Olette onnekkaita jotka olette pystyneet eroamaan

Joo, niin me ollaan. 

Avaa vähän enemmän?

En koe olleeni onnekas, vaan rohkea.

Kyllä tajuan ja olen onnellinen että olen eronnut. Monta vuotta pohdin eroa, päivittäin pahoitin mieleni exäni puheista ja teoista tai tekemättä jättämisistä. Onneksi lopulta sain tarpeekseni.

Mutta onneksi sinulla on asuntoasiat nyt sillä tolalla, että olet tyytyväinen. 

Minusta eroaminen on aina ollut paljon helpompaa kuin uuden suhteen löytäminen.

Mitä tällä nyt tarkoitettiin? 

Olen onnekas, että erosin. 

Asunto oli miehen nimissä, mulle ei jääny mitään. 

Tavarat oli miehen ostamia, mulle ei jääny mitään. 

Meillä oli avioehto, mulle ei jääny mitään.

Lapset sentään jäi mulle, kun turvakotiin heidän kanssa päädyin.

Olen onnellinen, että pystyin viimein eroamaan väkivaltaisesta juoposta psykopaatista. 

Asunto järjestyi kyllä lapsille ja minulle, tavaraakin saatiin sieltä täältä uuteen kotiin ja ensin tuli toimeentulotuki. Pian pääsin jo nauttimaan työelämästä ja palkkakin alkoi kulkea. Elämä pikkuhiljaa normalisoitui ja alkoi tuntumaan elämisen arvoiselta. Onnellinen uusi alku ja elämä.

Tiedän, todellakin, että lähteminen on vaikeaa. Minäkin yritin kymmeniä kertoja. Mutta viimeisellä kerralla onnistuin. 

Juu, olen onnekas kun pääsin eroon ex-miehestäni, mutta toisaalta myös miettii sitä, että OLISIKO ihminen voinut muuttua niin, ettei tähän pisteeseen olisi jouduttu. Tosin meidän tilanteessa molempien olisi pitänyt muuttua. Eipä ole helppoa yksinkään.

Muistan ajat kun kadehdin tuttavia jotka uskalsivat erota. Mietin että voi kun itsekin pystyisin.

Sitten uskalsin itsekin ja kyllä kannatti :)

Kun tuska on tarpeeksi suurta, niin eroaminen on helppoa.

Ei siinä mitään onnekkuutta ole, ottaa vaan lapion käteen ja alkaa lapioida paskaa.