Lue keskustelun säännöt.
Mies haluaa toisen lapsen, minä en. Miten tässä käy?
21.11.2018 |
Meillä on yksi pieni lapsi, ja mies puhuu melkein joka päivä siitä, että hän haluaa toisenkin lapsen. Itse en halua, ensimmäinen raskauteni oli vaikea, synnytys oli vaikea ja siitä jäi vaurioita, jotka eivät ole vieläkään korjaantuneet eivätkä varmaan koskaan täysin korjaudu, aika vauvan kanssa oli liian rankkaa ja suurin osa vauvan hoitamisesta jäi minulle miehen töiden takia, imetys oli vaikeaa ja laittoi hormonini aivan sekaisin moneksi kuukaudeksi. Ennen perheen perustamista olin luullut, että haluan kaksi lasta, mutta ajatukseni ovat muuttuneet täysin tämän ensimmäisen lapsen myötä. En vain halua enää lisää lapsia, ja haluan että tämä ainokainen saa sen energian, mitä mitä minulla on jäljellä, en usko, että pystyisin jaksamaan kahden lapsen kanssa. Mies ei asiaa suostu ymmärtämään, koska hän haaveilee niin paljon toisesta lapsesta. Hän vakuuttelee minulle, että toinen raskaus saattaisi olla helppo, toinen synnytys saattaisi olla helppo, imetys saattaisi olla paljon helpompaa toisella kerralla jne. Voi tietenkin olla, mutta en silti vain halua enää lasta. Mies taas ei halua luopua tästä isoimmasta haaveestaan (monilapsinen perhe) tai ainakaan sen haaveen yrittämisestä (ymmärtää että takeita raskaaksitulosta ei ole vaikka menisi lapsettomuushoitoihin).
Onko joku ollut siinä tilanteessa, että itse haluaa toisen lapsen ja puoliso ei halua? Miten siinä kävi? Päädyitkö eroamaan, jotta löytäisit uuden kumppanin, joka suostuu tekemään kanssasi lisää lapsia? Vai jankkasitko niin kauan, että puolisosi taipui toteuttamaan haaveesi? Mietin, että miten tässä käy... Mies tietenkin voisi etsiä uuden naisen, jonka kanssa "tehdä" iso perhe, mutta toisaalta hänellä ei ole takeita siitäkään, että uusi nainen löytyisi tai uusi nainen haluaisi paljon lapsia tai onnistuisi tulemaan raskaaksi. Ja toisaalta mies ei ole mitenkään sanonut koskaan, että haluaisi erota minusta eikä meillä mene muuten mitenkään huonosti.
Kommentit (22)
Vierailija kirjoitti:
Onko adoptio vaihtoehto?
Tunnetko adoptiokäytäntöjä? Adoption saaminen ei ole helppoa, siinä menee monta vuotta, voi mennä viisikin vuotta ja se maksaa yllättävän paljon (koska pitää oleskella siellä adoptiolapsen kotimaassa jonkun aikaa jne). Ja koska minä en halua lisää lapsia, niin en usko, että saisimme adoptiolasta. Voisi suostua siihen, mutta en halua niin paljon kuin muut adoptiota haluavat, ja luulen, että siksi ne muut enemmän haluavat ohittaisivat meidät. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ikäsi ei pakota nopeisiin päätöksiin, anna asian hautua. Sano miehellesi kuitenkin suoraan, että et halua toista lasta (älä siis roikuta häntä lupaamalla että "ehkä mieleni muuttuu muutaman vuoden kuluttua"). Kumpaakaan ei pidä pakottaa hankkimaan lapsia, älä anna miehesi painostaa sinua siihen jos et halua.
Voi olla, että mielesi muuttuu kun esikoinen kasvaa ja saat enemmän energiaa. Tai sitten ei. Miehesi tekee tietysti omat päätöksensä, eli jääkö suhteeseenne vai ei. Yrittäkää iloita esikoisestanne.
