Miten vauvan ja taaperon kanssa voi selviytyä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä aikoinaan oli vauva, kaksi- ja neljä-vuotiaat, olihan se aika härdelliä, mutta selvittiin, kun laitettiin selviämään. Aikaa tuosta jo 20 v, kaikki äitiä myöden vielä täysijärkisiä ja opiskelemassa tai työelämässä. Oltiinko ennen vahvempia?

Ennen oli helpompaa olla vanhempi. Vanhemmuudelle oli pienemmät vaatimukset. Ero on huomattava jo kymmenen vuoden takaiseen.

T. Teinien äiti

Mitkä vaatimukset? On omaa tyhmyyttä tehdä kaikki mitä kuka milloinkin "vaatii". Ruokaa, puhtaita vaatteita, läsnäoloa, vai viekö some kaiken ajan?

Yhteiskunnan vaatimukset hyvälle vanhemmuudelle. Lisänä sitten tietysti se että palvelut on heikentyneet huomattavasti. Eli ihan perusterveydenhoito, päivähoito jne.

etkö itse tiedä koska olet hyvä vanhempi? Esimerkkejä palveluiden heikentymisestä kiitos.

Ei se paljon riitä jos yhteiskunnalla on oma näkemys ja esim lastensuojelu perustuu siihen yhteiskunnan näkemykseen. Sitäpaitsi jos osaisit lukea niin näkisit että en kirjoita itsestäni vaan yleisesti.

Kaikki sosiaali- ja terveyspalvelut ovat heikentyneet. Esim neuvoloissa vaihdettu hoitajat kokemattomiin, halvempiin, käyntikerrat hatvennettu ja neuvolat keskitetty eli jo sellaiseen pääseminen on hankalampaa.

Päivähoidon taso romahtanut, paikkoja ei ole kaikille.

Lähihoitajien (jotka on juurikin on niitä joiden varassa se perushoito on) taso on romahtanut.

Ja niin edelleen.

Mun vastaus on: ei mitenkään. Siksi lapset 6 vuoden ikäerolla. Mutta jos tuollaiseen tilanteeseen olis vahingossa joutunut, niin sit ois ollut pakko laittaa isompi päiväkotiin.

Tämmöset ongelmat johtuu vain siitä että nykypäivän vanhemmat on itse pilalle passattuja, itse ei ole tarvinnut tehdä mitään ja jos jokin on hankalaa, se on tehty puolesta ettei vaan tule paha mieli ja stressi.

Sitten kun pitäisi itse jostain selvityä tai päättää, ollaan märisemässä miten on rankkaa

Kyllä taaperon on parempi olla kotona. Ei se päiväkodissakaan ole sen kummempaa, samalla tavalla ne siellä riehuu ja hoitajat toruu ja pahimmassa tapauksessa jokaisella hoitajalla on se 3-5 muutakin lasta vahdittavana. Yhtä kun viet vessaan (5-10min), niin loput on ”heitteillä” sen aikaa.

Vanhempien täytyy nyt vaan vähän saada arkeen rytmiä ja keinoja. Kaikkeen lähtemiseen liittyy tärkeimpänä se, että valmistaudutaan ajoissa ja todellakin ajoissa lähtöön. Taapero ymmärtää, että kohta lähdetään, vanhemmat pysyy rauhallisena, kun aikaa on reilusti ja kaikki saadaan puettua. Yritä kannustaa lasta itse pukemaan, apuna voi käyttää palomiesharjoitusta, kuvakortteja, kehumista ja esimerkkiä. Aikuinen pukee viimeisenä; ettei ole hiestä märkä lapsia pukiessa.

Siivoamisessa taapero osaa jo auttaa, oma rätti kouraan, osta hänelle vaikka leikki-imuri, jolla saa imuroida, pyykkiä osaa jo laittaa koneeseen ja painaa nappeja (opettele myös koneen lapsilukon käyttö), pyykkejä viikatessa taapero voi tehdä ”sukkapalapeliä”, eli etsiä sukille parit. Vauva kulkee kantoliinassa/repussa.

Ajoitus on toki kaikessa a ja o. Väsyneenä kukaan ei jaksa mitään. Selvät rytmit ja hyvät päiväunet kaikille. Kun taaperokin tietää, mitä on tulossa, hän sopeutuu helpommin. Jokainen päivä on rytmiltään samanlainen. Ulkoilkaa ainakin kerran päivässä.

