Eronneet - nyt kun mietit asioita taaksepäin niin olisitko voinut ennustaa eron?

No neljäkymmentä vuotta aviossa. Alku onnellista, keskivaiheillä ystävyyttä, lopuksi vain huomasi että elämä (se muutama loppuvuosi) menee hukkaan luutuneiden asenteiden vuoksi. Aloin rakastaa itseäni, vihdoinkin. Eipä tainnut olla vastaus kysymykseesi, mutta näin se itsellä meni.

Kyllä mä tiesin jo vihille mennessäni, ettei olla loppuikää yhdessä. Olin kovin naiivi ja kokematon, en tiennyt paremmasta. Nuoruuden hyvin huono itsetunto (traumatausta) sai päätymään alttarille väärän miehen kanssa, vääristä syistä. Se liitto kesti kuusi vuotta ja päättyi minun aloitteestani, mustasukkaisuus ja kaljoittelu suurimpina syinä.

Päädyttiin sittemmin molemmat oikeiden puolisoiden kanssa naimisiin, onnellisesti.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä tiesin jo vihille mennessäni, ettei olla loppuikää yhdessä. Olin kovin naiivi ja kokematon, en tiennyt paremmasta. Nuoruuden hyvin huono itsetunto (traumatausta) sai päätymään alttarille väärän miehen kanssa, vääristä syistä. Se liitto kesti kuusi vuotta ja päättyi minun aloitteestani, mustasukkaisuus ja kaljoittelu suurimpina syinä.

Päädyttiin sittemmin molemmat oikeiden puolisoiden kanssa naimisiin, onnellisesti.

Kiinnostaisi tietää miksi päätit silti mennä naimisiin?

Alusta asti tiesin, mutta yritin estää tilannetta puhumalla asiasta ja se vain pahensi. Sama toistui toisessa avioliitossa ja kun tämä ero on lopullinen jään yksin. Ei kannata puhua tunteista eikä kannata kiintyä aviopuolisoon, parempi pitää monta suhdetta yhtä aikaa.

Todellakin tiedin heti ensitapaamisella, mutta kuuntelinko järjen ääntä? En tietenkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä tiesin jo vihille mennessäni, ettei olla loppuikää yhdessä. Olin kovin naiivi ja kokematon, en tiennyt paremmasta. Nuoruuden hyvin huono itsetunto (traumatausta) sai päätymään alttarille väärän miehen kanssa, vääristä syistä. Se liitto kesti kuusi vuotta ja päättyi minun aloitteestani, mustasukkaisuus ja kaljoittelu suurimpina syinä.

Päädyttiin sittemmin molemmat oikeiden puolisoiden kanssa naimisiin, onnellisesti.

Kiinnostaisi tietää miksi päätit silti mennä naimisiin?

Mies kosi. Myöhemmin paljastui, että oli kiire sitouttaa, ja jälkeenpäin ajatellen joukko melkoisia varoitusmerkkejä oli ilmassa, en vaan tajunnut.

Minä taas, sikäli kun muistan, ajattelin että sittenpähän olisin kokenut senkin. Tein myös pesäeroa omaan kotiini. Vanhemmiltani en ole saanut likimainkaan normaalin parisuhteen mallia.

Nykyisillä tiedoilla tekisin tietenkin toisin, oppia ikä kaikki.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä tiesin jo vihille mennessäni, ettei olla loppuikää yhdessä. Olin kovin naiivi ja kokematon, en tiennyt paremmasta. Nuoruuden hyvin huono itsetunto (traumatausta) sai päätymään alttarille väärän miehen kanssa, vääristä syistä. Se liitto kesti kuusi vuotta ja päättyi minun aloitteestani, mustasukkaisuus ja kaljoittelu suurimpina syinä.

Päädyttiin sittemmin molemmat oikeiden puolisoiden kanssa naimisiin, onnellisesti.

Melkein kuin omasta elämästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä tiesin jo vihille mennessäni, ettei olla loppuikää yhdessä. Olin kovin naiivi ja kokematon, en tiennyt paremmasta. Nuoruuden hyvin huono itsetunto (traumatausta) sai päätymään alttarille väärän miehen kanssa, vääristä syistä. Se liitto kesti kuusi vuotta ja päättyi minun aloitteestani, mustasukkaisuus ja kaljoittelu suurimpina syinä.

