Mitä teillä isät tekee lasten kanssa?
Ja ihan rehellisesti..
Kun näyttäisi että meillä ei tee muihin verrattuna oikein mitään.
Kommentit (30)
Samaa kuin äitikin: kokkaa, siivoaa, pyykkää. Lukee, hellii, kuskaa harrastuksiin.
Sitten sellaista, mitä minä en tee: vie poikia uimahalliin ja kiipeilyhalliin. Ostaa urheiluvälineet. Saunoo. On leikannut kaikkien kynnet lapsesta saakka, minä en saa koskea kynsiin.
Samaa kuin mäkin. Leikkii, vie ulos, tekee ruokaa sen kanssa, lukee kirjoja, käy tapahtumissa ym.
Mun lapsellani ei ole isää, mutta en kyllä keksi mitään mitä en olisi itse tehnyt isäni siinä kuin äitinikin kanssa. Ja tämä oli jo 80-luvulla. Esim.Ulkoiltiin, käytiin kaupassa yhdessä ( oli parasta, kun pääsi kahdestaan) , kävimme reissussa niin koko perheenä kuin kahdestaan isäni kanssa, teimme ruokaa, yksi parhaita juttuja oli musiikkitietokilpailu mitä hän piti, vei myös urheilutapahtumiin ( tämä on meillä perinne edelleen, nyt kolmessa polvessa), kävimme uimahallissa, metsässä kävelyllä ja suunnistamassa, hän luki meille lapsille ja kertoi omasta lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Rakastan noita tarinoita edelleen.
Meillä on isä oikeasti nyt ottanut sen roolin että makaa sohvalla töiden jälkeen ja ärisee lapsille.
Ei ikinä leiki mitään, ei ikinä paini tai hassuttele mitään. Harrastuksiin kuljettaa napinan jälkeen, mutta ei ole niistä kiinnostunut tai jää niitä katsomaan.
Ei oikeastaan ulkoile lasten kanssa.
Toisaalta kasvatus asioissa ärähtää jotain todella lapsellista, jos lapset ei heti tottele.. Aivan kuin olisi yksi lapsista. "joo eihän mua tiätty tarvi totella" - ja painelee tupakille.
Olen jotenkin niin pettynyt. Pojat on äitinsä helmoissa ja tytär ei saa sitä rakkautta mitä Isältä minusta pitää saada.
Meillä miehellä on ollut vastuu arjen pyörittämisestä. Hoitanut lapset ja heidän neuvolat,koulut jne. Eli hän on pääasiassa hoitanut lapset. Silloin kun lapset oli vauvoja hoidettiin heidät yhdessä, yösyötöt jaettiin jne.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on isä oikeasti nyt ottanut sen roolin että makaa sohvalla töiden jälkeen ja ärisee lapsille.
Ei ikinä leiki mitään, ei ikinä paini tai hassuttele mitään. Harrastuksiin kuljettaa napinan jälkeen, mutta ei ole niistä kiinnostunut tai jää niitä katsomaan.
Ei oikeastaan ulkoile lasten kanssa.
Toisaalta kasvatus asioissa ärähtää jotain todella lapsellista, jos lapset ei heti tottele.. Aivan kuin olisi yksi lapsista. "joo eihän mua tiätty tarvi totella" - ja painelee tupakille.
Olen jotenkin niin pettynyt. Pojat on äitinsä helmoissa ja tytär ei saa sitä rakkautta mitä Isältä minusta pitää saada.
Ja tämä siis ap.
Juuri tuo mitä moni sanoo.. Hellii ja vie vaikka uimaan. Meillä minä joudun tekemään nuo kaikki. Perheen isää en viitsi pyydellä, koska tulee pyynnöistä vihaiseksi, ja se ei taas oikein ole mukavaa jos uimahalliinkin lähdetään kiukuttelemaan ja lapsen juttu menee pilalle.
Itse jätin tuollaisen "miehen". Ihan lapsen takia, itse tulen nimittäin myös sellaisesta perheestä jossa isä oli samanlainen, ja kärsin siitä edelleen. Ei lapsen maailma kestä sitä, että oma tärkeä isä ei välitä.
