Naapuri terrorisoi
Asun vanhassa kerrostalossa. Naapurini saivat lapsen ja vauvalla ilmeisesti koliikki. Vauvan sänky on suoraa sijoitettu makuuhuoneeni viereiselle seinälle. Kuten kaikki tietää vanhoissa taloissa on huono äänieristys. Vauva huutaa jatkuvaa syöttöä, tuntuu kuin se huutaisi minun makuuhuoneessani metelistä päätellen.
Sanoin ystävällisesti asiasta naapureille, että voisivatko siirtää sängyn paikkaa toiselle seinälle. Tämä ei käynyt ja muutenkin olivat ehdotuksestani närkästyneitä.
En jaksa tilannetta enää. Aina kun vauva "nukkuu" on siis hiljaa, laitan musiikin soimaan täysille. Ei mene kauaa kun vauva herää. Aion tehdä tätä jatkossakin, niin kauan että jotain muutosta tapahtuu. En tietenkään soita musiikkia hiljaisuuden aikaan.
Jos naapurini kun luet tämän niin tiedät että en lopeta musiikin soittamista, niin kauan kun sänky ei vaihda paikkaa!
Kommentit (151)
Jos mä olisin ap, niin olisin tarjonnut apua tälle äidille, esimerkiksi tarjoutunut viemään vauvan vaunulenkille tai vaikka puoli tuntia käynyt hoitamassa vauvaa, että äiti saa levätä edes hetken tai pääsee vaikka Alepaantuulettuun. Varmasti hirveä tilanne koliikkivauvan kanssa ja pienikin apu olisi varmasti tarpeen. En ymmärrä, että tuollaisessa tilanteessa naapuri vain painaa lisää maahaan. Ap:lle vielä sellainen vinkki, että osan se vauva huutaa varmaan vatsaansa ja osan nukkumattomuutaan, kun herät musiikilla. Eli vähän sahaan nyt omaa oksaa tuossa. Rauhaa ja rakkautta kuitenkin kaikille.
Minkä ihmeentakia kaikki jankuttaa siitä että vanhemmilla paljon suurempi meteli! No voi voi...oisko kannattanu miettiä ennenkä sen kersan hankki.
Kaikilla on helvetti ne samat säännöt. Se että sulla on pentu ei nosta sua jalustalle tai anna mitään etuoikeuksia. Kaikkien pitäisi saada elää rauhassa omassa kodissaan ilman melua. Minulta ei heru lapsen vanhemmille mitään sympatioita, enemmän sille ihmiselle joka joutuu kuunnella toisen huutoa.
Vierailija kirjoitti:

Onhan se totta ja realismia että desipelit on korkeammalla sielä kämpässä mistä meteli lähtee. Joten jos yhtään löytyy empatiaa runk kareilta niin tajuaa varmasti ihan maalaisjärjellä sen ettei se meteli niin kova ole seinän takana.
Ei kamalasti auta neuvoa että olisitte jättäneet lapset tekemättä jne. Ei se ole neuvo vaan avautuminen.
Lapsia kannattaa aina tehdä, koska se on luonnollista ja osa luonnon kiertokulkua. Kaikki eläimet lisääntyy.
Enemmän voisi miettiä korvienväliä niiltä että onko kaikki kotona kun ei luonto kutsu lisääntymään?
Pidän itse hyvin luonnottomana sellaista eläintä, joka ei lisäänny elämänsä aikana edes kerran.
Sairaudet on eriasia. Lapset on aina meluisia. Luonnotonta on mennä käskemään elävää olentoa olemaan kuin ruumis.
Kaikki tsemppi lapsiperheille ja koliikkivauvoille. Jos hihaton ex-linnakundi isä tulistuu niin ei nyrkillä kannata lyödä vaan läppäsee avokämmenellä sen hysteerisen naapurin tajuihinsa. Lyöminen ei auta mihinkään vaan ensin läpsäistään rauhalliseksi ja sitten keskustellaan asia selväksi.
Se on selvää että lapsiperheitä pitää tukea rahallisesti enemmän näinä päivinä. Tästä lähdetään ja naapurit voivat olla valittamatta, koska se vain lisää lapsiperheiden stressiä. Eli päät kiinni :)
Vierailija kirjoitti:
Minkä ihmeentakia kaikki jankuttaa siitä että vanhemmilla paljon suurempi meteli! No voi voi...oisko kannattanu miettiä ennenkä sen kersan hankki.