Päädyttiin sittemmin molemmat oikeiden puolisoiden kanssa naimisiin, onnellisesti.

Kiinnostaisi tietää miksi päätit silti mennä naimisiin?

Mies kosi. Myöhemmin paljastui, että oli kiire sitouttaa, ja jälkeenpäin ajatellen joukko melkoisia varoitusmerkkejä oli ilmassa, en vaan tajunnut.

Minä taas, sikäli kun muistan, ajattelin että sittenpähän olisin kokenut senkin. Tein myös pesäeroa omaan kotiini. Vanhemmiltani en ole saanut likimainkaan normaalin parisuhteen mallia.

Nykyisillä tiedoilla tekisin tietenkin toisin, oppia ikä kaikki.

Millaisia nuo varoitusmerkit olivat?

Jokainen tekee virheitä elämänsä varrella. Varsinkin nuorempana. Ja toisaalta, jos virheistään ottaa opikseen ja niiden myötä kasvaa, voiko niitä todella virheiksi edes kutsua...

Noin vuoden olen ja miettinyt ja ei, enpä olisi osannut ennustaa.

Vierailija kirjoitti:

Noin vuoden olen ja miettinyt ja ei, enpä olisi osannut ennustaa.

Millaiset syyt teillä johti eroon ja kauanko ehditte olla naimisissa?

Kaikki hälytysmerkit alkoholinkäytöstä oli jo puolessa vuodessa, mutta halusin niin kovasti lopultakin saada parisuhteen ja perheen, että pakotin oikeastaan itseni sivuuttamaan ne.

Viikko ennen häitä olin vähällä perua ne, koska mies oli ratkennut taas ryyppäämään. Olin kuitenkin jo raskaana, joten purin hammasta ja päätin yrittää, jos asiat kuitenkin korjaantuisi.

Ei ne tietenkään korjaantuneet, vaan paheni, ja erottiin kymmenen vuoden päästä. Niin sitkeästi yritin, ja valehtelin itselleni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä tiesin jo vihille mennessäni, ettei olla loppuikää yhdessä. Olin kovin naiivi ja kokematon, en tiennyt paremmasta. Nuoruuden hyvin huono itsetunto (traumatausta) sai päätymään alttarille väärän miehen kanssa, vääristä syistä. Se liitto kesti kuusi vuotta ja päättyi minun aloitteestani, mustasukkaisuus ja kaljoittelu suurimpina syinä.

Päädyttiin sittemmin molemmat oikeiden puolisoiden kanssa naimisiin, onnellisesti.

Kiinnostaisi tietää miksi päätit silti mennä naimisiin?

Mies kosi. Myöhemmin paljastui, että oli kiire sitouttaa, ja jälkeenpäin ajatellen joukko melkoisia varoitusmerkkejä oli ilmassa, en vaan tajunnut.

Minä taas, sikäli kun muistan, ajattelin että sittenpähän olisin kokenut senkin. Tein myös pesäeroa omaan kotiini. Vanhemmiltani en ole saanut likimainkaan normaalin parisuhteen mallia.

Nykyisillä tiedoilla tekisin tietenkin toisin, oppia ikä kaikki.

Millaisia nuo varoitusmerkit olivat?

Jokainen tekee virheitä elämänsä varrella. Varsinkin nuorempana. Ja toisaalta, jos virheistään ottaa opikseen ja niiden myötä kasvaa, voiko niitä todella virheiksi edes kutsua...

Kerron yhden esimerkin, tästä on jo niin kauan, ettei kukaan tunnista.

Tämä silloinen poikaystävä oli ensimmäistä kertaa tutustumassa ystäväpiiriini lapsuudenystäväni kihlajaisissa, joissa hän päätti juoda itsensä aggressiiviseksi ja tempaista sulhasta kuonoon, koska onnitteluhalasin tätä "liian lämpimästi".  Näimme seuraavana aamuna, kun hän pääsi putkasta ja ennakoi, etten halua nähdä häntä enää ikinä. Ja siinä kohtaa minä tein ensimmäisen ison virheeni. 

Loput....löytyvät ketjusta "mustasukkaisen kumppanin sairaimmat aivoitukset".

