Ärsyttääkö, surettaako tai ahdistaako jokin asia? Autetaan tässä ketjussa
Autetaan niin paljon kuin voidaan, eli aika paljon.
Kommentit (36)
Se on ainakin selvä, että et ole huono äiti. Älä ota tosissasi kaikkia noita ulkoa tulevia ihanne-elämän vaatimuksia. Vauvavuosi on useimmille aika rankka. Salli itsesi olla myös väsynyt ja turhautunut. Riittää, kun olet riittävän hyvä äiti ja ok-ihminen.
Jos saat apua välillä vauvan hoitoon, se olisi tietysti hienoa. Joka tapauksessa, vuodet menevät nopeasti ja väsymyksestä huolimatta vauva-ajasta jää varmasti sinullekin jotain suloisia muistoja. Älä yritä liikaa.
Ihmiset eivät välitä minusta koska olen tylsä.
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset eivät välitä minusta koska olen tylsä.
Mutta onneksi meille tylsille on vauvapalsta. :)
Oikeasti, aika moni meistä on tylsä, ainakin joidenkin mielestä. Millä tavalla koet olevasi tylsä? Haluaisitko olla muuta?
Entä välitätkö sinä muista ihmisistä, vai ovatko he mielestäsi tylsiä?
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset eivät välitä minusta koska olen tylsä.
Mäkin olen, eikä musta juuri välitetä. Mutta mitäs olen tylsä, ei voi mitään. Koirat <3
Mielenterveysongelmat painavat, enkä oikein tiedä miten pitkään jaksan oman sisäisen myllerrykseni kanssa. Sekamuotoinen jakso menossa. Tällä hetkellä päivittäin koen useamman kerran hetken, että haluaisin hypätä junan alle. Ahdistaa, pelottaa ja itkettää. En kuitenkaan tee sitä, sillä tiedän olon helpottavan hetken päästä. Tällöin vointi muuttuu ylimaallisen euforikseksi ja energiseksi, voisin juosta vaikka maratonin. Sitten tällaisia hetkiä, että olo ihan ok, saattaa olla todella voipunut olo ja sellainen, etten ole varma olenko välttämättä olemassa ollenkaan. Ikään kuin leijuisin jossain muualla.
Apua olen hakenut jälleen kerran, en vain jaksa enää tätä rumbaa. Sairaus ei häviä vaikka haluaisinkin. En syö lääkkeitä enää, sillä ne tekevät sitten elämästä ihan täyttä tasapaksua harmaata sumua, joka ei ole ihmismäistä elämää. Silloin viimeistään riistäisin henkeni. Nyt on edes kaiken kurjuuden keskellä ajoittain hyviä ja onnellisia hetkiä.
Viime päivinä meinannut katkeruus vain pyrkiä pintaan. Miksen voi olla normaali? Miksen voi olla niin kuin muut? Tekisin mitä vain, että voisin vaihtaa päätä jonkun kanssa. Elää normaalia elämää.
Olen vielä tällä hetkellä töissä, mutta tätä menoa en enää kauaa..
Vierailija kirjoitti:
Mielenterveysongelmat painavat, enkä oikein tiedä miten pitkään jaksan oman sisäisen myllerrykseni kanssa. Sekamuotoinen jakso menossa. Tällä hetkellä päivittäin koen useamman kerran hetken, että haluaisin hypätä junan alle. Ahdistaa, pelottaa ja itkettää. En kuitenkaan tee sitä, sillä tiedän olon helpottavan hetken päästä. Tällöin vointi muuttuu ylimaallisen euforikseksi ja energiseksi, voisin juosta vaikka maratonin. Sitten tällaisia hetkiä, että olo ihan ok, saattaa olla todella voipunut olo ja sellainen, etten ole varma olenko välttämättä olemassa ollenkaan. Ikään kuin leijuisin jossain muualla.
Apua olen hakenut jälleen kerran, en vain jaksa enää tätä rumbaa. Sairaus ei häviä vaikka haluaisinkin. En syö lääkkeitä enää, sillä ne tekevät sitten elämästä ihan täyttä tasapaksua harmaata sumua, joka ei ole ihmismäistä elämää. Silloin viimeistään riistäisin henkeni. Nyt on edes kaiken kurjuuden keskellä ajoittain hyviä ja onnellisia hetkiä.
Viime päivinä meinannut katkeruus vain pyrkiä pintaan. Miksen voi olla normaali? Miksen voi olla niin kuin muut? Tekisin mitä vain, että voisin vaihtaa päätä jonkun kanssa. Elää normaalia elämää.
Olen vielä tällä hetkellä töissä, mutta tätä menoa en enää kauaa..
