Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Pian 2 vuotta lapseni kuolemasta
26.11.2018 |
Pian siis on kulunut 2 vuotta siitä, kun 16-vuotias tyttäreni päätyi tekemään itsemurhan. Koen kovasti syyllisyyttä asiasta, en tainnut ottaa tarpeeksi tosissaan hänen ahdistustaan. Olen miettinyt voiko ainoa syy tuolle lopulliselle päätökselle olla se, mitä jäähyväiskirjeessä luki. Tyttö kertoi, ettei jaksa enää jakaa huonettaan pikkusiskonsa kanssa. Sanoi, että se ettei hän pysty elää normaalia 16-vuotiaan, tai nuoren elämää, on ylitsepääsemätön este. Kertoi yrittäneensä jaksaa vielä muutaman vuoden, kunnes pääsisi lähtemään kotoa. Tyttö kertoi, että ahdistus yksityisyyden puutteesta oli niin suuri, että oli helpointa lähteä pois. Sanoi samalla, että helpottaa siskonsa elämää, jättämällä hänelle oman huoneen.
Mietin vain, että voiko tuo asia ainoana ajaa tuohon. Tytön elämä oli mielestäni erinomaista. Paljon kavereita, menestyi koulussa, mukava poikaystävä ja rakastavat vanhemmat ja sisko. Loistava tulevaisuus olisi ollut edessä.
Minua ahdistaa elää sen tuskan kanssa, että tein lapseni elämästä niin toivotonta, ettei hän jaksanu enää.
Kommentit (16)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllähän se rajulta kuulostaa että tuo olisi pääasiallinen syy, mutta itse olin hänen ikäisenään asunut jo hyvän aikaa ihan omillani, joten mikään jaettu huone ei olisi kyllä tullut kysymykseenkään! Harmi ettei hän majaillut peremman puutteessa sitten jollain ystävällään tai sen jätkäkaverinsa luona. Vai rajoitettiinko sitäkin?
Itsemurhaa tekevä ei usein ajattele kuolevansa, vaan pääsevänsä pakoon. Tyttäresi ei luultavasti ole niinkään miettinyt miten hän hukkaa tulevaisuutensa ja kaiken hyvän elämästään. On nekin asiat varmasti käyneet mielessä, mutta tuollaisia asiota miettivää ja yrittävävää ihmistä ei enää tuollaiset asiat lohduta.
Tyttäresi on enemmin miettinyt pääsevänsä pakoon tilannetta jolle ei löydä ratkaisua. Hän on uskonut ja tiennyt niin pääsevän eroon ahdistuksestaan ja epätoivoisuudestaan. Lopullisesti.
Voimia!
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän se rajulta kuulostaa että tuo olisi pääasiallinen syy, mutta itse olin hänen ikäisenään asunut jo hyvän aikaa ihan omillani, joten mikään jaettu huone ei olisi kyllä tullut kysymykseenkään! Harmi ettei hän majaillut peremman puutteessa sitten jollain ystävällään tai sen jätkäkaverinsa luona. Vai rajoitettiinko sitäkin?
Tyttö vietti paljon aikaa muualla, mutta sanoi vielä elossa ollessaan, ettei se ole sama asia kui oma huone. Emme rajoittaneet sitä. Myöhemmin olen huomannut, ettei tyttö enää viimeisenä kuukautenaat ollut oma itsensä, olin avuttomasti myöhässä. Kunnes kaikki olikin jo myöhäistä.
Ap
Ei kukaan riistä henkeään sen takia ettei ole omaa huonetta. Kyllä ne syyt ovat syvemmällä ja monimuotoisemmat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten me kukaan ollaan selvitty hengissä omasta nuoruudesta... Meitä oli neljä lasta ja ei kenelläkään omaa huonetta.
Vierailija kirjoitti:
Ei kukaan riistä henkeään sen takia ettei ole omaa huonetta. Kyllä ne syyt ovat syvemmällä ja monimuotoisemmat.
Huoneen jakaneena uskon, että joku voi hyvinkin riistää henkensä tuon takia. Itselläkään ei kaukana ollut, eikä mitään muita ongelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huh, rankkaa edes ajatella miten tuollaisesta pystyy lähimmäiset selviämään.
