Saanko olla vihainen vai katsonko peiliin?

Tilanne on se, että meillä menee miehen, eli lapseni isän kanssa aivan päin peetä.

Koitan avata tilanteen mahdollisimman hyvin ja hyvin lyhyesti.

Mieheni on raitistunut alkoholisti. Ollut raittiina 3 vuotta ja nauttii tilastaan, ei ole ikinä kaivannut juomista eikä ikinä ärsyyntynyt tai häiriintynyt siitä jos minä lähden kavereiden kanssa ulos, tai jos otan vaikka saunaoluen.

Päätös raitistumiseen oli hänen oma, minä en liittynyt asiaan mitenkään. Kuitenkin raitistumisen jälkeen, mun mielestäni mies on ollut aina pinna kireänä. Ensimmäinen vuosi meni "pilvilinnoissa", toinen alkoi olemaan arkea ia tämä kolmas, tuntuu että hän on kaikesta katkera ja ärsyyntynyt.

AA-kokouksiin ei suostu enää menemään, en tiedä miksi. Olen kyllä pyytänyt. Itsetunto hänellä on aina ollut huono, ilmenee niin että pelkää minun pettävän ja jättävän, tämä on tietty ihan älyttömän kuluttava asia kummallekin. Ja en todellakaan käy edes missään, enkä ikinä häntä pettäisi. (Tai siis käyn kyllä, ehkä 2x vuodessa tyttökavereiden kanssa ulkona)

Mustasukkaisuudesta on puhuttu, hän on nostanut ihan älyttömiä riitoja aiheesta, parhaimmillaan olettanut minun pettäneen häntä kun on kuullut että olen ollut porukassa missä on mies.

Tästä on tosiaan puhuttu enkä ole ikinä antanut "siimaa" miehelle asiassa, olen ilmoittanut että minä en petä, ja jos hän saa kohtauksen kuullessaan että puhun miehelle niin vika on jossain muualla kuin minussa. Ja en tosiaan petä, en ole ikinä pettänyt ja tahdon aidosti olla mieheni kanssa yhdessä.

Mutta, eihän tässä pää kestä enää. Pelkät mustasukkaisuus asiat on sellaisia mitkä kuluttaa mutta nykyään on tilanne myös se että mies piikittelee minua jatkuvasti. Itse hän sanoo ettei huomaa ja pyytää aina anteeksi jos olen tilanteen kokenut niin. Mutta ennen näitä tilanteita ei ollut yhtäkään ja nyt on 10 päivässä. Alkaa tulemaan sellainen olo että haluaako se suunnilleen että jätän sen koska piikittely on jatkuvaa.

Olen itse hänelle sanonut että pärjään hyvin ilman häntä ja ilmoittanut että ero olisi ehkä jo parempi vaihtoehto kuin tää ainainen vääntö. Mies ei ikinä tahdo erota ja tsemppaa taas pari viikkoa käytöstään. Tiedän myös että mies ei petä mua, senkin tiedän että muutama vois kuvitella mun olevan sinisilmäinen mut ei petä. Sillä on liian lujat periaatteet plus (valitettavasti) hän tahtoo olla aina, aina, 24/7 yhdessä.

No kuitenkin, tuli tosi pitkä teksti mutta viimeisin paras ivallinen heitto oli seuraava: olin meidän vuoden ikäisen lapsen kanssa kotona, mies töissä, kello oli noin 11 kun mies soitti jotain asiaa. Torkuin puolittain sohvalla lapsi sylissä (lapsi heräili koko yön), mies kyseli että olenko hereillä? Vastasin jotain unen ja valveillaolon välimaastosta, lapsi oli siis sylissä ja katseli lastenohjelmia.

Lopetettiin puhelu siihen että totesin olevani ihan hereillä. Illalla mies kuitenkin totesi että "pitäiskö sun mennä nukkumaan kans aiemmin ja laittaa toi unirytmi kuntoon, tänäänkin olit nukkumassa vielä kello 11 kun soitin ja lapsi painaa täällä kämpässä yksin"

Mulla nousi niin järjetön raivo päälle etten kyennyt oikein sanomaan mitään. Mä en todellakaan jätä lastani valvomatta ja nuku puolille päivin. Mies nyt kuitenkin oli sitä mieltä. Tämä siis tapahtui eilen ja tänään on pyytänyt anteeksi ja sanonut että on vain huolissaan kun olen ollut niin väsynyt lähiaikoina. No niin olen, jatkuvista riidoista ja väännöstä.

Mies on aidosti todella hyvä isä, herää myös lapsen kanssa, antaa mun nukkua vaikka koko viikonloput jos tahdon, rakastaa ja välittää. En vaan oikeasti enää tajua että onko sekään jatkuvan piikittelyn arvoista ja miksi se tekee näin.