Näin eilen k*olleen ihmisen ja nyt ahdistaa

Selkeästi ohutta yläpilveä.

Mikä siinä eniten ahdisti/ahdistaa?

Voooi :( Ajattele, että hänen sielunsa on ikuinen, kuolematon, ja se on jo turvassa ja voi nytkin hyvin.

Jos taas uskot, että kaikki loppuu kuolemaan, niin sama, nyt ei sitten ole enää mitään hätää. Eikä silläkään hetkellä enää ollut. Sillä ihmisellä

❤️

Ole rauhassa, kaikki on hyvin.

Tuommoiset tilanteet aina laittaa ajatukset pyörimään. Itsestään, läheisistään, elämän hauraudesta, mikä on tärkeää, jne.

Soitappa vaikka jollekkin kaverille ja pyydä kahviseuraa. Kahvikupin ääressä asiat taas selkiytyy ja helpottaa.

Kyllähän ne laittaa mietityttämään tämän elämän haurautta ja sitä, että joillain on nyt iso suru. 

kauheaa

O:

Normaalia, että reagoit noin, yllättävä tilanne ja jos et ole aiemmin kuoleman kanssa ollut tekemisissä. Mutta elämä on kuolemista, joskus se vain osuu kohdalle ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta ja tottakai tuollainen, onnettomuustilanne, shokeeraa ja jää mieleen pyörimäänkin toviksi. Asiaa kannattaa nyt puida ja jauhaa että pääset siitä ns yli. Kriisipuhelimiakin on ja vaikkapa terv.keskukseen voi soittaa ja pyytää keskusteluaikaa hoitajalle.

Itselläni ensimmäinen kokemus kuolemasta oli opiskeluaikanani, kun naapuri teki itsemurhan, muistan ikuisesti sen kuinka hänen kämmenensä ja sormensa jäivät pressun alta näkyviin..

Samalle syksylle osui erään asukkaan kuolema kenttähatjoittelupaikassani jok oli siis mielenterveys-ja päihdeobgelmaisten asuntola, se elvyttämisyritys kun miehen kasvot olivat ihan luumunväriset ja viinan/korvikkeiden haju...

Normaalimpia kuolemakokemuksiani olleet mummoni kuolema ja kuinka hyvästelin hänet arkussa ollessaan ja nuorena kuolleen (47v) äitini kuolema ja se koko ilta/yö siinä vierellä.

Kuolema on normaalia ja luonnollista, joskus vain se tapa ja ikä jolloin niin käy, on vähemmän normaalia ja silloin se jää enemmän psyykeeseen pyörimään ja vaatii enemmän läpikäymistä.

Kun tänne tullaan, täältä on myös lähdettävä.

Nykyisin ei hautajaisiin välttämättä tule edes vainajan lapsenlapsia, kun "tuntuu niin pahalta". Eikä sieltä oikein saa instaan kivoja kuviakaan.

Me olemme vieraantuneet kuolemasta ja silti se on joka päivä vähän lähempänä.

Ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta senjälkeen tulee tuomio.

Ainakin kokemuksesi todistaa, että internetyhteiskunta ei ole vielä kylmettänyt sinua.

Vierailija kirjoitti:

Ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta senjälkeen tulee tuomio.

Hölömö.

Jos olisit nähnyt kaksi kuukautta sitten kuolleen ihmisen, voisi ahdistaa vielä vähän enemmän.

Ymmärrän ahdistuksesi täysin.

Olin paikalla kun Turun t*r*o*i-i*s*k* tapahtui ja näin sen naisen siinä maassa.

Brutaalilla tavalla mrhattuna..se näky ei poistu koskaan mielestä.

Voimia <3

En ole nähnyt koskaan onnettomuudessa tai itsemurhassa kuollutta ihmistä, se voisi olla järkyttävää, etenkin jos silmät auki, raajoja irti tms. Luonnollisesti kuolleita omaisia olen käynyt hyvästelemässä. Jännää oli, että vasta kun äitini kuoli, pystyin koskettamaan vainajaa. Sitä ennen koskettamisessa kulki raja, jota en voinut ylittää.

Mä näin kerran ihmisen, joka oli jäänyt pikajunan alle. Tai siis, mitä hänestä oli jäljellä.. Oli kyllä järkyttävää. En alkuun halunnut edes silmiäni ummistaa, kun saman tien se näky oli verkkokalvoilla. Kyllä se siitä sitten alkoi viikossa parissa helpottaa.. Oli vain pakko hyväksyä, että tuollaista tapahtuu. Tosin nyt kun muistelin asiaa, alkoi taas oksettaa, vaikka tuosta on vuosia. Kamalampaa musta kyllä olisi, jos ei tuollainen vaikuttaisi.

Kolleen?