Pakko tuossa on kuitenkin olla muutakin, kun pelkästään se oman huoneen jakaminen.
Hei 16-vuotias isosisko, hieno stoori.
terveisin äitisi
ps. et saa omaa huonetta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmasti jokainen vanhempi, joka on menettänyt lapsensa, pohtii, että mitä olisi voinut tehdä toisin. Yritä päästä syyllisyyden tunteista. Uskon, että olet äitinä toiminut niin hyvin kuin mahdollista. 16-vuotias on kuitenkin teini-iässä ja he eivät usein ole kovin vakaita tunne-elämältään. Nuoret saattavat toimia hetken mielijohteesta, tapahtuneelle ei varmasti ole ollut vain yhtä syytä. Ehkä se on ollut pako sen hetken pahasta olosta. Uskon, että olet kuunnellut nuortasi, mutta aina ei voi tietää kuinka vahvasti nuori kokee jonkun asian.
Ehkä sinua helpottaisi, jos juttelisit asiasta, tunteistasi ja surustasi jonkun ammattilaisen kanssa. Samoin nuorempi sisarus, ettei hän vain ala syyttämään itseään tapahtuneesta. Ammatti-ihminen osaa käydä asiaa läpi ja varmasti siitä olisi apua surun ja ikävän kanssa elämiseen. Tuntuu jotenkin kurjalta antaa jotain toimintaohjeita, kun te elätte asian kanssa joka päivä.
Toivon sinulle ja koko perheellesi jaksamista. Voimia arkeen ja kaikkea hyvää teille!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän se rajulta kuulostaa että tuo olisi pääasiallinen syy, mutta itse olin hänen ikäisenään asunut jo hyvän aikaa ihan omillani, joten mikään jaettu huone ei olisi kyllä tullut kysymykseenkään! Harmi ettei hän majaillut peremman puutteessa sitten jollain ystävällään tai sen jätkäkaverinsa luona. Vai rajoitettiinko sitäkin?
Tyttö vietti paljon aikaa muualla, mutta sanoi vielä elossa ollessaan, ettei se ole sama asia kui oma huone. Emme rajoittaneet sitä. Myöhemmin olen huomannut, ettei tyttö enää viimeisenä kuukautenaat ollut oma itsensä, olin avuttomasti myöhässä. Kunnes kaikki olikin jo myöhäistä.
Ap
Voi ei :( kyllä siinä sitten on varmasti ollut paljon muutakin ongelmaa takana kuin yksityisyyden puute. Hänellä on kuitenkin ollut ns. pakopaikkoja missä oleilla, ne tai viimeistään kotoa karkaaminen yleensä laukaisee tilanteen jos kyse on vain suuresta palosta itsenäistyä. Ehkä se on ollut vain helpommin kerrottu syy hänen päätökselleen lähteä, kuin ne todelliset syyt. Voin vain kuvitella miten paljon jossittelua se herättää ja otan osaa menetykseenne
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sairasta pitää tuon ikäisiä lapsia samassa huoneessa! Joko isompi talo, tai vanhempien makkari toiselle.
Voi että, otan osaa. Ehkä se oli vertauskuva? Englanniksi huone on room, antaa kokonaan eri merkityksen. Mietin myös, että jos on taipumusta satuttaa itseään, mutta ei voi tehdä niin, jos ei ole yksityisyyttä, niin se varmaan myös vaikuttaa, ehkä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis täällä ihmiset tosissaan vastailevat osanottoja ja neuvoja viestiin joka kertoo että tytär tappoi itsensä koska joutui jakamaan huoneensa siskon kanssa?
No ihan järjetön trolli. Oikeasti. Kuka ei jaksa odottaa paria vuotta aikuisuuteen jolloin saa yksityisyyttä? Vaikka elää hyvää elämää muuten? Kaikkea te uskottekin.
Alue: Aihe vapaa
Itse huoneen jakaneena mietin usein itsemurhaa, tuo ahdistus mikä yksityisyyden puutteesta tuon ikäiselle tulee on käsittämätön, et uskokkaan niinkuin ei oma äitinikään. Sille on syynsä, miksi kotoa lähdön jälkeen ei ole äitini kuullut minusta mitään. Eikä tule kuulemaankaan.