Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
En ole saavuttanut elämässä mitään
18.11.2018 |
Koen aika vahvaa riittämättömyyden tunnetta siitä, että olen 26v ja en ole saavuttanut elämässäni mitään merkittävää. Sisälläni on valtava musta möykky, joka painaa rintaa kun mietinkin sitä millainen epäonnistuja oikein olenkaan. Tuntuu todella pahalta... En toisaalta halua olla mikään supermenestyjä, mutta olisi ihan kivaa olla edes normaali työssä oleva ihminen, jolla olisi kokemusta vastakkaisesta sukupuolesta, ja joka olisi sentään tajunnut muuttaa äitinsä luota pois. Vaan ei.
Välillä tekisi mieli vain itkeä kaikki paha olo pois, mutta ei se onnistu, en osaa itkeä. Välillä käy mielessä aika synkkiäkin ajatuksia siitä miten olisi vain parempi kuin en olisi olemassakaan. Jollain keinoin sitä on niistäkin synkistä ajatuksista selvitty siihen, että kirjoittelen tässä. Ihmisten seura ahdistaa kun saa jatkuvasti pelätä jotain peruskysymyksiä siitä mitä töitä olen tehnyt, seurustelenko (onneksi on normaalia olla sinkku!) ja missä asun.
Saisipa joskus elämänsä siihen kuntoon, että voisi kulkea ylpeästi normaalina ihmisenä muiden joukossa...
Sellainen purkaus sunnuntai-iltaan.
Kommentit (37)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olin iässäsi kandi, yhden äiti ja toinen vatsassa. Olin käynyt töissä ja asuin omistusasunnossa.
Mutta empatiakyky jäi kehittymättä?
Eipähän sitä kukaan kiellä jos haluaa kertoa saavutuksistaan. Ihan hienoa, että jollain on elämä mennyt mukavasti.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mitä sitten, mitä väliä. En minäkään ole saavuttanut hääppöisiä, vuokrakämppä ja kuppainen vakiduuni mutta siinäpä se.
En minäkään kovin paljoa ole saavuttanut. Perheen lisäksi yksi ystävä, joka pitää aktiivisesti yhteyttä. Toki on sitten harrastuskaverit, jotka joskus saattavat muistaa, että minäkin olen olemassa. Käyn kuntouttavassa työtoiminnassa, koska tavallisiin töihin mä en yksinkertaisesti vain pysty. Asun omillani ja sitä kautta olen kyllä reipastunut , mutta se ei yksin ole avain siihen, että reipastuu hoitamaan asioitaan ilman ulkopuolista tukea. Ei ole kumppania, oon valmistunut amiksesta muutama vuosi sitten. Niin ja ikää 24 vuotta. Tsemppi kaikille, joita elämä ei ole kohdellut parhaalla mahdollisella tavalla. :)
Se omilleen muuttaminen olisi nyt se tärkein juttu. Arvelisin, että 90%:lle naisista peräkammarinpoikuus on turn-off. Nyt sulla on äiti hupilaisena mutta omillasi saattaisit ruveta kaipaamaan seuraa niin paljon, että se ajaisi sut useammin ihmisten pariin etsimään kavereita ja kumppania.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olin iässäsi kandi, yhden äiti ja toinen vatsassa. Olin käynyt töissä ja asuin omistusasunnossa.
Mutta empatiakyky jäi kehittymättä?
Eipähän sitä kukaan kiellä jos haluaa kertoa saavutuksistaan. Ihan hienoa, että jollain on elämä mennyt mukavasti.
Ap
Hyvä suhtautumistapa. On se kuitenkin aika tökeröä tulla julistamaan omia onnistumisiaan ketjuun, jossa toinen avautuu ongelmistaan ja kaipailee tukea ja neuvoja.
