Heh, tässäpä on oikea naistenmies

Otsikko saattoi sisältää ripauksen sarkasmia.

Muistelen miten joskus 14-vuotiaana odotin ja elättelin toiveita tyttöystävän saamisesta. Kerroin sitten eräänä päivänä tunteistani eräälle tytölle ja hän päättikin kertoa koko koululle asiasta. Olisihan se pitänyt arvata... No sain osakseni pilkkaa ja muistutuksia siitä miten en kelpaa kenellekään. Olen ruma, tyhmä jne. Saattoivathan nuo pitää paikkaansakin, en vain itse osannut silloin ajatella niin. Seurauksena oli tietenkin itsetunnon romahtaminen ja usko siihen, että en todellakaan kelpaa. Parikymppisenä vielä yritin netistä löytää naista, mutta eihän siitä mitään tule. Tulee lähinnä pahamieli kun muisteleekaan.

Nykyään sitten olen 25-vuotias, kissless virgin, joka asustaa äitinsä nurkissa ja on luopunut toivosta löytää naisen. Ei ole ystäviä, ei töitä (sentään opiskelen). On ulkonäköpainetta, liiallista itsekriittisyyttä, itsesääliä, tiukkaa esinahkaa, ja ajoittaista masennusta. Onneksi on sentään harrastuksia joissa on ihan paska.

Eipä tässä oikein tiedä mitä tästä kaikesta oikein ajattelisi...