Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
En ole saavuttanut elämässä mitään
18.11.2018 |
Koen aika vahvaa riittämättömyyden tunnetta siitä, että olen 26v ja en ole saavuttanut elämässäni mitään merkittävää. Sisälläni on valtava musta möykky, joka painaa rintaa kun mietinkin sitä millainen epäonnistuja oikein olenkaan. Tuntuu todella pahalta... En toisaalta halua olla mikään supermenestyjä, mutta olisi ihan kivaa olla edes normaali työssä oleva ihminen, jolla olisi kokemusta vastakkaisesta sukupuolesta, ja joka olisi sentään tajunnut muuttaa äitinsä luota pois. Vaan ei.
Välillä tekisi mieli vain itkeä kaikki paha olo pois, mutta ei se onnistu, en osaa itkeä. Välillä käy mielessä aika synkkiäkin ajatuksia siitä miten olisi vain parempi kuin en olisi olemassakaan. Jollain keinoin sitä on niistäkin synkistä ajatuksista selvitty siihen, että kirjoittelen tässä. Ihmisten seura ahdistaa kun saa jatkuvasti pelätä jotain peruskysymyksiä siitä mitä töitä olen tehnyt, seurustelenko (onneksi on normaalia olla sinkku!) ja missä asun.
Saisipa joskus elämänsä siihen kuntoon, että voisi kulkea ylpeästi normaalina ihmisenä muiden joukossa...
Sellainen purkaus sunnuntai-iltaan.
Kommentit (37)
Ei kuule tarviikan saavuttaa. Tärkeintä, et itellä on hyvä olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kukaan ei korjaa elämääsi paitsi sinä itse. Ala kuntoilla ja hanki oma asunto, töitä voi tietysti olla vaikea saada mutta yritä. Suurin osa ihmisistä ei tee elämänsä aikana "mitään merkittävää". Tietysti se mikä kenellekin on merkittävää riippuu ihmisestä. Päästä irti noista haluista, hyväksy että nyt olet siinä tilanteessa kuin olet. Siitä sitten alat rakentamaan pala kerrallaan kohti sitä tilannetta missä haluat olla. Mutta tosiaan aloita itsestäsi äläkä paineile. Kun kuuntelet koko ajan sitä ääntä joka sanoo ettet ole tehnyt mitään merkittävää, et tule koskaan tekemäänkään. Laske rimaa ja rappusia ylös vaan askel kerrallaan. Älä vertaile itseäsi muihin.
T: 33v samoin tuossa iässä ajatellut.
Suosittelen kyllä muuttamaan sieltä äidin luota mahdollisimman pian. Moni asia voi mahdollistua aivan uudella tavalla.
'Kalmasen Kake' kuitenkin tulee lopulta kaikille 'vierailulle', vie mukanaan ja koukkaa koko potin...
Kukas sen määrittelee mikä on menestystä? Menestyä voi monella lailla. Esim. se, että välit sukulaisiin ja ystäviin pysyy hyvinä, on menestystä myös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suomessahan työttömyys on lifestyle valinta, samoin kun köyhyys. Eri asia, jos ei viitsi hoitaa omia mielenterveys ongelmiaan, miksi hoitaisikaan, kun KELA maksaa elämisen.
"Ei viitsi hoitaa omia mielenterveysongelmiaan" on hiukan absurdi lause. Mielenterveysongelmat ovat asia, johon ympäristön pitäisi puuttua, sillä aika usein sairaalta puuttuu sairauden taju, kas kun kyseessä on mielenterveysongelma.
Opiskele hyvin työllistävää alaa - niin pääset työharjoitteluihin ainakin, joissain paikoin koulu järjestää paikatkin valmiiksi. Ja etsi kumppania, livenä ja netistä, kelpaat kyllä, usko pois. MUTTA ryhdy heti toimeen, ettet jämähdä syrjäytymiseen.
Pienillä paikkakunnilla on halvempaa kuin esim. jossain Hesassa, mikäli omillesi mielit.
Meillä keski-ikään ehtineillä - joilla on lähes sama tilanne, niin elämä onkin jo ohi...
MUTTA SINUN IKÄISESI PYSTYY VIELÄ HANKKIMAAN - ELÄMÄN!
Tsemppaa ja psyykkää itseäsi, kaikki peliin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mullakaan ei ole vielä työelämää tai koulutusta jolla voisi ylpeillä.
Sit alan miettimään. Olen ollut tytär ja sisar, mua rakastetaan aidosti ja tiedän että aina on joku tukena ja ylpeä musta.
Mä oon kumppani ja puoliso ihanalle miehelle, saan tehdä hänet onnelliseksi ja saan hymyilemään.
Olen ollut hyvä kaveri ja ystävä, muhun on ihastuttu useempaan otteeseen. Oon saanut hienoja hetkiä mielenkiintoisten ihmisten kanssa, mulle on sanottu että olen pelastanut itsemurhalta. Joskus musta tulee vielä toivottavasti äiti ja saan pitää huolta ja opastaa uutta elämää. Kerään ympärilleni ihmisiä jotka aidosti pitää minusta koska mulla ei ole omaisuutta millä leveillä.
