Lasten turha itku lääkärissä.

Reippaus on ihan humpuukia. Voisiko lääkärien koulutukseen lisätä hieman inhimillistä kohtaamista.

Vaikka provohan tuo eka oli,niin edeleen sitä törmää jos jonkinlaisiin lääkäreihin.

Mitä helvetin inhimillistä kohtaamista? Mitä inhimillistä siinä on, että lapsi sätkii niin paljon ettei esim. em toimenpiteet onnistu? Jätetäänkö sätkivät lapset hoitamatta - kärvistelkööt sitten kivuissaan jos eivät hoitoa halua. Vai ryhdytäänkö nukuttamaan lapset vastaanotolla kuten elukat?

Hei valehoitsu, meitä oikeita hoitajia ja lääkäreitä lapsen itku ei haittaa. Antaa itkeä jos itkettää, me yritämme lohduttaa ja hoitaa tilanteen siten että se olisi lapsellekin mahdollisimman mukava.

Kuinka monet aikuiset tai edes teinit itkee noissa tilanteissa? Niin, että suurin osa on reippaiksi kasvatettukki.

Meillä lapsi ei pelännyt yhtään korviin katsomista ja oli aina reipas lääkärissä. Kunnes yksi todella ylimielinen lääkäri sanoi lapselle katsovansa korvaan. Puhuikin sitten 5 minuuttia minun kanssani ja yhtäkkiä nappasi lasta korvasta kiinni. Katsoi ja puhalsi ilmaa. Lapsi säikähti yllätystä ja alkoi itkeä. Lääkäri ärähti 2 vuotiaalle lapselle rumasti.

Tuon tapahtuman jälkeen meni vuosia että lapsi pääsi lääkäripelostaan.

Onneksi kaikki muut lääkärin kohtaamiset on olleet normaaleja tai hyviä. Mutta yksikin kunnon säikytys teetti vanhemmilta pitkään töitä että päästiin tuosta lääkärin aiheuttamasta säikähdyksestä yli.

Ja yleenšä lääkärit ja hoitajat on kehuneet meidän lapsia kuinka reippaasti hommat hoidetaan lääkärissä (korvan putkitus pelkällä puudutuksella, verikokeet, magneettikuvaus jne).

Vierailija kirjoitti:

Mitä helvetin inhimillistä kohtaamista? Mitä inhimillistä siinä on, että lapsi sätkii niin paljon ettei esim. em toimenpiteet onnistu? Jätetäänkö sätkivät lapset hoitamatta - kärvistelkööt sitten kivuissaan jos eivät hoitoa halua. Vai ryhdytäänkö nukuttamaan lapset vastaanotolla kuten elukat?

Kyllähän se lapsikin vaistoaa tuon vihamielisyytesi :D

70-luvulla lapsena hammaslääkärissä porattiin, porattiin loputtomiin vaan vaikka sattui kuinka. Valtavia paikkoja poskihampaissa. En itkenyt koska ajattelin ettei saanut. En yhtään ihmettele lääkäripelkoja.

Mistä sikiää näitä ihmisiä, jotka eivät tajua lapsista yhtään mitään, vaikka ovat itsekin sellaisia olleet?

Jos ei siedä lapsia, niin on todennäköisesti omassa lapsuudessa jotain traumoja käsittelemättä ja ne pulpahtavat sitten alitajunnasta.

Joskus jouduin jonottamaan pitkään päivystysjonossa ja joku tanan idiootttikakara rääkyi koko sen ajan. Muutenkin ihan puolikuollut ja sietämätön olo ja joku apina huutaa kurkku suorana.

Ei kukaan itke ilman syytä.

Kerropa, kuinka se reippaaksi kasvattaminen sitten tapahtuu? Omista lapsistani vanhempi ei ole itkenyt lääkärissä koskaan, nuorempaa tietyt asiat pelottavat ja itkettävät, vaikka kuinka olen yrittänyt "kasvattaa".

Lapset on lapsia. Kärsivällisyyttä.