Kokemuksia rakkaudesta, joka ei alkanut roihuten?
Olisin onnellinen, jos joku haluaa jakaa tälläisia kokemuksia.
Itse seurustelen vakavasti todella hyvän miehen kanssa, jota en vaihtaisi kehenkään. Mun osalta ei ole ollut minkäänlaista alkuhuumaa, "perhosia vatsassa" tms. Jännitystä ja paljon vetovoimaa toki kuitenkin. Mies on tasapainoinen, huomaavainen, jämäkkä, turvallinen, älykäs ja muutenkin ihminen, jota ihailen ja kunnioitan suuresti. Meillä on hauskaa yhdessä ja makuuhuoneen puolella asiat loistavasti. Tavallaan hyppäsin ihastusvaiheen yli.
Joskus kuitenkin mieleen pulpahtaa pieni epäilys, olenko jotenkin epärehellisesti suhteessa, kun en sitä suurta alkuhuumaa ja ihastusta kokenut? Haluaisin uskoa, että ilmankin pärjää.
Kommentit (31)
Mulla on ollut molempia, järki - ja tunnesuhteita. Kumpikin toimii tavallaan, ovat erilaisia.
Kuulostaa sopivalta, on vain hyvä, että tunteet eivät ole liian voimakkaita.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa sopivalta, on vain hyvä, että tunteet eivät ole liian voimakkaita.
Mukava kuulla, että olet tuota mieltä. Saako vielä kysyä, miksi se on mielestäsi hyvä asia?
Mulla järkisuhteesta tuli lopulta tunnesuhde. Perhoset vatsaan ja hillittömät tunnevyöryt tuli noin kolmen vuoden yhdessäolon jälkeen. Nyt viisi vuotta yhdessä ja olen täydellisen rakastunut. Olen pohtinut, että miksi näin. Ehkä siksi, että olemme kokeneet paljon, suhde on kehittynyt hitaasti (mutta oikeaan suuntaan), olen oppinut tuntemaan miehen läpikotaisin (ja rakastunut tähän oikeaan mieheen, en haavekuvaan), hän tuntuu nyt niin omalta ja tutulta, että sydän meinaa pakahtua.
Meillä suhde alkoi ihan pelkästä seksisuhteesta. Seksi toimi, meillä oli hauskaa yhdessä, päätettiin ruveta seurustelemaan. Ilman palavia tunteita kummaltakaan. Ja yllä on tuo lopputulos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa sopivalta, on vain hyvä, että tunteet eivät ole liian voimakkaita.
Mukava kuulla, että olet tuota mieltä. Saako vielä kysyä, miksi se on mielestäsi hyvä asia?
Mulle tulee voimakkaasta ihastuksesta pakkomielteitä, ja alkaa ahdistaa. En vain kestä sitä.
Mun järkisuhteeni johti rakastumiseen. Ikävä kyllä rakastumisen kohde ei ollut se, kenen kanssa olin järkisuhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Mulla järkisuhteesta tuli lopulta tunnesuhde. Perhoset vatsaan ja hillittömät tunnevyöryt tuli noin kolmen vuoden yhdessäolon jälkeen. Nyt viisi vuotta yhdessä ja olen täydellisen rakastunut. Olen pohtinut, että miksi näin. Ehkä siksi, että olemme kokeneet paljon, suhde on kehittynyt hitaasti (mutta oikeaan suuntaan), olen oppinut tuntemaan miehen läpikotaisin (ja rakastunut tähän oikeaan mieheen, en haavekuvaan), hän tuntuu nyt niin omalta ja tutulta, että sydän meinaa pakahtua.
Meillä suhde alkoi ihan pelkästä seksisuhteesta. Seksi toimi, meillä oli hauskaa yhdessä, päätettiin ruveta seurustelemaan. Ilman palavia tunteita kummaltakaan. Ja yllä on tuo lopputulos.
Kiitos paljon jakamisesta! Enpä olisi uskonut että noin voi käydä. :) Hienoa kuulla tälläinen tarina!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa sopivalta, on vain hyvä, että tunteet eivät ole liian voimakkaita.
Mukava kuulla, että olet tuota mieltä. Saako vielä kysyä, miksi se on mielestäsi hyvä asia?
Mulle tulee voimakkaasta ihastuksesta pakkomielteitä, ja alkaa ahdistaa. En vain kestä sitä.
Voihan se tosiaan olla raastavaa, jos oikein ihastuu!
Vierailija kirjoitti:
Mun järkisuhteeni johti rakastumiseen. Ikävä kyllä rakastumisen kohde ei ollut se, kenen kanssa olin järkisuhteessa.
Jäitkö alkuperäiseen suhteeseen?
