäisessä työpaikassani.
Nyt alkaa se raja tulla vastaan etten kestä enää tätä tunnetta. Jokainen työpäivä ahdistaa jo edellisenä iltana, ja on vaikea saada nukuttua kunnolla, kun olen niin varma siitä että töissä mietitään olisiko joku muu hakija sittenkin ollut parempi, miksen opi tehtäviäni nopeammin jne. Tuntuu että kyselen jatkuvasti tyhmiä, ja häpeän silmät päästäni kun olen muutamia kertoja kysynyt jotain minkä olisin tajunnut itsekin jos olisin esim. lukenut paremmin aiemmin aiheesta tekemäni muistiinpanot. Häpeän koko olemustani ja sitä, miten minusta huokuu epävarmuus. Häpeän sitä etten uskalla palavereissa vielä sanoa sanaakaan, sitä etten vielä edes muista kaikkien nimiä, ja sitä etten vain ole sellainen ammattilainen joka haluaisin olla. Voisinpa vain lopettaa työnteon tähän paikkaan!!
Kertokaa miten itsevarmuutta voisi saada lisää :'( Realistisesti ajatellen ymmärrän että ajan kanssa pitäisi helpottaa, ja tiedän etten varmastikaan ole tyhmä (keskitasoa jos jotain), mutta ei se vaan auta.
Kommentit (22)
Vierailija kirjoitti:
Työpaikkapsykologilla voisi olla näkökulmia.
Totta, mutta miten sellaiselle uskaltaisi mennä? En missään nimessä halua tietoihini sellaisia merkintöjä. Minun tuurillani kaikki tuollainen puraisee myöhemmin nilkkaan kuitenkin.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama, mutta meillä on se ero, etten välitä. Minulle on melkolailla sama mitä ovat työpaikalla minusta mieltä. Jos tekivät huonon päätöksen palkatessaan minut, niin omapa oli mokansa, eivätkä siis kovin kehuttavia osaajia ole itsekään, ainakaan rekrytoinnissa.
En välitä vaikka tulisi potkut koeajalla. Minulla nyt on määräaikainen jokatapauksessa, kun sijaistamani henkilö pamahti paksuksi (toivottavasti pitää mahdollisimman vähän hoitovapaita, että pääsen pois).
Minulla jatkuva tunne osaamattomuudesta lievenee oppiessani uudet työtehtävät. Yleensä pahin vaihe kestää sen 1-3 kk. En silti yliopistotutkinnon ja useamman vakityön saamisen jälkeen vain hae sellaisiin työtehtäviin, joissa tehtävät olisivat nykyistä vaativampia ja palkka parempi, koska tiedän ettei pääni kestä sitä jatkuvaa epäilystä.
Psykologin heiniä. Tässä ei ole sun osaamisesta tai älykkyysosamäärän puutteesta kyse. Alemmuuskompleksi, josta pääset yli vain tunnistamalla ongelman juuret ja tiedostamalla ne.
Pääsetkö työterveyden kautta psykologille? Kuulostaa hankalalta. Tunnistan kyllä, mistä puhut. Asiantuntijatehtävissä ammatillinen pätevyys karttuu pikkuhiljaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Psykologin heiniä. Tässä ei ole sun osaamisesta tai älykkyysosamäärän puutteesta kyse. Alemmuuskompleksi, josta pääset yli vain tunnistamalla ongelman juuret ja tiedostamalla ne.
Olen myös tullut siihen tulokseen että perimmäinen ongelmani ei ole älykkyyden määrä, vaan se henkinen muuri minkä olen ihan itse rakentanut menestymiseni tielle. Enkä tarkoita menestymisellä sitä että haluaisin olla esim. johtavassa asemassa; sitä tuskin kestäisin. Voisin jopa olla hyvä korkeammassakin asemassa, jos minulla vain olisi itsevarmuutta. Olen ehtinyt sen verran jo elämässä huomaamaan, että eivät ne isotkaan pomot aina ole superfiksuja - heillä on vain itsevarmuutta ja rohkeutta. Sitä mitä minulla ei ole. En kykene hyödyntämään kykyjäni täysin, sillä epäilys on niin suuri :( Kaiken aikaa takaraivossa on se ajatus että jos sittenkin olen suorastaan idioottimaisen tyhmä....
ap
Kun tarpeeksi monta kertaa mokaa, siihen tottuu. Huomaa, että ei taivas pudonnutkaan, eikä saanut edes potkuja. Oikeasti potkut tulevat yleensä aivan muista syistä kuin siksi, että ei olisi oppinut työtä tai olisi tehnyt jonkun jättimokan.
Älä vaadi itseltäsi niin paljon. Hyväksy se tosiasia, että et sinä ole täydellinen, eikä sinun tarvitsekaan olla!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla samoja fiiliksiä.
Aloitin uudessa työpaikassa reilu kuukausi sitten ja välillä epäilen haukanneeni liian ison palan.
Uusi työni on hyvin erilainen kuin edelliset työpaikkani ja onhan tässä opeteltavaa. Työhöni kuuluu myös tiimin vetäminen ja kuukauden ajan olen etsinyt paikkaani niin tiimissä kuin sen vetämisessäkin.
Perehdytys työhöni on ollut todella vähäistä ja lähes kaiken olen opetellut itse, ottanut selvää, kysynyt ja sitten mennyt ja tehnyt.
Olen päättänyt jo, että tyhmiä kysymyksiä ei vain ole ja jos joudun jotain päättämään ja joudunhan minä, päätän ja teen parhaan tietoni mukaan ja that's it.
