Kokemuksia rakkaudesta, joka ei alkanut roihuten?

Naisilla se menee niin että pitää olla tunteet. Miehillä kuka vain kelpaa. Kärjistetysti. Näin riparipappimme opetti aikoinaan.

Pakko myöntää, että ainoa suhde jossa koin lähestulkoon rakkautta ensisilmäyksellä, oli epärehellisen jännämieheen. Olin aivan hulluna siihen.

Nykyiseen olin kyllä ihastunut, mutta en sellaisella järjettömällä tavalla, jossa en saa nukuttua tai tehtyä töitä kunnolla. Silti toivon, että tässä on tuleva lasteni isä.

22 vielä lisää, että seksuaalista kipinää on kyllä ollut alusta asti nykyisen kanssa. En aloittaisi suhdetta ilman sitä.

En ole koskaan tuntenut vaimoni kanssa sellaista ihmisten kuvailemaa hurjaa rakastumista.

En tiedä, olenko kyvytön tuntemaan sellaista vai eikö ole meidän kohdalla vain

roihahtanut.

Voi olla myös, että ujona nuorena miehenä olin liian kauhuissani rakastumaan.

Olemme kuitenkin edelleen 28 vuoden jälkeen läheisiä ja seksuaalisesti aktiivisia.

Ei tunnu hyvä liitto sellaista alkuhuumaa tarvitsevan.

Valitsin luotettavan ja turvallisen miehen. Aikaa myöten rakastuin sekä sitouduin, mutta hänpä petti ja jätti.

Nykyisin taitaa olla "sääntö", että pitää heti ensitreffeillä mennä jalat alta tai muuten suhteesta ei tulisi mitään. En ihmettele, miksi sinkkuja on niin paljon kun pistetään odotukset noin korkealle jo ensitapaamisessa.

Vaikeita kysymyksiä. Omalla kohdalla ero ns "järkisuhteesta" tuli vuoden jälkeen, kun mies ei edelleenkään herättänyt laimeaa kiintymystä kummempia fiiliksiä (viikkojen erossaoloaikana ei tullut ikävä, ei tehnyt mieli soittaa toiselle jne.) Toisaalta, erolle oli muitakin syitä kuin nämä tunnejutut. Välillä mietin, että jos olisin ollut rakastunut olisin varmaan ollut motivaatiota katsoa tilannetta kauemmin, nyt pienetkin vastoinkäymiset suhteessa tuntuivat paljon isommilta, kun motivaatiota suhteessa pysymiseen ei juurikaan ollut.

Toki vuosia kestävät suhteet, joissa on yhteiset lapset, talot sun muut ovat eri asia. 

Meillä ei mieheni kanssa ollut alkuhuumaa ollenkaan. Tai mulla ei ollut, miehellä kyllä kuulemma oli. Meni varmaan noin puolitoista vuotta etten enää murehtinut, haluanko olla hänen kanssaan. Nykyään ollaan naimisissa ja eka lapsi tulossa enkä voisi olla onnellisempi :) oisin todella tarvinut tällaista ketjua suhteen alkuaikoina kun stressasin juurikin siitä ”huijaanko” miestäni ja itseäni olemalla suhteessa ilman palavia tunteita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä kanssa yksi jolla alkuhuuma oli melko laimea. Hiljalleen on tutustuttu ja kun luottamus on kasvanut, niin ne rakastumisen tunteet kehittyvät ja voimistuvat.

Tosin en enää aikuisiällä ole huumaavasti kehenkään aiemminkaan ihastunut. Kai se on sitä elämänkokemusta, että varovasti tunnustellen on edetty.

Joku on sanonut viisaasti, että kun täysin toisesta hullaantuu heti, on siitä suunta vain alaspäin kun suhde arkipäiväistyy. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että saattaa pitää paikkansa. Kun tunteet ovat voimistuneet ajan kanssa, niin ainakin itse olen kokenut, että toisesta löytyy lisää plussia ja se taas saa tykästymään lisää.

Yhtä lailla on sanottu, että sitten kun vuosien varrella tulee vaikeita aikoja, niin muisto siitä alkuaikojen voimakkaasta ihastumisesta auttaa niiden yli.

Itse en olisi enää lähtenyt rakentamaan parisuhdetta ellen olisi ollut korviani myöten ihastunut.

Molemmat voi toimia. Jos on nimenomaan parisuhdetta vailla niin ei varmasti kannata heittää hyvää miestä ja muuten hyvää suhdetta menemään huuman puuttumisen vuoksi. Sellainen suhde voi olla varmasti oikein onnellinen pitkällä tähtäimellä. Mutta ehkä mietityttää ap:n epävarmuus siitä tuleeko huuman puute haittaamaan myöhemmin, eli mielestäni kyseessä on persoonakohtainen asia. Joku kyllästyy tasaiseen tyytyväisyyteen ja kaipaa säpinää, joku taas voi olla erittäin onnellinen kun on rinnalla hyvä ihminen. Jos nimittäin seksi kuitenkin sujuu.

Mä kuitenkin allekirjoitan tuon miten hienoa on myöhemmin muistella alkuhuumaa, mutta jos suhteen palikat on muuten kunnossa ei mielestäni se ole edellytys millekään.

Minäkään en rakastunut suin päin mieheeni, kun tapasimme. Eikä ehk hänkään. Jotain tunteita oli, mutta enemmän ihan kiva tyylisiä. Ehkä noin vuoden onoff säädön jälkeen ne tunteet heräsivät kunnolla ja 15 vuotta yhdessä olleina olemme edelleen rakastuneita toisiimme. Ei se alkuhuuman puute välttämättä rakkaudettomuutta loppuelämäksi tarkoita, toiset vaan syttyy hitaammin.

Vau! Onpa tänne tullut paljon hyviä, ajatuksia herättäviä vastauksia! Suuri kiitos jokaiselle näistä, helpottaa mun pohdintoja kun kuulee muiden kokemuksia. :)