Täällä kanssa yksi jolla alkuhuuma oli melko laimea. Hiljalleen on tutustuttu ja kun luottamus on kasvanut, niin ne rakastumisen tunteet kehittyvät ja voimistuvat.
Tosin en enää aikuisiällä ole huumaavasti kehenkään aiemminkaan ihastunut. Kai se on sitä elämänkokemusta, että varovasti tunnustellen on edetty.
Joku on sanonut viisaasti, että kun täysin toisesta hullaantuu heti, on siitä suunta vain alaspäin kun suhde arkipäiväistyy. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että saattaa pitää paikkansa. Kun tunteet ovat voimistuneet ajan kanssa, niin ainakin itse olen kokenut, että toisesta löytyy lisää plussia ja se taas saa tykästymään lisää.
Vierailija kirjoitti:
Täällä kanssa yksi jolla alkuhuuma oli melko laimea. Hiljalleen on tutustuttu ja kun luottamus on kasvanut, niin ne rakastumisen tunteet kehittyvät ja voimistuvat.
Tosin en enää aikuisiällä ole huumaavasti kehenkään aiemminkaan ihastunut. Kai se on sitä elämänkokemusta, että varovasti tunnustellen on edetty.
Joku on sanonut viisaasti, että kun täysin toisesta hullaantuu heti, on siitä suunta vain alaspäin kun suhde arkipäiväistyy. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että saattaa pitää paikkansa. Kun tunteet ovat voimistuneet ajan kanssa, niin ainakin itse olen kokenut, että toisesta löytyy lisää plussia ja se taas saa tykästymään lisää.
Tämä on kyllä erittäin hyvä näkökulma. Kiitos elämänviisauden jakamisesta. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla järkisuhteesta tuli lopulta tunnesuhde. Perhoset vatsaan ja hillittömät tunnevyöryt tuli noin kolmen vuoden yhdessäolon jälkeen. Nyt viisi vuotta yhdessä ja olen täydellisen rakastunut. Olen pohtinut, että miksi näin. Ehkä siksi, että olemme kokeneet paljon, suhde on kehittynyt hitaasti (mutta oikeaan suuntaan), olen oppinut tuntemaan miehen läpikotaisin (ja rakastunut tähän oikeaan mieheen, en haavekuvaan), hän tuntuu nyt niin omalta ja tutulta, että sydän meinaa pakahtua.
Meillä suhde alkoi ihan pelkästä seksisuhteesta. Seksi toimi, meillä oli hauskaa yhdessä, päätettiin ruveta seurustelemaan. Ilman palavia tunteita kummaltakaan. Ja yllä on tuo lopputulos.
Kiitos paljon jakamisesta! Enpä olisi uskonut että noin voi käydä. :) Hienoa kuulla tälläinen tarina!
Onhan se ihan tyypillistä jos ajattelee vaikka ääriesimerkkinä sovittuja avioliittoja. Usein niissäkin pari tosi syvästi rakastuu toisiinsa ajan myötä. Vaikka avioliitto ei ole saanut alkuaan ihastuksesta. Tietenkin se edellyttää, että pari on kaikin puolin muutenkin toisilleen sopiva. Mutta niinhän sovituissa avioliitoissa yleensä on. Kaikkien osapuolten ajatuksena on löytää sellainen liitto jossa on parhaat mahdollisuudet onnistumiselle.
Itse en pystyisi harrastamaan seksiä ihmisen kanssa, johon en olisi ihastunut. Mutta muuten kuulostaa järkevältä!
Vierailija kirjoitti:
Täällä kanssa yksi jolla alkuhuuma oli melko laimea. Hiljalleen on tutustuttu ja kun luottamus on kasvanut, niin ne rakastumisen tunteet kehittyvät ja voimistuvat.
Tosin en enää aikuisiällä ole huumaavasti kehenkään aiemminkaan ihastunut. Kai se on sitä elämänkokemusta, että varovasti tunnustellen on edetty.
Joku on sanonut viisaasti, että kun täysin toisesta hullaantuu heti, on siitä suunta vain alaspäin kun suhde arkipäiväistyy. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että saattaa pitää paikkansa. Kun tunteet ovat voimistuneet ajan kanssa, niin ainakin itse olen kokenut, että toisesta löytyy lisää plussia ja se taas saa tykästymään lisää.
Yhtä lailla on sanottu, että sitten kun vuosien varrella tulee vaikeita aikoja, niin muisto siitä alkuaikojen voimakkaasta ihastumisesta auttaa niiden yli.
Itse en olisi enää lähtenyt rakentamaan parisuhdetta ellen olisi ollut korviani myöten ihastunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä kanssa yksi jolla alkuhuuma oli melko laimea. Hiljalleen on tutustuttu ja kun luottamus on kasvanut, niin ne rakastumisen tunteet kehittyvät ja voimistuvat.
