Puolison koiran hoitaminen

Vierailija kirjoitti:

Menee aiheesta ohi, mutta ihmetyttää:

Miksi otetaan koira jos toinen ei sitä yhtään halua? Eikö sitä pakosta joudu hoitamaan ja olemaan sen kanssa?

Joskus täytyy tehdä kompromisseja. Ei siinä sen kummenpaa ole. Jos koirat ovat toiselle tärkeitä niin sitten pitää löytää se kompromissi jolla ne mahdollistetaan vaikkei itse niitä haluaisikaan.

Vierailija kirjoitti:

Menee aiheesta ohi, mutta ihmetyttää:

Miksi otetaan koira jos toinen ei sitä yhtään halua? Eikö sitä pakosta joudu hoitamaan ja olemaan sen kanssa?

Koira oli minulla ennen yhteenmuuttoa. Mies pitää koirasta ja koira miehestä, mutta mies ei vain pidä tylsistä koiranulkoilutuslenkeistä. Auttaa kyllä tarvittaessa, mutta muuten hoidan koirani ihan itse kuten aina ennenkin. Itse en näe tuossa mitään ongelmaa. 

Meillä koirat on yhteisiä, joten ongelmaa ei olisi. Mutta minä en todellakaan olisi parisuhteessa missä toista ei autettaisi. Mikä se toisen arvostus oikein on, jos onnettomuuden jälkeen jättää oman onnen nojaan...

En tosin olisi tuollaisessakaan suhteessa kuin tuo yksi "mies hoitaa koiralle hoitajan vaikka olen kotona"...jessus.

Eihän siitä toisen lemmikistä ole pakko niin pitää mutta, jos eletään parisuhteessa niin kyllä se koirakin siihen yhtälöön kuuluu ja kyse on siitä oman puolison auttamisesta. Ja vieläpä poikkeustilanteesta, jos toinen sen kerta itse normaalisti hoitaa.

Hoitaisin koiran perustarpeet kyllä. 

En tosin edes alkaisi yhteen sellaisen kumppanin kanssa, jonka lemmikki olisi minulle vastenmielinen, etenkin jos se olisi molemminpuolista.

Niinkuin sanoit, ei sitä voi hoitamattakaan jättää. Asutteko kerrostalossa tai rivitalossa? Tai onko paljon naapureita? Jos on, niin olisiko joku naapureista nuori ja taskurahan tarpeessa? Voisit maksaa pienen summan jollekin naapurin nuorelle koiran ulkoiluttamisesta ja itse hoitaisit muut asiat koiran kanssa.

Meille kun hankittiin kissat, sovittiin miehen kanssa, että minä hoidan laatikot, oksennukset ym. Se sopi minulle ja olenkin 5 vuotta ne kaikki hoitanut, paitsi pahimman raskauden pahoinvoinnin aikaan pari viikkoa ja synnytyksen jälkeen kun olin todella kipeä. Vaikka oltiin sovittu, kyllä mies silti teki, koska oli pienestä ajasta kyse ja tekisi varmasti vastaisuudessakin, jos jokin poikkeustilanne tulisi.

Hienoa, että osaat ajatella kuten aikuinen, vaikket koirasta pidäkään. Voit myös palkata ihan ulkopuolisen henkilön hoitamaan koiran, kai niitäkin on, jotka kotiin tulevat maksusta koiran hoitamaan? 

Meillä on ollut sopimus niin kauan kun yhdessä on oltu, eli 13 vuotta, että miehen ei koiraa tarvitse hoitaa. En edes pyydä. Hän ei pidä koirista, lenkkeilystä eikä varsinkaan niiden yhdistelmästä. Mutta koska hän on hyvä ihminen, niin ns. pakkotilanteessa auttaa kyllä. Esim jos olen petipotilaana, hän päästää koiran takapihalle tarpeilleen ja antaa ruokaa. Olin viikon sairaalassa, mies hoiti koiraa edellä kuvatulla tavalla. Päivälenkit hoiti 4h kerhon dogsitter. Kun mulla oli koipi paketissa monta viikkoa, koira meni vanhemmilleni hoitoon.

Koira on mun juttu ihan täysin. Mies ei tajua koirista yhtään mitään. Eikä se kykene siivoamaan koiranpaskoja. Mulla on vihkossa kirjattuna seikkaperäiset ohjeet koiran hoitoon hätätilanteiden varalle. Mies lukee sieltä ohjeet. Siellä on myös puhelinnumerot että saa osaavat henkilöt apuun.

Jos kuolen, koira lähtee toiselle omistajalle asumaan.