Luulen, että kannattaa kuunnella kuitenkin lääkriä siinä lääkitysasiassa.
Olen kovin yksinäinen. Asun pienellä paikkakunnalla, en käy töissä, eli todella vaikea edes tutustua ylipäätään kehenkään. En tiedä, miten jaksan talven yli.
Fyysinen terveys alkanut reistailla myös. Yritän olla aktiivinen, mutta aamut ja illat on tosi ankeita.
Ahdistaa kun on psykiatrille laskuja pystyssä enkä pysty niitä maksamaan...
Vierailija kirjoitti:
Olen kovin yksinäinen. Asun pienellä paikkakunnalla, en käy töissä, eli todella vaikea edes tutustua ylipäätään kehenkään. En tiedä, miten jaksan talven yli.
Fyysinen terveys alkanut reistailla myös. Yritän olla aktiivinen, mutta aamut ja illat on tosi ankeita.
Muuta pois. Ala jo iloinen valmistelu, saat virkistävää tekemistä pimeisiin talvikuukausiin.
Menen huomenna lääkäriin rinnassa olevan patin takia. Rinnat on muutenkin pahkuraiset ja pelkään pahinta. Itkettää ja ahdistaa. Eikä tämä edes ole eka kerta kun nämä epäilykset vaivaavat. Olen 27.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kovin yksinäinen. Asun pienellä paikkakunnalla, en käy töissä, eli todella vaikea edes tutustua ylipäätään kehenkään. En tiedä, miten jaksan talven yli.
Fyysinen terveys alkanut reistailla myös. Yritän olla aktiivinen, mutta aamut ja illat on tosi ankeita.Muuta pois. Ala jo iloinen valmistelu, saat virkistävää tekemistä pimeisiin talvikuukausiin.
Mökille ei niin vain löydy ostajaa.
Jo vuosia sitten pyrin pääsemään täältä pois, mutta kun ei kauppa käy.
Toinen asia on, mihin sitten menisin? Olen yksin ja vieras kaikkialla.
Vierailija kirjoitti:
Menen huomenna lääkäriin rinnassa olevan patin takia. Rinnat on muutenkin pahkuraiset ja pelkään pahinta. Itkettää ja ahdistaa. Eikä tämä edes ole eka kerta kun nämä epäilykset vaivaavat. Olen 27.
Todella epätodennäköistä, että kyse olisi mistään vakavasta. Välillä tuollaiset asiat tietenkin ahdistavat silti. Entä jos yrität rentoutua, teet hikijumpan, lähdet reippaalle iltakävelylle, kuuntelet parasta musiikkia.
Se on aina varmaa, että murehtiminen etukäteen ei tee elämää paremmaksi. Olet ihanassa, elävässä iässä. Uskon, että kaikki menee hyvin. Tule huomenna kertomaan se meillekin.
Huomaan itsekin olevani niin ikävä että mua ei siedetä. Siitä saa ärähdyksiä ja karttelua. Syynä on masennus, jonka vallassa ihminen on negatiivinen.
En jaksa esittää pos. enkä vissiin nyt osaakaan, kun mieli on musta.
Joten en lähde pilaamaan tän enempää mainettani. Loput tutut saa elää harhassa että olen entinen iloinen itseni.
Pysyn piilossa ja tulen esiin vasta kun.jos toivun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kovin yksinäinen. Asun pienellä paikkakunnalla, en käy töissä, eli todella vaikea edes tutustua ylipäätään kehenkään. En tiedä, miten jaksan talven yli.
Fyysinen terveys alkanut reistailla myös. Yritän olla aktiivinen, mutta aamut ja illat on tosi ankeita.Muuta pois. Ala jo iloinen valmistelu, saat virkistävää tekemistä pimeisiin talvikuukausiin.
Mökille ei niin vain löydy ostajaa.
Jo vuosia sitten pyrin pääsemään täältä pois, mutta kun ei kauppa käy.
Toinen asia on, mihin sitten menisin? Olen yksin ja vieras kaikkialla.
Jos olet työnhakija, suosittelen pääkaupunkiseutua. Jos et ole kovin vaativa, voisit saada helpostikin jonkinlaisen vuokra-asunnon alkuun.
Eikö sitä mökkiä saa myytyä vaikka liian halvalla? Olisit vapaa lähtemään. Suuremmissa kaupungeissa löytyy kaikenlaista tekemistä meille yksinäisillekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menen huomenna lääkäriin rinnassa olevan patin takia. Rinnat on muutenkin pahkuraiset ja pelkään pahinta. Itkettää ja ahdistaa. Eikä tämä edes ole eka kerta kun nämä epäilykset vaivaavat. Olen 27.