Kotona oleminen vauvan ja muiden lasten kans on ollut oman elämän parasta aikaa <3. Oltiin tosi aktiivisia, kerhoiltiin paljon, tutustuttiin ihmisiin, käytiin kulttuuritilaisuuksissa, välillä oltiin mummolassa ”täysihoidossa”. Lapset oppi kotona perusasioita. Päiväkodista olen vielä varmistanut, ettei lapsille ole ollut tästä haittaa - ei suinkaan vaan päinvastoin. 4-vuotiaastakin sanottiin, että on parempi olla kotona kuin hoidossa. Toki tämähän varmaan riippuu aina miten kysyy, päiväkoti vastannee tukien vanhemman omaa mielipidettä ;)

Meillä taapero oli neljänä päivänä kuusituntia päivähoidossa, jossa oli aloittanut jo ennen kakkosen syntymää. Isänsä vei ja haki koska teki sellaista työtä että pystyi sen asian hoitamaan. Kodinhoidon jätin aika vähille, meni lähinnä tiskikoneella ja robotti-imurilla sekä kuivaavalla pesukoneella, Kerran viikkoon pyyhin pölyt ja wc:t ja keskilattiaa moppasin lähes joka päivä, robottimoppi olisi ollut ihan kiva. Varmaan kerran vuoteen siivottiin miehen kanssa koko talo kunnolla ja kerran vanhempani kävivät siivoamassa koko talon. Ei siihen ole mitään tarkempaa tapaa eikä suunnitelmaa vaan menee päivä kerrallaan lapsia ja omaa jaksamista kuunnellen ja apua pyytäen. Nyt kun olen töissä niin otan pari kertaa vuodessa siivoojan päiväksi ihan oman jaksamisen vuoksi. Edelleen robotti-imuroin ja -moppaan, pesemme pyykit ja ladomme astiat koneeseen ja koneesta pyyhimme pölyjä ja pesemme wc:t miehen kanssa mutta välillä pitää tosiaan tehdä perusteellisempi siivous tuulettamisineen ja kerralla joka paikka siistiksi siivoamisineen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä aikoinaan oli vauva, kaksi- ja neljä-vuotiaat, olihan se aika härdelliä, mutta selvittiin, kun laitettiin selviämään. Aikaa tuosta jo 20 v, kaikki äitiä myöden vielä täysijärkisiä ja opiskelemassa tai työelämässä. Oltiinko ennen vahvempia?

Ennen oli helpompaa olla vanhempi. Vanhemmuudelle oli pienemmät vaatimukset. Ero on huomattava jo kymmenen vuoden takaiseen.

T. Teinien äiti

Mitkä vaatimukset? On omaa tyhmyyttä tehdä kaikki mitä kuka milloinkin "vaatii". Ruokaa, puhtaita vaatteita, läsnäoloa, vai viekö some kaiken ajan?

Yhteiskunnan vaatimukset hyvälle vanhemmuudelle. Lisänä sitten tietysti se että palvelut on heikentyneet huomattavasti. Eli ihan perusterveydenhoito, päivähoito jne.

Ei ihme että vaatimukset kasvaa jos ei vanhemmat enää pärjää lastensa kanssa tai käytä maalaisjärkeä. Kyllä on onneton räpeltäjä jos pitää täällä kysellä miten hoitaa vauva ja taapero. Ehkä ap:lle ois pitänyt hankkia vaan pari nukkea niin voisi leikkiä niillä. Perkele että sieppaa, kaikki sitä onnistuukin lisääntymään

Tsempit. Kyllä se siitä jotenkin menee. Paikat mahdollisimman turvalliseksi. Lapsilukot kaappeihin yms. Jotkut lapset ovat mahdottoman aktiivisia. Rauhalliste laste vanhempien voi olla mahdoton ymmärtää, millaisia ikiliikkujia ja joka paikan tutkijoita toiset lapset ovat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä aikoinaan oli vauva, kaksi- ja neljä-vuotiaat, olihan se aika härdelliä, mutta selvittiin, kun laitettiin selviämään. Aikaa tuosta jo 20 v, kaikki äitiä myöden vielä täysijärkisiä ja opiskelemassa tai työelämässä. Oltiinko ennen vahvempia?

Ennen oli helpompaa olla vanhempi. Vanhemmuudelle oli pienemmät vaatimukset. Ero on huomattava jo kymmenen vuoden takaiseen.

T. Teinien äiti

Mitkä vaatimukset? On omaa tyhmyyttä tehdä kaikki mitä kuka milloinkin "vaatii". Ruokaa, puhtaita vaatteita, läsnäoloa, vai viekö some kaiken ajan?

