Lähisuhdeväkivalta, avioero ja työnhakukyky

Hei! Avaudun ja kysyn, arvostan jos edes luet :)

Olen alle kolmekymppinen nainen, avioero tulossa.. Olen joutunut hoitamaan kaiken yhteisen eroon liittyvän, mies on uudessa suhteessa ollut jo kuukauden verran. Saan muutettua pois yhteisestä kodista kuun vaihteessa.

Usein persoonallisuushäiriökortteja heitellään sinne sun tänne, mutta väkivaltatyön ammattilaisten edessä mies tosiaan vahvisti kaiken mun siellä esille tuoman, mulle suotuisasti tietenkin mutta hän ei sitä nähnyt. Koska mitään ristiriitaa sanoissa, teoissa ja vastuukäsityksessä ei ole. Usein toimii kuin lapsi, joutuu muistuttamaan, patistamaan ja ylipäätään kertomaan, että tällainen asia pitäisi tehdä. Hän myös itse sanoi itseään pahaksi eräässä keskustelussa. Että ei ollut halunnut suhteessa näyttää todellista luonnettaan, koska olisin jättänyt hänet. Hän lupailee ummet ja lammet, ja seuraavana päivänä tilanne on heittänyt täysin häränpyllyä. Pienenä esimerkkinä, hän kysyy illalla että haluanko aamulla apua asiaan x. Myönnyn, ja aamulla mun olisi pitänyt tietenkin tajuta, että hän ei halua auttaa mua. Kaiken tällaisen hän vahvisti vinon hymyn kera siellä pariajassa. Saisin romaantrilogian kirjoitettua pelkästään niistä, miten mun rajoja ja tilaa on pahoinpidelty viimeisten 5 vk aikana.

Hän ei "näe mua millään tasolla ihmisenä", eikä kyennyt edes vuorokautta menemään niillä pelisäännöillä, jotka pariajassa oli sovittu. Uutta suhdetta ylläpidetään meidän yhteisessä kodissa, mutta se ei kuulu mulle. Yhtenä päivänä avasin koneen ja näin niiden rakkaudentunnustukset ruudulla. Miksi ne piilottaisi, kun ne ei ole mun asia? Sanoo hän. Ja on todellakin systemaattista tämä. Onneksi lähes kaikki päättömyydet on kirjallisena, se luo mulle turvallisuudentunnetta.

Meillä on kaksi lemmikkiä, ja mun on pakko ottaa ne molemmat mukaani, vaikka toisin on sovittu. Pelkään sekä itseni että lemmikkien puolesta.

Varmaan on niitä ihmisiä, jotka kykenee jatkuvan, systemaattisen ja erittäin häiriintyneen sekä moniulotteisen lähisuhdeväkivallan aikana hoitamaan vielä työt tai työn haun. Mä selkeästi en, ja se onkin johtanut siihen, että en saanut työttömyysetuutta ja karenssia pukkaa. Olen itse rastittanut, että olen työkykyinen. Olen soitellut Nollalinjalle ja Naisten Linjalle, käynyt väkivaltapuolella yksilöajoissa, psyk. sairaanhoitajalla ja tällä viikolla lääkärillä. Tavoitteena tuettu psykoterapia :)

Miten mun pitäisi edetä, tai kannattaako edetä, tai niin. Pitääkö mun vaan ryhdistäytyä ja hakea samalla töitä ahkerasti? Onko mulla mahdollisuus johonkin sairauspäiväraha-asiaan? En ole ehtinyt levätä, toipua tai prosessoida itse eroa tai mun tunteita sinänsä, kun olen joutunut joka päivä huomaamaan edellispäivästä poikkeavia asioita ja diilaamaan niiden kanssa. Sekä hoitamaan aivan kaiken yhteiset ja omat sotkuni.

En ole tunnetasolla rikki, vaan vielä selviytymismoodissa. Pitäisikö se kanavoida työnhakuun? Tuleeko parin vuoden päästä ongelmia, jos nyt annan itselleni luvan olla heikko? Ja olen kyllä elänyt omaa elämääni ja työskennellyt itseni kanssa tässä, mutta nää on jokapäiväisiä nää uudet kivat tilanteet mitä mies mun eteen heittää.

Tiedän, että tää oli pitkä ja kysymykset ikävästi lopussa. Ihan niin kuin mäkin. Ja silti porskutan. Kuitenkin.