Antibioottikuuri aiheutti psykoosin
Söin flagyl -nimisiä antibiootteja kahdeksan päivää. Aiheuttivat ensin (noin kolmannen päivän kohdalla) pahaa masennusta, väsymystä, tarkkaavaisuusongelmia ja painajaisunia, sen jälkeen kovaa hengenahdistusta ja lopulta seitsemäntenä ja kahdeksantena päivänä rajuja hallusinaatioita ja päihtyneen tilan. Mm. Kuulin puhetta ja teknomusiikkia pääni sisällä, näin poikaystäväni käsien tilalla luurangon kädet, ihmisten kasvot hehkuivat värillistä valoa ja näin erään ihmisen abstraktin maalauksen kaltaisena. En myöskään ymmärtänyt puhetta kunnolla näiden hallusinaatioiden aikana. Kuulin/tajusin kyllä, että minua puhuteltiin, mutten ymmärtänyt, että mitä minulle sanottiin. Hallusinaatiot tulivat aaltoina.
Pakkausselosteessa mainittiin, että voi aiheuttaa hallusinaatioita, sekavuutta ja psykoottisuutta. Keskeytin kuurin omatoimisesti, ja hallut loppuivat n. vuorokaudessa. Nyt on kulunut noin kolme päivää kuurin keskeyttämisestä, ja on edelleen vähän omituinen ja epätodellinen olo, muttei enää masenna, eikä ole hallusinaatioita.
Hirveä kokemus. Googletin, ja netistä löytyi muitakin, ketkä olivat kokeneet vastaavaa, sekä lehtiartikkeleita antibioottien mahdollisesta psykoosi-/deliriumriskistä.
Kommentit (14)
Mä tulin tänne vaan katsomaan onko Sirpa täällä.
Sinulla taitaa olla muitakin ongelmia. Siis sellaisia, joiden kanssa antibioteilla ei ole mitään tekemistä.
Itsekin syönyt kyseisen kuurin, tai ainakin yritin ja sitten oli pakko lopettaa. Toisen päivän iltana tuli aivan ihmeellinen kohtaus; kaikkialle nousi kylmä hiki, silmissä sumeni ja sitten alkoivat järkyttävät vatsakrampit. Hoipertelin vessaan, pökerryin maahan kivusta ja p*skoin alleni. Tätä kesti pari tuntia mutta sitten helpotti. Istuin vessassa ämpäri edessäni, molemmista päistä tuli varmaan kaikki mitä irti lähti.
Lääkäri sanoi vain että kumma juttu, ei ole vastaavasta koskaan kuullut kyseisen lääkkeen kohdalla.
Kielletään antibiootit! Ja psykoosit!
Sun kannattaa ilman muuta ilmoittaa lääkkeen määränneelle lääkärille oireesi, tekee haittavaikutusilmoituksen FImealle. Haittavaikutus pitäisi myös kirjata sairaskertomustietoihisi. Pharmacassa mainitaan mahdollisina psyykkisinä oireina psykoottisia häiriöitä mukaan lukien sekavuus, hallusinaatiot ja masentuneisuus.
"Antibiootti vei nuoren miehen mielisairaalaan"
En epäile hetkeäkään, etteikö tarina pitäisi paikkansa. Sairastuin muutama vuosi sitten viheliäiseen bakteeriin ja minulle määrättiin myös tuota Flagylia. Jouduin lopettamaan ko lääkkeen 3 päivän jälkeen hengenahdistuksen, täysin epätodellisen olon ja hemmetillisen ahdistuksen vuoksi. Olen täysin perusterve, paljon liikuntaa harrastava nuori, enkä syö mitään lääkkeitä. Sairaalassa ottivat nuo haittavaikutukset ylös ja laittoivat eteenpäin. Sain toista antibioottia, enkä saanut siitä mitään sivuoireita.
Tuo on aika kovaa ainetta. Ei nyt harhoja tullut, mutta hyvinkin irrallista oloa.
"Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus (Fimea) ylläpitää haittavaikutusrekisteriä. Lääkärit ja apteekit ilmoittavat toteamistaan lääkkeiden haittavaikutuksista Fimealle. Potilaan kannattaa kertoa haittavaikutuksista aina lääkärilleen, mutta myös potilas voi tehdä ilmoituksen suoraan Fimeaan."
Helpommalla pääset kun ilmoitat itse.. Keskimäärin hoitohenkilöstöllä on niin paljon töitä, että kaikkeen" ylimääräiseen" suhtaudutaan nihkeästi.
Vierailija kirjoitti:
En epäile hetkeäkään, etteikö tarina pitäisi paikkansa. Sairastuin muutama vuosi sitten viheliäiseen bakteeriin ja minulle määrättiin myös tuota Flagylia. Jouduin lopettamaan ko lääkkeen 3 päivän jälkeen hengenahdistuksen, täysin epätodellisen olon ja hemmetillisen ahdistuksen vuoksi. Olen täysin perusterve, paljon liikuntaa harrastava nuori, enkä syö mitään lääkkeitä. Sairaalassa ottivat nuo haittavaikutukset ylös ja laittoivat eteenpäin. Sain toista antibioottia, enkä saanut siitä mitään sivuoireita.
Mikä antibioottimerkki on ns. turvallisinta, mistä ei tule sivuoireita?
On tuo tiedetty jo kauan joidenkin antibioottien kohdalla, esim. fluorokinolonien. Lääkärit eivät yleensä kai mainitse noista riskeistä potilalle, vaikka esim. ahdistusvaikutuksesta tietäminen etukäteen voisi vähentää sitä.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Itse sain flagylista tuntoaistiin liittyviä muutoksia. Käsissä kylmä vesi tuntui polttavan kuumalta ja päin vastoin. Lisäksi kielessä tuntui puutumista ja pistelyä. Olin ehtinyt syödä kuuria vasta kaksi päivää ja luettuani lääkkeen haittavaikutukset päätin keskeyttää koko kuurin. Tuntemukset katosivat lopetuksen jälkeen pikkuhiljaa.
Itse jätin flagyl kuurin 3n päivän jälkeen kesken hengenahdistuksen ja epämääräisen vainoharhaisuuden vuoksi. Itkin koko ajan, olo oli tosi sekava. Eipä flagylia kyllä määrätä kovin heppoisin perustein, olin syönyt jo monta kuuria ennen kuin flagyl otettiin käyttöön.
Koira joutui teholle kolmeksi päiväksi ja tuo on yksi niistä antibiooteista, joita siellä sai. Ei ole luottanut minuun enää samalla tavalla sen jälkeen. Olen ajatellut, että oli rankka sairaalakeikka olla siellä puolikuolleena, mutta jos siihen on mahdollisesti liittynyt vielä jotain tuollaistakin, huoh. Koira on muutenkin arka.