tasa-arvoa poljetaan Suomessakin törkeästi. ov
Äitiyspäivärahoissa työssäkäyvä saa samasta työstä kuin minimiäippärahan saava parhaimmillaan kymmenkertaisesti.
Ennenkuin sanotte, että työssäkäyvähän maksaa tämän veroillaan, niin näin ei ole. Työssäkäyvä ihminen ei ole millään tavoin tienannut itselleeen tuota eroa. Tämä on oikeasti sellainen kysymys, jonka voisi viedä eteenpäin. Tasa-arvovaltuutetulle voisi viedä asiasta kyselyn.
Tässä tulee kotiäitien vähättely esiin yhteiskunnan kannalta kaikkein räikeimmin. Kotihoidon tuessa tämä epätasa-arvo poistuu ja sikispä niin monet äidit eivät jää hoitamaan kotiin, kun " palkka" on mitätön tuloihin verrattuna.
Oletteko koskaan tulleet ajatelleeksi?
Kommentit (28)
Jos kaikilla olisi sama äippäraha niin se vasta epätasa-arvoista olisi, hyvätuloisille kynnys saada lapsia olisi aivan liian korkea tulojen putoamisen vuoksi, ja huonotuloisille lasten hankkiminen voisi olla tulonlähde.
leveään leipään, niin syököön sitä edelleen? Kyllä se joka on aina kituuttanut joutaa kituuttaa edelleenkin. Jes!
Minusta tämä on samalla jo lapsen eriarvoistamista- Lapsi saa jo syntymästään erilaiset lähtökohdat. Eipä ole ihme sitten, kun mi9etitään kenen lapset ne jäävät pois kouluretkiltä jne. ja näistä asioista joudutaan sitten tekemään kanteluita.
Esim. leskeneläke määräytyy sen mukaan paljonko vainajan tulot olivat. PItäisikö ap mielestäsi sekin olla sama kaikille, riippumatta siitä oliko vainaja 10 000 eur kuussa tienaava vai joku sossun elättipummi?
työssäkäyvä saa äitiyspäivärahaa liksansa mukaan. Miksi ei saisin. Ap, mietipä asiaa vähän lisää ja palaa sitten linjoille.
Toki he ovat maksaneet veroja enemmän kuin ne tulottomat, vaikka eihän mistään yhteiskunnan edusta voi suoraan sanoa, että olet omilla veroillasi itsellesi koko edun kustantanut.
Sitä paitsi, tuossa on taustalla se, että tulojen pudotus olisi jossain suhteessa tulotasoon. Eli kyllä se tulojen pudotus prosentuaalisesti on samaa luokkaa kaikilla tulotasoilla.
Toki olen sitä mieltä, että minimiraha on pieni, kyllä se pitäisi olla työttömyyskorvauksen tasoinen. Mutta jos sitä korkeammalle nostettaisiin niin (anteeksi raadollinen ja kyyninen näkemykseni) vauvoista tulisi ikävän helppo tienauskeino kaikenmaailman lusmuille. Toisaalta jos työssäkäyvien äitiysraha pudotettaisiin minimitasolle, ei kukaan työssäkäyvä enää hankkisi lapsia tulotason pudotessa niin radikaalisti. Sen jälkeen lapsia hankkisivat enää vain työttömät ja opiskelijat.
Itse minäkin olen rahani tienannut, teini-ikäisestä asti tehnyt erilaisia hanttihommia, jotta ei ole tarvinnut sossunluukulla juosta muiden rahoja rohmuamassa.
Turha väittää, ettei ole töitä. Mutta kun nykyajan pullamössö-sukupolvelle ei kelpaa mikä tahansa työ. Pitäis olla heti johtajan paikka huippupalkalla ja -eduilla.
Naapurin juoppo saa enemmän rahaa kuin minimiäitiysrahalla oleva äiti...
Niin makaa kuin petaa. Työssäkäyvät ovat ottaneet tietoisen riskin ja rakentaneet elämänsä taloudellisen puolen ensin kuntoon ja vasta sitten hankkineet lapsia. Jokaisella on mahdollisuus tehdä sama valinta. Mutta kun on niin hemmetin kiire päästä leikkimään kotia ja hankkia lapsia, vaikka ei pysty itse heitä elättämään, kyllä yhteiskunta maksaa ja kun ei maksa tarpeeksi niin voi voi.
Taas on joku miniäitiysrahalla oleva komukka täällä vaahtoamassa. Kun se äitiyspäiväraha ei määräydy lapsen hoidon mukaan (joka on siis samaa työtä), vaan ansiotyön mukaan (joka voi olla siis eri työtä), niin tottakai paremmin palkattu on oikeutettu parempaan äitiyspäivärahaan. Eihän eläkeläisetkään saa samaa eläkettä, vaikka yhtä lailla eläkkeellä ovat. Siinä olen samaa mieltä, että miniäitiysraha pitäisi nostaa ainakin työttömyysrahan tasolle, mutta kyllä minulla on oikeus nauttia korkeammista äitiyspäivärahoista, sillä olen tälle yhteiskunnalle maksanut aika helevetin paljon enemmän veroja kuin työtön äiti.