Mitään konkreettisia ohjeita minulla ei ole tuohon tilanteeseen antaa, muuta kuin että ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa "suoriutua" elämästä. Kaikki aloittavat eri viivalta, ja asuinpaikka, tuttavapiiri ja puhdas sattuma vaikuttavat paljon siihen, millaiseksi elämä muodostuu. Olet vielä nuori, mitä sitten jos haluamiesi asioiden saavuttamisessa kestää kauemmin kuin muilla? Pienin askelin eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Saisipa joskus elämänsä siihen kuntoon, että voisi kulkea ylpeästi normaalina ihmisenä muiden joukossa...
Teet koko asiasta liian ison numeron. Suurin osa normaaleista ylpeistä kulkijoista ei eroa sinusta millään merkittävällä tavalla.
Olet kuitenkin oletetusti edelleen elävien kirjoissa, joten sano vasta sen jälkeen kun kupsahdat, ettet saanut mitään aikaan. Elelet vielä hyvällä tuurilla 74 vuotta, joten on aikaa tehdä sitä sun tätä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
aika löysää tuon ikäisenä oli akka ja pari kakaraa jo töitä painettiin kahta tuuria ja loppuviikkoa kohti sitten vähän jäykempää eli vklp töitä 30 h ja taas maanantaina aamu kutoseen tehtaalle.
vapaa ajalla harrastettin rankalla kädellä korjausta rakentamista ryyppäämistä yms
nyt rahaa on riittävästi lapset isoja ja akka vaihdettu hieman tiukempaan versioon
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saisipa joskus elämänsä siihen kuntoon, että voisi kulkea ylpeästi normaalina ihmisenä muiden joukossa...
Teet koko asiasta liian ison numeron. Suurin osa normaaleista ylpeistä kulkijoista ei eroa sinusta millään merkittävällä tavalla.
Ehkäpä, mutta en vain oikein osaa suhtautua siihen kovin neutraalistikaan, että olen ihan lähtokuopissa kun muut on jo kokeneet ja eläneet. Päässeet elämässään eteenpäin. Entisillä luokkakavereilla on asunnot, työt, osalla lapsiakin. Itse taas kokee epäonnistuneensa ihan täysin.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elä välitä, en miäkään. Ja meitä on monta. Pääasia ettet tee rikoksia etkä häirihe toisia. Ja ota nahkaas tatuointeja, se on sairasta.
M kirjoitti:
Itse kuvittelin saavuttaneeni kaiken tai lähes kaiken, sitten katosi harrasteporukasta kaikki jonnekin, töissä alkoi mennä huonosti, kotona alkoi mennä huonosti ja vaimo ilmoitti että on vuokrannut jo kämpän ja muuttaa pois.
Huoltajuus ja omaisuuden jako ajoi siihen että meni kaikki loppukin, asunto, auto, harrastetilat.
Nyt kärvistelen vuokrakämpässä, velkojen, paskan työn ja elareiden 376€/kk kanssa, ulosottoa ei lasketa elareihin ja ulosottomies vie 30% palkasta.
Mun kaikki saavutukset ja aikaisempi elämä vedettiin muutamassa vuodessa vessanpöntöstä alas.
Huonossa liitossa eläminen on elämän haaskausta, vaikka taloudellisesti asiat olisi kunnossa. Sen vaan tajuaa sitten myöhemmin ja katuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tavalliset suoritukset elämässä vaatii kovaa työtä ja suunnitelmallisuutta. Suurin osa ei onnistu saamaan lapsia elämässä ja kantti ei kestä. Pelko iskee. Kuinkahan moni veloistakin on oikeasti hätävalehtelua?
taidat verrata itseäsi vain menestyneisiin. et näe heitä jotka ovat samassa jamassa kuin sinä. ehdottomasti ensimmäinen on muuttaa mahd pian pois kotoa. kun et ole asunut ikinä omillasi et voi edes ymmärtää miksi vanhemmilla asuminen on treffailussa turn off.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole tarkoituskaan "saavuttaa" yhtään mitään. Keskityt nyt vaan tekemään sitä mikä sua kiinnostaa.
Alue: Aihe vapaa
Mutta empatiakyky jäi kehittymättä?