Yhteiskunnan vaatimukset hyvälle vanhemmuudelle. Lisänä sitten tietysti se että palvelut on heikentyneet huomattavasti. Eli ihan perusterveydenhoito, päivähoito jne.

etkö itse tiedä koska olet hyvä vanhempi? Esimerkkejä palveluiden heikentymisestä kiitos.

Ei se paljon riitä jos yhteiskunnalla on oma näkemys ja esim lastensuojelu perustuu siihen yhteiskunnan näkemykseen. Sitäpaitsi jos osaisit lukea niin näkisit että en kirjoita itsestäni vaan yleisesti.

Kaikki sosiaali- ja terveyspalvelut ovat heikentyneet. Esim neuvoloissa vaihdettu hoitajat kokemattomiin, halvempiin, käyntikerrat hatvennettu ja neuvolat keskitetty eli jo sellaiseen pääseminen on hankalampaa.

Päivähoidon taso romahtanut, paikkoja ei ole kaikille.

Lähihoitajien (jotka on juurikin on niitä joiden varassa se perushoito on) taso on romahtanut.

Ja niin edelleen.

Mikä tämä yhteiskunnan näkemys sitten on? Oletko yleisestikkin sitä mieltä, että ennen oli paremmin? Kehotan todellakin ottamaan pään pois perseestä. Ei mikään ole niin helppoa kuin nykyään. Kaiken voi vielä hoitaa kotoakäsin. Vaunulenkillä voi vaikka kävellessä maksaa kuukauden laskut ja tilata vaikka kauppakassin kotiovelle, jos ei sitä jaksa kantaa. Myös vaatteet saat suoraan kotiin ja valikoima on rajaton. Mikä on vaikieampaa kuin ennen?

Itse opettelin arkeen uusia selviytymiskeinoja, esim. kämppää piti fiksailla sen verran turvalliseksi ettei taapero tapata itseään alta 5 minuutin. perus pistorasia suojat yms, sohvapöytä sai lähteä ettei taapero halkaise kalloaan siihen, kun kiipeili sohvalla aina kun silmä vältti. Vauvakin sietää jonkin verran huudatusta. Esim. otat vauvan sitteriin näköetäisyydelle (oven rakoon) kun hoidat taaperon vessa-asioita, hampaiden pesua yms. Näin vauvakin oppii odottamaan ilman että perusturva järkkyy ja taapero näkee että vauva ei ole aina etusijalla, tämä on tärkeää ettei mustasukkaisuus ja uhma käy liian kovaksi. Meillä käytiin kylvyssäkin niin että vauva napotti sitterissä kylpyhuoneen lattialla, taapero ammeessa ja itse kävin suihkussa samalla. Vauva ei koskaan itkenyt kylpyhetkien aikana, veden kohina jotenkin rauhoitti tai ehkä hämmensi eikä kiukutellut. Ulkoilu on myös päivän pelastus, kannattaa aloittaa heti kun mahdollista niin vauva tottuu nukkumaan vaunuissa. Näin saat pari tuntia päivään aikaa toimia vapain käsin, taaperokin väsyy ja nukahtaa helpommin päiväunille. Kotityöt kannattaa priorisoida mielessään niin että tekee välttämättömimmät, ruuan laitto, tiskit yms. Vauva kasvaa nopeasti ja sitten pääset paikkailemaan ikkunoiden pesemättömyyttä ja pölyisiä kirjahyllyjä. Ja tosiaan helposti puettavat ulkovaatteet on plussaa.

Moni täällä on ehdotellut päiväkotia ja se ehkä onkin joillekin hyvä ratkaisu. Itse en koe etenkään pienen taaperon kohdalla ideaalina viedä lasta päiväkotiin, jos itse on kotona vauvan kanssa. Mulla on lapset 1v4kk ikäerolla ja kyllä siitä voi selvitä, että pitää lapset kotona. Kieltämättä alku oli haastavaa. Ehkä kaksi-kolme ekaa kuukautta oli aika raskasta. Vastasyntynyt kun vaatii hyvin paljon hoivaa ja tuore isosisarus vaatii aikaa sopeutua uuteen tulokkaaseen.

