Kasvissyöjät! Miten huolehditte raudan saannistanne ja oletteko mitanneet rauta-arvojanne?
Itsellä takana yli 10 vuotta ilman lihaa ja tuloksena vakava raudanpuute kaikkine oireineen. En edes tiennyt, että kärsin raudanpuutteesta, kunnes menin lääkäriin. Toki tähän tilaan pääsyä on jouduttanut erittäin runsaat kuukautiset, jotka jo yksinään voivat saada naisen raudanpuutteeseen.
Miten teillä? Mistä yritätte saada sen raudan ja tiedättekö rauta-arvonne?
Kommentit (52)
Syön kasvispainotteisesti, mutta syön myös lihaa jonkin verran. Joka kerta menkkojen jälkeen iskee ihan hillitön lihan ja maksan himo. En syö muuten koskaan maksaa koska inhoan sitä muuten, mutta menkkojen jälkeisellä viikolla syön vaikka koko pötkön maksamakkaraa tai kipollisen Saarioisten maksalaatikkoa. Ja lihaa on saatava joka päivä myös noin viikon ajan. Sitten ei enää kiinnosta kumpikaan kolmeen viikkoon.
Olen kyllä muutenkin aika hyvä kuuntelemaan kehon viestejä ja syön sen mukaan.
Tuosta rypsistä kun oli puhe, niin ainakin kilpparivajavaisten olisi syytä välttää rypsiä, kilppari ei tykkää ristikukkaisista. Eli ei kannattais hirveästi läträtä niillä kasvimaitosotkuilla, kun niissä liki kaikissa on rypsiä tai rapsia. Myös siis muut ristikukkaiset, kuten kaalit ja lanttu ainakin on epäsopivia kilpparivajiksen kanssa kamppaileville.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Apteekistahan vegaanit ja kasvissyöjät hakevat ravintonsa.
Aivan, eihän ne ruuasta saatavasta ravinnosta ymmärrä.
Joo, syö ihan rauhassa niitä nakkeja ja ranskalaisia.
Vakavasti puhuen, oikein huvittaa, kun joku kaivaa aina esiin mitä kummallisimpia puutoksia kasvisruokaan liittyen, kuten nyt rauta tai kalsium. Jos itse ymmärtäisit ruuasta saatavasta ravinnosta "jotain", niin olisit maininnut B12-vitamiinin, mikä tosiaan puuttuu lähes tyystin kasviperäisistä ruoka-aineista. Jos kuitenkin vaihtoehtoina ovat tehotuotanto ympäristön, ihmisten ja eläinten kustannuksella tai sitten B12-vitamiinilisä esim. soijamaidossa tai D-vitamiinipillereissä (joita jokainen joutuu näillä leveysasteilla ottamaan, ravinnosta riippumatta) niin valitsen mielummin jälkimmäisen.
Vierailija kirjoitti:
Mulla kävi päinvastoin, kasvissyönnin aloittaminen ja maitotuotteiden rajoittaminen minimiin pelastivat anemian kourista. Luulen että isoimmat vaikuttajat omalla kohdalla ovat maidonjuonnin lopetus (estää rautaa imeytymästä) ja se että saan ruuasta rutkasti c-vitamiinia (auttaa rautaa imeytymään.) Saa toki korjata jos oletukseni on ihan outo. Joka tapauksessa olo on reippaampi kuin koskaan ja hemoglobiini 140. Ferritiiniä en muista, mutta oli hyvässä jamassa keväällä mitatessa.
Veikkaan, että suurin tekijä on sinulla tuo maitotuotteiden käytön rajoitus. Jo pelkästään kalsiumtuotteiden nauttiminen yhtä aikaa rautapitoisen ruuan kanssa aiheuttaa sen, että juuri nautittu rauta ei välttämättä imeydy lainkaan. Toinen on kofeiini. Ota kuppi kahvia päivällisen tai lounaan jälkeen, niin avot - rauta ei imeydy.
C-vitamiini yhtä aikaa raudan kanssa on erittäin järkevää, silloin imeytyy tosi hyvin. Näitä juttuja on tutkittu ihan solutasolla, eli asia on oikeasti näin.
Eli jos haluat maksimoida raudan imeytymisen ravinnosta tai rautatabletista, älä ota samaan aikaan mitään kalsiumia sisältävää, äläkä myös kofeiinia sisältävää.
Vierailija kirjoitti:
Syön kasvispainotteisesti, mutta syön myös lihaa jonkin verran. Joka kerta menkkojen jälkeen iskee ihan hillitön lihan ja maksan himo. En syö muuten koskaan maksaa koska inhoan sitä muuten, mutta menkkojen jälkeisellä viikolla syön vaikka koko pötkön maksamakkaraa tai kipollisen Saarioisten maksalaatikkoa. Ja lihaa on saatava joka päivä myös noin viikon ajan. Sitten ei enää kiinnosta kumpikaan kolmeen viikkoon.
Olen kyllä muutenkin aika hyvä kuuntelemaan kehon viestejä ja syön sen mukaan.
Tuosta rypsistä kun oli puhe, niin ainakin kilpparivajavaisten olisi syytä välttää rypsiä, kilppari ei tykkää ristikukkaisista. Eli ei kannattais hirveästi läträtä niillä kasvimaitosotkuilla, kun niissä liki kaikissa on rypsiä tai rapsia. Myös siis muut ristikukkaiset, kuten kaalit ja lanttu ainakin on epäsopivia kilpparivajiksen kanssa kamppaileville.