Kaikilla on helvetti ne samat säännöt. Se että sulla on pentu ei nosta sua jalustalle tai anna mitään etuoikeuksia. Kaikkien pitäisi saada elää rauhassa omassa kodissaan ilman melua. Minulta ei heru lapsen vanhemmille mitään sympatioita, enemmän sille ihmiselle joka joutuu kuunnella toisen huutoa.
Sä oot juuri sellainen ihminen jonka toleranssia pitää lisätä. Eli lisää siedätystä.
Tarvitset ympärillesi enemmän lapsiperheitä ja elämän ääniä.
Muussa tapauksessa kannattaa muuttaa ruumishuoneelle.
Vierailija kirjoitti:
Jos mä olisin ap, niin olisin tarjonnut apua tälle äidille, esimerkiksi tarjoutunut viemään vauvan vaunulenkille tai vaikka puoli tuntia käynyt hoitamassa vauvaa, että äiti saa levätä edes hetken tai pääsee vaikka Alepaantuulettuun. Varmasti hirveä tilanne koliikkivauvan kanssa ja pienikin apu olisi varmasti tarpeen. En ymmärrä, että tuollaisessa tilanteessa naapuri vain painaa lisää maahaan. Ap:lle vielä sellainen vinkki, että osan se vauva huutaa varmaan vatsaansa ja osan nukkumattomuutaan, kun herät musiikilla. Eli vähän sahaan nyt omaa oksaa tuossa. Rauhaa ja rakkautta kuitenkin kaikille.
Että oikein Alepaan tuulettuun! ='D Jos siinä on omat hermot riekaleina kun joutuu TOISEN vauvan takia valvomaan, niin ei ainakaan itselle tulisi mieleen mennä vielä sitä vauvaa paapomaan, että sen äiti (jonka pitäisi paapoa, tai sitten hakea apua) pääsisi Alepaan tuulettuun. Mieluummin lähden itse sinne Alepaan tuulettuun, jos nyt ei mitään muuta paikkaa mieleen tulisi.....
Vierailija kirjoitti:
Uittu mikä tollo tämä ap.
Ei vauva sinua kiusatakseen itke. Ja on ihan hänen vanhempiensa asia, mihin vauvansänky sijoitetaan.
Muuta muualle, inhottava tantta!
Eikö se madventuresin komeampi mies sanonut että suomalaiset ovat lapsivihamielistä kansaa kolumnissaan.
Ei ole muulla yhtä yrmeää väkeä pieniä lapsia kohtaan. Syntyvyyskin on alhainen koko maassa.
Se on sääli kun arvot on niin huonot. Aikoinaan Suomi oli konservatiivinen maa jossa lapsia ja erilaisia ikäryhmiä kunnioitettiin ja ymmärrettiin ne osana elämän kiertokulkua.
Meillähän ihmiset lähes hautautuukin kotiinsa yksinäisyyteen ja eläkkeet paukkuu tilille vielä vuosienkin poismenon jälkeen.
Lapsia kannattaa aina tehdä, koska se on luonnollista ja osa luonnon kiertokulkua. Kaikki eläimet lisääntyy.
Enemmän voisi miettiä korvienväliä niiltä että onko kaikki kotona kun ei luonto kutsu lisääntymään?
Pidän itse hyvin luonnottomana sellaista eläintä, joka ei lisäänny elämänsä aikana edes kerran.
Sairaudet on eriasia. Lapset on aina meluisia. Luonnotonta on mennä käskemään elävää olentoa olemaan kuin ruumis.
Kaikki tsemppi lapsiperheille ja koliikkivauvoille. Jos hihaton ex-linnakundi isä tulistuu niin ei nyrkillä kannata lyödä vaan läppäsee avokämmenellä sen hysteerisen naapurin tajuihinsa. Lyöminen ei auta mihinkään vaan ensin läpsäistään rauhalliseksi ja sitten keskustellaan asia selväksi.
Se on selvää että lapsiperheitä pitää tukea rahallisesti enemmän näinä päivinä. Tästä lähdetään ja naapurit voivat olla valittamatta, koska se vain lisää lapsiperheiden stressiä. Eli päät kiinni :)[/quote]
Ja taas tätä samaa paskaa! Lapsiperheet sitä ja lapsiperheet tätä. Onneks eduskunnassa on edes jotain tajuttu ja lapsiperheiltä on leikattu rahoja. Sinä elämänkoulun käynyt et onneksi sinne pääse vaikuttamaan :)
Et ymmärrä miksi ihmiset ei halua lisääntyä? En edes viitsi kertoa tai pitää luentoa sinulle asiasta, tuskinpa mitään ymmärtäisit.