Nyt lapset ovat 2v2kk ja 10kk ja mielestäni arki rullaa jo ihan kivasti näiden kanssa. Heräilevät aamulla 8-9 aikaan. Syödään aamupalat ja vähän leikkiä, sitten vauva menee lyhyille päiväunille. Laitan vauvalle ulkovaatteet päälle valmiiksi ja siirrän nukkuvana vaunuihin ja lähdetään ulos. Taapero saa sitten hetken leikkiä ilman vauvaa. Sitten vauva herää ja leikkii taaperon kanssa. Sitten on lounas ja pian lapset menee yhdessä noin parin tunnin päiväunille. Siinä saan minä tauon. Iltapäivällä kun heräävät mennään yleensä ulos tai sitten joskus leikitään vain sisällä. Mä teen samalla kotitöitä: kokkaus, tiskaus, pyykkäys yms, kun lapset leikkii olkkarissa tai syövät välipalaa. (Lasten päiväuniaikaan en tee kotitöitä.) Illalla vauva menee ensin yöunille, sitten taapero. Nukkuvat melko hyvin öisin. Satunnaisesti saattavat heräillä.

Kyllä siitä selviää ap. Aluksi on hyvä laskea vähän vaatimustasoa kotitöissä. Ja varmasti jokainen epäilee tuossa tilanteessa omaa riittävyyttään molemmille lapsille, mutta se oikeasti helpottaa ajansaatossa.

Itse kyllä opin vasta toisen lapsen myötä, miten reagoin pitkään kestävään univajeeseen. Esikoinen ei valvottanut vauvana ja jos joskus yöuni oli huonompaa, sen pystyi kuittaamaan päivällä samalla kun vauvakin nukkui. Sitten syntyi se levoton nukkuja ja samaan aikaan päivällä vaati huomiota uhmakas, puuhakas ja mustasukkainen 2-vuotias, joka aiheutti lisäpäänvaivaa nirsoilemalla ruulla ja päättämällä olla nukkumatta päiväunia. Kyllähän se nyt oli melkoista selviytymistä ja itse umpiväsyneenä en aina niitä parhaita ratkaisuja kyennyt tekemään.

Ja ei, ei tullut mieleen, että se voisi olla kahden kanssa tuollaista. Olihan mulla ollut ihan unelmahelppo esikoinen, joka nukkui yöt ja iloisena puuhasteli päivät ja itsekin olin energinen ja hyvin nukkunut. Kuten olin ollut siihen astisenkin elämäni.

Opettelin käyttämään niin kantoliinaa kuin rintareppua, mutta alle 160cm äiti ja jo syntyessään nelikiloinen vauva oli selälle aika murskaava yhdistelmä. Vauvan vähän vielä kasvaessa en käsilläni edes ylettänyt sieltä vauvan takaa tekemään mitään kotitöitä. Näistä "kädet vapauttavista" apuvälineistä ei siis meillä ollut mitään käytännön apua.

Sitten vielä kerran se väsymys. Kun sun pitäisi riittää kahdelle ja vielä itsellesikin. Ja kun tiedostat kuinka asiat olisi hyvä tehdä, mutta et kuitenkaan kykene tekemään. Pienet asiat tuntuu valtavilta. Syyllisyys painaa. Suututtaa oma aikaansaamattomuus ja se, että et oikein pärjää. Ja ei, tämä pärjäämätyömyys ei johtunut siitä, että aina on itse tullut passatuksi, ei todellakaan.

Ja sitten luit tällaisia keskusteluja "kyllä minä vaan pärjäsin, miten voi olla mahdollista että sinä et pärjää?" Vauva kantoliinaan ja kaikki maailman ongelmat on ratkaistu. Ym.

Ap hirmuisesti tsemppiä! Tiedätkö, että ihan kaikesta (kaikista mun virheistä) huolimatta mun lapsista on kasvanut todella ihania koululaisia: fiksuja, rauhallisia, iloisia, sosiaalisia, pärjääviä. Silti, vaikka ei ne uloslähdöt aina menneet kuin oppikirjasta. Ja taapero ei kestänyt videoita katsomassa kun vauva söi, vaikka kaikkien muiden äitien taaperot tietenkin tapitti hievahtamatta niitä teletappeja, vaan mustasukkaisuuksissaan touhusi milloin mitäkin sopimatonta mistä itse sopimattomasti hermostuin. Ja vaikka en ollut supernainen ja saanut pidettyä kämppää kiiltävänä, vaikka kaikilta muilta tämäkin sujui siinä sivussa, niin silti.

Meidän lapsilla tasan kaksi vuotta ikäeroa. Vauva oli valvottava, joten välistä kilahdin esikoiselle väsymystäni, vieläkin hävettää ja harmittaa. Tärkein juttu olisi uni, uni, uni. Levänneenä jaksaa sitä elämää paremmin.

Annoin joskus vauvan nukutuksen ajaksi esikoiselle surutta tabletin kouraan. Ja vanhempani asuivat lähellä, aamukahvit heillä käytännössä joka aamu oli pelastus. Rimaa kannattaa laskea ja mennä omien voimien mukaan.