Vierailija kirjoitti:
Jos ikäsi ei pakota nopeisiin päätöksiin, anna asian hautua. Sano miehellesi kuitenkin suoraan, että et halua toista lasta (älä siis roikuta häntä lupaamalla että "ehkä mieleni muuttuu muutaman vuoden kuluttua"). Kumpaakaan ei pidä pakottaa hankkimaan lapsia, älä anna miehesi painostaa sinua siihen jos et halua.
Voi olla, että mielesi muuttuu kun esikoinen kasvaa ja saat enemmän energiaa. Tai sitten ei. Miehesi tekee tietysti omat päätöksensä, eli jääkö suhteeseenne vai ei. Yrittäkää iloita esikoisestanne.
Olen sanonut hänelle, että en koskaan halua lisää lapsia. Hänen haave on kuitenkin niin suuri, että hän ei usko mitä sanon (kuvittelee että mieleni muuttuu mitä enemmän hän asiasta puhuu). En myöskään anna mieheni painostaa minua siihen, että tekisin lapsen vaikka en halua. Ymmärrän kyllä, että halu ja haave saada lapsi voi olla hyvin voimakas ja sellainen, että siihen ei järkipuhe tehoa. Siksi kyselen täältä niiden kokemuksia, jotka ovat itse haaveilleet suuresti lapsesta, mutta puoliso ei ole halunnut lasta. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko adoptio vaihtoehto?
Tunnetko adoptiokäytäntöjä? Adoption saaminen ei ole helppoa, siinä menee monta vuotta, voi mennä viisikin vuotta ja se maksaa yllättävän paljon (koska pitää oleskella siellä adoptiolapsen kotimaassa jonkun aikaa jne). Ja koska minä en halua lisää lapsia, niin en usko, että saisimme adoptiolasta. Voisi suostua siihen, mutta en halua niin paljon kuin muut adoptiota haluavat, ja luulen, että siksi ne muut enemmän haluavat ohittaisivat meidät. Ap
Tunnen. Sain kirjoituksestasi käsityksen, että pelkäät nimenomaan raskaana olemista, imettämistä jne. ja sen takia ehdotin adoptiota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko adoptio vaihtoehto?
Tunnetko adoptiokäytäntöjä? Adoption saaminen ei ole helppoa, siinä menee monta vuotta, voi mennä viisikin vuotta ja se maksaa yllättävän paljon (koska pitää oleskella siellä adoptiolapsen kotimaassa jonkun aikaa jne). Ja koska minä en halua lisää lapsia, niin en usko, että saisimme adoptiolasta. Voisi suostua siihen, mutta en halua niin paljon kuin muut adoptiota haluavat, ja luulen, että siksi ne muut enemmän haluavat ohittaisivat meidät. Ap
Tunnen. Sain kirjoituksestasi käsityksen, että pelkäät nimenomaan raskaana olemista, imettämistä jne. ja sen takia ehdotin adoptiota.
Sait osittain oikean käsityksen, mutta yritin kirjoituksessani kertoa myös, että minulla ei ole jaksamista kahteen lapseen ja siksikään en halua toista lasta. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä sama tilanne. Itse en halua enempää kuin tämän 3,5v:n mikä meillä nyt on. Mies on tasaisin väliajoin ehdottanut ja puhunut, perustellut ja suostutellut että tehtäisiin toinen. Hän haluaisin ison perheen. Tilaakin olisi ainakin kahdelle vielä. Muuten kyllä, ja mieheni on komea kuin karkki ja lapsesta tuli ihana, mutta eih.. en vain halua. Syitä on miljoona, näen itseni yhden lapsen äitinä. Raskaus oli maailman tylsintä aikaa.
Mies tietää kantani, ja saa vaihtaa naista jos sen oikeaksi kokee. On vasta 36 että vielä ehtisi.
