Hirvein asia koettavaksi?

Joutuu onnettomuuteen jonka seurauksena kädet ja jalat pitää amputoida ja jäljelle jää vain pää+torso

Oma korvien väli joka keksii aina kaikkea käsittämättömän omituista. Pelkoja pelkojen perään.

Joku autolautta Estonian kaltainen onnettomuus, jossa olisi mukana. Ja pelastuisi. Olisi kokenut ja nähnyt kaiken. Näkisi varmaan painajaisia koko loppuelämänsä. 

Seurata sivusta kun rakas puoliso synnyttää yhteistä lastamme. Kun jokin menee pieleen ja lapsi kuolee, yritetään hätäsektiolla pelastaa, jolloin äiti saa komplikaatioita ja menehtyy myös. Sitä kokemusta en haluaisi enkä kellekään soisi, edes maailman pahimmalle mukvistille.

Vanhemmuus.

Raiskaus. Se on pahempi kuin kuolema ja syyllisen pitäisi saada VÄHINTÄÄN elinkautinen. Raiskauksen uhreja on myös uskottava eikä kyseenalaistettava, se on kamalaa jos ei uskota raiskauksen tapahtuneen. Jos on sana sanaa vastaan niin raiskatun sanan täytyy olla voimakkaampi kuin raiskanneen psykopaatin.

Vastaajan nro. 6 hengessä sanoisin että pahinta olisi todella henkilökohtainen väkivalta, seksuaalinen tai ei-seksuaalinen. Onnistuisin varmaankin suhtautumaan moneen onnettomuuteen jossain määrin tyynesti tai ainakin fatalistisesti mutta jos joku sairas yksilö kävisi käsiksi ja satuttaisi, menisin kyllä rikki. Niin, olen muuten mies jos jotain sattuu kiinnostamaan.

Krooninen sairaus, joka ei parane mutta ei myöskään tapa nopeasti. Sehän on kidutusta joka päivä. Ja kaikki menee, rahat, ulkonäkö ja kunnia ennen tyhjän potkaisemista.

Itkuun päätynyt paniikkikohtaus aikuisena kesken PowerPoint-esityksen yleisön edessä oli kyllä todella traumatisoiva nöyryytys. Kokemus jota ilman olisin pärjännyt (paremmin).

Mitään hirveämpää ei onneksi enää ole koettavaksi kuin oman lapsen kuolema.

Vierailija kirjoitti:

Krooninen sairaus, joka ei parane mutta ei myöskään tapa nopeasti. Sehän on kidutusta joka päivä. Ja kaikki menee, rahat, ulkonäkö ja kunnia ennen tyhjän potkaisemista.

Sairastaminen on kallista ja tuhoaa usein ulkonäön, mutta miksi kunnia menisi?

Sairaus oli ajoittain piinallista, mutta olen aivan yhtä hyvä ihminen kuin ennen sairastumistani. 

Vierailija kirjoitti:

Itkuun päätynyt paniikkikohtaus aikuisena kesken PowerPoint-esityksen yleisön edessä oli kyllä todella traumatisoiva nöyryytys. Kokemus jota ilman olisin pärjännyt (paremmin).

Hyvin harva muistaa tapahtuneen eikä kukaan pidä tilannetta yhtä kauhistuttavana kuin sinä.

Toivottavasti voit jo paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Mitään hirveämpää ei onneksi enää ole koettavaksi kuin oman lapsen kuolema.

Olen pahoillani ja otan osaa suruusi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Krooninen sairaus, joka ei parane mutta ei myöskään tapa nopeasti. Sehän on kidutusta joka päivä. Ja kaikki menee, rahat, ulkonäkö ja kunnia ennen tyhjän potkaisemista.

Sairastaminen on kallista ja tuhoaa usein ulkonäön, mutta miksi kunnia menisi?

Sairaus oli ajoittain piinallista, mutta olen aivan yhtä hyvä ihminen kuin ennen sairastumistani. 

Itsellä on ollut sairaudenhoito hyvin traumatisoivaa ja epäinhimillisen tuntuista. Olen kokenut myös ihmisarvon kärsivän, vaikka se ei ehkä oma vika olekaan. No, yksi asia olisi vielä tätä pahempi - jos oma lapsi kärsisi vaikeasta sairaudesta. Mulla sentään oli hyvää aikaa elämässä kolmatta kymmentä vuotta, joten ihan koko elämä ei ole ollut pelkkää shittiä.

Kidutettavaksi joutuminen varmastikin.