Tosin en enää aikuisiällä ole huumaavasti kehenkään aiemminkaan ihastunut. Kai se on sitä elämänkokemusta, että varovasti tunnustellen on edetty.
Joku on sanonut viisaasti, että kun täysin toisesta hullaantuu heti, on siitä suunta vain alaspäin kun suhde arkipäiväistyy. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että saattaa pitää paikkansa. Kun tunteet ovat voimistuneet ajan kanssa, niin ainakin itse olen kokenut, että toisesta löytyy lisää plussia ja se taas saa tykästymään lisää.Yhtä lailla on sanottu, että sitten kun vuosien varrella tulee vaikeita aikoja, niin muisto siitä alkuaikojen voimakkaasta ihastumisesta auttaa niiden yli.
Itse en olisi enää lähtenyt rakentamaan parisuhdetta ellen olisi ollut korviani myöten ihastunut.
Olen tuon ylemmän tekstin kirjoittaja. Varmaan toimii molemmilla tavoilla. Itselläni on varmaan joku tunnelukko, koska en ns.anna itselleni lupaa ihastua tai rakastua täysillä ennenkuin tunnen toista paremmin. Ehkä se on turhaa huonojen kokemusten mukanaan tuomaa skeptisyyttä. Hassua sinänsä, eka näin laimea alkuhuuma vaikuttaisi johtavan kuitenkin syvimpään kiintymykseen. Samoja ajatuksia oli alkuun kuin ap:lla, että onko tässä nyt tarpeeksi tunnetta. Koskaan ei tuntunut pahalta kuitenkaan, hyvä ja rennon turvallinen olo on ollut alusta asti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä kanssa yksi jolla alkuhuuma oli melko laimea. Hiljalleen on tutustuttu ja kun luottamus on kasvanut, niin ne rakastumisen tunteet kehittyvät ja voimistuvat.
Tosin en enää aikuisiällä ole huumaavasti kehenkään aiemminkaan ihastunut. Kai se on sitä elämänkokemusta, että varovasti tunnustellen on edetty.
Joku on sanonut viisaasti, että kun täysin toisesta hullaantuu heti, on siitä suunta vain alaspäin kun suhde arkipäiväistyy. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että saattaa pitää paikkansa. Kun tunteet ovat voimistuneet ajan kanssa, niin ainakin itse olen kokenut, että toisesta löytyy lisää plussia ja se taas saa tykästymään lisää.Yhtä lailla on sanottu, että sitten kun vuosien varrella tulee vaikeita aikoja, niin muisto siitä alkuaikojen voimakkaasta ihastumisesta auttaa niiden yli.
Itse en olisi enää lähtenyt rakentamaan parisuhdetta ellen olisi ollut korviani myöten ihastunut.
Samaa mieltä. Ei enää ikinä mitään laimeita ”josko tämä tästä palavaksi muuttuisi”- suhteita. Ei ne muutu. Ajan kanssa vaan alkaa ahdistaa ja lujaa elää kuin sisarensa kanssa. Parempi kunnon tunteiden roihu, se kipinä siellä pohjalla säilyy kyllä vaikka suhde arkipäiväistyisikin.
Meidän suhde alkoi melko laimeasti. Meillä oli kyllä mukavaa ja hauskaa, mutta ei mitään sellaista kipinää, eikä oikein edes seksuaalista vetovoimaa. Mies oli kuitenkin todella hyvä mies ja tykkäsin hänestä kovasti, nauroin jutuilleen, arvostin luonnetta.
Noh, nyt ollaan oltu 13 vuotta yhdessä. Sänkykemia löytyi lopulta, s.eksi luistaa nyt mainiosti. Meillä on mielestäni hyvä ja arvostava suhde. Toki ruuhkavuosissa joskus nyppii, ettei ole alkuhuumaa mitä muistella, ollaan ehkä enemmän kiintyneitä kuin rakastuneita. Omasta puolestani olen kuitenkin valmis tässä olemaan hamaan loppuun asti. Huuma on kuitenkin katoavaista, mitä olen kaverien suhdesekoiluja seurannut.
Olen itse niin herkkä etten ikinä voisi antautua intiimiin eroottiseen kanssakäymiseen ihmisen kanssa johon en ole rakastunut.
Minulla ne roihuavat suhteet tuuppasivat loppua lyhyeen, kokemuksesta osaan niitä varoa. Hitaasti lämpenevä suhde on ollut se joka kestää (omalla kohdalla).
Ihmiset ovat erilaisia, tässäkin asiassa. Näin luulisin.