Olen ollut. Me erottiin, en jaksanut miehen painostusta eikä hän viivyttelyäni. Avioiduttiin molemmat uudelleen, nykyinen aviomies on vela ja ex sai toivomansa suurperheen uuden vaimonsa kanssa, ja on nyt meidän yhteisen mukaan "done" lapsiin (teiniparvi).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olisin halunnut kolmannen lapsen, mieheni ei. Sopeuduin ajatukseen vähitelleen. Naisena vaikein hetki oli ehkä kun täytin 40, se tuntui iän puolesta sellaiselta loppulliselta rajapyykiltä mielessäni, ja se tunne että minusta ei tule enää uudelleen äitiä itketti. Toisaalta vauvahaaveesta luopuminen omassa mielessäni ja eräänlaisen surun läpikäyminen myös herätti ajatuksia siitä miten onnellinen olen meidän kahdesta olemassa olevasta lapsesta ja että ovat terveitä. En missään vaiheessa ajatellut erota, sen kolmannen lapsenhan olisin halunnut nykyisen mieheni kanssa enkä kenenkään muun.
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut. Me erottiin, en jaksanut miehen painostusta eikä hän viivyttelyäni. Avioiduttiin molemmat uudelleen, nykyinen aviomies on vela ja ex sai toivomansa suurperheen uuden vaimonsa kanssa, ja on nyt meidän yhteisen mukaan "done" lapsiin (teiniparvi).
Teillä kävi lopulta hyvin sitten. Minkä ikäinen mies oli kun erositte? Minun mieheni on 41 jo, joten hänellä ei tulisi olemaan ihan helppoa löytää uutta naista isoa perhettä varten. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut. Me erottiin, en jaksanut miehen painostusta eikä hän viivyttelyäni. Avioiduttiin molemmat uudelleen, nykyinen aviomies on vela ja ex sai toivomansa suurperheen uuden vaimonsa kanssa, ja on nyt meidän yhteisen mukaan "done" lapsiin (teiniparvi).
Teillä kävi lopulta hyvin sitten. Minkä ikäinen mies oli kun erositte? Minun mieheni on 41 jo, joten hänellä ei tulisi olemaan ihan helppoa löytää uutta naista isoa perhettä varten. Ap
27, minä vuoden nuorempi. Alun perin oltiin puhuttu yhdestä, hän muutti mielensä (erikoista sinänsä, lapsen hoito ei kuitenkaan erityisemmin napannut). Hyvissä väleissä ollaan oltu kaikki 15 vuotta. Tultiin molemmat siihen tulokseen, että kummankaan päätä ei voi näin isossa asiassa väkisin kääntää jommankumman katkeroitumatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut. Me erottiin, en jaksanut miehen painostusta eikä hän viivyttelyäni. Avioiduttiin molemmat uudelleen, nykyinen aviomies on vela ja ex sai toivomansa suurperheen uuden vaimonsa kanssa, ja on nyt meidän yhteisen mukaan "done" lapsiin (teiniparvi).
Teillä kävi lopulta hyvin sitten. Minkä ikäinen mies oli kun erositte? Minun mieheni on 41 jo, joten hänellä ei tulisi olemaan ihan helppoa löytää uutta naista isoa perhettä varten. Ap
27, minä vuoden nuorempi. Alun perin oltiin puhuttu yhdestä, hän muutti mielensä (erikoista sinänsä, lapsen hoito ei kuitenkaan erityisemmin napannut). Hyvissä väleissä ollaan oltu kaikki 15 vuotta. Tultiin molemmat siihen tulokseen, että kummankaan päätä ei voi näin isossa asiassa väkisin kääntää jommankumman katkeroitumatta.
Lisään vielä että exän uudella vaimolla on lapsia aiemmasta liitostaan, ja heillä yhteisiä pienempiä, jos tuo teiniparvi vaikuttaa hassulta. Meidän yhteinen on 19.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut. Me erottiin, en jaksanut miehen painostusta eikä hän viivyttelyäni. Avioiduttiin molemmat uudelleen, nykyinen aviomies on vela ja ex sai toivomansa suurperheen uuden vaimonsa kanssa, ja on nyt meidän yhteisen mukaan "done" lapsiin (teiniparvi).
