Amerikassa vauvan sisarukset saavat osallistua synnytykseen!

Vierailija kirjoitti:

Miksi synnytyksessä pitäisi kiljua? Ei itse synnytys satu yhtään, supistukset tuntuvat kipuna, mutta ei nyt sentään sellaisina, etteikö sitä hetkellistä kipua sietäisi. Itse seisoin seinään nojaten, kun supistus tuli ja mieheni hieroi selkää. Sitten juteltiin hetki ennen seuraavaa.

No kiva että sinulla oli helpommat supistukset ja kestit ne hiukan suuta viivaksi nipistäen. Kaikilla ei kuitenkaan niin ole. Minullakin on aika korkea kipukynnys, mutta silti kun supistus tuli, meinasi henki salpautua, en kuitenkaan huutanut, mutten "retostele" sillä, miten olen niin paljon parempi synnyttäjä kuin ne jotka huutavat supistuksista.

Vierailija kirjoitti:

Miksi synnytyksessä pitäisi kiljua? Ei itse synnytys satu yhtään, supistukset tuntuvat kipuna, mutta ei nyt sentään sellaisina, etteikö sitä hetkellistä kipua sietäisi. Itse seisoin seinään nojaten, kun supistus tuli ja mieheni hieroi selkää. Sitten juteltiin hetki ennen seuraavaa.

Mitä tahansa palstaa, kun lähtee lukemaan, synnytys on ollut helvetistä seuraava "olotila". Taitaa olla, että nämä hörhöt eivät ole lukeneet suomalaisten äitien synnytystarinoita. 

Synntyksessä on aina kipuja, enemmän tai vähemmän. Ja kipukynnys on ihmisillä erilainen. Jokatapauksessa lapsen tuominen siihen tilanteeseen, että äidillä on "hätä" ja kipuja, on täysin edesvastuutonta. Mutta kyllähän nämä hörhöäidit keksivät kaikennäköistä ollakseen uniikkeja lumihiutaleita....

Vierailija kirjoitti:

Oma mieheni traumatisoitui aikoinaan pahasti joutuessaan vierestä katsomaan ihan normaalisti mennyttä synnytystä. Toisen tuskan, huudon ja kärsimyksen katseleminen voi olla hyvin vaikeaa käsiteltävää jopa raavaalle miehelle, saati pienelle lapselle, olkoonkin, vaikka kyse on näinkin iloisesta ja luonnollisesta tapahtumasta kuin synnytys.

Näinpä, aikuinen sentään ymmärtää mitä tapahtuu ja miksi jne. Riippuu paljon ihmisestäkin, miten osaa käsitellä kaikkia tuntemuksiaan synnytyksessä, joitakin asiat jäävät kaihertamaan.

Oma mieheni sanoi, että hänellä oli vaikeaa synnytyksessä, kun ei voinut tehdä mitään kun minua sattui. Häntä jäi vaivaamaan synnytyksestä vain töykeä kätilö, samoin kuin minua. Sen enempää sitä ei silti vatvottu, koska synnytys meni muuten hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Miksi synnytyksessä pitäisi kiljua? Ei itse synnytys satu yhtään, supistukset tuntuvat kipuna, mutta ei nyt sentään sellaisina, etteikö sitä hetkellistä kipua sietäisi. Itse seisoin seinään nojaten, kun supistus tuli ja mieheni hieroi selkää. Sitten juteltiin hetki ennen seuraavaa.

Sulle on ihan uusi juttu että eri ihmisten synnytykset ovat aivan erilaisia? Ja samallakin ihmisellä voi olla hyvin erilaisia kokemuksia. Itselläni ensimmäinen (cytotecillä käynnistetty) synnytys oli niin helvettiä että toivoin pahimmassa tuskassa menettäväni tajuntani (epiduraalia ei voitu antaa, eikä mitään muutakaan ennen kuin olikin jo liian myöhäistä). En kyllä huutanut, mutta se johtui lamaannuttavasta kivusta jossa en kyennyt tekemään mitään kuin kouristelemaan sängyllä. Toinen synnytys taas oli kivulias sekin mutta siedettävä ja luonnollisesti etenevä.

Kardashianeja katsoessa ihmettelin kun miesystävän kaverit näyttivät olevan salissa kutsuttuina paikalle.

Siis mitä helv...?

Eivät ihan loppuun asti sentään kai olleet.. mutta porukkaa siellä silti riitti.