Yhteiselo toimii meillä oikein hyvin näin. Itse asiassa tätä kirjoittaessa koira kiipesi miehen viereen sohvalle ja mies sitä nyt siinä rapsuttaa, niin että ei se taida hirveästi koiraa inhota. Eikä koira tunnu hirveästi kärsivän tästä meidän kuviosta.

Tässä aloituksessa jotenkin kiteytyy nykyajan suhteiden suurin ongelma: sisällön puute. Suhteet eivät perustu mihinkään syvälliseen yhteyteen, yhteiseen elämään, elämän jakamiseen perheenä. On vain kaksi erillistä ihmistä eikä heitä liimaa yhteen edes se että pinnallisten syiden vuoksi on muutettu yhteen ja jopa solmittu avioliitto.

Ehkä tämä on taas yksi provosoiva pilailualoitus, mutta jos ei ole niin kyllä voi avioliitto kumista tyhjyyttään, ei voi muuta sanoa.

Vierailija kirjoitti:

Tässä aloituksessa jotenkin kiteytyy nykyajan suhteiden suurin ongelma: sisällön puute. Suhteet eivät perustu mihinkään syvälliseen yhteyteen, yhteiseen elämään, elämän jakamiseen perheenä. On vain kaksi erillistä ihmistä eikä heitä liimaa yhteen edes se että pinnallisten syiden vuoksi on muutettu yhteen ja jopa solmittu avioliitto.

Ehkä tämä on taas yksi provosoiva pilailualoitus, mutta jos ei ole niin kyllä voi avioliitto kumista tyhjyyttään, ei voi muuta sanoa.

Meillä ainakin jaetaan ihan kaikki muu, paitsi koira ja rahat. Sisältöä ei puutu. Itse tykkään harrastaa koiran kanssa, miehellä on omia harrastuksia. Olishan se ihan väärin, että mun pitäis luopua rakkaasta harrastuksesta kun mies ei pidä koirista, mutta mies sais harrastaa omiaan. Miestä ei koira kiinnosta ja se on mulle täysin ok, että hoidan sen itse. Väärin olis se, jos pakottaisin miehen osallistumaan sen hoitoon vain sen takia, että perheessä pitää kaikkien osallistua. Koira ei ole kotityö, joka hoidetaan tasan.

Mies kyllä auttaa koiran hoidossa tapauskohtaisesti jos on ihan pakko, mutta pidemmät hoidontarpeet hoidetaan jotenkin muuten, kuten viemällä koira hoitoon tai palkkaamalla dogsitterin.

Vierailija kirjoitti:

Tässä aloituksessa jotenkin kiteytyy nykyajan suhteiden suurin ongelma: sisällön puute. Suhteet eivät perustu mihinkään syvälliseen yhteyteen, yhteiseen elämään, elämän jakamiseen perheenä. On vain kaksi erillistä ihmistä eikä heitä liimaa yhteen edes se että pinnallisten syiden vuoksi on muutettu yhteen ja jopa solmittu avioliitto.

Ehkä tämä on taas yksi provosoiva pilailualoitus, mutta jos ei ole niin kyllä voi avioliitto kumista tyhjyyttään, ei voi muuta sanoa.

Voi ristus!

Vierailija kirjoitti:

Meillä on ollut sopimus niin kauan kun yhdessä on oltu, eli 13 vuotta, että miehen ei koiraa tarvitse hoitaa. En edes pyydä. Hän ei pidä koirista, lenkkeilystä eikä varsinkaan niiden yhdistelmästä. Mutta koska hän on hyvä ihminen, niin ns. pakkotilanteessa auttaa kyllä. Esim jos olen petipotilaana, hän päästää koiran takapihalle tarpeilleen ja antaa ruokaa. Olin viikon sairaalassa, mies hoiti koiraa edellä kuvatulla tavalla. Päivälenkit hoiti 4h kerhon dogsitter. Kun mulla oli koipi paketissa monta viikkoa, koira meni vanhemmilleni hoitoon.

Koira on mun juttu ihan täysin. Mies ei tajua koirista yhtään mitään. Eikä se kykene siivoamaan koiranpaskoja. Mulla on vihkossa kirjattuna seikkaperäiset ohjeet koiran hoitoon hätätilanteiden varalle. Mies lukee sieltä ohjeet. Siellä on myös puhelinnumerot että saa osaavat henkilöt apuun.

Jos kuolen, koira lähtee toiselle omistajalle asumaan.

Yhteiselo toimii meillä oikein hyvin näin. Itse asiassa tätä kirjoittaessa koira kiipesi miehen viereen sohvalle ja mies sitä nyt siinä rapsuttaa, niin että ei se taida hirveästi koiraa inhota. Eikä koira tunnu hirveästi kärsivän tästä meidän kuviosta.