Teillä kävi lopulta hyvin sitten. Minkä ikäinen mies oli kun erositte? Minun mieheni on 41 jo, joten hänellä ei tulisi olemaan ihan helppoa löytää uutta naista isoa perhettä varten. Ap
27, minä vuoden nuorempi. Alun perin oltiin puhuttu yhdestä, hän muutti mielensä (erikoista sinänsä, lapsen hoito ei kuitenkaan erityisemmin napannut). Hyvissä väleissä ollaan oltu kaikki 15 vuotta. Tultiin molemmat siihen tulokseen, että kummankaan päätä ei voi näin isossa asiassa väkisin kääntää jommankumman katkeroitumatta.
27-vuotias mies ehtii vielä hyvin etsiä itselleen naisen perheen perustamista varten, suuri osa miehistä kai alkaa haluamaan lapsia vasta yli kolmekymppisenä muutenkin.. Mutta 41-vuotiaalla se ei enää ole sama, pitäisi nimittäin löytää nuorempi nainen, koska ei kukaan varmaan heti seurustelun alussa ala lapsia tekemään eli kuitenkin olisi muutamia vuosia ennen kuin niitä lapsia edes tulisi. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut. Me erottiin, en jaksanut miehen painostusta eikä hän viivyttelyäni. Avioiduttiin molemmat uudelleen, nykyinen aviomies on vela ja ex sai toivomansa suurperheen uuden vaimonsa kanssa, ja on nyt meidän yhteisen mukaan "done" lapsiin (teiniparvi).
Teillä kävi lopulta hyvin sitten. Minkä ikäinen mies oli kun erositte? Minun mieheni on 41 jo, joten hänellä ei tulisi olemaan ihan helppoa löytää uutta naista isoa perhettä varten. Ap
27, minä vuoden nuorempi. Alun perin oltiin puhuttu yhdestä, hän muutti mielensä (erikoista sinänsä, lapsen hoito ei kuitenkaan erityisemmin napannut). Hyvissä väleissä ollaan oltu kaikki 15 vuotta. Tultiin molemmat siihen tulokseen, että kummankaan päätä ei voi näin isossa asiassa väkisin kääntää jommankumman katkeroitumatta.
Lisään vielä että exän uudella vaimolla on lapsia aiemmasta liitostaan, ja heillä yhteisiä pienempiä, jos tuo teiniparvi vaikuttaa
hassulta. Meidän yhteinen on 19.
"Heillä on myös" piti olla. Ehkä mä vaan lähden nyt töihin :p
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haluaako ap todella, että oma lapsi jää ilman sisarusta. Lapsi oppii asioiden jakamista, kun on toinenkin huomioitava. Kannattaisi mennä naistentautien erikoislääkärille ottamaan hänen arvionsa terveydentilasta. Meillä on kaksi lasta. Raskauden olivat hyvin erilaisia. Samoin lapset, joista jälkimmäisen hoito oli tosi helppoa. Olisiko mahdollista ottaa alkuun vähän kotiapua. Mielestäni kannattaa ajatella eri vaihtoehtoja mieluimmin kuin ottaa riski perheen hajoamisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut. Me erottiin, en jaksanut miehen painostusta eikä hän viivyttelyäni. Avioiduttiin molemmat uudelleen, nykyinen aviomies on vela ja ex sai toivomansa suurperheen uuden vaimonsa kanssa, ja on nyt meidän yhteisen mukaan "done" lapsiin (teiniparvi).
Teillä kävi lopulta hyvin sitten. Minkä ikäinen mies oli kun erositte? Minun mieheni on 41 jo, joten hänellä ei tulisi olemaan ihan helppoa löytää uutta naista isoa perhettä varten. Ap
27, minä vuoden nuorempi. Alun perin oltiin puhuttu yhdestä, hän muutti mielensä (erikoista sinänsä, lapsen hoito ei kuitenkaan erityisemmin napannut). Hyvissä väleissä ollaan oltu kaikki 15 vuotta. Tultiin molemmat siihen tulokseen, että kummankaan päätä ei voi näin isossa asiassa väkisin kääntää jommankumman katkeroitumatta.
Lisään vielä että exän uudella vaimolla on lapsia aiemmasta liitostaan, ja heillä yhteisiä pienempiä, jos tuo teiniparvi vaikuttaa hassulta. Meidän yhteinen on 19.
