Lue keskustelun säännöt.
Syyt miksi deittiappsit murentaa sun sielun
10.11.2018 |
Olen nyt pyörinyt pari kuukautta deittiappseissa ja tämä on ollut kyllä silmät avaava kokemus. Olen nyt aika varma että tiedän miksi ihmisten on niin mahdotonta enää kohdata parisuhdemielessä.
Olin pitkässä parisuhteessa ennen tätä ja mielikuvat deittailusta vuosituhannen vaihteesta. Silloin homma meni niin että kiinnostuttiin jostain, juteltiin kun kohdattiin ja sitten toinen kysyi treffeille jos uskalsi. Jos kaikki meni hyvin, päädyttiin tapailemaan ja sitten parisuhteeseen. Toisia kunnioitettiin ja kohdeltiin hyvin, niitäkin jotka ei innostanut, koska ei ikinä tiennyt missä yhteydessä niitä ihmisiä vielä tapaisi.
Deittiappsissa homma on aivan toisin. Ihmisiä valuu päättymättömänä jonona eteen, swaipaillaan joo tai ei. Tuhansia ihmisiä, loputtomana virtana. Sitten lopulta matchaat jonkun kanssa, mutta ei se virta lakkaa juoksemasta. Ryhdyt juttelemaan, juttu kulkee hyvin, joskus jopa viikkoja saman tyypin kanssa. Ja sitten se tyyppi *puf* katoaa: lakkaa joko kokonaan vastaamasta suurin piirtein kesken lauseen tai vain deletoi sut/ittensä ilman mitään selitystä tai selvää syytä.
Olen kai vanhanaikainen mutta mun mielestä toi katoamistemppu on ihan sama juttu kuin olisit kahvipöydässä juttelemassa jonkun kanssa ja se toinen vaan yhtäkkiä nousee ylös pöydästä ja kävelee pois sanomatta sanaakaan, gone for good.
Mikä surullista, olen ryhtynyt tekemään itsekin näin matcheilleni. Syy voi olla mikä tahansa, tai kokonaan ilman syytä, pitkälti siitäkin syystä että en enää usko että kukaan oikeasti on kiinnostunut treffailemaan ja haluan itsekin olla se joka tylyttää enkä vain ottaa vastaan tylytystä. Teen tätä kaikenlaisille matcheille täysin satunnaisesti. Aina on uusi matchi jo pesässä. Loputtomasti.
Kahdessa kuukaudessa olen saanut joitain kymmeniä matcheja ja niistä yksi deitti, oli ihan kiva, olin itse kiinnostunut käymään toisellakin deitillä mutta vastapuoli lopetti yhteydenpidon kokonaan pian 1 deitin jälkeen. Ehti kyllä tekstailla että oli kiva tavata sut *blushing emoji*
Nämä kokemukset tuntui aluksi tosi oudoilta, mutta nyt ymmärrän että tavoite skenessä ei ole toiseen ihmiseen tutustuminen.
Tavoite on saada itselle kokemuksia ja egon pönkitystä.
Seuraavaksi suunnittelen laittavani itseni fyysisesti todella kovaan kuntoon ja lisään profiiliin sopivasti herutuskuvia. Sitten ryhdyn nauttimaan irtoseksistä. Sitä on nimittäin ollut tarjolla, paljon. En enää kuvittele että löytäisin parisuhteen enkä oikeastaan enää haluakaan. Seksi riittää. Ajattelin aivan toisin vielä 2kk sitten mutta deittiskene sai mut muuttamaan mieleni.
Tylytystä, kertakäyttöä. Seksiä.
Kommentit (28)
No en myöskään pidä krokotiileja lemmikkeinä, juokse tahallaan täysiä puuta päin, kokeile arsenikkireseptejä tai pese vaatteita nyrkinkokoisten kivien kanssa. Miksi hitossa pitäisi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luonnotonta ja ihmiset eivät voi näyttää millainen on oikeasti. Monet viihtyisi toistensa seurassa ja kipinää olisi livenä kun netin kautta sitä ei pääse koskaan tapahtumaan.
Niin musertaakin. Ihan hirveätä hommaa. Mutta kyllä se toimii, kun jaksaa yrittää. Minulla auttoi asiassa se, että aloin suhtautumaan deittailuun ruutininomaisempana hommana. Eräänlaisena työnä. Jaksoin olla ystävällinen ja kiinnostua, luoda keskustelua, pyytää treffeille.
Käytännössä tämä rutiininomaisuus tuli tiukoista säännöistä. En jutellut viikkoa pidempään, pyysin sitä ennen jo treffeille. Jos yli viikkoon ei kuulunut vastausta aloitusviestiin, kylmästi vaan deleteä. Pidemmälle edenneiden keskustelujen osalta laitoin vielä viikon jälkeen ystävällisen huhuiluviestin. Jos siihenkään ei vastausta muutamaan päivään, deleteä. Sitten uutta matoa koukkuun. Ilman näitä sääntöjä en olisi pysynyt järjissäni.