Tuo ristikukkaisten kasvisten / juuresten syönnin välttäminen perustuu siihen, että ne ovat niin sanotusti goiotreenisiä, eli niissä oleva luontainen aine estää kehoa käyttämästä jodia sillä hetkellä. Jodi on taas todella tärkeä aine, jotta kilpirauhanen voi toimia normaalisti.
Liian vähäinen jodin saanti altistaa kilpirauhasen vajaatoiminnalle ja struumalle.
Vierailija kirjoitti:
Kasvissyöjänä 22 vuotta, ferritiini mitattu vain kahdesti, kerran raskaana ollessa ja kerran pieleen menneen leikkauksen jälkeen jossa menetin runsaasti verta. Molemmilla kerroilla tulokset loistavat. Hemoglobiini on koko ajan pysytellyt yli 140:n, paitsi leikkauksen jälkeen, mutta palautui parissa viikossa ilman mitään rautalisiä.
Syön ihan normaalia kotiruokaa, paljon kasviksia, perunaa, pastaa, munakkaita, leipää, juustoja, hedelmiä jne. Esimerkiksi eilen kahvia, fetasalaattia, parsakaaligratiinia, pari ruisleipää päällisineen, banaani, mansikkajogurtti, pala mozzarellapizzaa.
En ole koskaan syönyt mitään ravintolisiä. Voin hyvin ja olen normaalipainoinen. Luulen rauta-arvoihin vaikuttavan myöskin geenien, ei vain ruokavalion.
On varmaan sitten niukat menkat? Runsaat menkat ovat milteipä suurin syy naisten raudanpuutteeseen.
Floradix on nestemäinen rautavalmiste, joka sisältää rautaa hyvin imeytyvässä ja vatsaystävällisessä muodossa.
Ei keinotekoisia väri- tai makuaineita, alkoholia eikä säilöntäaineita
Pakattu ekologisesti lasipulloon
Hellävarainen vatsalle ja suolistolle
Täydellinen naisille, raskaana oleville, kasvissyöjille, teini-ikäisille, vanhuksille, kuntoilijoille ja urheilijoille
Historia
Pitkät perinteet
Floradixia on valmistettu Saksassa jo yli 100 vuotta.
Salus Haus on johtava ravintolisien ja yrttiuutteiden valmistaja, joka on perustettu vuonna 1916 tohtori Otto Greitherin toimesta. Tänä päivänä Salus Haus:n johtajana toimii hänen poikansa, Otto Greither. Vuonna 2003 WWF palkitsi hänet vuoden EKO-johtajana tunnustuksena hänen toiminnastaan ympäristön ja luonnon hyväksi.
Huolellisesti valitut luonnolliset raaka-aineet
Floradix on valmistettu tarkoin valituista puhtaista ja luonnollisista raaka-aineista. Suurin osa yrteistä ovat luomuviljeltyjä. Käytettävät yrtit ja hedelmämehut käyvät läpi tarkat laboratoriotestit ennen tuotantoon hyväksymistä. Tuotantoteknologia on farmaseuttinen ja GMP-luokituksen mukainen.
Korkea laatu, ei lisäaineita
Voit aina luottaa siihen, ettei Salus tingi laadusta ja puhtaudesta. Floradix on valmistettu aktiivisista ja korkealaatuisista yrteistä sekä luonnollisista hedelmämehuista. Floradix ei sisällä lainkaan keinotekoisia väri- tai makuaineita, säilöntäaineita tai alkoholia.
https://www.midsona.fi/salus/floradix-ja-floravital/tuotetiedot/
Minulla oli viimeksi rauta-arvot 112, on aina ollut matala. Huolimatta siitä olenko syönyt lihaa vai en. Vegaani olen ollut lähemmäs 7 vuotta. Joudun aina välillä rautakuurille ja sitten tuo hb:nousee 120 tienoille, mutta ilmeisesti laskee aina viitearvojen rajamaille. En tiedä mistä tarkalleen johtuu. Voi kuulemma olla periytyvääkin.
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli viimeksi rauta-arvot 112, on aina ollut matala. Huolimatta siitä olenko syönyt lihaa vai en. Vegaani olen ollut lähemmäs 7 vuotta. Joudun aina välillä rautakuurille ja sitten tuo hb:nousee 120 tienoille, mutta ilmeisesti laskee aina viitearvojen rajamaille. En tiedä mistä tarkalleen johtuu. Voi kuulemma olla periytyvääkin.
Onko sulta koskaan otettu ferritiiniä?!
Onko tutkittu perusteellisesti, esim. keliakia jne.?
Ihmettelen vain, miten vauva voi saada äidinmaidosta rautaa, luulisi kalsiumin estävän imeytymisen?!
Ferretiini oli 14, eli tosi matala, hemoglobiinia en muista, mutta sekin oli matala. Verikokeet oli otettu n. 4 viikkoa kestäneiden "kuukautisten"/verenvuodon jälkeen. Aloitin kuitenkin rautatablettikuurin. Syön paljon kikherneitä, soijatuotteita käytän useita kertoja viikossa ja lisäilen linssejä moniin ruokiin.