Todella epätodennäköistä, että kyse olisi mistään vakavasta. Välillä tuollaiset asiat tietenkin ahdistavat silti. Entä jos yrität rentoutua, teet hikijumpan, lähdet reippaalle iltakävelylle, kuuntelet parasta musiikkia.
Se on aina varmaa, että murehtiminen etukäteen ei tee elämää paremmaksi. Olet ihanassa, elävässä iässä. Uskon, että kaikki menee hyvin. Tule huomenna kertomaan se meillekin.
Uskon, että tiedän, miltä sinusta tuntuu. Minullakin tutkittiin pattia muutamia vuosia sitten ja mitään ei löytynyt. Tai siis rintarauhaskudos "möykkyisempää" toisessa rinnassa. En muista enää lääkärin sanoja. Huomenna se on ohi ja äärimmäisen epätodennäköistä, että kyse olisi mistään vakavasta.
Vierailija kirjoitti:
Huomaan itsekin olevani niin ikävä että mua ei siedetä. Siitä saa ärähdyksiä ja karttelua. Syynä on masennus, jonka vallassa ihminen on negatiivinen.
En jaksa esittää pos. enkä vissiin nyt osaakaan, kun mieli on musta.
Joten en lähde pilaamaan tän enempää mainettani. Loput tutut saa elää harhassa että olen entinen iloinen itseni.
Pysyn piilossa ja tulen esiin vasta kun.jos toivun.
Entä jos kokeilet pieniä kontakteja vieraisiin ihmisiin. Ihan vain pientä keskustelua hedelmöosastolla kaupassa tai neuvon kysymistä satunnaiselta ihmiseltä vaikka kirjastossa. Satunnaisista ihmisistä saa monesti helpommin iloa kuin tutuista. Ja ilahduttaisit myös muita. Useimmat piristyvät, kun heihin otetaan keveitä kontakteja.
Minulta löytyi ekassa raskausultrassa kysta ja olen hämmentynyt siitä, miten se voi sinne yht äkkiä ilmaantua, kun raskauden aikana ei ovuloi. Tätä ei minulle selitetty. Varhaisraskauden ultrassa kystaa ei ollut. Ahdistaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menen huomenna lääkäriin rinnassa olevan patin takia. Rinnat on muutenkin pahkuraiset ja pelkään pahinta. Itkettää ja ahdistaa. Eikä tämä edes ole eka kerta kun nämä epäilykset vaivaavat. Olen 27.
Todella epätodennäköistä, että kyse olisi mistään vakavasta. Välillä tuollaiset asiat tietenkin ahdistavat silti. Entä jos yrität rentoutua, teet hikijumpan, lähdet reippaalle iltakävelylle, kuuntelet parasta musiikkia.
Se on aina varmaa, että murehtiminen etukäteen ei tee elämää paremmaksi. Olet ihanassa, elävässä iässä. Uskon, että kaikki menee hyvin. Tule huomenna kertomaan se meillekin.
Uskon, että tiedän, miltä sinusta tuntuu. Minullakin tutkittiin pattia muutamia vuosia sitten ja mitään ei löytynyt. Tai siis rintarauhaskudos "möykkyisempää" toisessa rinnassa. En muista enää lääkärin sanoja. Huomenna se on ohi ja äärimmäisen epätodennäköistä, että kyse olisi mistään vakavasta.
Toivotaan ettei mitään huolestuttavaa löydy. Kiitos sanoistanne!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset eivät välitä minusta koska olen tylsä.
Mutta onneksi meille tylsille on vauvapalsta. :)
Oikeasti, aika moni meistä on tylsä, ainakin joidenkin mielestä. Millä tavalla koet olevasi tylsä? Haluaisitko olla muuta?
Entä välitätkö sinä muista ihmisistä, vai ovatko he mielestäsi tylsiä?
Kyllä muut ihmiset kiinnostavat, en muuta teekään kuin ajattelen muita ihmisiä koska minussa tai elämässäni ei ole mitään ajateltavaa.
Olen niin väsynyt vauvavuoden valvomisesta, että koen olevani yksivuotiaalleni huono äiti. En jaksa läheskään aina tehdä itse ruokaa, vaan ostan valmista. En jaksa ulkoilla joka päivä. Hermostun helposti. Unohtelen asioita. En ole koskaan ollut näin väsynyt, ja yöheräilyt ovat kaiken lisäksi alkaneet taas pahentua. Tahtoisin niin kovasti olla parempi äiti, mutta mulla on kertakaikkiaan tullut fyysinen kestokyky vastaan tässä valvomisessa enkä kaikille oireille mahda mitään. Rakastan lastani yli kaiken, hän ansaitsee parempaa.