Minä vedän rajan siihen että koiranpaskaa en kerää ja kuskaa ympäri kaupunkia muovipussissa. Hoidan koiran tarvittaessa mutta koira saa tyytyä lenkkireitteihin joissa saa sontia sellaisiin paikkoihin joista sitä ei tarvi kerätä.

Jouduin hoitamaan edellisen koiran lopettamisen. Vaimo ei vain pystynyt ja koira oli pahassa jamassa. Oli kyllä raavaallekin miehelle kova paikka vaikken erityisen eläinrakas olekaan. Nykyisen saa palauttaa adoptiofirmaan jos ei koiraa pysty jostain syystä pitämään mutta koira on vaimolle niin rakas että jos vaimo ei koiraa pystyisi hoitamaan niin kyllä minä sen hoitaisin ettei tarvi luopua.

Juu, koiran ero muihin ”harrastuksiin” vain on se että koira ei ole harrastus vaan elävä olento joka perheeseen tultuaan on perheenjäsen, josta on huolehdittava kaikissa olosuhteissa.

Se että joku perheestä on ns. päävastuussa eläimestä on ok, mutta se että päävastuullisen ollessa sairastumisen vuoksi estynyt tämän puoliso kitisee ettei voi väliaikaisesti hoitaa eläimen eli yhden perheenjäsenen perusasioita on vaan niin uskomattoman typerää ettei sitä melkein voi edes ymmärtää. Siinä on oikeen kunnon avioliiton ja perhe-elämän meininkiä...

Vierailija kirjoitti:

Juu, koiran ero muihin ”harrastuksiin” vain on se että koira ei ole harrastus vaan elävä olento joka perheeseen tultuaan on perheenjäsen, josta on huolehdittava kaikissa olosuhteissa.

Se että joku perheestä on ns. päävastuussa eläimestä on ok, mutta se että päävastuullisen ollessa sairastumisen vuoksi estynyt tämän puoliso kitisee ettei voi väliaikaisesti hoitaa eläimen eli yhden perheenjäsenen perusasioita on vaan niin uskomattoman typerää ettei sitä melkein voi edes ymmärtää. Siinä on oikeen kunnon avioliiton ja perhe-elämän meininkiä...

Koira ei ole perheenjäsen vaan lemmikkieläin. Yhtä kaikki, huolehdittava siitä on.

Vierailija kirjoitti:

Juu, koiran ero muihin ”harrastuksiin” vain on se että koira ei ole harrastus vaan elävä olento joka perheeseen tultuaan on perheenjäsen, josta on huolehdittava kaikissa olosuhteissa.

Se että joku perheestä on ns. päävastuussa eläimestä on ok, mutta se että päävastuullisen ollessa sairastumisen vuoksi estynyt tämän puoliso kitisee ettei voi väliaikaisesti hoitaa eläimen eli yhden perheenjäsenen perusasioita on vaan niin uskomattoman typerää ettei sitä melkein voi edes ymmärtää. Siinä on oikeen kunnon avioliiton ja perhe-elämän meininkiä...

Kyllä se on harrastus silloin kun sillä ihan oikeasti harrastetaan. Minä esim käyn näyttelyissä ja tokossa (nykyään enimmäkseen rallytokossa).

On elävä olento, on. Mutta en näe sitä samalla tavalla perheenjäsenenä kuin ihminen on. Sillä kun ei ole samoja oikeuksia ja velvollisuuksia kuin ihmisillä on perheessä. Se on kuitenkin loppupeleissä vaan eläin, lemmikkieläin. Rakas toki kaikin puolin ja hyvää huolta siitä pidetään. Ja tässä nyt tullaankin vähän niinkuin asian ytimeen; jotta siitä eläimestä ei tule riitaa tai ahdistava pakko jollekulle perheenjäsenelle, on mielestäni parempi, että minä huollan ja hoidan ja lenkitän koska se on un homma se. Mies ei halua ottaa osaa, koska ei ole kiinnostunut, ei osaa, eikä halua opetella. Hoitaa väliaikaisesti tilapäisesti kriisin yli, mutta heti kun suinkin mahdollista, vastuu koirasta siirtyy osaavien käsiin. Eikä edes kitise siitä että joutuu tekemään, vaikkei tee mielellään.

Meillä on erittäin toimiva parisuhde ja avioliitto. Ei siihen yksi koira vaikuta mitenkään. Mutta meillä onkin tapana puhua ja sopia asiat siten kuin ne meille parhaiten sopii.