Ihan hyvä meriitti-lista kuitenkin.
Et sinäkään turha ole kunhan mietit eri kantilta.
Itse olin iässäsi kandi, yhden äiti ja toinen vatsassa. Olin käynyt töissä ja asuin omistusasunnossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla asiat enemmän tai vähemmän samoin mutta asun omillani. Omilleen muutto automaattisesti ei korjaa ongelmia - voi vaikeuttaakin niitä. Minusta kotiinsa jämähtänyt voisi tarvita tukihenkilön joka avustaa itsenäisissä ensiaskelissa, mutta itse en sellaista löytänyt.
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei korjaa elämääsi paitsi sinä itse. Ala kuntoilla ja hanki oma asunto, töitä voi tietysti olla vaikea saada mutta yritä. Suurin osa ihmisistä ei tee elämänsä aikana "mitään merkittävää". Tietysti se mikä kenellekin on merkittävää riippuu ihmisestä. Päästä irti noista haluista, hyväksy että nyt olet siinä tilanteessa kuin olet. Siitä sitten alat rakentamaan pala kerrallaan kohti sitä tilannetta missä haluat olla. Mutta tosiaan aloita itsestäsi äläkä paineile. Kun kuuntelet koko ajan sitä ääntä joka sanoo ettet ole tehnyt mitään merkittävää, et tule koskaan tekemäänkään. Laske rimaa ja rappusia ylös vaan askel kerrallaan. Älä vertaile itseäsi muihin.
T: 33v samoin tuossa iässä ajatellut.
Tottahan se on, että muutos lähtee itsestä. Tai ainakin pitäisi lähteä... Kuntoile kyllä, oikeastaan olen kuntoillut jostain sielä 19-vuotiaasta asti ihan suht säännöllisesti. Asuntoja olen vähin yrittänyt katsella, käynyt katsomassa paria asuntoa, mutta kun tuppaavat olemaan joko liian kalliita tai sitten juoppotaloja. Ehkä sieltä joskus löytyy ihan hyvä kämppä... Töitä olen hakenut, mutta päädyin sitten opiskelemaan uutta alaa kun ei mihinkään töihin päässyt.
Eipähän tästä voi olla suunta kuin ylöspäin jos jotenkin positiivisesti haluaa asiaa katsoa. Tuppaa vaan ihan suoraan sanottuna vituttamaan ja ahdistamaan kun miettii mitä ikäiseni ihmiset ovat jo "saavuttaneet". Itse on vaan junnannut paikoillaan.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen kyllä muuttamaan sieltä äidin luota mahdollisimman pian. Moni asia voi mahdollistua aivan uudella tavalla.
Tästä en ehkä ole ihan täysin samaa mieltä. En oikein näe muuta kuin sen, että voi sanoa olevansa edes suht "aikuinen" kun asuu omillaan, ja toisena sen, että säästäminen loppuu siihen paikkaan. Tosin jo tuo "aikuistuminen" varmaan keventäisi taakkaa ihan uskomattoman paljon.
Ap
Alasti tänne tultiin ja alasti täältä lähdetään.
Vain hengellisillä rikkauksilla on todellista arvoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Opiskele hyvin työllistävää alaa - niin pääset työharjoitteluihin ainakin, joissain paikoin koulu järjestää paikatkin valmiiksi. Ja etsi kumppania, livenä ja netistä, kelpaat kyllä, usko pois. MUTTA ryhdy heti toimeen, ettet jämähdä syrjäytymiseen.
Pienillä paikkakunnilla on halvempaa kuin esim. jossain Hesassa, mikäli omillesi mielit.
Meillä keski-ikään ehtineillä - joilla on lähes sama tilanne, niin elämä onkin jo ohi...
MUTTA SINUN IKÄISESI PYSTYY VIELÄ HANKKIMAAN - ELÄMÄN!
Tsemppaa ja psyykkää itseäsi, kaikki peliin!
Pienelle paikkakunnalle aikomukseni olisikin muuttaa. Ei vaan oikein tuppaa olemaan vuokra-asuntoja. Omaan ei oikein ole varaa kun opiskelija/työtön on.
Kumppanin etsinnän olen jättänyt kokonaan pois sen jälkeen kun eräs nainen alkoi jotain ripittämään kun en asu omillani. Ei oikein näy olevan mikään valttikortti siihen kumppanin löytymiseen se, että ei asu omillaan. Tavallaan ymmärrän, mutta toisaalta taas en oikein näe sitä, että miksi muka olisin jotenkin ihan paska ihminenkään.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen kyllä muuttamaan sieltä äidin luota mahdollisimman pian. Moni asia voi mahdollistua aivan uudella tavalla.
Tästä en ehkä ole ihan täysin samaa mieltä. En oikein näe muuta kuin sen, että voi sanoa olevansa edes suht "aikuinen" kun asuu omillaan, ja toisena sen, että säästäminen loppuu siihen paikkaan. Tosin jo tuo "aikuistuminen" varmaan keventäisi taakkaa ihan uskomattoman paljon.