Mitäpäs jos muutat vaikka lisääntymään johonki toiseen maahan, sielä maassa voi olla vaikka paremmat etuudet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ihmeentakia kaikki jankuttaa siitä että vanhemmilla paljon suurempi meteli! No voi voi...oisko kannattanu miettiä ennenkä sen kersan hankki.
Kaikilla on helvetti ne samat säännöt. Se että sulla on pentu ei nosta sua jalustalle tai anna mitään etuoikeuksia. Kaikkien pitäisi saada elää rauhassa omassa kodissaan ilman melua. Minulta ei heru lapsen vanhemmille mitään sympatioita, enemmän sille ihmiselle joka joutuu kuunnella toisen huutoa.Sä oot juuri sellainen ihminen jonka toleranssia pitää lisätä. Eli lisää siedätystä.
Tarvitset ympärillesi enemmän lapsiperheitä ja elämän ääniä.
Muussa tapauksessa kannattaa muuttaa ruumishuoneelle.
Luulen että koliikki vauvan perheen toleranssia pitää lisätä eli nupit kaakkoon. Niin paljon musiikkia ku stereoista lähtee 12h joka päivä.
Elämän ääniä tulee muustakin kun huutavista kakaroista.

Kyllä juuri noin. Ei meitä melu haittaa. Olemme tottuneet poppiin ja jytään. Olemme kaikkiruokaisia musiikin suhteen. Tykätään jammailla aamusta iltaan ja huudattaa lapsia taustalla.
Se on elämää. Siinähän soittelet ilmaista bilemusiikkia. Isäntä hakee kaljat niin kuunnellaan :D
Vierailija kirjoitti:
Typerää valvottaa lasta. Kiusaat lasta! Toi ei ainakaan auta sitä pientä lasta.
Jos vihaat lasta, niin muuta pois!
Ehkä häiriövauvan perhe voisi muuttaa pois. Kaikki ongelmathan ovat heistä lähtöisin...esim Siperiassa on paljon tilaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä. Vaikka lapsen itkulle ei välttämättä voi mitään, niin sängyn paikalle voi.
Jos kantava rakenne makuuhuoneesi vieressä, niin luuletko, että ne muut ohuemmat seinät saavat itkun kuulostamaan enkelikuorolta?
Meillä on vaan yksi yhteinen seinä makuuhuoneidemme välissä eli sängyn siirto auttaisi asiaa.
Heh heh.
Jos lapsi huutaa seinäsi takana niin se on yksi vi*tun hailee, huutaako se siinä 50 cm päästä sun seinästä vai hieman kauempana eli 200 cm päässä sun seinästä.
Molemmissa tapauksissa se vauva huutaa ja kovaa sekä yhtä kovaa se kuulu sun puolelle.
Nytkö olet ihan tämän takia metelöinyt senkin pienen ajan, kun vauva saa des hetken kivultaan (koliikki) nukkua.
Miten ihmiset on näin aivottomia.
Muuta pois, teet vauvalle palveluksen. Sinä voit muuttaa - vauva ei.
Lapsiperheet tulisi asuttaa samoihin vuokrataloihin missä saisivat nauttia toistensa elämisen äänistä ja seurasta. Samaa voisi soveltaa koiranomistajiin. Näin kaikki olisivat onnellisempia.

Kyllä jämpti on näin!
Ainakin meillä on naapurit muuttaneet suosiolla kun huomaavat ettei me reagoida heidän meteliin mitenkään kun koputtelevat ja valittavat lasten huutamisesta. Sanotaan aina että tunne on samalainen ja lapset ei kuuntele. Yleensä ollaan pyydetty sisään kertomaan lapsille että ei saa metelöidä ja sitten meno jatkuu.
Aina ne muuttaa lopulta ja me jäädään.
Hihaton specialisti on kyllä mainio.
Ostatteko hihattomia vai teettekö niin kuin meidän isäntä että repii halvoista t-paidoista hihat ja repii kauluksen leveämmäksi että mahtuu paitaan?
Meillä on myös kova meteli, kun lapset metelöi ja me vanhemmatkin ollaan sellaisia adhd-tapauksia ja säheltäjiä. Ei ole kukaan uskaltanut valittaa vielä ja metelöidään sydämen kyllyydestä.
Eletään tätä elämää täysiä.
Meitä voi kritisoida mutta meteli ei lopu :D Pyritään pitämään meteli siedettävänä.
Hirveästi ei ole aikaa ja energiaa veloja ajatella.
Vaihda itse sänkysi paikka itsekäs pikku p*ska.