Exäsi siis sai mitä halusi, suurperheen, kun on teidän yhteinen, nyxän lapset hänen edellisestä liitosta ja vielä uusia lapsia nyxän kanssa. Ei se tainnut kuitenkaan olla ihan niin ihanaa mitä hän ennakkoon kuvitteli.. Ap
Vierailija kirjoitti:
Haluaako ap todella, että oma lapsi jää ilman sisarusta. Lapsi oppii asioiden jakamista, kun on toinenkin huomioitava. Kannattaisi mennä naistentautien erikoislääkärille ottamaan hänen arvionsa terveydentilasta. Meillä on kaksi lasta. Raskauden olivat hyvin erilaisia. Samoin lapset, joista jälkimmäisen hoito oli tosi helppoa. Olisiko mahdollista ottaa alkuun vähän kotiapua. Mielestäni kannattaa ajatella eri vaihtoehtoja mieluimmin kuin ottaa riski perheen hajoamisesta.
En halua enää lasta. Pelkkä sisaruksen olemassaolon ihanuus esikoisen näkökulmasta ei saa minulle aikaan halua saada lapsi. Tunnen syvää haluttomuutta saada enää yhtään lasta, syynä ei ole vain raskauden pelko vaan en vain halua. Ap
Vierailija kirjoitti:
Haluaako ap todella, että oma lapsi jää ilman sisarusta. Lapsi oppii asioiden jakamista, kun on toinenkin huomioitava. Kannattaisi mennä naistentautien erikoislääkärille ottamaan hänen arvionsa terveydentilasta. Meillä on kaksi lasta. Raskauden olivat hyvin erilaisia. Samoin lapset, joista jälkimmäisen hoito oli tosi helppoa. Olisiko mahdollista ottaa alkuun vähän kotiapua. Mielestäni kannattaa ajatella eri vaihtoehtoja mieluimmin kuin ottaa riski perheen hajoamisesta.
Jatkan vielä, että tavallaanhan riski perheen hajoamisesta on aina olemassa avioliitoissa, koska ei ole mitään takuita siitä, että toinen ei pettäisi, toinen rakastaisi ikuisesti jne. Teki niitä lapsia tai ei. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut. Me erottiin, en jaksanut miehen painostusta eikä hän viivyttelyäni. Avioiduttiin molemmat uudelleen, nykyinen aviomies on vela ja ex sai toivomansa suurperheen uuden vaimonsa kanssa, ja on nyt meidän yhteisen mukaan "done" lapsiin (teiniparvi).
Teillä kävi lopulta hyvin sitten. Minkä ikäinen mies oli kun erositte? Minun mieheni on 41 jo, joten hänellä ei tulisi olemaan ihan helppoa löytää uutta naista isoa perhettä varten. Ap
27, minä vuoden nuorempi. Alun perin oltiin puhuttu yhdestä, hän muutti mielensä (erikoista sinänsä, lapsen hoito ei kuitenkaan erityisemmin napannut). Hyvissä väleissä ollaan oltu kaikki 15 vuotta. Tultiin molemmat siihen tulokseen, että kummankaan päätä ei voi näin isossa asiassa väkisin kääntää jommankumman katkeroitumatta.
Lisään vielä että exän uudella vaimolla on lapsia aiemmasta liitostaan, ja heillä yhteisiä pienempiä, jos tuo teiniparvi vaikuttaa hassulta. Meidän yhteinen on 19.
Exäsi siis sai mitä halusi, suurperheen, kun on teidän yhteinen, nyxän lapset hänen edellisestä liitosta ja vielä uusia lapsia nyxän kanssa. Ei se tainnut kuitenkaan olla ihan niin ihanaa mitä hän ennakkoon kuvitteli.. Ap
:) Voi olla, toisaalta olen kuullut vain kerran tilitystä siitä, kuinka helpolla yhden lapsen kanssa pääsee (no jaa...). En varmaan ole otollinen yleisö.
Eikö asiaa voi lykätä parilla vuodella? En minäkään olisi jaksanut uutta vauvaa heti toisen perään.
Onko adoptio vaihtoehto?