Mutta kyllähän omat epäilykset, olematon perehdytys ja uusi rooli uudessa työssä vievät energiaa.
Luulen, että ajan kanssa helpottaa, enkä aio tästä itselleni loppuun palamista hankkia, vaan teen parhaani ja jos se ei riitä, niin ei riitä.
Tsemppiä Ap, luulen, että lähes kaikki kokevat samaa nykyajan työelämässä. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta huolehdi palautumisesta, tee kivoja asioita vapaa-ajalla ja rajaa työnteko töihin/työajalle niin paljon kuin mahdollista. Eräänä päivänä huomaat olevasi aidosti asiantuntija, kuin kotonasi työpaikalla ja mikään ei saa sinua töissä tolaltasi. Fake it till you make it ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tosi hyviä kommentteja tässä onkin jo tullut. Vaikka tämä ei ehkä lohduta, niin sanon silti: iän myötä ongelma poistuu, tai ainakin vähenee. Myös kannattaa palauttaa mieleen, mikä elämässä on oikeasti tärkeintä. Työ on tietysti tärkeää, mutta ei sentään mikään elämän ja kuoleman asia.
Ap: n kirjoittama juttu voisi olla minun kirjoittama.
Tuo tunne kalvaa minua edelleen 9kk:n uuden työn aloittamisen jälkeen.
Voimia menee häpeään ihan hirveästi. Olen jo uupumuksen partaalla.
Esimiehen kanssa oli juuri keskustelu ja sain palautteeksi erittäin kiitettävää työskentelyä.
Oletin, että hän vain sanoo noin kaikille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni vähän päinvastainen kokemus. Ehdin olla uudessa työssä pari kuukautta. Siihen saakka kaikki olivat käskeneet olla itselleen armollinen ja muistutelleet, että kyseiseen työhön menee noin vuosi perehtyä, ja senkin jälkeen vielä oppii jatkuvasti uutta. Ajattelin, että onpa ihanaa, kun on tällainen työpaikka, johon saa rehellisesti tulla oppimaan uutta, eikä tarvitse olla seppä syntyessään, kuten en vasta valmistuneena todellakaan ollutkaan. Kyselin rohkeasti kaikenlaista kokeneemmilta kollegoiltani oppiakseni. No tuon parin kuukauden jälkeen aloin kuitenkin saada palautetta, että kokeneemmat kollegat ovat väsyneitä kyselemiseeni ja perehtymistäni alettiin epäillä. Olisivat nyt odottaneet edes sen vuoden ajan, mitä ensin sanottiin perehtymisen kestävän. Tuon jälkeen jätin kyselyn minimiin, koska en oikeasti vaan enää uskaltanut kysellä keneltäkään mitään.
Mikä ihmeen musta merkki sä luulet että sulle laitetaan jos kerran pari käyt psykologilla juttelemassa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi miten pahoillani olen puolestasi, varmasti raskasta. Oon ihan varma että jos ikinä pääsen työelämään niin mulla tulee olemaan samoja ongelmia. Nyt opiskelen.
En tosiaan tiedä mikä auttaisi, ajattelumallien ja omakuvan purkaminen, joihin tarvitset ehkä työpsykologia tai terapiaa. Se on varmaa, että jotain on tehtävä, ettet muserru taakkasi alle. Tsemppiä!
Minulla sama. Iän myötä vähän helpottanut mutta välillä ahdistaa paljon. Virheitä mietin vuosikausia. Työ on sellaista että menee eteenpäin koko ajan, vaikeaa pitää itsensä ajan tasalla. Kärsin myös muutenkin alemmuuskompleksista ja huonosta itsetunnosta. Itseäni on auttanut se ajatus, että ei ole pakko kestää kuin yksi päivä kerrallaan. Olen miettinyt myös paljon ammatinvaihtoa mutta tutussa työssä ehkä kuitenkin helpompaa. Elämänfilosofiset pohdiskelut, mikä lopulta on tärkeää, ovat auttaneet. Suosittelen kyllä psykologia ja terapiaa, ei niistä mitään merkintöjä jää mitä työnantaja pääsisi katsomaan. Meditaatio on myös hyödyllistä sekä liikuntaharrastukset, antavat vastapainoa ja mielenrauhaa. Meitä on varmasti paljonkin tällaisia, ei vain näy päällepäin. Tsemppiä ja kaikkea hyvää!
Ei meditaatiota, ei tuo todellista mielenrauhaa.
Mulla menee aina väh vuosi ennenkun helpottaa
Akateemisissa ammateissa mokaaminen on ennemminkin yleistä kuin harvinaista. Isommat pomot mokailevat satojen miljoonien tai miljardienkin edestä. Pienemmät vähemmän.
Mokaamiseen voi suhtautua positiivisena oppimiskokemuksena. Mokaamisen kustannus on hinta oppimiselle.
Kun uudessa työpaikassa kyselee muutaman vuosen äärimmäisen tyhmiä ahkerasti, huomaakin pian olevansa se, jolta kysellään.
Suomalainen koulukulttuuri opettaa välttämään virheitä. Oikeasti niitä pitää tehdä. Jos ei tee virheitä, on se merkki siitä, ettei tee mitään, tai että ei ole kykyjään vastaavassa työssä.
Ota siis virheet iloisina vastaan parhaana mahdollisena oppimiskokemuksena.
Työpaikkapsykologilla voisi olla näkökulmia.