Minun täytyy kyllä sanoa, että kuvittelin meidän vanhenevan yhdessä. Viimeisinä vuosina oli kyllä paljon tapahtumia elämässä, joista alussa mieskin oli mieltä että tässä ollaan yhdessä ja selvitään, mutta kun ulkoapäin tuli lisää ja lisää ikäviä tapahtumia, kai hän koki, että niistä täysin ulkopuolinen ihminen pelastaa hänet paremmin kuin minä ja vanha perhe-elämä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noin vuoden olen ja miettinyt ja ei, enpä olisi osannut ennustaa.

Millaiset syyt teillä johti eroon ja kauanko ehditte olla naimisissa?

Mies lakkasi rakastamasta minua ja rakastui toiseen naiseen. Sitä en tiedä, miksi lakkasi, hän ei kuulemma itsekään tiedä. 20 vuotta oltiin aviossa. Mitään merkkejä rakkauden loppumisesta en huomannut, joten epäilen, että hän keski-iän kriisissään rakastui toiseen ja samassa yhteydessä lakkasi rakastamasta minua, tätä hän tosin ei itse myöntänyt.

huvittaa tämä ku mennää naimisiin puolivaloilla jonkun kanssa.

kuhan mennään vaan, sitten ihmetellään kun avioliitto on pian tylsää paskaa.

Jos menee naisen kanssa naimisiin, niin vituiks menee.

Minulle tuli ero puun takaa 20 vuoden jälkeen. Tästä on jo vuosia, mutta ensimmäiset vuodet eron jälkeen yritin tosissani löytää syitä. JÄlkiviisas on aina helppo olla....

Meillä oli kovia tappeluita alussa, ennen kuin särmät hioituvat riittävästi. Olisiko minun pitänyt tietää siitä, että mies haluaa aina sanoa viimeisen sanan ja päättää? Tämä luonteenpiirre kun johti siihen, että minä aloin antamaan periksi yleisen rauhan nimessä, enkä lopussa enää päättänyt mistään. Ja tämähän väänsi meidän parisuhdetta hieman kieroon.

Mutta onhan muutkin tällaisessa asemassa naimisissa kuolemaan asti. Ei se parisuhde nyt niin kiero ollut. Miksi emme me? En tiedä.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä tiesin jo vihille mennessäni, ettei olla loppuikää yhdessä. Olin kovin naiivi ja kokematon, en tiennyt paremmasta. Nuoruuden hyvin huono itsetunto (traumatausta) sai päätymään alttarille väärän miehen kanssa, vääristä syistä. Se liitto kesti kuusi vuotta ja päättyi minun aloitteestani, mustasukkaisuus ja kaljoittelu suurimpina syinä.

Päädyttiin sittemmin molemmat oikeiden puolisoiden kanssa naimisiin, onnellisesti.

Vau. Ihan sama kuin minulla. Nuoruuden traumatausta tärkeä tässä, tunsin kai samankaltaisen ihmissuhteen kuin lapsuusperheeni kierouden turvalliseksi.

Itse itkin mennessäni naimisiin. En tosin onnesta. Ajattelin että se on kohtaloni, että tässä sitä ollaan kuolemaan saakka (oli lapsi).

Sitten kun minut oli rikottu niin pahasti, ettei mikään enää tuntunut miltään ja ratkaisu todellakin oli ero tai kuolema niin sain lähdettyä.

Eksän onnesta en tiedä. Itse olen kasvanut ihmisenä ja pikkuhiljaa eheytymässä.

Puoliso jätti minut tekemällä itsemurhan. Olin kyllä alkanut miettiä itsekin suhteen lopettamista, kun toinen ei osoittanut merkkejä siitä, että olisi ollut valmis hoitamaan masennustaan. Oma jaksaminen alkoi olla niin kortilla, että oli pakko miettiä mitä suhteen kanssa tekisi. Mies kuitenkin ehti ensin tehdä oman päätöksensä.

Jälkikäteen ihminen usein yrittää etsiä selityksiä tapahtuneelle erolle säilyttääkseen tietynlaisen hallinnan ja ennustettavuuden tunteen. Jos suhde olisi jatkunut, niin samat asiat tulkittaisiin toisessa valossa: kaikesta tästäkin on päästy yli.