Synnytyksessä isät usein hermostuvat koska vaisto käskee heitä suojelemaan äitiä ja vauvaa, ja olemaan hyökkäysvalmiudessa. Äitikin on aggressiivinen ja äänekäs, ja hyvästä syystä. Synnytys on niin alkukantainen tapahtuma, että vanhempi saattaa kuitenkin kokea tilannetta todistavan lapsensakin uhkana, vaikka noissa kuvissa paistaa onni ja autuus. 

En ottaisi edes omaa äitiäni tukihenkilöksi, vaikka tietää mitä synnyttäminen on. 

Kauhea tuo kuva, jossa tuttisuinen taapero koettaa  lohduttaa kivuissa olevaa äitiä:(

Ja kuka haluaa synnytykseen valokuvaajan :D Okei onhan osa noista kuvista, siis ne missä ei näy verta eikä kuljumista (eikä lapsia), hyvin kauniitakin mutta miksi? En minä ainakaan haluaisi nähdä kuvia omasta syntymästäni ja imetyksistä. 

Ei mua kiinnosta ottaa mitään positiota tähän asiaan, mutta meillä oli kauan sitten uusseelantilainen vaihtari, joka oli maori, ja hän kertoi, että heidän kulttuurissaan synnytyksiin osallistuvat kynnelle kykenevät (muistaakseni) naispuoliset sukulaiset, myös lapset. Hän oli ollut kahden vanhemman siskonsa synnytyksissä mukana, ja hänestä se oli ihan normaalia eikä siinä ollut mitään järkyttävää tai kauheaa.

En IKINÄ ottais lasta synnytykseen, oli mulle ja miehelle niin traumaattinen kokemus niin mitäs se sit lapselle ois! Ihan älyvapaata touhua

Vierailija kirjoitti:

Kauhea tuo kuva, jossa tuttisuinen taapero koettaa  lohduttaa kivuissa olevaa äitiä:(

Mun vanhempi lapsi lohdutti mua, kun synnytys oli käynnissä ja mulla oli kovat kivut. En mä nyt tiedä, mitä kauheaa siinä sitten oli. Selitin kyllä, ettei ole mitään hätää, en ole sairas, mutta sattuu vain kovasti.

Olin melkein seitsemän kun pikkusiskoni syntyi olohuoneen lattialla. Pikkuveli oli viiden. Äiti kertoi hyvin rauhallisesti, että sairaalaan ei ehditä ja laittoi minut lankapuhelimeen juttelemaan hätäkeskuspäivystäjän kanssa. Viiden vanha pikkuveli ei löytänyt pyyhettä, mutta ketään ei haitannut, että toi suojaksi parhaan pellavaisen pöytäliinan. Sisko syntyi, oli ihan limainen ja punainen ja huuti. Ainoa vähän pelottava asia oli napanuora ja istukka kun me luultiin veljen kanssa, että ne on sen suolet tai jotakin, ei tajuttu, että lähtevät irti.

Ambulanssimiehillekin sanoin ovella, ettei niitä enää tarvita, homma on jo ohi. :D Päästiin me sitten niiden kyydillä sairaalaan kaikki.

Ei jäänyt yhtään mitään traumoja. Päinvastoin. Odotin omia synnytyksiäni täysin levollisin mielin ja ongelmitta ja lääkkeittä ovat kaikki menneetkin. En ole toivonut isompia lapsia mukaan, koska olen halunnut olla puolison kanssa kahdestaan. Mutta jos sellainen vaihtoehto olisi ja itse tahtoisivat, niin en kokemukseni vuoksi näe sille estettä.

Vierailija kirjoitti:

HUi sentään ja voi kauhistus.

Mitä jos vaikka kysytään niiltä sisaruksilta, että oliko se ihan kamalaa, ennen kuin päätetään niiden puolesta, eikös?

Enkä usko että yhtäkään lasta pakotetaan mukaan tilanteeseen, jossa lapsi ei tunne oloaan hyväksi. Eiköhän noilla lapsilla ole ollut täysi oikeus mennä toiseen huoneeseen , jos eivät ole halunneet olla läsnä.

Synnytys ON luonnollinen tapahtuma, kun sen antaa sellainen olla. Meillä se vaan on niin medikalisoitu, että on vaikea ymmärtää, että se voi myös tapahtua kaikessa rauhassa omassa kodissa ilman huutoa ja kirkumista, puudutteita lääkkeitä ja lääkäreitä. Joiden olemassaolo on vain hyvä asia, mutta ei todellakaan jokaisessa synnytyksessä välttämätön.

Ennen se tapahtuikin kotioloissa, yleensä saunassa ilman lääkkeittä ja medikalisointia. Lapsikuolleisuus olikin sitten toista luokkaa kuin nyt.