Mies on aina hoitanut aamut. Laittanut aamiaisen, pukenut lapset, vienyt päiväkotiin. Ja nyt katsoo, että kaikki on kunnossa, kun lapset lähtee kouluun.Ja toinen isän ja lasten oma juttu on tennis. Mulla ja lapsilla oma juttu on ollut kuoro ja soittaminen.
Muuten en huomaa mitään eroa lasten kanssa olemiseen. Edelleen meillä luetaan ääneen ennen nukkumaan menoa ja se on useimmin mies kuin minä.
Vie esikoista, teinityttöä, keikoille ja ostoksille. Kuopusta kuskaa harrastukseen ja talvisin käy meidän kolmen pojan kanssa pelaamassa jääkiekkoa ja vie kaikki 4 lasta laskettelemaan. On myös kiinnostunut heidän asioistaan ja juttelee paljon.
Meillä mies harrastaa erityisesti keskimmäisen kanssa (sama harrastus, tätä tarjottu myös muille lapsille).
Esikoisen ottaa mukaan moniin töihin kun tarvii kaveria traktori/auto hommiin.
Nuorimman kanssa katsoo telkkua pitäen kuopusta sylissä.
Toki mies korjaa lasten pyörät heidän kanssaan, laittaa ruokaa lapsille jos en ole paikalla, siivoaa lasten kanssa jos en ole paikalla. Mies myös lääkitsee lapset jos en ole paikalla.
Mies on osallistunut huomattavasti vähemmän lasten hoitoon kuin mikä mutta mies onkin ollut töissä ja minä kotona. Läsnäolessaakin mies on vähemmän mukana kuin minä. Toisaalta mies on kuitenkin tarvittaessa hoitanut kaikkia muita lasten asioita paitsi imetys ja kynsien leikkaus.
Lisäksi mies kuitenkin välillä liekkikin lasten kanssa kun nämä olivat pienempiä.
Eilen oikein havahuin kuinka lapset ovat minussa kiinni ja erityisesti nuorin. Olin pitkästä aikaa kaverilla käymässä ja kuopus lähetti monta wa kyselyä minulle saako saattaa kaveria, saako syödä sitä ja tätä jne. Lopulta vastasin jo että voi näitä asioita kysyä isältäkin joka oli kotona.
Kaikkea sitä, mitä takakireä tosikkoäiti ei tee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on isä oikeasti nyt ottanut sen roolin että makaa sohvalla töiden jälkeen ja ärisee lapsille.
Ei ikinä leiki mitään, ei ikinä paini tai hassuttele mitään. Harrastuksiin kuljettaa napinan jälkeen, mutta ei ole niistä kiinnostunut tai jää niitä katsomaan.
Ei oikeastaan ulkoile lasten kanssa.
Toisaalta kasvatus asioissa ärähtää jotain todella lapsellista, jos lapset ei heti tottele.. Aivan kuin olisi yksi lapsista. "joo eihän mua tiätty tarvi totella" - ja painelee tupakille.
Olen jotenkin niin pettynyt. Pojat on äitinsä helmoissa ja tytär ei saa sitä rakkautta mitä Isältä minusta pitää saada.Ja tämä siis ap.
Juuri tuo mitä moni sanoo.. Hellii ja vie vaikka uimaan. Meillä minä joudun tekemään nuo kaikki. Perheen isää en viitsi pyydellä, koska tulee pyynnöistä vihaiseksi, ja se ei taas oikein ole mukavaa jos uimahalliinkin lähdetään kiukuttelemaan ja lapsen juttu menee pilalle.
Tuollainen isäsuhde tietää tytölle huonoja mahdollisuuksia hyviin parisuhteisiin. Onko isä tästä viivalla?
Pojille sitten taas muuta.
Olet syystä huolissasi.
Nykyäiti haluaisi isän perinteiseen äidin rooliin kotiin vangiksi ja kun tämä ei tietenkään onnistu, niin erohan se siitä.
Ei, miehet ei ole velvoitettuja "vaihtamaan" perinteistä äidin paikkaa, vaikka nyt voimaantumispäissään kuinka niin haluttaisiin.
Sen takia miehet ei enää ala lapsia tekemäänkään.
Monen miehen tuttavapiirissä on liian monta varoittavaa esimerkkiä siitä, että miehen vaihtoehdot ovat kotiin alistuminen tai ero ja elarit.
Tarpeetonta riesaa kenelle vain.
Naiset.