Stay ouuu stay! kirjoitti:
Ainakin meillä on naapurit muuttaneet suosiolla kun huomaavat ettei me reagoida heidän meteliin mitenkään kun koputtelevat ja valittavat lasten huutamisesta. Sanotaan aina että tunne on samalainen ja lapset ei kuuntele. Yleensä ollaan pyydetty sisään kertomaan lapsille että ei saa metelöidä ja sitten meno jatkuu.
Aina ne muuttaa lopulta ja me jäädään.
Ehkäpä kohta se naapuri rupeaa myös metelöimään eikä teidän koputtelut ja muut huomautukset auta. Tapoja on monia ja lasten huutoakin kovempaa meteliä pystyy luomaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisihan sen sängyn siirtää naapurisovun merkiksi, mutta toisaalta en tiedä miten se vaikuttaisi äänen kuulumiseen seinän läpi. Äitinä en nimittäin voi uskoa, että vauvan annetaan itkeä yksin omassa sängyssään, vaan todennäköisemmin yritetään rauhoitella vaihdellen sylissä, vaunuissa, sitterissä tms. Ja jos näin ei jostain syystä ole, voisit hyvin tehdä lastensuojeluilmoituksen, jolloin kartoitetaan perheen tarve apuun.
Lapsi on vanhempien makuuhuoneessa, ei siis itke yksinään. Hyvä pointti muuten, miksi eivät voi viedä päiväs aikaan muuallekkin.
Voi sen viedä ihan yöaikaankin jonnekin muualle tai ainakin ulos. Ajaa vaikka autolla p*llurallia tai sitten vaan kävelee vaunujen kanssa. Miksi ihmeessä naapurienkin pitäisi valvoa yönsä jonkun randomvauvan koliikin/muuten vaan itkun ja huudon takia? Melkoisen itsekäs ajatusmaailma tällaisilla vanhemmilla.
No ei just voi viedä. Mies tokaisi että nappasee mieluummin valittavaa naapuria nekkuun kuin lähtee pakkaseen itkevän vauvan kanssa kävelemään vaunujen kanssa keskellä yötä.
Sen verran väsynyt mies että en kyllä menisi sille vittuilemaan.
Ootpa tyhmä ihminen ja miehes täys pässi. Toivottavasti lyökin jotain nekkuun ja joutuu pariks vuodeks linnaan ja maksaa kunnon korvaukset. Saat yksinäs hoitaa kakaraa tai sit sossut vie. Yksi ärsyttävä lapsiperhe vähemmän.
Haista huilu.
Sen verran väsynyt mies on että käski haistaa pitkät kissan ulosteet.
Hän sylkee päin näköä kommentillesi. Huomasin silmissä "vihan" pilkkeen. Hän oikeasti vihaa ihmisiä jotka vihaavat lapsia ja lapsiperheitä.
Sen verran jaksoi kommentoida. Lähti nyt suihkuun.
Täräyttikö mennessään nyrkillä kylpparin oveen ison nyrkin mentävän "holen"? Merkiksi että tässä on piste keskustelulle.
Hauska varmaan katsella siitä "holesta" isäntää, kun istuu isolla asiallaan.
Melukylä, kiljuset jne kirjoitti:
Hihaton specialisti on kyllä mainio.
Ostatteko hihattomia vai teettekö niin kuin meidän isäntä että repii halvoista t-paidoista hihat ja repii kauluksen leveämmäksi että mahtuu paitaan?
Meillä on myös kova meteli, kun lapset metelöi ja me vanhemmatkin ollaan sellaisia adhd-tapauksia ja säheltäjiä. Ei ole kukaan uskaltanut valittaa vielä ja metelöidään sydämen kyllyydestä.
Eletään tätä elämää täysiä.
Meitä voi kritisoida mutta meteli ei lopu :D Pyritään pitämään meteli siedettävänä.
Hirveästi ei ole aikaa ja energiaa veloja ajatella.
Toivottavasti moni valittaa teistä ja saatte häädön. Ihan vaan tiedoksi että kyllä se meteli loppuu kun lennätte kadulle. Hauska lukea näiden "hihattomien" junttien tekstejä. Luulette että voitte tehdä mitä vaan eikä kukaan uskalla sanoa mitään.
Kun häätölappu tulee ni eiköhän ajatusmaailma muutu!
Onko jehova vai allah se jumalasi=?
Joidenkin mielestä se on sama hirviö. Vihan jumala.
Raamattua kun joskus pyhäkoulussa luin niin aika inhoittava hirviö se on.