Vierailija kirjoitti:

Ei mua kiinnosta ottaa mitään positiota tähän asiaan, mutta meillä oli kauan sitten uusseelantilainen vaihtari, joka oli maori, ja hän kertoi, että heidän kulttuurissaan synnytyksiin osallistuvat kynnelle kykenevät (muistaakseni) naispuoliset sukulaiset, myös lapset. Hän oli ollut kahden vanhemman siskonsa synnytyksissä mukana, ja hänestä se oli ihan normaalia eikä siinä ollut mitään järkyttävää tai kauheaa.

Juurikin näin. Objektiivisesti ajatellen syntymä, kuolema, alastomuus, seksi tms. ei ole asioita, joita voisi laittaa kauheeta-ei kauheeta janalle. Kovin kovin kulttuurisidonnaisia juttuja.

Mä olen ollut siinä käsityksessä, että luonnollisesti elävissä/eläneissä heimoissa naiset yleensä synnyttivät toisten naisten, sisarusten ja tätien, ja ehkä poppamiehen tai - naisen läsnäollessa. Vähän epäilyttävää perustella tätä luonnollisuudella. Tietääkö joku?

Oma pikkusiskoni syntyi, kun olin viisi. En koe kyllä menettäneeni mitään tai traumatisoituneeni siitä, että en päässyt mukaan synnytykseen. Kävimme isän ja siskon kanssa jossain vaiheessa katsomassa vauvaa, kun synnytys oli ohi ja voivat hyvin.

up

Vierailija kirjoitti:

Mä olen ollut siinä käsityksessä, että luonnollisesti elävissä/eläneissä heimoissa naiset yleensä synnyttivät toisten naisten, sisarusten ja tätien, ja ehkä poppamiehen tai - naisen läsnäollessa. Vähän epäilyttävää perustella tätä luonnollisuudella. Tietääkö joku?

Oma pikkusiskoni syntyi, kun olin viisi. En koe kyllä menettäneeni mitään tai traumatisoituneeni siitä, että en päässyt mukaan synnytykseen. Kävimme isän ja siskon kanssa jossain vaiheessa katsomassa vauvaa, kun synnytys oli ohi ja voivat hyvin.

Luonnollisesti elävissä/eläneissä heimoissa on erilaiset tavat ja käytännöt, ei mitään yhtenäistä kulttuuria.

Vierailija kirjoitti:

Aivan sairasta. Nuo asiat kuuluvat aikuisille naiselle ja miehelle.

Kohta varmaan otetaan lapset katsomaan kun vanhemmat tekee lapsen.

Jotain rajaa.

Miten niin kohta?

Kyllä meidän perheessä on ollut tämä käytäntö jo pitkään.

Omat synnytykseni ovat olleet hiljaisia, rauhallisia ja kauniita tapahtumia, joissa veri ei ole roiskunut ympäriinsä. Ne ovat olleet upeita kokemuksia sekä minulle että miehelleni, ja niiden perusteella voisin kuvitella ottavani vanhempia lapsia mukaan synnytykseen. Tosin ihan sinne jalkoväliini en heitä haluaisi, se tuntuisi oudolta.

Mutta sitten taas täältä palstalta saa lukea sellaisia kauhukertomuksia, että niiden perusteella en ehkä kuitenkaan ottaisi lapsia mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Omat synnytykseni ovat olleet hiljaisia, rauhallisia ja kauniita tapahtumia, joissa veri ei ole roiskunut ympäriinsä. Ne ovat olleet upeita kokemuksia sekä minulle että miehelleni, ja niiden perusteella voisin kuvitella ottavani vanhempia lapsia mukaan synnytykseen. Tosin ihan sinne jalkoväliini en heitä haluaisi, se tuntuisi oudolta.

Sama kokemus. Minun synnytyksiini olisi hyvin voinut tulla mukaan isommat lapset tai vaikka joku synnytyspelkoinenkin traumoja saamatta. Niistä on näkynyt toki se, että työtä se synnytys vaatii, mutta ei todellakaan ole olleet mitään verta, tuskaa ja suolenpätkiä osastoa. Kaikki kolme ovat syntyneet kotona, kaksi nuorempaa veteen. Täällä se on varsin arvoneutraali ja tavanomainen tapa hoitaa synnytykset eikä mitään marginaalipuuhastelua.

Itse en kuitenkaan ole halunnut lapsia paikalle, kotona ovat olleet, mutta nukkumassa synnytysten ajan.