Pitäkää tunkkinne.
Pidäpä nyt puhuttelu sille. Varsinkin jos teillä on tyttöjä. niin kysypä siltä että haluaako että teille tulee sitten 40-v. "poikaystävä" näytille kun isältä ei saanut huomiota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on isä oikeasti nyt ottanut sen roolin että makaa sohvalla töiden jälkeen ja ärisee lapsille.
Ei ikinä leiki mitään, ei ikinä paini tai hassuttele mitään. Harrastuksiin kuljettaa napinan jälkeen, mutta ei ole niistä kiinnostunut tai jää niitä katsomaan.
Ei oikeastaan ulkoile lasten kanssa.
Toisaalta kasvatus asioissa ärähtää jotain todella lapsellista, jos lapset ei heti tottele.. Aivan kuin olisi yksi lapsista. "joo eihän mua tiätty tarvi totella" - ja painelee tupakille.
Olen jotenkin niin pettynyt. Pojat on äitinsä helmoissa ja tytär ei saa sitä rakkautta mitä Isältä minusta pitää saada.Ja tämä siis ap.
Juuri tuo mitä moni sanoo.. Hellii ja vie vaikka uimaan. Meillä minä joudun tekemään nuo kaikki. Perheen isää en viitsi pyydellä, koska tulee pyynnöistä vihaiseksi, ja se ei taas oikein ole mukavaa jos uimahalliinkin lähdetään kiukuttelemaan ja lapsen juttu menee pilalle.
No millainen isä miehellä itsellään on? Kysy joskus rauhallisena hetkenä millaisia muistikuvia miehellä on vanhemmistaan lapsuudessaan. Kuuntele oikeasti ja koeta jatkaa keskustelua hyvässä hengessä. Jatka vaikka kysymällä mikä hänen mielestään oli parasta lapsuudessa jne. Voithan sitten kysyä jossakin kohden mitä luulet teidän lasten muistavan teistä myöhemmin jne. Voisit ehkä lopuksi ehdottaa että keksisitte jotain uutta yhteistä tekemistä perheelle ja mies voisi ehdottaa myös mitä kokeilisitte.
Minua haittasi aikanaan kun mies ei lukenut lapsillemme. Sitten tajusin että se oli miehelleni tosi ärsyttävää. Kuitenkin mies kävi mielllään lasten kanssa kirjastossa ja sitten minä luin niitä kirjoja lapsille. Mies kävi lasten kanssa uimahallissa joka oli minulle taas ei niin mieluista. Eli pääasia olisi että olisi ainakin jotain juttuja joita mies tekisi lasten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Meillä mies harrastaa erityisesti keskimmäisen kanssa (sama harrastus, tätä tarjottu myös muille lapsille).
Esikoisen ottaa mukaan moniin töihin kun tarvii kaveria traktori/auto hommiin.
Nuorimman kanssa katsoo telkkua pitäen kuopusta sylissä.
Toki mies korjaa lasten pyörät heidän kanssaan, laittaa ruokaa lapsille jos en ole paikalla, siivoaa lasten kanssa jos en ole paikalla. Mies myös lääkitsee lapset jos en ole paikalla.
Mies on osallistunut huomattavasti vähemmän lasten hoitoon kuin mikä mutta mies onkin ollut töissä ja minä kotona. Läsnäolessaakin mies on vähemmän mukana kuin minä. Toisaalta mies on kuitenkin tarvittaessa hoitanut kaikkia muita lasten asioita paitsi imetys ja kynsien leikkaus.
Lisäksi mies kuitenkin välillä liekkikin lasten kanssa kun nämä olivat pienempiä.
Eilen oikein havahuin kuinka lapset ovat minussa kiinni ja erityisesti nuorin. Olin pitkästä aikaa kaverilla käymässä ja kuopus lähetti monta wa kyselyä minulle saako saattaa kaveria, saako syödä sitä ja tätä jne. Lopulta vastasin jo että voi näitä asioita kysyä isältäkin joka oli kotona.
Tässä taas malliesimerkki siitä, mihin nykyinen perhevapaasysteemi voi johtaa. Mies "laittaa ruokaa lapsille jos en ole paikalla", ziisus. "Nuorimman kanssa katsoo telkkua".