äitiyspäiväraha on samasta työstä eli lapsen hoidosta maksettava palkka, ja siksi sen pitäisi olla kaikille saman suuruinen. Tai pitäsikö mennä työelämän mukaan, että lapsenhoidossa kokeneempi tai koulutetumpi äiti saisi suuremman tuen, siis esim. 3 lapsen äiti suuremman kuin yhden lapsen äiti :D MUTTA siis ITSE OLEN TYÖSSÄKÄYVÄ, ja tulen saamaan huomattavasti minimiä suuremman tuen, mutta se ei ole mielestäni oikein. Toki olen tyytyväinen, että saan suremman tuen, silti edelleen SAMASTA TYÖSTÄ TULISI MAKSAA SAMA PALKKA!
Lainaus Kelan sivuilta: " Kelan äitiys-, isyys- ja vanhempainraha (= vanhempainpäivärahat) korvaavat työntekijän palkkatuloja, jotka jäävät vapaan ajalta saamatta. Tulottomille taataan vapaan ajalta perusturva."
Kyse ei ole siis mistään palkasta ja näin ollen siihen on turva vetää mitään ' samasta työstä sama palkka' -kommentteja. Tämä nyt on vaan tämmöinen minimiäitiysrahalla olevien kehittämä mantra, jolla ei ola mitään todellisuuspohjaa.
Siksi siitä ei tarvitse maksaa saman verran kaikille. Työtulojen mukaan määräytyvä äitiysraha on oikeudenmukaista, koska suuria tuloja saaneet ovat maksaneet suuria verojakin. Saahan sitä paitsi sairauspäivärahaakin työtulojen perusteella, vaikka ihan samaa sairaslomaa ne kaikki viettävät.
Tosiaankin, minimiäitiysrahamammojen pitäisi nyt tarkistaa, että mikä ero on PALKALLA ja KORVAUKSELLA.
17
B.) Kukaan ei ole sanonut yhtään mitään siitä että äitiyspäiväraha olisi palkkaa, tai lapsen hoito työtä. VAAN minä käytän noita termejä siksi, että kun hoitaa lasta kotona, on poissa työelämästä, ja tekee työnsä kotona, siis hoitaa lasta. Palkkatyön sijaan " työnä" on silloin lapsen hoito. Yhteiskunta maksaa tästä hoidosta tukea, jota voimme tässä yhteydessä kutsua " palkaksi" kyseisestä " työstä" . Ja koska äidit tekevät kotona samaa työtä, lapsen hoitoa, siitä pitäsi maksaa saman verran. Tästä tulee sitten ongelmia sen suhteen, että toisilla on " helpompia" lapsia kun toisilla, ja toisilla useita, joillain vain yksi lapsi. Eli ongelmatonta tämäkään ei ole. ELI näillä perusteilla ymmärrätte varmaan mitä tarkoitan, vaikka tiedän toki millä perustein ko. tuki määräytyy. Ja siis sanotaan nyt vielä selvennykseksi että MINUN mielestäni äitiyspäivärahan pitäisi olla kaikille saman suuruinen, koska sitä voidaan ajatella palkkana työstä joka on suunnilleen sama kaikilla äideillä.
Kuule kun yhteiskunta ja lait ei toimi noin. Ne menee kirjamellisesti niinkuin ne on kirjoitettu, ei niitä voida ajatella niinkuin kukin haluaa. Kyse ei ole palkasta, vaikka kuinka haluaisit niin ajatella. Sitä ei makseta lapsen hoitamisesta vaan sillä korvataan menetetyt työtulot. Mikä tässä on niin vaikea käsittää?
Kyllä minä tiedän miten asiat ovat, mutta siitä ei voida johtaa sitä, miten niiden pitäisi olla! Esitän mielipiteeni ja perustelen sen mahdollisimman ymmärrettävästi. Tottakai tukea voidaan ajatella palkkana vaikka se ei sitä reaalisesti olisikaan.
Se on vaan historiallinen sosvinistinen oikku, ettei mitään kotityötä lasketa työksi. Se nimittäin vaikuttaa kyllä BKT:n vaikkei se siellä näykään.
Kysymys on periaatteellinen ja siksi tosi tärkeä. Se tulee sitäpaitsi ihan varmasti muuttumaan, viimestään siinä vaiheessa kun vanhusongelma räjähtää käsiin. Nythän omaishoitajien tilanne on samaan logiikkaan perustuen yhtä mahdoton.
Minusta jokaisen, joka höpöttää noita korvaa palkkamenetyksiä pitäisi miettiä vähän syvälisemmin kuin " saraasvuo opettaa" .
äitiyspäivärahaa ja kotihoidontukea " palkkana" . Miten ihmiset ei käsitä että asioista voidaan käyttää jotain nimitystä ilman että ne ihan oikeesti ovat sitä.
ei voitais tehdä systeemiä, että jokainen kustantakoon lapsensa hoidon ihan itse. Jos joku haluaa lapsensa viedä päiväkotiin, niin siiitä vaan-kunhan maksaa. Ja vauvan syntymästä saakka kaikille samat avustukset. Äitiyspakkaus taitaa olla ainut tasa-arvoinen ele yhteiskunnalta.