Lopputuloksena yli sata matchia. Kymmeniä ensitreffejä. Lopulta löysin sen sopivan ihmisen. Oli hieno tunne saada poistaa deittiprofiili. Toivon, että tämä suhde kestää loppuun asti. Edellinen ei kestänyt, vaikka muuten hyvä ja pitkä suhde olikin. Sekin sai alkunsa nettideittailulla. Silläkin kertaa nettideittailu oli kuin työtä ja oli elämäni vaikeimpia haasteita.
Itse valikoin matchit tarkasti, chättäilin yleensä vain yhden kanssa kerrallaan, lähes aina sovin treffit jne. Tuli tavattua pari kivaa tyyppiä, pari joiden kanssa ei mätchännyt livenä yhtään, yksi oikeasti huono treffikokemus (kävi ilmi, että oli vasta eronnut) ja sitten löytyi rakkauskin. Ikää n. 25v minulla, miehillä 26-30v. Käytin tinderiä satunnaisesti reilun vuoden ajan, välissä oli kuukausien taukoja etten käyttänyt ollenkaan, eikä silloin ollut mitään muutakaan sillä saralla.
Vierailija kirjoitti:
Niin musertaakin. Ihan hirveätä hommaa. Mutta kyllä se toimii, kun jaksaa yrittää. Minulla auttoi asiassa se, että aloin suhtautumaan deittailuun ruutininomaisempana hommana. Eräänlaisena työnä. Jaksoin olla ystävällinen ja kiinnostua, luoda keskustelua, pyytää treffeille.
Käytännössä tämä rutiininomaisuus tuli tiukoista säännöistä. En jutellut viikkoa pidempään, pyysin sitä ennen jo treffeille. Jos yli viikkoon ei kuulunut vastausta aloitusviestiin, kylmästi vaan deleteä. Pidemmälle edenneiden keskustelujen osalta laitoin vielä viikon jälkeen ystävällisen huhuiluviestin. Jos siihenkään ei vastausta muutamaan päivään, deleteä. Sitten uutta matoa koukkuun. Ilman näitä sääntöjä en olisi pysynyt järjissäni.
Lopputuloksena yli sata matchia. Kymmeniä ensitreffejä. Lopulta löysin sen sopivan ihmisen. Oli hieno tunne saada poistaa deittiprofiili. Toivon, että tämä suhde kestää loppuun asti. Edellinen ei kestänyt, vaikka muuten hyvä ja pitkä suhde olikin. Sekin sai alkunsa nettideittailulla. Silläkin kertaa nettideittailu oli kuin työtä ja oli elämäni vaikeimpia haasteita.
Jep tämä 100% näin. Se on työtä. Ihan samalla tavalla vituttaa kuin päivätyökin huonoimmillaan, mutta sitkeys ehkä palkitaan. Ehkä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin viimeeksi sinkkumarkkinoilla, kun olin parikymppinen ja nätti. Miehiä riitti.
Nyt palasin 40+ iässä sinkuksi ja on ollut katkera huomata, että olen monille ihan näkymätön. Miehet, joista kiinnostun eivät kiinnostu minusta.
Olen tajunnut, että jos haluan uuden suhteen, minun pitää tyytyä muihin kuin ykkösvalintoihin. En pysty siihen.
Jään siis yksin. Ajatus tuntuu lohduttomalta. Tässä hyvinkin vielä toiset 40+ elämää edessä.
Vierailija kirjoitti:
Itse valikoin matchit tarkasti, chättäilin yleensä vain yhden kanssa kerrallaan, lähes aina sovin treffit jne. Tuli tavattua pari kivaa tyyppiä, pari joiden kanssa ei mätchännyt livenä yhtään, yksi oikeasti huono treffikokemus (kävi ilmi, että oli vasta eronnut) ja sitten löytyi rakkauskin. Ikää n. 25v minulla, miehillä 26-30v. Käytin tinderiä satunnaisesti reilun vuoden ajan, välissä oli kuukausien taukoja etten käyttänyt ollenkaan, eikä silloin ollut mitään muutakaan sillä saralla.
Tuossa iässä se nyt on vielä helppoa. Löytyy paljon sinkkuja ikäluokasta. Pikakelaa joku 10-20 vuotta. Sinkkuja on niukasti. Tarjonta masentavaa.
Itse en lopeta keskustelua, jos toinen esittää asiallisen kysymyksen. Jos taas toinen vain vastaa kysymykseeni, muttei tee mitään jatkaakseen keskustelua, eli ei esim. kysy minulta mitään, näen, ettei keskustelua tarvitse jatkaa, sillä tarvittavaa kiinnostusta ei ole. Jos oikeasti haluaa tutustua toiseen, haluaa tietää hänestä jotain. Eikä vain kertoa itsestään. Valitettavasti on paljon niitä, jotka eivät jaksa keskustella. Eli vain viettävät aikaa Tinderissä. Omien matchieni ikähaarukka on 35-45-vuotiaat (miehet).