No pitää vain todeta, että perheiden oma asia. Niinhän se aina silloin on, kun yritetään tehdä poliittisia päätöksiä tilanteen muuttamiseksi.
Meillä isä ulkoili sunnuntaisin lasten kanssa, kävivät läheisellä luontopolulla tms. Jutteli ja huolehti lapsista. Konttasi auto kädessä enemmän kuin äiti. Nykyään ne autoasiat (renkaitten ja jarrupalojen vaihto) yhdistää miesväkeä.
Nyt poika on jo isä ja lapsensa opettelee kävelemään. Tämä kävelemään opettelu yms. on isän hommaa. Samoin hän nukuttaa iltaisin, koska se äidin pusero tuoksuu niin kiinnostavalta, ettei malta nukkua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on isä oikeasti nyt ottanut sen roolin että makaa sohvalla töiden jälkeen ja ärisee lapsille.
Ei ikinä leiki mitään, ei ikinä paini tai hassuttele mitään. Harrastuksiin kuljettaa napinan jälkeen, mutta ei ole niistä kiinnostunut tai jää niitä katsomaan.
Ei oikeastaan ulkoile lasten kanssa.
Toisaalta kasvatus asioissa ärähtää jotain todella lapsellista, jos lapset ei heti tottele.. Aivan kuin olisi yksi lapsista. "joo eihän mua tiätty tarvi totella" - ja painelee tupakille.
Olen jotenkin niin pettynyt. Pojat on äitinsä helmoissa ja tytär ei saa sitä rakkautta mitä Isältä minusta pitää saada.Ja tämä siis ap.
Juuri tuo mitä moni sanoo.. Hellii ja vie vaikka uimaan. Meillä minä joudun tekemään nuo kaikki. Perheen isää en viitsi pyydellä, koska tulee pyynnöistä vihaiseksi, ja se ei taas oikein ole mukavaa jos uimahalliinkin lähdetään kiukuttelemaan ja lapsen juttu menee pilalle.Tuollainen isäsuhde tietää tytölle huonoja mahdollisuuksia hyviin parisuhteisiin. Onko isä tästä viivalla?
Pojille sitten taas muuta.
Olet syystä huolissasi.
Tämä on fakta. Itse olen kasvanut perheessä, jossa todella etäinen isä. Otti kontaktia vain silloin, kun raivostui jostakin. Äiti teki aina kaiken! Mitään suhdetta isään ei olen tänäpäivänäkään. Joskus ajauduin myös huonoihin parisuhteisiin, jossa minua kohdeltiin huonosti ja käytettiin hyväksi. Päätin jossain vaiheessa, etten IKINÄ tee lapsia miehen kanssa, joka muistuttaisi jotenkin omaa isääni. Onneksi nykyinen mieheni on aivan loistava ja rakastava aviomies ja isä!
Vierailija kirjoitti:
Nykyäiti haluaisi isän perinteiseen äidin rooliin kotiin vangiksi ja kun tämä ei tietenkään onnistu, niin erohan se siitä.
Ei, miehet ei ole velvoitettuja "vaihtamaan" perinteistä äidin paikkaa, vaikka nyt voimaantumispäissään kuinka niin haluttaisiin.
Sen takia miehet ei enää ala lapsia tekemäänkään.
Monen miehen tuttavapiirissä on liian monta varoittavaa esimerkkiä siitä, että miehen vaihtoehdot ovat kotiin alistuminen tai ero ja elarit.
Tarpeetonta riesaa kenelle vain.
Naiset.
Pitäkää tunkkinne.
Mulla on kolme poikaa, ja lasten isä on halunnut heidät kaikkineen, ei pelkkiä rusinoita pullasta. Yhdessä on hoidettu lapset ja nautittu heidän kasvamisensa seuraamisesta. Näin tuttavapiirissäkin. Joten olisikohan nyt kyse siitä, että sun tunkkisi ei kelpaa kellekään.
Meidän lapset on jo teinejä ja esikoinen on aikuinen, mutta edelleen iskä vie harrastuksiin nuorempia. Ottaa osaa niihin tarpeen mukaan, neuvoo ja opastaa. Esikoista hän auttaa arjessa, missä tämä nyt sattuu apua tarvitsemaan. Ihan normaalisti on arjessa mukana kuten minäkin.
Myös silloin, kun kakarat olivat pieniä, isä oli mukana kaikessa.