Ap
No eivät ne mahdolliset kumppanit ainakaan plus pisteitä anna siitä että lähes kolmekymppisenä asuu kotona.
Vierailija kirjoitti:
Mullakaan ei ole vielä työelämää tai koulutusta jolla voisi ylpeillä.
Sit alan miettimään. Olen ollut tytär ja sisar, mua rakastetaan aidosti ja tiedän että aina on joku tukena ja ylpeä musta.
Mä oon kumppani ja puoliso ihanalle miehelle, saan tehdä hänet onnelliseksi ja saan hymyilemään.
Olen ollut hyvä kaveri ja ystävä, muhun on ihastuttu useempaan otteeseen. Oon saanut hienoja hetkiä mielenkiintoisten ihmisten kanssa, mulle on sanottu että olen pelastanut itsemurhalta. Joskus musta tulee vielä toivottavasti äiti ja saan pitää huolta ja opastaa uutta elämää. Kerään ympärilleni ihmisiä jotka aidosti pitää minusta koska mulla ei ole omaisuutta millä leveillä.
Ihan hyvä meriitti-lista kuitenkin.
Et sinäkään turha ole kunhan mietit eri kantilta.
Joo, onhan minulla muutama läheinen sukulainen joille olen tärkeä. Siinä on jo ihan tarpeeksi siihen, että en ole tehnyt mitään peruuttamatonta.
Tuollaiset puolisot ja ystävät taas kuulostavat niin kaukaisilta asioilta kohdallani etten oikein osaa edes ajatella asiaa. Lapsi olisi tosin hienoa saada, mutta se vasta kaukaiselta tuntuukin kun ei ole töitä, eikä ole koskaan pitänyt edes naista kädestä.
Ap
Itse kuvittelin saavuttaneeni kaiken tai lähes kaiken, sitten katosi harrasteporukasta kaikki jonnekin, töissä alkoi mennä huonosti, kotona alkoi mennä huonosti ja vaimo ilmoitti että on vuokrannut jo kämpän ja muuttaa pois.
Huoltajuus ja omaisuuden jako ajoi siihen että meni kaikki loppukin, asunto, auto, harrastetilat.
Nyt kärvistelen vuokrakämpässä, velkojen, paskan työn ja elareiden 376€/kk kanssa, ulosottoa ei lasketa elareihin ja ulosottomies vie 30% palkasta.
Mun kaikki saavutukset ja aikaisempi elämä vedettiin muutamassa vuodessa vessanpöntöstä alas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen kyllä muuttamaan sieltä äidin luota mahdollisimman pian. Moni asia voi mahdollistua aivan uudella tavalla.
Tästä en ehkä ole ihan täysin samaa mieltä. En oikein näe muuta kuin sen, että voi sanoa olevansa edes suht "aikuinen" kun asuu omillaan, ja toisena sen, että säästäminen loppuu siihen paikkaan. Tosin jo tuo "aikuistuminen" varmaan keventäisi taakkaa ihan uskomattoman paljon.
Ap
No eivät ne mahdolliset kumppanit ainakaan plus pisteitä anna siitä että lähes kolmekymppisenä asuu kotona.
Eipä anna ei, mutta eipä niitä kumppaneita ole ollut silloin teini-iässäkään kun mitkään vanhempien kanssa asumiset tai työttömyydet ei painaneet paskan vertaa kun kaikki oli ns. "samalla viivalla". Ei tässä ihan kauheita odotuksia ole sen kumppanin löytymiselle, asuipa missä tahansa. Ehkä sillä omillaan asumisella saisi itsevarmuutta, mutta tuskinpa se kumppanin saamisessa juurikaan näkyisi suuntaan taikka toiseen. Näin ainakin oletan.
Ap
M kirjoitti:
Itse kuvittelin saavuttaneeni kaiken tai lähes kaiken, sitten katosi harrasteporukasta kaikki jonnekin, töissä alkoi mennä huonosti, kotona alkoi mennä huonosti ja vaimo ilmoitti että on vuokrannut jo kämpän ja muuttaa pois.
Huoltajuus ja omaisuuden jako ajoi siihen että meni kaikki loppukin, asunto, auto, harrastetilat.
Nyt kärvistelen vuokrakämpässä, velkojen, paskan työn ja elareiden 376€/kk kanssa, ulosottoa ei lasketa elareihin ja ulosottomies vie 30% palkasta.
Mun kaikki saavutukset ja aikaisempi elämä vedettiin muutamassa vuodessa vessanpöntöstä alas.
Tämähän on se toinen puoli. Täytyy myöntää, että on tällainenkin skenaario joskus käynyt mielessäni, että jos joskus jotain saisikin aikaan, niin se sitten syystä tai toisesta viedäänkin pois. Elämässä ehtii tapahtua niin paljon, ja pahimmillaan se "vähäinenkin" asia saattaa pilata koko elämän.
Ap
Alue: Aihe vapaa
Suomessahan työttömyys on lifestyle valinta, samoin kun köyhyys. Eri asia, jos ei viitsi hoitaa omia mielenterveys ongelmiaan, miksi hoitaisikaan, kun KELA maksaa elämisen.